Uskonto on rikos ihmisyyttä vastaan

Mutta se on myös rikos Jumalaa vastaan. Päivi Räsänen jälleen tänään selittelemässä miten kykenemätön ihminen on erottamaan hyvän ja pahan - Jumalan ja Saatanan.

<<Päivi Räsänen: Poliisi kuulusteli lähes neljä tuntia ”kristillisen uskon käsitteistä”

Tänään klo 7:38

Kansanedustaja Päivi Räsänen ihmettelee, että ”jos lakia säätävä, 25 vuotta eduskunnassa istunut kansanedustaja ei tunnista mahdollista rikosta, miten tavallinen kansalainen voisi tunnistaa?”<<

Ja myös:

<<Olin 1.11. lähes neljä tuntia kestäneessä poliisikuulustelussa, missä keskityttiin KRISTILLISEN USKON KÄSITTEISIIN, Räsänen kertoo.... Poliisi myös päätöksessään totesi: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin RAAMATUSSA esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, OLISI MYÖS RAAMATUN levittäminen tai SAATAVILLA PITÄMINEN lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena RANGAISTAVA.”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8fdc58bc-7770-43c3-bc35-402246f0ea68

Jostakin kumman syystä - ymmärryskyvyn vajauksesta vai mistä sitten johtuu - täälläkään ei nyt millään tajuta, että kyse ei ole Päivi Räsäsestä, vaan uskonnosta, joka uskonnon käsitteistö on julma, epäeettinen ja moraaliton sekä rikos ihmisyyttä ja Jumalaa vastaan.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

<<– On hämmentävä, epätodellinen kokemus joutua poliisikuulusteluun Raamatun opetusten vuoksi maassa, jolla on pitkät juuret sanan- ja uskonnonvapaudessa, uuteen poliisikuulusteluun valmistautuva Päivi Räsänen sanoo.<<

Muistakaa - kyse ei ole Päivi Räsäsestä, vaan Raamatusta ja sen opetuksista.

Äänestä
  • <<Hän (Päivi Räsänen) muistuttaa, että kristitylle Raamattu on Jumalan sanaa. Uskonnonvapautta loukataan Räsäsen mukaan syvästi, jos kiistetään oikeus olla samaa mieltä Raamatun opetusten kanssa.<<

    Mutta kuka ja mikä on tämä Raamatun Jumala, jota useinmiten siteerataan myös Paavalina. Tässä VT:n Jumalan sanaa, jonka Jumalan kanssa tehtiin Paavalin opin mukaan uusi liitto Jeesuksen verellä pääsiäisen teurastettuna lampaana (Paavalin sanat Raamatusta), eikä uskovaisen mukaan enää siis tarvitse uhrata lampaita.

    6:10 Kun Herra, sinun Jumalasi, on vienyt sinut siihen maahan, jonka hän isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, vannotulla valalla on luvannut antaa sinulle - suuret ja kauniit kaupungit, joita SINÄ ET OLE rakentanut, ja kun Herra, sinun Jumalasi, antaa ne sinulle alttiiksi ja sinä voitat ne, NIIN VIHI HEIDÄT TUHON OMIKSI; älä tee liittoa heidän kanssansa ÄLÄ OSOITA HEILLE ARMOA. TUHOA KAIKKI KANSAT, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle; älä heitä sääli... he tuhoutuvat, sinun Jumalasi, antaa sinulle voiman hankkia rikkautta pitääkseen liittonsa, jonka hän valalla vannoen teki sinun isiesi kanssa, niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut."Sillä te kuljette Jordanin yli ja menette ottamaan omaksenne sen maan, jonka Herra, teidän Jumalanne, teille antaa.<<

    Äänestä

  • "<<– On hämmentävä, epätodellinen kokemus joutua poliisikuulusteluun Raamatun opetusten vuoksi maassa, jolla on pitkät juuret sanan- ja uskonnonvapaudessa, uuteen poliisikuulusteluun valmistautuva Päivi Räsänen sanoo.<<

    Muistakaa - kyse ei ole Päivi Räsäsestä, vaan Raamatusta ja sen opetuksista."

    Näinhän se on että kyse on siitä mitä Raamatussa seisoo präntättynä!

    Äänestä

”Mikäli esimerkiksi joidenkin RAAMATUSSA esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, OLISI MYÖS RAAMATUN levittäminen tai SAATAVILLA PITÄMINEN lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena RANGAISTAVA.”

Sallikaa minun nauraa. 🤭 Ihan on taas ku ennenvanhaan kommunistisessa itäeuroopassa. 🚩🏴‍☠️🚩🚩

Hups. Anteeksi. Ette salli? Pitääkö kristityn pyytää nauruunkin lupa? Nauruhan voidaan - kaksois- / monistandardeilla - katsoa vaikkapa jopa oikeuden halventamiseksi!

Mutta esim. monenlaiset väkivaltaa ihannoivat elokuvat, tai esim. koraani, eivät tietenkään ole tällaisten vihaa ja pahuutta levittävien listalla!

Äänestä
  • Niin, koraani ei toistaiseksi olekaan säätelemässä meidän arvomaailmaa, vaan Raamattu, joten käsitelköön koraanin ne, joille koraani kuuluukin, mutta se, että on olemassa monenlaisia Raamattuun verrattavia olevia teoksia, kertoo että kyse ei ole totuudesta, vaan luuloista ja kuvitelmista.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, koraani ei toistaiseksi olekaan säätelemässä meidän arvomaailmaa, vaan Raamattu, joten käsitelköön koraanin ne, joille koraani kuuluukin, mutta se, että on olemassa monenlaisia Raamattuun verrattavia olevia teoksia, kertoo että kyse ei ole totuudesta, vaan luuloista ja kuvitelmista.

    "...on olemassa monenlaisia Raamattuun verrattavia olevia teoksia..." Voitko tarkentaa mitä nuo teokset olisivat ja millä perusteella verrattavissa olevia? Tämän tyyppinen herjan heitto on melko yleistä, mutta kysyttäessä ei osata vastata. Osaatko itse vastata?

    No, esimerkiksi Jeesuksen osalta verrattavissa - koraani kertoo hieman erilaisesta Jeesuksesta kuin Raamattu, koraani ja islam, jonka mukaan Jeesus on messaias ja heidän tärkein profeettansa kertoo paljon enemmän Jeesuksen ihmeteoista, joista taas Raamatun Paavalin teksti, johon kristinusko perustuu ei mainitse mitään. Jeesuksesta kertovat evankeliumit on sitten toinen asia UT:ssa, mutta ne eivät liitty Paavalin syntioppiin. Juutalaisten kirjoitukset taas kertovat Jeesuksesta lähinnä siten, että Jeesus oli jotakin tosi pahaa ja alhaista - onhan täällä ollut eri ketjuissa esillä kirjoituksia juutalaisten jeesuskäsityksistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "...on olemassa monenlaisia Raamattuun verrattavia olevia teoksia..." Voitko tarkentaa mitä nuo teokset olisivat ja millä perusteella verrattavissa olevia? Tämän tyyppinen herjan heitto on melko yleistä, mutta kysyttäessä ei osata vastata. Osaatko itse vastata?

    <<Tämän tyyppinen herjan heitto on melko yleistä, mutta kysyttäessä ei osata vastata. Osaatko itse vastata?<<

    Juu, osasin vastata, eikä tehnyt heikkoakaan. Sitten on vielä erilaiset Jumalat ja Jumalan määräykset, mutta Jeesuksen kertoma jumalkäsitys ei ole saanut kristinuskossa jalansijaa, koska hän edustaa vain verellään uutta liittoa juutalaisten Jahvelle, jolloin tehtiin uskonopissa ikään kuin teruastetulla lampaalla vain koukkaus takaisin UT:sta VT:n puolelle, ja niinpä Paavali Raamatussa sanookin, että kristinusko tehtiin vain palvelemaan juutalaisia.

    Äänestä

Kieltäessään Räsäsen ihmisen kieltää myös Raamatun ja Jumalan.

Äänestä
  • No, ei tuo nyt kyllä noinkaan mene.

    Uskomme ei saa kohdistua mihinkään muuhun: ei ihmisiin, vaan Jeesukseen.

    En tunne Räsästä, enkä osaa ottaa kantaa hänen mahd. nk. rikoksiinsa, mitä hän todella on sanonut ja miten. Tietyt asiat voi kuitenkin ilmaista myös maltillisesti.

    On myös aika puhua, mutta on myös aika olla hiljaa, silloin, kun jos puhumisesta ei ole mitään hyötyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, ei tuo nyt kyllä noinkaan mene.

    Uskomme ei saa kohdistua mihinkään muuhun: ei ihmisiin, vaan Jeesukseen.

    En tunne Räsästä, enkä osaa ottaa kantaa hänen mahd. nk. rikoksiinsa, mitä hän todella on sanonut ja miten. Tietyt asiat voi kuitenkin ilmaista myös maltillisesti.

    On myös aika puhua, mutta on myös aika olla hiljaa, silloin, kun jos puhumisesta ei ole mitään hyötyä.

    <<En tunne Räsästä, enkä osaa ottaa kantaa hänen mahd. nk. rikoksiinsa, mitä hän todella on sanonut ja miten.<<

    On tämä vaikea asia, kun ei mene perille, vaikka aloituksessa tämä rikos on SELVÄSTI MÄÄRITELTY. Se on RAAMATUN KÄSITYKSEN JULKITUOMINEN. RAAMATUN TEKSTI. Todellinen syytetty ei siis ole Päivi Räsänen, vaan RAAMATUN KÄSITYS.

    Äänestä

Taidat olla hiukan väärässä. Kyse ei ole uskonnosta vaan sitä mitä "uskonnon nimissä" voi sanoa. Suomessa on sananvapaus mutta sehän ei tarkoita, että saat ihan mitä tahansa puhua kuten myös meillä on uskonnonvapaus eikä sekään tarkoita kuin sitä, että saat hiljaa harjoittaa omaa uskontoasi mutta muita sillä ei saa häiritä koska uskonnonvapaus tarkoittaa sitä kaikille ja myös uskonnottomille.

Äänestä
  • Sorry? Unohditko että on mysö MIELIPITEENvapaus? Se kuuluu myös kristityille!
    Okei. Saatui pitää Oman mielipiteesi. Mutta - mysö kristityt saavat pitää Oman mielipiteensä!
    Älä unohda tätä perusoikeuksien säädösta!! Uskoninvapauden laki sanoo, että sitä saa harjoittaa mysö JULKISESTI!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sorry? Unohditko että on mysö MIELIPITEENvapaus? Se kuuluu myös kristityille!

    Se ei kuitenkaan tarkoita, että uskonnon varjolla voisit harjoittaa vihapuhetta jotain ihmisryhmää kohtaan, on se lainaus Raamatusta tai ei.
    Jos lainailisin sitä, mitä Lutter pahimmillaan kirjoitti juutalaisista, saisin varmasti syytteen törkeästä antisemitismistä. Ei auttaisi, vaikka kuinka osoittaisin vain toistavani Lutterin väittämiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sorry? Unohditko että on mysö MIELIPITEENvapaus? Se kuuluu myös kristityille!
    Okei. Saatui pitää Oman mielipiteesi. Mutta - mysö kristityt saavat pitää Oman mielipiteensä!
    Älä unohda tätä perusoikeuksien säädösta!! Uskoninvapauden laki sanoo, että sitä saa harjoittaa mysö JULKISESTI!!

    Kuuluu sananvapauteen ;) lue finlex ja mieti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sorry? Unohditko että on mysö MIELIPITEENvapaus? Se kuuluu myös kristityille!
    Okei. Saatui pitää Oman mielipiteesi. Mutta - mysö kristityt saavat pitää Oman mielipiteensä!
    Älä unohda tätä perusoikeuksien säädösta!! Uskoninvapauden laki sanoo, että sitä saa harjoittaa mysö JULKISESTI!!

    Sama teille: SYYTETTYNÄ ON RAAMATUN TEKSTI, siis RAAMATTU ON SYYTETTYNÄ. Lukekaapa nyt uudelleen mitä Päivi Räsänen sanoo.

    Äänestä

Rikos on viranomaisten taholla. Kiihotusta Raamattua ja krisittyjä vastaan. kiihotusta kansnaryhmää(kristityt) vastaan...

1Äänestä
  • Ja missä näin on tapahtunut ? Suomessa ?

    2Äänestä

  • <<Rikos on viranomaisten taholla. Kiihotusta Raamattua ja krisittyjä vastaan. kiihotusta kansnaryhmää(kristityt) vastaan...<<

    Tämä on lähimpänä oikeaa tulkintaa, jos haluaa tilanteen näin ilmaista, koska Raamattu on se, joka on nyt syytettynä teksteineen. Toinen asia sitten on se, että jos tuo teksti on rikollista ihmisiä kohtaan ja käytetään jumala-nimisenä aseena, niin onko se oikeutettua ja onko kyseessä vain mielipide. Ja jotta tämä pystytään selvittämään, on selvitettävä, että mikä ja kuka sitten Jumala on, että saadaan selville, että voiko Raamattu olla edes Jumalan sanaa, jolla olisi jonkinlainen auktoriteettiasema.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    <<Rikos on viranomaisten taholla. Kiihotusta Raamattua ja krisittyjä vastaan. kiihotusta kansnaryhmää(kristityt) vastaan...<<

    Tämä on lähimpänä oikeaa tulkintaa, jos haluaa tilanteen näin ilmaista, koska Raamattu on se, joka on nyt syytettynä teksteineen. Toinen asia sitten on se, että jos tuo teksti on rikollista ihmisiä kohtaan ja käytetään jumala-nimisenä aseena, niin onko se oikeutettua ja onko kyseessä vain mielipide. Ja jotta tämä pystytään selvittämään, on selvitettävä, että mikä ja kuka sitten Jumala on, että saadaan selville, että voiko Raamattu olla edes Jumalan sanaa, jolla olisi jonkinlainen auktoriteettiasema.

    Aivan kuten valtakunnan oikeusoppinut sanoi, niin tästä tulee tosiiiii pitkäää prosessi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan kuten valtakunnan oikeusoppinut sanoi, niin tästä tulee tosiiiii pitkäää prosessi.

    Poliisi myös päätöksessään totesi: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin RAAMATUSSA esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, OLISI MYÖS RAAMATUN levittäminen tai SAATAVILLA PITÄMINEN lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena RANGAISTAVA.”

    Sama Suomen oikeudenkäyntiasia uutisoitiin kyllä Amerikan puolella - ei kiihottamisrikoksena, vaan - viharikoksena, joka on lähempänä totuutta tässä asiassa. Ja niinpä oikeudenkäynnin perusidea onkin oltava siinä, että onko kristinusko ja sitä kautta Raamattu viharikos ihmisyyttä vastaan.

    Ja minä sanon: se on viharikos ihmisyyttä vastaan, jolla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa.

    Ja kun mennään Raamatun perusasiaan - tämä Räsäsen kommentti:

    <<Uskon ydinsanoma armosta ja sovituksesta pohjautuu kristilliseen ihmiskuvaan luomisesta ja toisaalta syntiinlankeemuksesta.<<

    Kun Raamatussa ei ole mitään syntiinlankeemusta - on vain Jumalan kauhistus, kun ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan (ihminen tuli Jumalan kaltaiseksi tuon tekstin mukaan), niin ettei vain ihminen nyt ottaisi vielä elämän puun hedelmää, söisi sitä ja eläisi ikuisesti.

    Ja niinpä koko ydinsanoman pointti onkin siinä, että mitä on ikuinen elämä, jonka Jumala näin suojasi.

    Ja edelleen:

    Tieteen lahja uskonnolle on nimenomaan käsitteen 'ikuinen elämä' avautuminen Jeesuksen sanojen kautta, joka muuttaa täysin ilmoituksen perusajatuksen uskonnon näkökannalta.

    Aivan kuten myös koko meidän käsitemaailma materiaalisesta todellisuudesta on tieteen valossa muuttunut täysin. Tätä muutosta kutsutaan paradigmaksi - kaiken todellisuuden perustaksi, ja kun se muuttuu, on aikaisemmin kuviteltu totuus muututtava myös suhteessa uskontoon, Jeesuksen ilmoitukseen ja käsitykseen Jumalasta.

    Samoin käsitys uudesta liitosta Jeesuksen verellä VT:n Jumalan kanssa, on käsitys tällaisesta Jumalasta, jota mm. Päivi Räsänen opettaa:

    <<5.Moos. 7:2 ja kun Herra, sinun Jumalasi, antaa ne sinulle alttiiksi ja sinä voitat ne, niin vihi heidät tuhon omiksi; älä tee liittoa heidän kanssansa äläkä osoita heille armoa. Tuhoa kaikki kansat, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle; älä heitä sääli.<<

    Ja säälimättä nyt on tuhottu uskonnon voimalla kansoja ja kansalaisia aivan tarpeeksi, on muutoksen aika.

    Kaikki perustuu sanaan 'synti', että on voitu keksiä syntiinlankeemus (jota siis Raamatussa ei edes ole). Mistä tuollainen sana on tullut suomen kieleen?

    Alkuperäinen termi näkyy wikipedian mukaan olleen 'harhaanosuminen', jolla tarkoitetaan aabrahamilaisissa uskonnoissa Jumalan tahtoa vastaan rikkomista. Tämä kohta jo eroaa eri kristinuskon kirkkokuntien kesken, että mitä se ylipäätään tarkoittaa.

    <<Uusi testamentti ja Vanhan testamentin kreikankielinen käännös käyttävät synnistä useimmiten sanaa hamartia, jonka alkukielinen merkitys on laajempi kuin mitä suomenkielisessä käännöksessä pystytään tuomaan esiin. Alkukielellä sana merkitsee erehdystä, tieltä eksymistä, maalin ohi ampumista ja jumalallisen lain rikkomista.<<

    Eli tässä on suomen kielellä oikaistu jälleen mutkat suoriksi kuten 'oikeudenmukainen' sanan suomennoksessa, kun siitä tehtiin suomen kielelle sana 'vanhurskas'.

    Suomalaiset ovat puhuneet paljon ennen kuin kristinusko tuotiin väkipakolla suomeen ja ennen kuin Mikael Agricola 1500-luvulla on kääntänyt Raamatun suomeksi.

    <<Mikael Agricola (n. 1510 Pernaja – 9. huhtikuuta 1557 Uusikirkko) oli Turun piispa ja uskonpuhdistaja, joka raamatunsuomennoksellaan loi suomen kirjakielen pohjan sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat.<<

    Minkälainen Raamattu - Jumalan sana - meillä tänä päivänä olisi, jos 'vanhurskas'-sanojen tilalla Raamatussa lukisi todella sana 'oikeudenmukainen' ja kaikkien 'synti'-sanojen tilalla lukisi 'tieltä eksyminen'? Koska Agricola ei ollut vain Raamatun kääntäjä, vaan myös innokas Lutherin uskonpuhdistuksen kannattaja, niin miten tämä näkyy nyt meidän Raamatun suomennoksessamme, johon hän kehitteli jopa uusia suomenkielisiä sanoja?

    <<Kuunnellessaan Martti Lutherin entisen oppilaan Pietari Särkilahden saarnoja luterilaisesta uskonopista hän sai tuntea, kuinka luterilaiset uudistuksen tuulet jo puhaltelivat kirkollisessa elämässä. Uskonpuhdistus oli pantu virallisesti toimeen Ruotsin valtiopäivillä vuotta aiemmin 1527, ja Agricolasta tuli tärkeimpien uskonnollisten uudistusten toteuttaja Suomessa. Agricola keksi tai lainasi suomen kieleen lukuisia uusia sanoja. Osa Agricolan sanoista jäi päiväperhoiksi: styyri, falskata, insigli, alasastua, edesseisoa ja monet muut sanat eivät juurtuneet suomeen.[26] Noin 60 prosenttia hänen luomastaan sanastosta on kuitenkin yhä käytössä.[5]<<

    Jumalan sanaa?!

    Ja sana synti ei ole mitään muuta kuin joku opillinen keksintö, joka ei ainakaan Jeesuksen alkuperäisten opetusten mukaan kuulunut hänen sanavarastoonsa tai opetukseensa. Ehkä tämä johtui siitä, ettei silloin vielä ollut kehitetty kyseistä synti-termiä, eikä näin ollen myöskään ollut 'syntiinlankeemusta', johon oli kehitettävä vastaavasti sana 'armo', ja rakennettava siihen oppinormisto Jeesuksen kuolemalla.

    Mutta mitä sitten wikipedian mukaan - tai pikemminkin uskonnon mukaan - on synti? Se on alhainen tunnetila, joka saa tekemään jotakin, ja se on toiminnan käynnistäjä, kuten tunne määritellään psykologiassakin.

    <<Keskiajan skolastikot vaikuttivat merkittävästi katolisen kirkon käsitykseen synnistä. Tuomas Akvinolainen (1225–1274) oli skolastinen teologi, jonka tulkinta synnistä näkyy edelleen kirkon virallisessa opissa. Teologi erotteli toisistaan seitsemän kuolemansyntiä. Tuomas Akvinolaisen mukaan kuolemansynnit olivat YLPEYS, KATEUS, VIHA, LAISKUUS, AHNEUS, KOHTUUTTOMUUS ja IRSTAUS. Katolisen kirkon mukaan nämä synnit erottivat ihmisen jumalasta ja johdattivat ihmisen kadotukseen.<<

    Ja on huomioitava, että katolinen kirkko on kuitenkin luterilaisuuden äitikirkko, jota kautta se suomennettu Raamattukin tulee meille, mutta en vain ole havainnut, että miten nämä syntikäsitykset nyt tulevat ilmi tämänkään palstan uskovaisten puheista tai miten ne liittyvät mm. homoseksuaalisuuteen, joka nyt tässä Päivi Räsäseen ja Raamatun kirjoituksiin liittyy. Täällä uskovaisten puheissa on kyllä jotakin perustavan laatuista vikaa ihan uskonnonkin näkövinkkelistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mutta se on myös rikos Jumalaa vastaan. Päivi Räsänen jälleen tänään selittelemässä miten kykenemätön ihminen on erottamaan hyvän ja pahan - Jumalan ja Saatanan.

<<Päivi Räsänen: Poliisi kuulusteli lähes neljä tuntia ”kristillisen uskon käsitteistä”

Tänään klo 7:38

Kansanedustaja Päivi Räsänen ihmettelee, että ”jos lakia säätävä, 25 vuotta eduskunnassa istunut kansanedustaja ei tunnista mahdollista rikosta, miten tavallinen kansalainen voisi tunnistaa?”<<

Ja myös:

<<Olin 1.11. lähes neljä tuntia kestäneessä poliisikuulustelussa, missä keskityttiin KRISTILLISEN USKON KÄSITTEISIIN, Räsänen kertoo.... Poliisi myös päätöksessään totesi: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin RAAMATUSSA esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, OLISI MYÖS RAAMATUN levittäminen tai SAATAVILLA PITÄMINEN lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena RANGAISTAVA.”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8fdc58bc-7770-43c3-bc35-402246f0ea68

Jostakin kumman syystä - ymmärryskyvyn vajauksesta vai mistä sitten johtuu - täälläkään ei nyt millään tajuta, että kyse ei ole Päivi Räsäsestä, vaan uskonnosta, joka uskonnon käsitteistö on julma, epäeettinen ja moraaliton sekä rikos ihmisyyttä ja Jumalaa vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu