Kuolemanrajakokemukset

Anonyymi

Tuolla Youtuben puolella löytyy myös kertomuksia niistä. Siellä oli myös aika raju kertomus sydänleikkauksessa olleesta tyypistä. En pystynyt sitä kokonaan kuuntelemaan, mutta pikku pätkiä. Kertoi kuitenkin kohdanneensa demoneita. Pikku tarkkaa kerrontaa, jota ei välttämättä pysty kuuntelemaan, joten enpä laita/etsi siten linkkiäkään juttuun.

22

675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täällä jos alkaa kertomaan kokemuksistaan, saa kehoituksen yleissivistäytyä ja etsiä tietoa unihalvauksesta, joka on selitys myös kaikkeen nk. yliluonnolliseen. Kuolema tosin ei ole yliluonnollsta, vaan luonnollista.

      En kiistä unihalvaustenkaan mahdollisuutta, mutta se ei ole diagnoosi ihan kaikkeen.

      Mikä on kuolemanrajakokemus? Ihmisillä niitä on erilaisia ja ulkopuolinen näkee sen ulkopuolisen silmin. Toiset muistavat nähneensä kaikenlaista, toiset eivät mitään, vain pimeää.

      Nämä kokemukset eivät välttämäti ole olleet nk. mukavia, ensinnäkin jo oletetusta kuolinsyystä johtuen. Kaikki eivät myöskään halua kertoa kokemaansa. Rankan kokemuksensa päälle saa vielä pilkkanaurut.

      • Anonyymi

        Ei niinkään se kuoleman raja, vaan sen yli kulkeminen on se, mitä kai asialla tarkoitetaan. Eli: mitä fyysisesti kuollut havaitsee kuoltuaan, kunnes palautuu jälleen fyysiseen elämään.

        Mikäli joitain havaintoja on, silloinhan sielun kuolemattomuus on aika hyvin todistettu, ainakin suppeassa piirissä. Ateisti-tiedemiehillehän ei mikään kelpaa.

    • Näitä on helppo kokeilla aika-ajoin koululaisten keskuudessa esiintyvällä happihumalalla.

      Kuoleman kokija hengittää villisti syvään minuutin tai pari. Sen jälkeen kaveri painaa palleasta kun kuoleman kokija pidättää hengitystä täysin keuhkoin.

      Kokemus on todellinen ja pelkkää tyhjää täynnä.

      • Anonyymi

        joo siinä näki unijaksoja

    • Anonyymi

      Nukutusaineet ovat huumeita, jos ilman happea on niin aivot siinä tuhoutuu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      On muuten ihan kiva katsella itseään anbulanssin paareilla valkoinen peite päällä ja nähden kaiken toiminnan ja häärinnän ikäänkuin katosta alas katsellen ja ambulanssin kiitäessä pillit soiden kovalla vauhdilla kohti sairaalaa. Tunne ei ollut mitenkään pelottava, vaan hyvin seesteinen, ikäänkuin ylimaallinen rauha olisi valloillaan. Sitä kesti pienen tovin, kunnes "kuvajainen" hävisi. Olin jäänyt auton rajusti tönäisemäksi ja menettänyt tajuntani. Ambulanssissa olin kuulemma lähes tukehtunut oksennukseeni, mutta neuvokas ensihoitaja oli osannut toimia oikein. Jälkeenpäinkään ei ole missään vaiheessa tullut mitään takaumia tai kuolemanpelkoa.

      Olen vertaillut muutamien kohtalotoverieni kannsa kokemuksia ja ne ovat sisällöltään varsin yhteneviä. Olisi hienoa, jos joku muukin kertoisi ihan oikeasta kokemuksestaan, vaikka palsta ei ehkä ole paras mahdollinen näin erikoisen tapahtuman käsittelyyn.

      • Anonyymi

        Olen käynyt monesti kuoleman rajalla ja mahd. kuollutkin. Tapauksessa, jota nyt ajattelen, muistin herättyäni pelkkää pimeää. Ehkä näin muutakin, mutta en herättyäni muistanut. Ulkopuoliset sanoivat minun todella kuolleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti tajuttomuus tila,se on eri asia.
        Olen sen kokenut itsekin,aivan erilainen kuin unitila.
        Herätessään tajuttomuudesta ei ihminen voi määritellä sen ajallista kestoa, eikä tajuton myöskään näe unia.

    • Anonyymi

      Näissä kuolemanrajakokemuksissa on merkillepantavaa se, että eroja eri uskontojen piirissä ei ole.

      Se vain että kun nähdään valkea olento niin kristyille se on tietenkin Jeesus, muslimille Muhammed, hindulaiselle Krishna, buddhalaiselle Buddha ja juutalaiselle Mooses tai Aabraham.

      • Anonyymi

        Onko kuolemanrajakokemus sinun mielestäsi jotenkin uskonnollinen asia?

    • Anonyymi

      Uusimaa-lehti:"Lääkärien kuolleeksi julistaman Eila Kärjen toipuminen hämmästyttää Pohjois-Savossa Siilinjärvellä.

      Paikallislehti Uutis-Jousi kertoo, että Kärki oli miehensä Pauli Kärjen kanssa kalassa syyskuun alussa, kun hän sai vakavan sairauskohtauksen.

      Hänet kiidätettiin Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan ja jo matkalla lääkäri totesi, ettei Kärki selviäisi matkasta välttämättä hengissä.

      Kärjen aivoissa ollut suuri pullistuma oli revennyt ja vahingoittanut aivoja niin, että toinen puoli aivoista oli painunut kasaan.

      – Sairaalassa neurologian ja teho-osaston lääkärit sanoivat, ettei mitään ole tehtävissä. Leikkausta ei voitaisi tehdä, Pauli Kärki muistelee Uutis-Jousen haastattelussa.

      Myöhemmin lääkärit ilmoittivat Kärjen kuolleen. Hänen elintoimintoja pidettiin yllä koneellisesti, jotta pariskunnan jälkikasvu ehättäisi paikalle jättämään hyvästit äidille."

      • Anonyymi

        Uutis-Joutsi:"Sairaalassa neurologian ja teho-osaston lääkärit sanoivat, ettei mitään ole tehtävissä. Toinen aivopuolisko oli painunut kasaan ja vaurioittanut aivoja. Leikkausta ei voitaisi tehdä, Pauli Kärki kertoo.

        – Noin kello 15 lääkärit ilmoittivat, että vaimosi on menehtynyt. Minkäänlaisia elintoimintoja ei ole. Niitä pidettiin yllä koneellisesti. Menimme jättämään jäähyväisiä. Eila oli kylmä ja kalpea. Niin kuin vainaja on. Puhuimme lääkärin kanssa jo ruumiinavauksestakin.

        Kärki pyysi lääkäreiltä, voisiko elintoimintoja pitää yllä siihen asti, että viimeinenkin Kärkien lapsista ehtisi jättämään jäähyväiset äidilleen.

        – Laitoin viestin vapaaseurakuntaan ja Facebookiin, että Eila on kuollut. Pyysin ihmisiä rukoilemaan, että saisin Eilan vielä takaisin hengellisestä ulottuvuudesta. Siitä alkoi rukousten vyöry, joka levisi ensin Siilinjärvellä, sitten valtakunnallisesti ja lopulta maailmanlaajuisesti, kertoo vapaaseurakunnan pastorina työskentelevä Kärki.

        Esirukouksia tuli tuhansia. Muun muassa Englannista, Israelista ja Intiasta asti.

        – Siinä mekin ihan ujostelematta sairaalan ulkopuolella rukoiltiin. Tiedän, että moni pitää tätä huuhaana ja minua idioottina. Mutta kyllä minä ihan terve tunnen olevani, jalat on tiukasti maassa, Kärki virnistää.

        Viimeisiä jäähyväisiä mentiin jättämään, kun Kärkien viimeinen tytär saapui paikalle.

        – Hoitaja sanoi, että Eilan tilassa on tapahtunut muutos. Kysyin, mikä muutos ja hoitaja kertoi, että vaimosi elää. Poissa ollessamme Eila oli alkanut liikuttaa toista kättään ja otsalihaksiaan."

    • Anonyymi

      Huuhaa on huuhaata. Ammattivalehtelijat ovat taas asialla.

    • Anonyymi

      Kuolemanrajakokemukset kertovat siekun olemassaolosta ja sen kuolemattomuudesta. Toinen mielenkiintoinen asia on hypnoosissa edellisiin elämiin taannuttaminen.

      • Anonyymi

        ne kertovat unista ja unelmista

    • Ihmisten kokemukset tilanteissa vaihtelevat.

    • Ei kannatakkaan sillä nuohan ovat ihan höpöä mutta toki tasapainoton voi tuollaista uskoakkin.

    • Nuohan on suoraan sitä mitä ihminen on jo ajatellut asiasta ja kuten usein ajatukset sotkeutuu uniin ja kunnon nukutuksen jälkeen ihminen on tuntikausi aika pökkyrällä päästään . Siinä nyt voi nähdä periaatteessa mitä tahansa ja myöhemmin uskoa nähneensä ne leikkauksen aikana. Nuo kertoo puhtaasti ihmisen peloista ja toiveista.

      Jos tuollaiset olisivat totta niin ihmisiä kuolisi sydänpysähdyksiin leikkauspöydille mittavat määrät.

      • Anonyymi

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18536504/kuolemanrajakokemukset

        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

        https://www.youtube.com/watch?v=cnM_0ZjpWlk
        Reincarnation Is A Choice We Make | Near Death Experience | NDE

        https://www.youtube.com/watch?v=X1oGZeOLHU4
        Kuolin ja näin itseni jälleensyntyvän | Lähikuolemakokemus | NDE

        https://www.youtube.com/watch?v=zs6hUE2npaQ
        Nainen kuolee, hänelle näytetään totuus jälleensyntymisestä ja valinnoista (NDE).

        https://www.youtube.com/watch?v=AkA-qNddYY4
        Ihminen kuolee, paljastaa, että MAAILMA EI OLE TODELLINEN & Jälleensyntyminen

        Man Dies; Shown Afterlife And That We Are INFINITE Consciousness!
        https://www.youtube.com/watch?v=S7AfgFOPAfU

        Mies kuolee; hänelle näytetään kuolemanjälkeinen elämä ja se, että me olemme ÄÄRETÖN tietoisuus!

        https://www.youtube.com/watch?v=Id847TEHSE4
        NDE: Kuolin ja minulle näytettiin aiemmat elämäni
        Jälleensyntyminen.

        https://www.youtube.com/watch?v=xMqfErvWHo8
        Nainen kuolee; hänelle näytetään muita planeettoja, sivilisaatioita ja kerrotaan ihmisen tarkoitus (NDE).

        https://www.youtube.com/watch?v=DgU4S5CAMq4
        Kuollut 7 minuutiksi; miehelle näytetään aiempia elämiä uskomattoman NDE:n aikana

        JÄLLEENSYNTYMINEN.

        https://www.youtube.com/watch?v=H2tpa4DowZg&t=42s&pp=ygUSbmRlICByZWluY2FybmF0aW9u
        NDE. Löytö sielun todellisesta tarkoituksesta ja parantumisesta! (Inspiroiva NDE) 2024

        https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
        Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |

        https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
        Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan

        https://www.youtube.com/watch?v=xXhTFEcJYuY
        Buddhalainen mies kuoli ja kohtasi Jumalan taivaassa - lähellä kuolemaa

        https://www.youtube.com/watch?v=DyBANiDC3Rw
        Juutalainen lähellä kuolemaa -kokemus || Sa'ada - jumalallinen opastus|

        https://www.youtube.com/watch?v=_2gMQy90nRQ
        JUUTALAISEN MIEHEN kuolemanläheinen kokemus | Tohtori Laurence Brock | NDE

      • Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti kun ihminen pumpataan tarpeeksi täyteen lääkkeitä saattaa nähdä mitä vain mutta siitä omasta ajatusmaailmastahan nuo kumpuavat. En usko esimerkiksi että kovin kristillisenä itseään pitävä ihminen kohtaisi Allahin noissa jutuissa ja päättäisi siksi sitten vaihtaa uskontokuntaa.

        Helvetin tai kadotuksen "kokemukset" taas johtunevat huonosta omatunnosta.

    • Anonyymi

      kuolemanraja kokemukset ovat unia , jokainen voi muistella aamulla herättyään , koska aamulla näkee unia , ovat aivan sairaita yhdistelmiä koetusta elämästä.
      Kaikkeen ne aivot pystyykin itsekseen .

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1410
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1245
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1105
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1051
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe