Maistraatit lopetettiin, palvelutaso aleni

Digiloikka epäonnistui. Taas uusi digitalisointi ja työtehtävien rationalisointi epäonnistui. Tällä kertaa 9 maistraattia yhdistettiin yhdessä väestörekisterin ja maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön kanssa. Saatiin aikaan DIGI- JA VÄESTÖTIETOVIRASTO eli DVV.

Käsittelyajat pitenivät viikkokausia ja alueellisiin, entisiin maistraatteihin, ei voi enää soittaa. Onkohan työntekijät rationalisoitu sieltä pois).

VDD:ssa on ruuhka. Jonotat puhelimessa. Kun vihdoin pääset valtakunnallisen VDD:n virkailijan kanssa asioimaan, ei siellä tiedetä alueellisissa VDD:n virastoissa olevista asioista.

VDD:n "pääkallonpaikan" kautta kulkeva "paperisota" lisää byrokratiaa. Netti ja digi ei toimi, kun VDD:n asiakkailla (perikunnat, virkatodistusten hakijat, holhousasiat jne) ei itsellään ole nettiä eikä tietoa, mitä lomakkeita tarvitaan ja mistä niitä saa, kun entisiin maistraatteihin ei voi soittaa ja sen VDD:n valtakunnallinen numero on pahoin ruuhkautunut.

Siirrettiinkö maistraattien palvelut valtakunnallisiksi vai jäivätkö ne alueellisiin yksiköihin? VDD toimii 36 paikkakunnalla, mihin tarvitaan keskuspaikan ohjausta ja miksi "asiakaspisteisiin" ei voi soittaa?
Saadaanko digiloikasta säästöjä, ja millä tavoin?

On siis rakennettu uusi, toimimaton organisaatio. Digilaitteiden toimittajat lienevät ainoita tyytyväisiä? Mikä on Suomi.fi:n rooli VDD:n aloitettua? Ovatko molempien (Suomi. fi ja VDD) digi-loikat yhteensopivia ja toisiaan tukevia? Vai onko kaksi erilaista järjestelmää, jotka eivät keskustele keskenään asuakkaiden parhaaksi?
185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun muutatte toiseen asuntoon niin kannattaa tarkistaa digi virastosta, asuuko siinä osoitteessa muita henkilöitä?
Erityisesti jos toisen henkilön posti tulee sinne!
Niin kävi itselleni ja otin yhteyttä .Sieltä sanottiin (ei nimeä) toisen henkilön asuvan osoitteessani.
Pyysin poistamaan henkilön ja katsoivat muuttoilmoitukseni .
Edellinen asukas ei ollut tehnyt muuttoilmoitusta ,aikaa oli kulunut jo yli 2 kk.
Laittoivat huomautuksen aiemmalle asukkaalle, pari pv aikaa ja sitten poistivat hänet .
Erittäin nopeaa ja hyvää toimintaa digi virastolta . Jostain luin että käyttävät hyväkseen tukiasioissa . Siksi olisi tärkeää tutkia näitäkin taustoja niin valtio säästäisi.
Postin toiminta olikin sitten vähemmän kehuttavaa että sai postin tulon loppumaan.
Paatero vastasi postista silloin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Digiloikka epäonnistui. Taas uusi digitalisointi ja työtehtävien rationalisointi epäonnistui. Tällä kertaa 9 maistraattia yhdistettiin yhdessä väestörekisterin ja maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön kanssa. Saatiin aikaan DIGI- JA VÄESTÖTIETOVIRASTO eli DVV.

Käsittelyajat pitenivät viikkokausia ja alueellisiin, entisiin maistraatteihin, ei voi enää soittaa. Onkohan työntekijät rationalisoitu sieltä pois).

VDD:ssa on ruuhka. Jonotat puhelimessa. Kun vihdoin pääset valtakunnallisen VDD:n virkailijan kanssa asioimaan, ei siellä tiedetä alueellisissa VDD:n virastoissa olevista asioista.

VDD:n "pääkallonpaikan" kautta kulkeva "paperisota" lisää byrokratiaa. Netti ja digi ei toimi, kun VDD:n asiakkailla (perikunnat, virkatodistusten hakijat, holhousasiat jne) ei itsellään ole nettiä eikä tietoa, mitä lomakkeita tarvitaan ja mistä niitä saa, kun entisiin maistraatteihin ei voi soittaa ja sen VDD:n valtakunnallinen numero on pahoin ruuhkautunut.

Siirrettiinkö maistraattien palvelut valtakunnallisiksi vai jäivätkö ne alueellisiin yksiköihin? VDD toimii 36 paikkakunnalla, mihin tarvitaan keskuspaikan ohjausta ja miksi "asiakaspisteisiin" ei voi soittaa?
Saadaanko digiloikasta säästöjä, ja millä tavoin?

On siis rakennettu uusi, toimimaton organisaatio. Digilaitteiden toimittajat lienevät ainoita tyytyväisiä? Mikä on Suomi.fi:n rooli VDD:n aloitettua? Ovatko molempien (Suomi. fi ja VDD) digi-loikat yhteensopivia ja toisiaan tukevia? Vai onko kaksi erilaista järjestelmää, jotka eivät keskustele keskenään asuakkaiden parhaaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu