Vihapuhepoliisit Viron mediassa: Näin Suomessa

Viron mediassa julkaistiin artikkeli Suomen vihapuhepoliisien johdonmukaisuudesta. Kaksi Helsingin poliisin vihapuhetta valvovaa poliisimiestä on ollut julkisuudessa omalaatuisten lausuntojensa vuoksi.

Ylikomisario Jari Taponen on tullut tunnetuksi maahanmuuttajamyönteisistä kannanotoistaan ja maahanmuuttajien rikosten vähättelystä sekä siitä, että muut poliisit eivät aina hyväksy hänen toimintatapojaan. Taponen on esittänyt twitterissä varsin erikoisia kannanottoja terroristien ja maahanmuuttajien sijoittamisesta kouluihin.

Seuraava twitterin viestiketju on julkaistu heti sen jälkeen kun eräästä suomalaisesta koulusta löytyi 20 vuotias, ikänsä nuoremmaksi valehdellut terrorismista epäilty mies.

J.L. – Onneksi koululasten joukkoon laitettu aikuinen ISIS-terroristi ei suorittanut poliisin mukaan ns. yksittäistapausta koulussa.

H. – Eikä varmasti ole ainoa… Onko jotain tehty että muut 20v saatu pois kouluista???

Jari Taponen – päinvastoin, ihmisiä pitää motivoida pysymään koulunpenkillä – oli kyseessä lapsi tai aikuinen

H. Siis mitä! Poliisina kannatat sitä, että aikuisia terroristeja on lastemme kouluissa

Jari Taponen – Hyvää oppi tekee terroristillekin! Saattaa näköala laajentua ja suvaitsevaisuus lisääntyä!

H. – Et koe, että iso turvallisuusriski lapsille

Jari Taponen – koulumme ovat turvallisia. Sen takaa ammattitaitoinen opettajakunta!

Jari Taponen – …ja fiksut oppilaat

Tämä viestiketju kertoo selkeästi ylikomisario Taposen aatemaailmasta, ja myös Taposen ystävyys anarkisti Suvi Auvisen kanssa on ristiriidassa hänen lainvalvojan työnsä kanssa. Molemmat esiintyvät yhdessä kuvissa, joita jaetaan sosiaalisessa mediassa. Suvi Auvinen on julkaissut twitterissä kannanoton, jossa ehdottaa Alexander Stubbin pään irtileikkaamista,

Alexander Stubb on kokoomuspuolueen kansanedustaja, joka on toiminut muun muassa pääministerinä, ulkoministerinä ja valtiovarainministerinä. Lisäksi Suvi Auvinen on ilmaissut hyväksyvänsä poliittisista syistä tehtävän toisten henkilöiden omaisuuden tuhoamisen. Poliisin ylikomisarion julkiseksi ystäväksi siis hieman erikoinen henkilö.

Vihapuheiden valvoja ei hallinnut omaa vihaansa
Rikostarkastaja Jouni Niskanen riiteli avovaimonsa kanssa Helsingin keskustassa, riita yltyi niin uhkaavaksi, että satunnainen ohikulkija meni rauhoittelemaan riitelevää paria. Tästä seurauksena rikostarkastaja tönäisi miehen maahan ja löi avovaimoaan kasvoihin, niin että tämä kaatui maahan. Tapaus tallentui valvontakameran kuvaamana.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Jouni Niskasen pahoinpitelystä ja lievästä pahoinpitelystä sakkorangaistukseen. Ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisista tutkii tapausta, hän kertoo ”Tämä on kohtuullisen tavanomainen asia, ikävä kyllä”.

Aikaisemmin Jouni Niskanen on antanut julkisesti kaksi yleistä huomiota herättänyttä lausuntoa. Hän antoi lausunnon oikeusistuimelle ollessaan kuultavana rikosoikeudenkäynnissä asiantuntijana, lausunnossa hän esitti ”kaiken lähisuhdeväkivallan esitutkintamateriaalin täydellistä salaamista”.

Toisessa lausunnossaan hän kertoi, että ”vihakirjoitusten tykkääminen tai jakaminen sosiaalisessa mediassa voi olla rikos”.

Jouni Niskanen jatkaa poliisin töissä, ei tosin enää rikostarkastajana vaan rikoskomisariona sen aikaa kunnes tapaus on poliisin sisäisessä tutkinnassa lopullisesti selvitetty.

Nämä kaksi esimerkkitapausta kertovat millaisia henkilöitä ovat mielipidekirjoittelua valvovat viranomaiset Suomessa, josta jokainen voi tehdä johtopäätöksensä siitä, millainen on mielipiteenvalvonnan tilanne Suomessa.

Viiteartikkeli: https://uueduudised.ee/uudis/maailm/soome-kombed-2019-vihakonepolitsei-jarjekindlus/
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu