Nyt tulee yhdeksän vuotta täyteen Keravalaisena, eikä voi kuin ihmetellä kaupungissa olevia tapahtumia oli talvi tai kesä. Ravintolat joko juottoloita tai heikohkoja ruokapaikkoja joihin ängetään väkisin trubaduuri tai muuta livemusaa. Metelissä sitten syödään ja tanssitaan samaan aikaan jos mahtuu. Ulkoilmatapahtumat ontuvat ja välillä tulee jopa pieni myötähäpeä, kun tajuaa että tapahtuma oli sittenkin aikuisille yritetty suunnata vaikka ohjelma sopisi lapsille. Mainoksissa kyllä luvataan tajunnan räjähtävää spektaakkelia ja sukupolvien puhuvat pitkään, mutta pelkkä autojen pällistely, ilmapalloja vääntävä pelle tai jäätelöön hassusti laitettu valkosipuli ei ole muualla yleisömagneetteja. Väki toki tulee tässä kaupungissa näinkin paikalle, koska muuta ei ole tarjolla. Älkää silti aliarvioiko ihmisiä. Osa kun on käynyt muuallakin kuin Keravalla ja osaa äänestää jaloilla toiseen vilkkaampaan kaupunkiin asumaan.
Vastaukset 1
- Anonyymi
Aika "ruusunen"-kuva juottoloista , ei niissä ole tungosta näkyny sitten tinatuopin , minne lie ihmiset siirtyneet , määrä ei korvaa laatua nähdään tässäkin asiassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400