Miettikääpä joskus tätäkin. Unkarin, Romanian, Italian, Saksan, Ranskan, Neuvostoliiton divisioonia, jopa armeijakuntia, jopa armeijoita jäi saarroksiin ja tuhottiin II maailmansodassa mutta yhtään suomalaista pataljoonaakaan ei saarrettu ja tuhottu.
Lakki - päästä! Lepo!
Lakki - päästä! Lepo!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Suomalaisille on käynyt kehnosti pitkän rauhansa ajan.
Ennenkuin Ketale alkaa jauhamaan JR 1:n kohtaloa Valkeasaaressa muistutan että rykmentin tappiot kesän taisteluissa olivat pienemmät kuin Ehrnrootin JR 7:n ja saman divisioonan JR 49:n. Itseasiassa melkein puolta pienemmät.
JR 1:n sotilaita kuoli kesäkuussa 1944 kaikkiaan 431. Rykmentissä oli 3,620 miestä.
Totta juu. Todella kuluttavissa taisteluissa olivat molemmat JR 7 ja JR 49. Rykmenttien alkuperäiset miehet olivat todella vähissä syksyllä -44 .
Eversti Ehrnrooth hukkasi pataljoonansa Äyräpään harjulle, I/jr49 mm..
Kyllä siitä valtaosa selvisi!
Tykkitulesta selvittiin vankeuteen turvaan!
Osa selvisi omien joukkojen luo!
Tuhoutuminentarkoittaa sitä, että joukko saarretaan ja se kokonaisuudessaan kaatuu tai jäävangiksi! Sellaisia tapauksia ei ollut!
Noin+20%+JR+7+sotilaista+kaatui+tai+haavoihinsa+menehtyi+kesä-syyskuussa.+Vakavasti+haavoittuneita+lähes+20%.
Aina joku uhmaa kauniin everstin itsemurhakäskyjä.
Raja JP 2:n hakattiin melko vähiin kun eräästäkin komppanista oli jäljellä peräti 6 miestä.
" Kesäkuun 29. päivän iltana jouduimme vetäytymään. Yhdyimme komppaniaamme, jonka vahvuus oli silloin 29 miestä. Jälleen johti luutnantti Tiainen jääkäreitään. Taistelut raivosivat ankarina. Vihollinen heitti panssareita tuleen. Muutamat saksalaisten rynnäkkötykit eivät niille voineet mitään, komppaniamme panssaritorjuntamiehet tekivät oikein urakkatöitä tuhoten toistakymmentä 34 tonnin vaunua. Eräs torjuntamiehemme, korpraali Ville Väisänen tuhosi tänä päivänä kahdeksan vihollisen panssarivaunua. Hän sai urotyöstään nimityksen Mannerheim-ristin ritariksi, mutta kaatui samana iltana. Vihdoin saimme määräyksen lähteä lepoon ja olimme menossa noin 300 metrin päässä asemien takana, kun ketjuun jääneet joukot valtasi panssarikauhu, koska asemissa risteili silloin kymmenkunta vihollisen hyökkäysvaunua.
Hurjasti juosten he tavoittivat pienen joukkomme. Siinä sitten yhdessä talsimme rintamasta taaksepäin. Tässä vaiheessa olivat kaikki komppaniamme upseerit haavoittuneet vänrikki Järvistä lukuunottamatta. Luutnantti Tiaisen pään sidoin juuri ennen irtaantumistamme.
Silloin ilmestyi pakenevan joukon eteen eräs majuri hurjasti huutaen minkä keuhkot kestivät: Mihin helvettiin te oikein menette?! Vitjaan joka mies! Ei siellä ole kuin muutama höökivaunu ja joku hullu ukko niiden mukana. Vitjaan vaan! Oletteko aliupseeri? kysyi majuri Järviseltä, joka oli heittänyt motissa ollessaan tähdet metsään, mutta jättänyt kuitenkin komentohihnan paikoilleen. - Olen vänrikki, herra majuri. - Ja mihin te olitte menossa? - Herra majuri, saimme määräyksen, että pääsemme lepoon. Olemme kolme vuorokautta tapelleet yhtä painoa. - Ja mitä porukkaa olette? - Rajajääkäreitä, herra majuri. - Suuriko on komppanianne vahvuus? - Kuusi miestä, vastasi Järvinen viitaten meihin. Majurin ja Järvisen käymän keskustelun aikana oli paikalle kerääntynyt suuri joukko miehiä ja kaikki kääntyivät takaisin, rajajääkärit muiden mukana. He miehittivät uudelleen montut, joista olivat hetki sitten lähteneet. Vihollinen lopetti hyökkäämisensä sillä kertaa. Neljän tunnin kuluttua kierteli majurin lähetti ketjun takana ja huuteli: Missä on rajajääkärikomppania? Pääsette lepoon! "
Tie Ihantalan tulimyrskyyn - Rajajääkäripataljoona 2 Jatkosodassa, 1994, sivut 217-218
Valkeasaaressa osittain hajalle menneet joukko-osastot ja 5338 virallista karkuria.
Joista lähes kaikki palasivat vitjaan 1-2 päivän sisällä!
VALKEASAARELLA ON KARKURUUDEN MM!
Tuskinpa. Jos vertaa neukkujen lukujateloituksina jarangaistuspataljooniin päätymisessä niin olemme täysin eri kokoluokissa!
Jos meikä-joukko lyödään hajalle, mutta kootaan uudelleen niin siinä Tiltun silmässä loistaa ilon ja onnen kyynel vaikka joukko-osasto palaa taisteluun!
Viljanen meinasi jättää esikuntansa ryssille, kun lähti paraatipuku kainalossa mitään ilmoittamatta.
II/JR 13 kutistui alle sataan mieheen muutamassa päivässä ja lopussa karkasi vitjasta soitten yli Kaipolaan. Miksi?
Mikäs näitä asemiinsa paikalleen jääneitä Er.P 14:sta suomalaisia vaivasi?
Er.P 14 piti asemansa annetun tehtävän mukaisesti iltaan saakka, vieläpä varmistaen livohkaan lähteneen ruotsinkielisen porukan jättämän aukon.
Tämä oli se viimeinen niitti jonka jälkeen JR13/II siirrettiin Etuilijan edestä Saimaan kanavan taakse lapiohommiin. Konekiväärit ja kranaatinheittimet paiskattiin suonsilmäkkeisiin ja lähdettiin lippahivoon. Orvar Nilssonin kirjassa on hyvä kuvaus tästä karkumatkasta. Ruotsalaiset ihmetteli suomenruotsalaisten jatkuvaa ja liian herkästi tapahtuvaa irtaantumista taisteluista, siis jo ennen kuin taistelu ede kunnolla alkoi! Nilsson sanoi kirjassaan ettei yksi komppania mitään voi kun koko pataljoona juoksee!
Tapaus kuusi: 28.6.44 (osa 7, s. 378). II/JR 13 lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa, vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen.
Historia: ”Puolen päivän aikaan alkoi myös kapteeni Laxen suunnitella Talinmyllyn tien varrella olevan, heikoksi kutistuneen II/JR 13:kin siirtämistä taemmas. Kello 13.15 pataljoona irroittautui ja vetäytyi häiriöittä uusiin asemiin Lapinhoikan suon pohjoisreunaan. Silloin todettiin, että vihollinen oli jo lähellä selustassa pisteen 44 maastossa ja löi pohjoiseen yrittäneen luutnantti Hård af Segerstadin ruotsinmaalaisen osaston tappioita tuottaen takaisin. Tämän johdosta pataljoona lähti sadan miehen vahvuiseksi kutistuneena kello viisitoista vetäytymään metsiä myöten itään päin ja jätti jälkeensä konekiväärinsä ja kranaatinheittimensä Kun everstiluutnantti Saarelainen sai tietää II/JR 13:n jättäneen asemat pataljoonansa (ErP. 14) oikealla sivustalla, hän antoi käskyn miehittää myös II/JR 13:n lohkon, mutta vihollinen oli jo ehtinyt ottaa tämän lohkomaaston haltuunsa.”
Aseet pöheikköön ja pakoon, vaikka rinnakkaispataljoona Er.P 14 oli jo levittäytynyt pakenevan porukan ja vihollisen väliin. Yhtä hyvin vihollinen, jonka pakenijat tapasivat, oli Er.P 14:n selän takana, mutta tämä piti asemansa annetun tehtävän mukaisesti iltaan saakka, vieläpä varmistaen livohkaan lähteneen ruotsinkielisen porukan jättämän aukon.
Jälleen suomalainen joukko joutui ottamaan vastuun pakoon lähteneen ruotsinkielisen joukon tehtävästä, joka ei edes naapurilleen ilmoittanut lähdöstään. Eräs ruotsinkielisten legendaarinen torjuntavoitto, josta on tehtävä sankarielokuva. Suomalaissa joukoissa ei siinny vastaavaa käyttäytymistä.
Havaintoja ruotsinkielisten yksiköiden käyttäytymisestä.
Ruotsinkielisten yksiköiden ”pieneksi kutistuminen” ei johtunut taistelutappioista, vaan selustaan poistuneista miehistä. Vasta viisi päivää rintamalla olleet tuoreet pataljoonat olivat kutistuneet noin sataan mieheen ja noin kymmeneen mieheen. (Sitä ennen ne olivat olleet selustan varustelutöissä Syvärillä ja matkalla sieltä Kannakselle.) Miksi suomalaiset Er.P 14 ja ja II JR 48 eivät olleet kutistuneet, vaikka ne olivat olleet taisteluissa jo yhtä mittaa 18 vuorokautta. Huomattakoon, että Er.p 14 ja ”kutistunut” ruotsinkielinen II JR 13 olivat olleet rinnakkain samoissa taisteluissa jo 4 vuorokautta. Tänä aikana Er.P 14 teki muun muassa hyökkäyksen, johon II/JR 13 ei käskystä huolimatta osallistunut.
Aina kun ruotsinkielinen joukko jätti asemansa, suomalainen joukko joutui ottamaan vastuun senkin tehtävästä. Päinvastaista tapausta ei ole ainoatakaan.. Tämä havainto ilmeisesti selittää sen, että ruotsinkieliselle rykmentille ei annettu itsenäistä tehtävää vaativassa liikuntasodassa: Vitjasta oli helppo lähteä koska vaan, kun rintamavastuu oli suomalaisella joukolla.
Ratkaiseva erilaisuus näiden joukkojen välillä oli se, että kun suomalaiset pakenivat, se tapahtui näkyvän todellisen uhan edessä (panssarit, pommitus, rynnäkkö). Ruotsinkieliset pakenivat kuviteltua uhkaa, joka tilanteen kehittyessä saattoi muodostua. (Edellä kohdat kaksi, kolme, viisi ja kuusi.)
Nuo sotahistorian tiedot vahvistavat sen toteamuksen, että kesän 1944 torjuntavoitto Kannaksella saavutettiin ruotsinkielisten aiheuttamista vaikeuksista huolimatta.
"II/JR 13 kutistui alle sataan mieheen muutamassa päivässä..."
Höpö höpö.
》》Höpö höpö.《《
Kun II/JR 13 jätti asemansa ja pakeni soitten yli Kaipolaan, niin sinne tuli alle 100 miestä.
Tämä oli se viimeinen niitti jonka jälkeen JR13/II siirrettiin Etuilijan edestä Saimaan kanavan taakse lapiohommiin. Konekiväärit ja kranaatinheittimet paiskattiin suonsilmäkkeisiin ja lähdettiin lippahivoon. Orvar Nilssonin kirjassa on hyvä kuvaus tästä karkumatkasta. Ruotsalaiset ihmetteli suomenruotsalaisten jatkuvaa ja liian herkästi tapahtuvaa irtaantumista taisteluista, siis jo ennen kuin taistelu ede kunnolla alkoi! Nilsson sanoi kirjassaan ettei yksi komppania mitään voi kun koko pataljoona juoksee!
28.6.44 (Suomen Sota 1941 - 1945) osa 7, s. 378). II/JR 13 lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa, vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen.
Jatkosodan Historia: ”Puolen päivän aikaan alkoi myös kapteeni Laxen suunnitella Talinmyllyn tien varrella olevan, heikoksi kutistuneen II/JR 13:kin siirtämistä taemmas. Kello 13.15 pataljoona irroittautui ja vetäytyi häiriöittä uusiin asemiin Lapinhoikan suon pohjoisreunaan. Silloin todettiin, että vihollinen oli jo lähellä selustassa pisteen 44 maastossa ja löi pohjoiseen yrittäneen luutnantti Hård af Segerstadin ruotsinmaalaisen osaston tappioita tuottaen takaisin. Tämän johdosta pataljoona lähti sadan miehen vahvuiseksi kutistuneena kello viisitoista vetäytymään metsiä myöten itään päin ja jätti jälkeensä konekiväärinsä ja kranaatinheittimensä Kun everstiluutnantti Saarelainen sai tietää II/JR 13:n jättäneen asemat pataljoonansa (ErP. 14) oikealla sivustalla, hän antoi käskyn miehittää myös II/JR 13:n lohkon, mutta vihollinen oli jo ehtinyt ottaa tämän lohkomaaston haltuunsa.”
Aseet pöheikköön ja pakoon, vaikka rinnakkaispataljoona Er.P 14 oli jo levittäytynyt pakenevan porukan ja vihollisen väliin. Yhtä hyvin vihollinen, jonka pakenijat tapasivat, oli Er.P 14:n selän takana, mutta tämä piti asemansa annetun tehtävän mukaisesti iltaan saakka, vieläpä varmistaen livohkaan lähteneen ruotsinkielisen porukan jättämän aukon.
Jälleen suomalainen joukko joutui ottamaan vastuun pakoon lähteneen ruotsinkielisen joukon tehtävästä, joka ei edes naapurilleen ilmoittanut lähdöstään. Eräs ruotsinkielisten legendaarinen torjuntavoitto, josta on tehtävä sankarielokuva. Suomalaissa joukoissa ei siinny vastaavaa käyttäytymistä.
Havaintoja ruotsinkielisten yksiköiden käyttäytymisestä.
Ruotsinkielisten yksiköiden ”pieneksi kutistuminen” ei johtunut taistelutappioista, vaan selustaan poistuneista miehistä. Vasta viisi päivää rintamalla olleet tuoreet pataljoonat olivat kutistuneet noin sataan mieheen ja noin kymmeneen mieheen. (Sitä ennen ne olivat olleet selustan varustelutöissä Syvärillä ja matkalla sieltä Kannakselle.) Miksi suomalaiset Er.P 14 ja ja II JR 48 eivät olleet kutistuneet, vaikka ne olivat olleet taisteluissa jo yhtä mittaa 18 vuorokautta. Huomattakoon, että Er.p 14 ja ”kutistunut” ruotsinkielinen II JR 13 olivat olleet rinnakkain samoissa taisteluissa jo 4 vuorokautta. Tänä aikana Er.P 14 teki muun muassa hyökkäyksen, johon II/JR 13 ei käskystä huolimatta osallistunut.
Aina kun ruotsinkielinen joukko jätti asemansa, suomalainen joukko joutui ottamaan vastuun senkin tehtävästä. Päinvastaista tapausta ei ole ainoatakaan.. Tämä havainto ilmeisesti selittää sen, että ruotsinkieliselle rykmentille ei annettu itsenäistä tehtävää vaativassa liikuntasodassa: Vitjasta oli helppo lähteä koska vaan, kun rintamavastuu oli suomalaisella joukolla.
Ratkaiseva erilaisuus näiden joukkojen välillä oli se, että kun suomalaiset pakenivat, se tapahtui näkyvän todellisen uhan edessä (panssarit, pommitus, rynnäkkö). Ruotsinkieliset pakenivat kuviteltua uhkaa, joka tilanteen kehittyessä saattoi muodostua.
Nuo sotahistorian tiedot vahvistavat sen toteamuksen, että kesän 1944 torjuntavoitto Kannaksella saavutettiin ruotsinkielisten aiheuttamista vaikeuksista huolimatta.
Kun juoksivat ajoissa karkuun.
Suomen ruotsalaisista kerrottaessa on aina sama juttu: Taisteluiden rajuutta ja tappioita korostetaan ja suorastaan liioitellaan. Sillä selitetään jatkuvasti koetut "vetäytymiset".
Otetaanpas toiseksi esimerkiksi tämä "Talin Tiikereiksi" itsensä ylentänyt porukka eli II/JR 13
Eikö ole omitusta kun "Talin Tiikerit" eli II/JR 13 kutistui liki sataan mieheen vain muutamassa päivässä, MUTTA lopulliset tappiot kertoo ihan jotain muuta? Kokonaistappiot 1944 kesällä 16.6.-5.8.1944 on yhteensä 468.
Tuore pataljoona oli kutistuneet noin sataan mieheen?
Erikoinen juttu kun kokonaistappiot 16.6.-5.8.1944 välisenä aikana oli 468 miestä ja kuuluisan "suokeikan" jälkeen Kaipolaan tuli vain satakunta miestä. Pataljoona lienee ollut likimain määrävahvuinen saapuessaan Itä-Karjalasta reilu viikko aikaisemmin.
Missähän lienee olleet loput?
Tämä kirja lienee se varsinainen JR13:sta tehty historiikki ja siinä on tappiot listattu monella eri tavalla, taisteluittain, päivittäin, kesältä 1944, ja siinä on myöskin mukana JR48:n tappiot 1944 taisteluiden ajalta ja erään kolmannenkin joukko-osaston tappiot.
Jarl Gallen Tre Bataljoner. 1950
Sivulla 359 on kokonaistappiotilasto ja sieltä lukemat:
II/JR13 tappiot 16.6.-5.8.1944 välisenä aikana:
Kaatuneet 6 upseeria ja 64 miehistöä
Haavoittuneet 16 upseeria ja 399 miehistöä
Kadonneet 0 upseeria ja 5 miehistöä
Kokonaistappiot on yhteensä 468
Nopeimmat olivat Munsalan soutajien veneissä, kiskoen hampaat irvessä kohti Ruotsin rantaa sekä lihapatoja.
Jv-omppaniakohtaisista+tappioista+sellainen+havainto+että+harva+komppania+menetti+yli+200+miehestä+kuolleina+60+miestä.+Monilla+kuolleita+20-30.+
Suoritin laskelman kesältä 1944. Ja keskimäärin kiväärikomppaniat näyttävät menettäneen kuolleina 21-23 miestä. Esim rykmenttien III pataljoonan 1. kiväärikomppaniat menettäneet keskimäärin 19 miestä kuolleina. Prikaatien I pataljoonan 1.kiväärikomppanioiden miehiä menehtynyt taistelujen takia keskimäärin 17.
Montako+rykmenttiä+oli+kesällä+1944?+Jos+jv-divisioonia+oli+14+niin+jvrykmenttejä+oli+silloin+28.+
Tätä on syytä tervehtiä huojennuksella. Suomen upseeristolle ja ylimmälle johdolle tunnustus siitä ettei olemattoman pientä armeijaa sentään ajatettu Stalingradin kaltaiseen mottiin. Tämä oli se suurin ero Saksan ja Suomen sodankäynnin välillä - Suomen eduksi.
Stallaria tympäsee, kun venäläiset eivät saaneet juuri yhtään suomalaista vangiksi. Toista se oli puna armeijassa. Miljoonia otettiin vangiksi ja karkuun juokseet hoitelivat omat sulkuosastot nkvd toimesta. Konekiväärit lauloivat ja kymmenettuhannet teurastettiin kun koittivat säästää henkiriepunsa.