Älä poltata ruumista

Anonyymi

Kristillinen usko ei kannata polttohautausta. Kuitenkin esim. Helsingissä tuhkataan jopa 90 % vainajista. Kirkko ei tietääkseni siunaa jo tuhkattua, kun ei tue edes polttamista, mutta ennen tuhkausta tekee sen.

Ruumiin polttaminen on laillisesti hautarauhan rikkomista, mutta Wikipedian mukaan ei, jos sen tekee sille varatussa krematoriossa. Ensimmäinen ruumiin polttaminen ruumiinpolttouunissa on tapahtunut Milanossa vuonna 1876.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuhkaus

Suomalaiset maksavat kirkollisveroa, niin saa kirkko järjestää myöskin hautauksen, niin kuin kristilliseen perinteeseen sopii.

23

431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kirkko saa sanoa mitä lystää ja olla mitä mieltä tahtoo, sellaista tarinankerrontaahan se koko huuhaa on muutenkin.
      Minulta on kuollut isä ja äiti sekä yksi veli, ja kaikki tuhkattu. Sama tulee tapahtumaan minullekin, ja sitten aivan yksi hailee sellaiset siunaukset, en kaipaa pippien enkä pappien horinaa arkkuni äärellä. Parempi että pyyvät kaukana minusta.
      Inhottava ajatus maata jossain maan sisässä mätänemässä ja valkoisten ruumismatojen herkutellessa jäännöksillä! Tuhkaaminen on siistiä eikä vie tilaa.

    • Anonyymi

      Tietääkseni kirkko hyväksyy tuhkaamisen täysin. Ei siinä mitään ongelmaa ole. Toki vainaja siunataan ennen tuhkausta eikä sen jälkeen. Tuhkat yleensä myös haudataan siunattuun kirkkomaahan eli seurakuntien hautausmaihin. Tuhkausta suositellaankin.

      • Anonyymi

        Kyllä minut arkkuun laitetaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minut arkkuun laitetaan

        Kaikki vainajat arkutetaan ja suurin osa tuhkataan.


    • Anonyymi

      Tuhkaaminen on kauheaa, kun sitä rupeaa ajattelemaan.. En sitä ennen ymmärtänyt. Täällä päin se on tapana, minulle sanottiin. En aio sitä kenellekään suositella..

      • Anonyymi

        tuhkaus jotenkin "luonnotonta" "halpaa (halpa-arvoista), ja jos se ny jostain hindulaisuudesta alkujaan, nii ök.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuhkaus jotenkin "luonnotonta" "halpaa (halpa-arvoista), ja jos se ny jostain hindulaisuudesta alkujaan, nii ök.

        Halpaa se todellakaan ei ole. Arkku täytyy ostaa kuitenkin, siinä kuljetetaan tuhkattavaksi. Hautajaiset ovat muutenkin kauhea menoerä ja sairasta surevien ihmisten rahastamista


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halpaa se todellakaan ei ole. Arkku täytyy ostaa kuitenkin, siinä kuljetetaan tuhkattavaksi. Hautajaiset ovat muutenkin kauhea menoerä ja sairasta surevien ihmisten rahastamista

        Viistonnia maksoivat mieheni hautajaiset.
        Hän oli kirkostaeronnut,joten rokottivat maksamattomiaverojaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viistonnia maksoivat mieheni hautajaiset.
        Hän oli kirkostaeronnut,joten rokottivat maksamattomiaverojaan?

        Se viisi tonnia ei taatusti mennyt kaikki kirkolle eikä seurakunnalle! Taisi mennä isoin osa hautaustoimistolle, kukkakaupalle, pitoihin ja perunkirjoituksiin, joilla ei ole mitään tekemistä kirkon kanssa.


      • Anonyymi

        Juu, kerran oli reportaasi lehdessä krematoriotyöntekijästä. Kuulemma kammottavinta on kun uunin ikkunasta katsoo ja kylkiluut ja pääkallo hehkuvat punaisena kuumuudessa ja joskus unohtunut sydäntahdistimen patteri räjähtää. Kaikki luut eivät edes pala kokonaan kovassakaan kuumuudessa vaan ne joudutaan lopuksi jauhamaan luumyllyllä siruiksi tuhkan sekaan. Tulipalossa kuoleminenkin tuntuisi hirveältä, ja samalla lailla oman kehon palaminen!

        Ortodoksit, juutalaiset ja muslimit eivät anna tuhkata vaan aina keho maan poveen sellaisenaan.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi kirjoitti:

        tuhkaus jotenkin "luonnotonta" "halpaa (halpa-arvoista), ja jos se ny jostain hindulaisuudesta alkujaan, nii ök.

        Yks tuhkana eikä edes mitään siunausta , syystä ettei menny huijarin lankaan


    • Anonyymi

      Tuhkaus on siisti, ympäristöystävällinen ja kirkon hyväksymä hautaustapa. Tänä kesänä tulee 5. vuotta, kun meidän suvussa oli ensimmäinen kerta kun vainaja tuhkattiin. Uurnanlasku oli kaunis tilaisuus. Nykyään ei edes anneta hautapaikkaa ikuisiksi ajoiksi. Uurnahauta on halvempi.

      • Anonyymi

        Jos kuolee ulkomailla ja haluaa tulla haudatuksi kotimaahan, käytännössä muuta vaihtoehtoa ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kuolee ulkomailla ja haluaa tulla haudatuksi kotimaahan, käytännössä muuta vaihtoehtoa ei ole.

        Mahdollista kyllä on, mutta maksaa melko paljon.
        Uurna tuodaan lentorahtina noin 250 eurolla, vainajan kuljetus maksaa muutamasta tuhannesta eurosta kymmeneen tuhanteen euroon ja ylikin riippuen mistä vainaja tuodaan.
        Itse asun ulkomailla vakituisesti ja olen tehnyt selväksi omaisille että minut tuhkataan täällä ja tänne myös tuhkani jää.
        Toivomukseni on että se ripotellaan määräämääni paikkaan.

        Lapsena muistan kun naapurissa asunut kenkätehtailija kuoli Pariisissa ja hänet tuotiin arkussa Suomeen. Kaipa tehtailijalla oli varaakin lentokuljetukseen.


    • Anonyymi

      Hautapaikat ja haudan hoitokin maksaa. Suurissa kaupungeissa (ainakin maailmalla) on maasta pulaa, joten jokainen ei voi saada ikuista maan alista yhden neliön yksiötään.

      Yleensä vainajan päälle haudataan myöhemmin toinen vainaja. Joko sukulainen tai vieras. Eli ei ole ennättänyt tuomiopäivä koittaa siinä välissä. Jos edellinen vainaja ei ole muuttunut täysin mullaksi, niin jäännökset siirretään vain syrjään. Mikä määrä muovijätettä hautausmaan mullissakin makaa. Maatuvuutta ja luonnonmukaisuutta ei ole viime vuosikymmeninä ajateltu. On polyesteriä ja pohjamuovia, hammasproteeseja, tekoniveliä, käsilaukkuja jne. Vainaja on voitu haudata omissa synteettisissä tamineissaan. Ennen viimeistä tuomiota nämä osat on kaivettu esiin ja haudattu moneen kertaan. Itse vainaja ennättää kyllä kadota jossain vaiheessa. Nailonsukkien voimallako hän taivaaseen nousee?

      Maailmalla ja historiassa on paljon oudompiakin hautaustapoja kuin polttohautaus. Jossain vuoristossa vainajat pilkotaan ja heitetään korppikotkille. Nykyaikana on kokeiltu pakastekuivausta (vainaja ravistellaan muruiksi sen jälkeen) ja kompostointia.

      Eikö raamatussakin sanota jotain siihen suuntaan, että ihminen on tullut maasta ja palaa maaksi? Aika harva uskoo, että odottaa maatumattomana taivaaseen nousua. Jo kristinuskon alusta lähtien olisi näin ollen ennättänyt kertyä 2000 vuoden vainajat. Kyllä heidän ravinteensa jo kierrossa ovat.

      Minut poltetaan, niinhän muillekin talousjätteille nykyään tehdään. Pappia ei paikalle tarvita.

    • Anonyymi

      älä väitä valtiota vastaan!
      poltetaan niin poltetaan

    • Anonyymi

      Voi ihme näitä keskusteluja. Kun ihminen kuolee, on ihan sama mitä ruumiille tapahtuu. Kukin tekee mitä tahtoo. Kirkon sanomisiin ei kannata korvaansa lotkauttaa. Ihminen elää yhden elämän kerrallaan, ja monta peräkkäin. Jokaiseen elämään saadaan uusi ruumis. Kun kuolee, ruumis on kuin vanha palttoo, joka jätetään naulakkoon ja mennään "ovesta ulos" ja laitetaan ovi kiinni perästä. Kuka sitä risaista "vaatetta" enää tarvitsee. Kuoleman jälkeiseen elämään ei yhtään vaikuta, onko tuhkattu vai haudattu.

    • Anonyymi00022

      Hyvin näinä aikoina saisi kirkkoon kuulumattoman erakon testamentteineen heittää kuoltuaan samaan uuniin toisen samanlaisen kuolleen erakon kanssa ja tuhkat sitten kaatopaikalle. Itseni kohdalle haluan näin, en halua hautajaisia tai mitään siunaustilaisuutta kohdalleni, mielelläni vain katoaisin, mutta kun vielä vanhempani ovat hyvässä terveydessä elossa, en itse miltei eläkeiässä ollen voi muuta sanoa kuin että tässä jatkan, kunnes toiset menevät pois. Heille sopii kirkollinen perushautaus, itse taas toivoisin tuhkausta jopa niin, että tuhkat jäävät personoimatta. Asiat muuttuvat nopeasti, varmasti tämäkin, kun Suomi säästää kaikessa. Tässä olisikin yksi helppo säästökohde; ihmisten kuolinmenot kirkkoon kuulumattomina, myös omaiset säästäisivät. Itselle sopisi jopa ruumis kaatopaikalle, mutta siihen ei aikanani varmaan päästä.

    • Anonyymi00024

      Juu, ja kaivaa sei isiä kun eivät ole vielä maatuneet. Ystäväni oli kaivamassa hautoja ja sanoi, että tulisi olla 50 vuoden hautarauha. Nyt se on 25 vuotta.
      Eräänkin mummon päätä joutui pitelemään kun toinen kaivoi, että pää ei olisi lähtenyt irti!
      Haluaisin arkkuhautauksen, mutta en halua, että esi-isieni luita rikotaan.

    • Anonyymi00025

      Sotketko nyt tuhkauksen ja polttamisen? Eihän se ole ollenkaan sama asia, vrt vaikka suolaus. En kyllä ymmärrä tuotakaan, että ruumis tuhkataan. Mitä sille ruumiille sitten tehdään, kun se on tuhkassa pyöritelty?
      Esimerkiksi kalan suolaus on minulle tuttua ja tiedän, mitä sille kalalle tehdään siinä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe