Kaikkea se Jumala hyvyyksissään on keksinytkin luoda kuten nyt esimerkiksi Saatanan ja koronaviruksen. Olisi hän voinut luoda koko systeemin suoraan jo taivaaseen niin olisi voitu välttyä näiltä vitsauksilta. Mutta ei. Kyseisen Herran piti haluta menettää valtansa, voimansa ja olemuksensa ennen kuin jotkut kykenevät uskomaan mokomaan.
Se on kyllä hassua, ettei sitä mannaa sada koskaan taivaalta automaattisesti, vaikka niinkin hyväksi kehutusta hengestä kuin Jumala on kyse. Sontaa sen sijaan annetaan sylikaupalla. Pahan saa pyytämättä, hyvää ei rukoilemallakaan. Jumalan valta on olematon, kuten koko Herra muutenkin.
Jumalan olematon valta
53
56
Vastaukset
"Jumalan" oli pakko luoda Saatana, koska muuten hän ei pystyisi elvistelemään hyvyydellään. Nyt kaiken pahan voi tunkea Vihtahousun piikkiin, vaikka kaiken järjen mukaan Jumala kykenisi kaikkivoivana järjestämään asiat ihan toimiviksi, jos siis vain olemattomuudeltaan siihen ehtisi.
- Anonyymi
Ennen sitä Raamatussa Jumala kertoo tekevänsä kaiken hyvän ja pahan, joten saatanan syyttäminen on myöhäisempi oppi ja tulkinta.
- Anonyymi
Ajatteleppas jotakin positiivista koronaviiruksessa, niin kun kaikessa määrää raha ja hoitokulut ovat Suomessakin sitä luokkaa, että vanhukset pääsevät pois täältä eikä tarvitse jäädä mihinkään eutanasiaa odottelemaan.Eikä ihmiset pääse ylpeilemään tieteellä, mitä se on saavuttanut ihmisen iällä, koska tiede käy turhaksi ihmisen pelastumisen suhteen. Kaikella on tarkoitus, ja hyvätkin puolet, mutta tietysti atesteilla voi olla vaikeampaa, kun eivät luota kuoleman jälkeiseen elämään ja jälleennäkemiseen.
"Pahan saa pyytämättä, hyvää ei rukoilemallakaan."
Ihminen itse aiheuttaa kaiken pahan tottelemattomuudellaan, sen takia kannattas pikkaisen miettiä, että mihinkä lähtee mukaan ja mihinkä ei ja kuinka lapsiaan kasvattaa. Se on turha valittaa, mikäli ei rukoilemalla kuunnella, sen takia on lähimmäisiä joihin voi turvautua, mikäli atesteilla on sellaisia.
"Sontaa sen sijaan annetaan sylikaupalla".
Silläkin on tarkoitus, et turhaan valitat.- Anonyymi
"tietysti atesteilla voi olla vaikeampaa, kun eivät luota kuoleman jälkeiseen elämään ja jälleennäkemiseen."
Sinäkin kuolet kuollessasi, vaikka kuinka tekeytyisit ylimieliseksi.
"Ihminen itse aiheuttaa kaiken pahan tottelemattomuudellaan"
Jopas se hyväksi kehuttu Jumala on epäonnistunut luomistyössään. Olisi hyväksi kehuttuna samantien oikein peräti onnistunut luomistyössään ja loihtinut mieleisiään olentoja, ettei heitä tarvitse kiduttaa vain siksi, etteivät he ole parempia kuin miksikä heidät on luotu.
"Silläkin on tarkoitus, et turhaan valitat."
Niin on. Se osoittaa, ettei hyväksi kehuttu Jumala ole hyvä vaan itse Saatana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"tietysti atesteilla voi olla vaikeampaa, kun eivät luota kuoleman jälkeiseen elämään ja jälleennäkemiseen."
Sinäkin kuolet kuollessasi, vaikka kuinka tekeytyisit ylimieliseksi.
"Ihminen itse aiheuttaa kaiken pahan tottelemattomuudellaan"
Jopas se hyväksi kehuttu Jumala on epäonnistunut luomistyössään. Olisi hyväksi kehuttuna samantien oikein peräti onnistunut luomistyössään ja loihtinut mieleisiään olentoja, ettei heitä tarvitse kiduttaa vain siksi, etteivät he ole parempia kuin miksikä heidät on luotu.
"Silläkin on tarkoitus, et turhaan valitat."
Niin on. Se osoittaa, ettei hyväksi kehuttu Jumala ole hyvä vaan itse Saatana."Sinäkin kuolet kuollessasi, vaikka kuinka tekeytyisit ylimieliseksi".
Niin edelleen lihallinen kuolema on jokaisella edessä,mutta ihmisellä on henki ja sielu.
"Jopas se hyväksi kehuttu Jumala on epäonnistunut luomistyössään. Olisi hyväksi kehuttuna samantien oikein peräti onnistunut luomistyössään ja loihtinut mieleisiään olentoja, ettei heitä tarvitse kiduttaa vain siksi, etteivät he ole parempia kuin miksikä heidät on luotu".
Sillekkään ei ateisti mahda mitään eikä se teidän jokpäiväinen valittaminenkaan siihen auta, koska ihmisen täytyy vaan nöyrtyä, Jumala myöskin kohtelee luotujaan, miten haluaa.
"Niin on. Se osoittaa, ettei hyväksi kehuttu Jumala ole hyvä vaan itse Saatana".
Jumala pitää omistansa huolen ja maailma omista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sinäkin kuolet kuollessasi, vaikka kuinka tekeytyisit ylimieliseksi".

Jumala pitää omistansa huolen ja maailma omista.Hihhuli on kuin kotonaan,
kun hän sairastuu koronaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sinäkin kuolet kuollessasi, vaikka kuinka tekeytyisit ylimieliseksi".
Niin edelleen lihallinen kuolema on jokaisella edessä,mutta ihmisellä on henki ja sielu.
"Jopas se hyväksi kehuttu Jumala on epäonnistunut luomistyössään. Olisi hyväksi kehuttuna samantien oikein peräti onnistunut luomistyössään ja loihtinut mieleisiään olentoja, ettei heitä tarvitse kiduttaa vain siksi, etteivät he ole parempia kuin miksikä heidät on luotu".
Sillekkään ei ateisti mahda mitään eikä se teidän jokpäiväinen valittaminenkaan siihen auta, koska ihmisen täytyy vaan nöyrtyä, Jumala myöskin kohtelee luotujaan, miten haluaa.
"Niin on. Se osoittaa, ettei hyväksi kehuttu Jumala ole hyvä vaan itse Saatana".
Jumala pitää omistansa huolen ja maailma omista."Niin edelleen lihallinen kuolema on jokaisella edessä,mutta ihmisellä on henki ja sielu."
Satusetä se siellä valehtelee omiaan HAAAH HAAH HAAAAAA!!!
"Sillekkään ei ateisti mahda mitään eikä se teidän jokpäiväinen valittaminenkaan siihen auta, koska ihmisen täytyy vaan nöyrtyä, Jumala myöskin kohtelee luotujaan, miten haluaa."
Sillekään ei hihhuli mitään mahda, ettei hänen uskomansa mielikuvitusjulli millekään mitään mahda.
"Jumala pitää omistansa huolen ja maailma omista."
Jumala pitää huolet, että sinäkin kertakaikkiaan kuolet.
- Anonyymi
"Se on kyllä hassua, ettei sitä mannaa sada koskaan taivaalta automaattisesti,"
Ei automaattisesti, heinäsirkkaparvia tulee satunnaisesti.
Ovat proteiinipitoinen ruoka-aine, etenkin autiomaiden asukkaille.- Anonyymi
Luoja voi hoitaa niin, että niihin heinäsirkka parveihin ei tehoa mitkään myrkytkään, samoin ei tule sadettakaan taivaalta, vaikka kuinka ihmiset haluavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luoja voi hoitaa niin, että niihin heinäsirkka parveihin ei tehoa mitkään myrkytkään, samoin ei tule sadettakaan taivaalta, vaikka kuinka ihmiset haluavat.
Se on hyvä, myrkytettyjä heinäsirkkuja ei tule syödä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on hyvä, myrkytettyjä heinäsirkkuja ei tule syödä.
Kristityt etiopialaiset taitavat olla taas ne, jotka kärsivät eniten. Etiopiassahan on luterilaisia enemmän kuin Suomessa, joten Jumalakaan ei ole väärä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luoja voi hoitaa niin, että niihin heinäsirkka parveihin ei tehoa mitkään myrkytkään, samoin ei tule sadettakaan taivaalta, vaikka kuinka ihmiset haluavat.
On se Jumala sitten vaan eri kiva. Mikähän mielisairaus sitä riivaa?
- Anonyymi
Jos olisi olemassa jokin Jumala, niin hän ei käytä valtaansa tai sitä ei ole hänellä.
- Anonyymi
Koronavirus ja muut taudit ovat luonnon tapa karsia elinkelvottomia yksilöitä pois laumasta ja säädellä väestön määrää. Ne ovat tarpeellisia ja hyviä viruksia.
- Anonyymi
Kyl mää biljardiviruksen ymmärrän oikein hyvi, mutta tommoset pikkuruiset koronavirukset on ihan turhia. Ei niillä tee yhtään mittä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyl mää biljardiviruksen ymmärrän oikein hyvi, mutta tommoset pikkuruiset koronavirukset on ihan turhia. Ei niillä tee yhtään mittä.
No tuota, evenkelistoihin virukset ei toimi kun pitäis olla
sydäntä ja selkärankaa tai aivojakin heillä .
- Anonyymi
Osta silakkasäilykkeitä tilalle.
- Anonyymi
Maailmassa on liikaa pahaa, jotta hyvä Jumala olisi mahdollinen.
Maailmassa on liikaa hyvää, jotta paha Jumala olisi mahdollinen,
Johtopäätös? Jumala ei joko välitä paskaakaan maailmasta tai Jumalaa ei ole olemassa.
Kumpi on todennäköisempi? Suuri ihmisten kuvittelema Taikaolento on olemassa vai Ihmiset kuvittelevat vain omiaan?- Anonyymi
"Johtopäätös? Jumala ei joko välitä paskaakaan maailmasta tai Jumalaa ei ole olemassa".
Jumala pitää omistansa huolen ja maailma omista.
"Kumpi on todennäköisempi? Suuri ihmisten kuvittelema Taikaolento on olemassa vai Ihmiset kuvittelevat vain omiaan?"
Jumala on 100%:sesti, olemassa. Anonyymi kirjoitti:
"Johtopäätös? Jumala ei joko välitä paskaakaan maailmasta tai Jumalaa ei ole olemassa".
Jumala pitää omistansa huolen ja maailma omista.
"Kumpi on todennäköisempi? Suuri ihmisten kuvittelema Taikaolento on olemassa vai Ihmiset kuvittelevat vain omiaan?"
Jumala on 100%:sesti, olemassa.>Jumala pitää omistansa huolen
Miten?
Jos sairastut, Jumalan huomaan jääminen voi tappaa. Huolenpitoa tietysti sekin, että pääsee nopeammin Häihin.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Johtopäätös? Jumala ei joko välitä paskaakaan maailmasta tai Jumalaa ei ole olemassa".
Jumala pitää omistansa huolen ja maailma omista.
"Kumpi on todennäköisempi? Suuri ihmisten kuvittelema Taikaolento on olemassa vai Ihmiset kuvittelevat vain omiaan?"
Jumala on 100%:sesti, olemassa.Ei taida olla kun ei osaa huolehtia edes politiikkojen aivoista
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Jumala pitää omistansa huolen
Miten?
Jos sairastut, Jumalan huomaan jääminen voi tappaa. Huolenpitoa tietysti sekin, että pääsee nopeammin Häihin.">Jumala pitää omistansa huolen
Miten?"
Kaikella tavalla, eli saat elämässä sen kaiken, mitä tarvitset. Mitä sinä et tarvitse sille ei ole käyttöä, eikä tarvetta.
"Jos sairastut, Jumalan huomaan jääminen voi tappaa. Huolenpitoa tietysti sekin, että pääsee nopeammin Häihin".
Kenellä päivät tulee täyteen, se on sama olkoon hoitohenkilökuntaa vaikka mielin määrin paikalla, se ei auta yhtään. Jumalan ja Jeesuksen huomaan kun käy se tie menee juuri sinne minne pitääkin, eli kotiin. Anonyymi kirjoitti:
">Jumala pitää omistansa huolen
Miten?"
Kaikella tavalla, eli saat elämässä sen kaiken, mitä tarvitset. Mitä sinä et tarvitse sille ei ole käyttöä, eikä tarvetta.
"Jos sairastut, Jumalan huomaan jääminen voi tappaa. Huolenpitoa tietysti sekin, että pääsee nopeammin Häihin".
Kenellä päivät tulee täyteen, se on sama olkoon hoitohenkilökuntaa vaikka mielin määrin paikalla, se ei auta yhtään. Jumalan ja Jeesuksen huomaan kun käy se tie menee juuri sinne minne pitääkin, eli kotiin.Sittenhän sinun ei tarvitse vaivata kalliita sairaaloita kun sairastut. Jos päiväsi tulevat täyteen, paraskaan lääkäri ei voi sinua auttaa, ja jos taas eivät tule, häntä ei tarvita lainkaan.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Sittenhän sinun ei tarvitse vaivata kalliita sairaaloita kun sairastut. Jos päiväsi tulevat täyteen, paraskaan lääkäri ei voi sinua auttaa, ja jos taas eivät tule, häntä ei tarvita lainkaan.
"Sittenhän sinun ei tarvitse vaivata kalliita sairaaloita kun sairastut. Jos päiväsi tulevat täyteen, paraskaan lääkäri ei voi sinua auttaa, ja jos taas eivät tule, häntä ei tarvita lainkaan!"
Jumala on luonut ihmisen sellaiseksi, että hän tahtoo pysähtyä tarkastelemaan ja tutkimaan luontoa ja ihmiselämää. Tälläistä tutkimusta sanotaan tieteeksi. Tiede on jatkuvasti kehityksen alainen. Meidän on käytettävä näitä lahjoja niin, etteivät ne johdata meitä ylpeyteen ja aistillisuuteen, vaan että ne synnyttävät meissä nöyrää ja kiitollista mieltä elämän antajaakohtaan ja edistävät Jumalan kunniaa. Eli jumala on luonut lääketieteen ja lääkärit on luotu lähimmäisiään varten, eikä itseänsä varten ja annettu heille viisautta hoitaa potilaitaan. Miksi uskovaiset eivät saisi käyttää lääkäreitä koska Jumala on antanut heille kaiken tiedon ja taidon, koska Jumala koettelee myöskin omiansa esim. sairauksilla. Suomessakin kun ihmiset ylpeilevät kun ihmiset elävät kauemmin, on kirjoitettu, että ylpeys on Jumalaa vastaan, siksi myöskin voi olla korona viirus, että ihmisiltä otetaan luulot pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sittenhän sinun ei tarvitse vaivata kalliita sairaaloita kun sairastut. Jos päiväsi tulevat täyteen, paraskaan lääkäri ei voi sinua auttaa, ja jos taas eivät tule, häntä ei tarvita lainkaan!"
Jumala on luonut ihmisen sellaiseksi, että hän tahtoo pysähtyä tarkastelemaan ja tutkimaan luontoa ja ihmiselämää. Tälläistä tutkimusta sanotaan tieteeksi. Tiede on jatkuvasti kehityksen alainen. Meidän on käytettävä näitä lahjoja niin, etteivät ne johdata meitä ylpeyteen ja aistillisuuteen, vaan että ne synnyttävät meissä nöyrää ja kiitollista mieltä elämän antajaakohtaan ja edistävät Jumalan kunniaa. Eli jumala on luonut lääketieteen ja lääkärit on luotu lähimmäisiään varten, eikä itseänsä varten ja annettu heille viisautta hoitaa potilaitaan. Miksi uskovaiset eivät saisi käyttää lääkäreitä koska Jumala on antanut heille kaiken tiedon ja taidon, koska Jumala koettelee myöskin omiansa esim. sairauksilla. Suomessakin kun ihmiset ylpeilevät kun ihmiset elävät kauemmin, on kirjoitettu, että ylpeys on Jumalaa vastaan, siksi myöskin voi olla korona viirus, että ihmisiltä otetaan luulot pois.Niin että Jumala on paha ja ilkeä. Hän olisi voinut luoda sellaisia ihmisiä, jotka olisivat olleet hänelle mieleen, mutta surkeana luojana hän epäonnistui. Siksi hän ei kehtaa edes naamaansa näyttää. Kyllä noin surkean luojan kannattaakin hävetä.
Anonyymi kirjoitti:
"Sittenhän sinun ei tarvitse vaivata kalliita sairaaloita kun sairastut. Jos päiväsi tulevat täyteen, paraskaan lääkäri ei voi sinua auttaa, ja jos taas eivät tule, häntä ei tarvita lainkaan!"
Jumala on luonut ihmisen sellaiseksi, että hän tahtoo pysähtyä tarkastelemaan ja tutkimaan luontoa ja ihmiselämää. Tälläistä tutkimusta sanotaan tieteeksi. Tiede on jatkuvasti kehityksen alainen. Meidän on käytettävä näitä lahjoja niin, etteivät ne johdata meitä ylpeyteen ja aistillisuuteen, vaan että ne synnyttävät meissä nöyrää ja kiitollista mieltä elämän antajaakohtaan ja edistävät Jumalan kunniaa. Eli jumala on luonut lääketieteen ja lääkärit on luotu lähimmäisiään varten, eikä itseänsä varten ja annettu heille viisautta hoitaa potilaitaan. Miksi uskovaiset eivät saisi käyttää lääkäreitä koska Jumala on antanut heille kaiken tiedon ja taidon, koska Jumala koettelee myöskin omiansa esim. sairauksilla. Suomessakin kun ihmiset ylpeilevät kun ihmiset elävät kauemmin, on kirjoitettu, että ylpeys on Jumalaa vastaan, siksi myöskin voi olla korona viirus, että ihmisiltä otetaan luulot pois.2-3 % sairastuneista tappava ottaa luulot pois vasta kun lähes koko kansa sairastuu. Tuskin tapahtuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin että Jumala on paha ja ilkeä. Hän olisi voinut luoda sellaisia ihmisiä, jotka olisivat olleet hänelle mieleen, mutta surkeana luojana hän epäonnistui. Siksi hän ei kehtaa edes naamaansa näyttää. Kyllä noin surkean luojan kannattaakin hävetä.
"Niin että Jumala on paha ja ilkeä. Hän olisi voinut luoda sellaisia ihmisiä, jotka olisivat olleet hänelle mieleen, mutta surkeana luojana hän epäonnistui. Siksi hän ei kehtaa edes naamaansa näyttää. Kyllä noin surkean luojan kannattaakin hävetä".
Sitä ei ateisti tiedä, koska se Jumala ilmoittaa itsestänsä, vai ilmoittaako ollenkaan. Ihminen itse aiheuttaa kaiken pahan tottelemattomuudellaan. Turhaan Jumalaa syyttelet se ei syytöksiäsi kuuntele.
- Anonyymi
Jumalaan uskova hyysää rikollisia ja luulee pääsevänsä sitä kautta taivaaseen.
Todellisuudessa tämä hyysäri tekee normaalien elämästä helvetin.- Anonyymi
näin on
- Anonyymi
"Jumalaan uskova hyysää rikollisia ja luulee pääsevänsä sitä kautta taivaaseen."
Mistä olet tuollaisen päätelmän saanut. Tuossa ei ole päätä eikä häntää, koska siinä nimenomaan kulkee raja, että mikäli käydään rikolliseksi niin saa etsiä oman kämpän. Sitäpaitsi ihmisenhän pitäisi oppia virheistä ja tehdä parannus elämässään, koska vastoinkäymisistä ihminen tulee vahvemmaksi, kun ne kestää. - Anonyymi
"Jumalaan uskova hyysää rikollisia ja luulee pääsevänsä sitä kautta taivaaseen".
Onko anteeksi antaminen jollakin tapaa hyysäämistä, rikollinen toiminta on sellaista että sitä ei pidä hyväksyä, eikä sellaista joka on Jumalan sanaa vastaan. Etkö tiedä, että laki ja virkavalta ovat Jumalan palvelijoita, minun mielestä molemmat ovat rikollisuutta vastaan ja turvaavat ihmisten olemista. Eikös se ole mennyt näin, että ateistit nimenomaan toivovat uskovaisilta hyväksyntää kaikkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumalaan uskova hyysää rikollisia ja luulee pääsevänsä sitä kautta taivaaseen."
Mistä olet tuollaisen päätelmän saanut. Tuossa ei ole päätä eikä häntää, koska siinä nimenomaan kulkee raja, että mikäli käydään rikolliseksi niin saa etsiä oman kämpän. Sitäpaitsi ihmisenhän pitäisi oppia virheistä ja tehdä parannus elämässään, koska vastoinkäymisistä ihminen tulee vahvemmaksi, kun ne kestää.Monet uskovaiset tulevat paremmiksi rikoillisiksi (tehdä parannus) ja Jumala heitä suojelee.
Koronaviruskin rukoili ja siinäs näette, ei ole sattumaa tämä, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumalaan uskova hyysää rikollisia ja luulee pääsevänsä sitä kautta taivaaseen".
Onko anteeksi antaminen jollakin tapaa hyysäämistä, rikollinen toiminta on sellaista että sitä ei pidä hyväksyä, eikä sellaista joka on Jumalan sanaa vastaan. Etkö tiedä, että laki ja virkavalta ovat Jumalan palvelijoita, minun mielestä molemmat ovat rikollisuutta vastaan ja turvaavat ihmisten olemista. Eikös se ole mennyt näin, että ateistit nimenomaan toivovat uskovaisilta hyväksyntää kaikkeen."Onko anteeksi antaminen jollakin tapaa hyysäämistä"
Jumala antaa anteeksi vaikka murhan, mutta jessus sentään jos häneen ei usko. Sitä ei anteeksi anneta HAAAAH HAAAAAAH HAAAAA!!!!!
- Anonyymi
> Kaikkea se Jumala hyvyyksissään on keksinytkin luoda kuten nyt esimerkiksi Saatanan ja koronaviruksen. Olisi hän voinut luoda koko systeemin suoraan jo taivaaseen niin olisi voitu välttyä näiltä vitsauksilta.
No, alussahan kaikki oli hyvää. Sitten ihmiset hylkäsivät Jumalan koska halusivat oppia tuntemaan pahan (hyvyyden poissaolon, Jumalattomuuden). Me nyt olemme tällä oppitunnilla kokemassa mitä paha todella tarkoittaa. Ne jotka rakastavat hyvää ja totuutta, tulevat vanhurskaiksi, saavat mahdollisuuden palata Jumalan luokse, eroon vaivoista. "Kaikkea se Jumala hyvyyksissään on keksinytkin luoda kuten nyt esimerkiksi Saatanan ja koronaviruksen. Olisi hän voinut luoda koko systeemin suoraan jo taivaaseen niin olisi voitu välttyä näiltä vitsauksilta. Mutta ei. Kyseisen Herran piti haluta menettää valtansa, voimansa ja olemuksensa ennen kuin jotkut kykenevät uskomaan mokomaan."
Ihminen saa sitä, mitä on tilannutkin. Siitä löytyy vastaus korona-virukseen.
Mitä saatanaan tulee, niin meille uskoville on annettu Jeesuksen nimessä valta tallata kaikkea saatanan valtaa ja voimaa ja niimpä voimme potkaista sen pellolle, jos se tulee lähellemme.
Ihminen, joka ei ole uskossa, joutuu kärsimään monenlaisista ongelmista omasta syystään. Jeesus sanoikin:
"Varas (saatana) ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." (Joh.10:10)"Ihminen saa sitä, mitä on tilannutkin. Siitä löytyy vastaus korona-virukseen."
Ettei kenellekään tulisi nyt väärinkäsitystä, en halua syyllistää ketään, joka on sairastunut korona-viruksesta. Syy ei välttämättä ole sairastuneessa itsessään, vaan yleensä ihmiskunnassa , joka on luopunut Jumalasta ja antanut Hänelle "porttikiellon" puuttua ihmisten elämään. Jumala kunnioittaa ihmisten vapaata tahtoa, eikä tule väkisin suojelmaan ihmisiä viruksilta ja muilta taudeilta ja onnettomuuksilta.
Ihmiset kyselevät usein pilkaten, miksi Jumalaa salii pahaa tapahtuvan ihmisille. Sananlaskujen kirjassa annetaan hyvä vastaus:
"Kun minä (Jumala) kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni, eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini, niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte, kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.
Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä. (Snl.1:24-28)"
"Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa, eivät suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhtelun halvaksi, saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.
Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa. Mutta, joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhulta. " (Snl.1:29-33)- Anonyymi
"Ihminen saa sitä, mitä on tilannutkin. Siitä löytyy vastaus korona-virukseen."
Ei ihminen voi olla parempi kuin miksikä surkea luoja on hänet taitamattomana tumpelona luonut. Olisi sitten jättänyt luomatta, koska ei osannut hommaansa mieleisellään tavalla. Turha on kiduttaa syytöntä. Rankaiskoon surkea luoja itseään kehnosta työstään!!!!
Eipä ihme, ettei kehtaa naamaansa näyttää, koska Jumalaa niin hävettää oma epäonnistumisensa HAAAAH HAAAAH HAAAAA :D :D :D - Anonyymi

Siltähän tämä maailma näyttääkin, että meillä on elämä ja yltäkylläisyys, vai tarkoittaako tämä vain markvitosta ja hänen hengenheimolaisiaan. Loput maailmasta saa hukkua kokonaan, nälkään, tauteihin, riistoon ja luonnon katastrofeihin, niinkö? Vai pelastaako jumala vain markin kaltaiset nipottajat? Voi tätä uskovan logiikkaa!!!
- Anonyymi
Jumala kykeni luomaan täydellisen maailman.Mutta valitettavasti enkelit ja ihminen ei kyennyt täydellisyyteen kuuluvassa vapaudessaan noudattamaan hyvyyden täydellistä noudattamista. He joutuivat pärjäämään keskenään vapaudessaan. Jos olisit Jumala ,niin olisitko luonut kaikista olennoista tahdottomia robotteja, jotka ilman tahtoa tottelisivat käskyjäsi? Järjetön ajatus. Meillä kullakin on nyt vapaa tahto uskoa tai olla uskomatta Jumalan tahtoa. Jumala kerää omansa aikanaan valtakuntaansa ja loput jäävät ulos.
- Anonyymi
Lisään edelliseeni: kyllä Jumalan taidot tuntien hän jättää itsensä ulos ns. takalukkoon koska on taidoton hölmö.
- Anonyymi
"Jumala kykeni luomaan täydellisen maailman."
Jumala epäonnistui täydellisesti. Siksi häntä potuttaa ja hän haluaa kiduttaa luotuja, vaikka he ovat täysin syyttömiä siihen, etteivät he voi olla sen parempia kuin miksikä heidät on luotu. Taitamaton luoja teki kehnon työn.
"Jos olisit Jumala ,niin olisitko luonut kaikista olennoista tahdottomia robotteja, jotka ilman tahtoa tottelisivat käskyjäsi? Järjetön ajatus."
Siellä taivaassahan kaikki sitten ovat robotteja ikuisesti tottelemassa mielikuvitusjullin käskyjä. Järjetön ajatus. Sitä paitsi hihhulit toteuttavat käskyjä robottimaisesti jo ja vain eläessään, koska joutuvat invalidisoimaan elonsa paimentolaisten keksimien satujen mukaiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumala kykeni luomaan täydellisen maailman."
Jumala epäonnistui täydellisesti. Siksi häntä potuttaa ja hän haluaa kiduttaa luotuja, vaikka he ovat täysin syyttömiä siihen, etteivät he voi olla sen parempia kuin miksikä heidät on luotu. Taitamaton luoja teki kehnon työn.
"Jos olisit Jumala ,niin olisitko luonut kaikista olennoista tahdottomia robotteja, jotka ilman tahtoa tottelisivat käskyjäsi? Järjetön ajatus."
Siellä taivaassahan kaikki sitten ovat robotteja ikuisesti tottelemassa mielikuvitusjullin käskyjä. Järjetön ajatus. Sitä paitsi hihhulit toteuttavat käskyjä robottimaisesti jo ja vain eläessään, koska joutuvat invalidisoimaan elonsa paimentolaisten keksimien satujen mukaiseksi.Et usko kuinka kivaa on kuunnella Jeesuksen opetuksia ja ylistää Jumalan kunniaa ikuisesti.
Olet sellainen tulikivijärveen menevä ateisti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et usko kuinka kivaa on kuunnella Jeesuksen opetuksia ja ylistää Jumalan kunniaa ikuisesti.
Olet sellainen tulikivijärveen menevä ateisti.Saatko tyydytystä sillä ajatuksella, että vihaamasi ateistit joutuvat kärsimään ikuisesti helvetin tulijärvessä?
Tuollainen ajatus on hyvin tyypillinen kristityille eikä se rajoitu vain ateisteihin: uudestisyntynyt kristitty hekumoi myös sillä ajatuksella, että eri tavalla Raamattua ymmärtävät muut kristityt joutuvat helvettiin, mikä korottaa sitä oikeaoppista kristittyä kaikkien muiden yläpuolelle ja saa aikaan hyvän olon tunteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et usko kuinka kivaa on kuunnella Jeesuksen opetuksia ja ylistää Jumalan kunniaa ikuisesti.
Olet sellainen tulikivijärveen menevä ateisti."Olet sellainen tulikivijärveen menevä ateisti."
Menen ihan samaan paikkaan kuin sinäkin eli hautausmaahan.
Kuuntele satuja niin pitkään kuin kykenet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olet sellainen tulikivijärveen menevä ateisti."
Menen ihan samaan paikkaan kuin sinäkin eli hautausmaahan.
Kuuntele satuja niin pitkään kuin kykenet."Menen ihan samaan paikkaan kuin sinäkin eli hautausmaahan.
Kuuntele satuja niin pitkään kuin kykenet".
Eihän sitä ole kukaan väittänytkään että ihmisillä ei olisi maanpäällistä ja lihallista kuolemaa edessä, mutta mitä sit tapahtuu se on eri asia, koska kuoleman jälkeistä elämää on. Jumala on 100%:sesti olemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Menen ihan samaan paikkaan kuin sinäkin eli hautausmaahan.
Kuuntele satuja niin pitkään kuin kykenet".
Eihän sitä ole kukaan väittänytkään että ihmisillä ei olisi maanpäällistä ja lihallista kuolemaa edessä, mutta mitä sit tapahtuu se on eri asia, koska kuoleman jälkeistä elämää on. Jumala on 100%:sesti olemassa.Sinun elosi päättyy kuolemaasi ja samalla loppuvat lapselliset horinasi. Jumala on sataprosenttisesti potaskaa. Et pääse iloitsemaan ikuisesti kenenkään tulikivijärveen joutumisesta sadisti.
- Anonyymi
Oletko varmasti ihan aikuinen???
- Anonyymi
Kerro sitten, kun olet itse aiheessa lapsukainen.
- Anonyymi
Kerron sinulle lapsukainen seuraavaa: 2Rx πK/CC:een. Se lausutaan kaks er kertoo piikoo per see seen.
- Anonyymi
Ateismin aate kumoutui evoluutioteorian paljastuessa tieteen suureksi harha-askeleeksi:
www.luominen.fi- Anonyymi
Kristinuskon aate kumoutui raamatun paljastuessa ihmisten kirjoittamaksi huijaukseksi.
- Anonyymi
Niin kyllä Jumalan valta on olematon, koska taivaassa syntyi enkelien keskuudessa kapina häntä vastaan. 3000 eKr Jumalan Pojat eli materialisoituneet enkelit hyökkäsivät maan päälle. Jumala pakotti Profeetta Heenokin tekemään isottelevan kirjan, jossa Jumala lupasi tuhota pahat ja jumalattomat tai ainakin rangaista heitä, mutta kun Jumalattomat lukivat tuon kirjan ryhtyivät he TAISTELUUN IHMISKUNTAA VASTAAN JA VOITTIVAT TUO TAISTELUN BAABELIN TORNIN JA KAUPUNGIN LUONA. Jumalan poikien avulla.
Ihmiskunta hajotettiin eikä se enää kyennyt hallitsemaan eläimiä ja maata. Heidän sijaansa pahat ja jumalattomat ottivat hallitusvallan haltuunsa KALI YOGAN eli 400000 vuoden ajaksi. Niinpä maailmaa tuo aika hallitaan pahojen periaatteiden mukaan ja maan alkuperäiseksi hallitusvallaksi tarkoitettu ihmissuku on lähes sukupuuttoon ajatettu Jumalan poikien vaikutuksesta.
Eli mahtavien enkelien kapina on johtanut siihen, että Jumala tunnusti tappionsa heille menemällä kirottuna ristille kuolemaan ja tekemään sovinnon niin, että hän jätti maailman perinnöksi pahoille Jumalan pojille ja pahoille enkeleille. Yhä syvenevää on pahan valta ja se menee pahuudessa yhä pidemmälle.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37740249Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1168627Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316010Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224618Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623855Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta543630Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743171- 342863
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192438Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!192262