Natointoilijat ovat ajautuneet pahaan välikäteen

Turkin hyökättyä Syyriaan puolustamaan entisen al-Nusran rintaman ja Isisin jihadisteja Suomen natomieliset piirit katsovat, että heidän täytyy puolustaa natomaita kyseisessä konfliktissa. Yhdysvallat vartioi öljylähteitä, ettei Syyrian hallitus saisi öljyä. Ja Turkki on jostain selittämättömästä syystä taistelemassa vieraan valtion alueella.

Suomalaisella natomieliseelä on keinot vähissä, eli täytyy moittia Syyriaa kapinallisten häätämisestä kun ei voi puolustella suoraan natomaiden laitonta toimintaa. Ja se Syyrian syyttely tapahtuu tietenkin vääristelemällä asioita, niin, että leikkipuistoja, kouluja, sairaaloita, leipomoita ja pesuloita pommitetaan, muttei jihadisteja. Aleppo ja Mosul ovat aiemmin tyhjennetyt terroristeista, Syyria Aleppon ja Jenkit Mosulin Irakissa.

Mosul on Aleppoa monta kertaa suurempi ja samalla tavalla siviilit ovat olleet siellä hätää kärsimässä. Mosulista ei vain tihkunut tietoja viestimiin, sen sijaan Aleppoa pidettiin päivittäin esillä ja Aleppoon liitettiin tämä natomielisten amatööritiedottaminen tarinat kohteiden päämäärättömästä pommittamisesta.

Natomieliset ovat kyllä hyvin ansioituneesti parkuneet muhamettilaisten kirkkojen pommittamisesta; "Putin ja Assad murhaa"
62<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

"Rajamaakunta Idlibissä taistelut yltyivät, kun yli 30 turkkilaissotilasta kuoli Syyrian hallinnon ilmaiskussa."

Turkkilaiset olivat tehneet sen erehdyksen, että menneet joukolla sairaalaan hakemaan veepeetä tulevien taisteluiden pelossa. Ja me kaikkihan teidämme, että Syyria pommittaa vain sairaaloita. NATO kostaa.

Äänestä
  • "NATO kostaa."
    Eihän se voi pitää paikkaansa, kun Nato on PUOLUSTUSLIITTO.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "NATO kostaa."
    Eihän se voi pitää paikkaansa, kun Nato on PUOLUSTUSLIITTO.

    NATO kostaa silti, jos Gyögyihin on uskominen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATO kostaa silti, jos Gyögyihin on uskominen.

    Sitten on turha jatkossa puhua puolustusliitosta (vaikka turhaahan se on ollut jo pitkään muutenkin)
    Näyttää siltä, että Nato on roistovaltioiden yhteinen liittouma, jonka tarkoituksena on USA:n laittoman maailmanvaltiuden takaaminen sotilaallisin keinoin.
    Natomielisten maailmankatsomus on pahasti kieroutunut.

    1Äänestä

Turkin miehitysjoukkojen Syyriassa Idlibissä väitetään tulleen ilmaiskun kohteeksi, josta Nato syyttää Venäjää ja Syyriaa. Turkin johtava AK-puolue nimittää iskua "hyökkäykseksi Natoa vastaan" ja vaatii lännen puuttumista. Venäjä kiistää olleensa väitetyn ilmaiskun takana.
Näin naurettavaksi on meno ajettu Syyriassa.
Syyriassa Venäjä toimii laillisesti, Turkki ei ja entistä selvemmin nähdään ne tahot, jotka tukevat ja ovat aina tukeneet, nostaneet terroristeja.

Äänestä
  • Venäjän toteuutama kansamurha on siis laillista homma.. menkää ny, ja häetkää edes. Assad on terroristi, ja kansamurhaja, venäjä samoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän toteuutama kansamurha on siis laillista homma.. menkää ny, ja häetkää edes. Assad on terroristi, ja kansamurhaja, venäjä samoin.

    Venäjä ei toteuta kansan murhaa niin kuin NATO vaan toimittaa ulkomaalaisten NATOn palkaamien ja aseistamien terojen deletointia yhdessä Syyrian joukkojen kanssa ja terontukijat suomessa itkee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän toteuutama kansamurha on siis laillista homma.. menkää ny, ja häetkää edes. Assad on terroristi, ja kansamurhaja, venäjä samoin.

    Kansanmurha on nassen urbaani legenda. Afganistanissa ja Irakissa sellaiset on tehty, muttei muualla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansanmurha on nassen urbaani legenda. Afganistanissa ja Irakissa sellaiset on tehty, muttei muualla.

    Ja myös niissä maissa, joihin NATO on hyökännyt eli entisessä Jugoslaviassa ja Libyassa, jonne YK:n turvallisuusneuvosto pyysi NATO:a estämään gaddafin joukkojen tekemää kansanmurhaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän toteuutama kansamurha on siis laillista homma.. menkää ny, ja häetkää edes. Assad on terroristi, ja kansamurhaja, venäjä samoin.

    Ja perusteluja tai näyttöjä ei tietenkään tarvita, kun mollataan Venäjää.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ja myös niissä maissa, joihin NATO on hyökännyt eli entisessä Jugoslaviassa ja Libyassa, jonne YK:n turvallisuusneuvosto pyysi NATO:a estämään gaddafin joukkojen tekemää kansanmurhaa.

    Satuile sinä ihan rauhassa.
    Nyt on näin sinun kohdallasi, kukaan ei usko juttujasi ja papukaijamaisia toistojasi.

    Libyan tapahtumat näyttivät myös todellisen naton, se teki ilmaiskuilla siviilien teurastuksesta mahdollisen.
    Mikään valhe maailmassa ei pysty poistamaan sitä tosiasiaa että Muammarin Libyassa oli järjestys ja sanoisin hyvä toimeentulo kansalaisilla.
    Edistyksellinen arabimaa joka tuhottiin harkitusti, Muammar ei suostunut lännen tarjoamaan ruotuun....miten on nyt?

    "Satuile sinä ihan rauhassa.
    Nyt on näin sinun kohdallasi, kukaan ei usko juttujasi ja papukaijamaisia toistojasi."

    Näin kertoo tyyppi, joka selitteli täällä monia kertoja kuinka bulgariailainen rikollinen, joka esiintyi RT-kanavalla muka espanjalaisena lennonjohtaja Carloksena olisikin todellisuudessa ollut ukrainalainen nainen Anna.

    "Libyan tapahtumat näyttivät myös todellisen naton, se teki ilmaiskuilla siviilien teurastuksesta mahdollisen."

    Libyn ilmaiskut NATO teki YK:n turrvallisuusneuvoston pyynnöstä. Sen saman, jossa Venäjäkin on pysyvänä jäsenenä veto-oikeuksineen.

    "Mikään valhe maailmassa ei pysty poistamaan sitä tosiasiaa että Muammarin Libyassa oli järjestys ja sanoisin hyvä toimeentulo kansalaisilla."

    Vale. Siellä oli korruptoitunut hallinto, suurtyöttömyys, erityisesti nuorilla ja sisällissota jo ennen kuin NATO sinne iski.

    "Edistyksellinen arabimaa joka tuhottiin harkitusti, Muammar ei suostunut lännen tarjoamaan ruotuun....miten on nyt?"

    Muammar oli verinen diktaattori, jonka kaatumista ei kenenkään pitäisi surra, mutta se on sääli, etteivät libyalaiset ole onnistuneet saamaan rauhaa maahansa.

    Äänestä

Koko syyrian sota olisi vältetty jos assad olisi luopunut vallastaan ja olisi siirrytty demokratiaan. Tämä ei käynyt venäjälle. Diktaduurit taistelee vallastaan loppuun asti.

Äänestä
  • Onneksi Turkki taistelee natodemokratian puolesta Syyrian alueella.

    Äänestä

  • Tässä tapauksessa terot taistelee loppuun tai juoksee Turkkiin asti ja hallituksen muutokset tapahtuu vaaleilla ei terojen NATOn toimittamilla aseilla

    Äänestä

  • Opiskele asia uudestaan. Meni vuosia Syyrian kriisissä, ennen kuin Venäjä tuli mukaan. Jenkkien yritykset kaataa Assad halpatyövoimalla epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen.

    Äänestä

  • Miksi Assad olisi antanut vallan terroristeille, onhan päivänselvä tosiasia, että ulkoiset voimat taistelivat aseeellisesti laillista hallintoa vastaan?

    Äänestä

Turkin miehistötappioihin lasketaan FSA:n tappiot. Todennäköisesti kuolleet ovat todellisuudessa syyrialaisia kapinallisia.

Äänestä

Nythän se katsotaan antaako nato apua,Turkki siihen vedonnut ja nato hätä kokoukseen.

Äänestä
  • Jos apua ei heru, niin tuha meidänkään on NATO:on hinua.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos apua ei heru, niin tuha meidänkään on NATO:on hinua.

    Siis tiltun mielestä jos NATO ei anna Turkille apua sen hyökkäyksessä, NATO:on on turha mennä ja jos se antaa, niin kyseessä on sotaisa liitto, johon ei kannata mennä, koska se sotkeutuu sotiin.

    Äänestä

Lännen illuusiomedian takia Suomessa on näitä NATOn ja USAn terrorismia tukevia kun jotkut ei tiedä muuta kuin mitä illuusimedia heille kertoo

1Äänestä

Molo toistelee mantrojaan NATO ei ole Syyriassa.

AFP:n mukaan Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg tuomitsi ”umpimähkäiset” ilmaiskut ja vaati jännitteiden lieventämistä puhelinkeskustelussa Turkin ulkoministerin Mevlut Cavusoglun janssa.

Isku, joka tappaa 33 sotilasta vastapuolelta, ei ole "umpimähkäinen", viholliselle se on kyllä aika mähkäinen kokemus.

Äänestä
  • "Molo toistelee mantrojaan NATO ei ole Syyriassa."

    NATO ei edelleenkään ole Syyriassa. Sinäkin kyllä huomaisit sen, jos se sinne menisi.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Molo toistelee mantrojaan NATO ei ole Syyriassa."

    NATO ei edelleenkään ole Syyriassa. Sinäkin kyllä huomaisit sen, jos se sinne menisi.

    Ei se oikeuta Yhdysvaltojen tai Turkin läsnäoloa. Natossa oloon näyttää kuuluvan hyökkäily toisten valtioiden alueelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se oikeuta Yhdysvaltojen tai Turkin läsnäoloa. Natossa oloon näyttää kuuluvan hyökkäily toisten valtioiden alueelle.

    "Ei se oikeuta Yhdysvaltojen tai Turkin läsnäoloa. Natossa oloon näyttää kuuluvan hyökkäily toisten valtioiden alueelle."

    Ei näytä. Valtaosa NATO-maista ei hyökkäile muihin maihin.

    Äänestä

Suomen Nato sekopäät.

Ensin vastustetaan terroristeja ja sitten kannatetaan näitä samaisia NATOn ja USAn terroristeja.

Päättäkää jo saatanan LUOPIOT!
Vatustatteko vai kannatatteko terrorismia?

1Äänestä

Naton on nyt pakko antaa jäsnelleen Turkille apua,muuten menee uskottavuusa. Nyt jos Suomikin olisi natossa saataisiin uusia sankarivainajia.

Äänestä
  • Onko joku hyökännyt Turkkiin niin, että se tarvitsisi NATO:n apua?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Onko joku hyökännyt Turkkiin niin, että se tarvitsisi NATO:n apua?

    Turkkihan nyt nato jäsenenä itse vedonnut avunanto artiklaan,kaipa he kertovat nato kokouksessa kuka hyökännyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turkkihan nyt nato jäsenenä itse vedonnut avunanto artiklaan,kaipa he kertovat nato kokouksessa kuka hyökännyt.

    Molo on tässä Lavrovin päivän kommenttien kanssa samoilla linjoilla. Naton avunanto pykälä ei ole voimassa, koska Turkki toimii rajojensa ulkopuolella. Toki on totta että Turkki on silti vedonnut Naton tukeen. Apua se ei kuitenkaan saa ainakaan virallisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turkkihan nyt nato jäsenenä itse vedonnut avunanto artiklaan,kaipa he kertovat nato kokouksessa kuka hyökännyt.

    4. artikla, annetaanpa molon suomentaa, mitä se on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turkkihan nyt nato jäsenenä itse vedonnut avunanto artiklaan,kaipa he kertovat nato kokouksessa kuka hyökännyt.

    "Turkkihan nyt nato jäsenenä itse vedonnut avunanto artiklaan,kaipa he kertovat nato kokouksessa kuka hyökännyt."

    Älä nyt kehtaa, Turkki ei ole vedonnut avunantoartiklaan 5, vaan artiklaan 4, eli kutsunut koolle NATO:n kokouksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    4. artikla, annetaanpa molon suomentaa, mitä se on.

    Voit lukea sen esim. Iltasanomista:

    "Naton perustamissopimuksen 4. artiklan mukaan mikä tahansa jäsenmaa voi pyytää kokoontumista, jos se uskoo alueellisen koskemattomuutensa, poliittisen itsemääräämisoikeutensa tai turvallisuutensa olevan uhattuna."

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Voit lukea sen esim. Iltasanomista:

    "Naton perustamissopimuksen 4. artiklan mukaan mikä tahansa jäsenmaa voi pyytää kokoontumista, jos se uskoo alueellisen koskemattomuutensa, poliittisen itsemääräämisoikeutensa tai turvallisuutensa olevan uhattuna."

    Ja NATO kokoontuu kun Syyriassa, eli natomaiden ulkopuolella on loukattu natomaan koskemattomuutta. Aika paksua, ihme, että se Norjan vanha demari viitti olla mukana tuossa kirppusirkuksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja NATO kokoontuu kun Syyriassa, eli natomaiden ulkopuolella on loukattu natomaan koskemattomuutta. Aika paksua, ihme, että se Norjan vanha demari viitti olla mukana tuossa kirppusirkuksessa.

    NATO kokoontuu, koska sen jäsenmaa Turkki vetosi 4. artiklaan.

    Äänestä

En ymmärrä mitä merkitystä on turkin ja venäjän tehdä sopimuksia tässä asiassa.
Eikö assadia ja kapinallisia kiinnosta neuvottelu, vai miksi heidät jätetään tämän ulkopuolelle.

Äänestä
  • Turkin olisi syytä vetää joukkonsa Syyrian alueelta, eli oli lopputulos mikä hyvänsä, nato ei voi tulla apuun ilman sodanjulistusta.
    Venäjä on ainoa suurempi valtiollinen toimija Syyriassa, siis laillinen....jenkit ovat ryöstöretkellä ja tukkemassa terrorismia.

    Äänestä

Ystäväni ystävä on ystäväni. CIA:n kouluttamat jihadistitaistelijat ovat natomielisten ystäviä, joiden toimintaa perustellaan islamistidemokratian (kalifaatti) saamiseksi Syyriaan.

Äänestä

Pitäskö ryssälle vihdoinkin lyödä luu kurkkuun Naton toimesta!

Äänestä

Kommentoi

Anonyymi
Tänään 13:48
UUSI

Suomen sivustan tukena voisi olla Ruotsi Norja ja Tanska yksi lentotukialus Usalta,muut natojoukot hyökkäisivät euroopasta,venäjän asevoimathan on heikossa kunnossa siitä todisteena on 6 vuotta kestänyt sota itäukrainassa..rysdä on edelleen donetskin maakuopassa vaikka valloituksen piti olla helppo!

Äänestä
  • Rysdän sikailulle on saatava loppu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rysdän sikailulle on saatava loppu

    Ryysdä ryynisi rinnuksillesi.

    Äänestä

Sinun ryssittelylle saatava loppu,siitä voit saada sakot. Joensuun käräoikeus tuomitsi ryssittelijän sakkoihin korvauksiin.

Äänestä

Tilanne Idlibin alueella Syyriassa on eskaloitunut vakavasti sen jälkeen kun 33 turkkilaisen sotilaan sanotaan kuolleen väitetyssä ilmaiskussa, joka olisi mahdollisesti ollut Venäjän ilmavoimien suorittama. Lisäksi torstaina tapahtuneessa iskussa olisi Turkin mukaan tullut runsaasti haavoittuneita. Sotilasliitto NATO on tuominnut ilmaiskusta Syyrian ja Venäjän.
Miten TUOMINNUT, millä perusteilla, Turkkihan on Syyrian maaperällä ja ei takuulla kutsuttuna?
Näinkä nato näkee oikeuden, Turkin toimet ovat sallittuja, mutta Syyrian armeija ei saa puolustaa maataan??

Äänestä
  • On oikeuksia ja nato-oikeuksia.

    Äänestä

En tiedä, ovatko natomieliset tosissaan puolustellessaan islamistitaistelijoita.

Äänestä

No niin nyt nato on antanut jäsenelleen Turkille apua. Stoltenberg sanoi Turkin saavan sympatiaa,siinä se naton apu oli heh heh.

Äänestä
  • Tiltut itkeät ensin, että NATO antaa Turkille apua sen hyökkäyksessä ja nyt ettei se anna.

    Äänestä

Natolta lirahti housuun kun olisi pitänyt lähteä tositoimiin.

Äänestä
  • Tiltut itkevät ensin, että NATO antaa Turkille apua sen hyökkäyksessä ja nyt että se on pelkuri, kun ei anna.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tiltut itkevät ensin, että NATO antaa Turkille apua sen hyökkäyksessä ja nyt että se on pelkuri, kun ei anna.

    Mistä tiedä,t kuka kirjoittaa mitäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tiedä,t kuka kirjoittaa mitäkin.

    No näethän sinä itsekin.

    Äänestä

  • Voi se lirahdus olla ulkoministeri Haavistollakin lähellä kun ensi tiistaina Helsinkiin tulee Sergei.

    Äänestä

  • Juu, etkö saa hoitoa sairauteesi?

    Äänestä

  • Tiltu itse on nyt hajoamassa! Voi voi:-D

    Äänestä

Terroristeille ei anneta periksi. Turkki saa lähteä kotiin terroristiensa kanssa.

Äänestä

Se on ihan mukava tietää, että vaikka täällä mesottaisiin miten päin vain, se ei vaikuta tilanteeseen Syyriassa.

Äänestä

Ainakin Matti Rönkä ja YLE tukee Turkin tavoitteita Syyriassa.

Äänestä

... TIK TAK TIK TAK ...

Natointoilijat ovat ajautuneet pahaan välikäteen.

Kello käy mutta todisteita ei näy!

... TIK TAK TIK TAK ...

Äänestä

Ja me kaikkihan teidämme, että Syyria pommittaa vain sairaaloiden lähelle linnoittautuneita terroristeja. NATO kostaa pommittamalla sairaalat.

Äänestä

"Terroristeille ei anneta periksi. Turkki saa lähteä kotiin terroristiensa kanssa."

Syyria ja Venäjä kyselevät Turkilta, panetteko jäänteet pieneen pussiin vai viettekö taskussa? :D

Äänestä

Siis mitä ***tua, no joo, Erdogan tosiaan tukee ääri-islamisteja. Ei mitään apua Erdoğanille ja pois syyriasta. En usko edes natointoilijoiden vakavissaan haluta tukea turkkia nykyisessä toiminnasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Turkin hyökättyä Syyriaan puolustamaan entisen al-Nusran rintaman ja Isisin jihadisteja Suomen natomieliset piirit katsovat, että heidän täytyy puolustaa natomaita kyseisessä konfliktissa. Yhdysvallat vartioi öljylähteitä, ettei Syyrian hallitus saisi öljyä. Ja Turkki on jostain selittämättömästä syystä taistelemassa vieraan valtion alueella.

Suomalaisella natomieliseelä on keinot vähissä, eli täytyy moittia Syyriaa kapinallisten häätämisestä kun ei voi puolustella suoraan natomaiden laitonta toimintaa. Ja se Syyrian syyttely tapahtuu tietenkin vääristelemällä asioita, niin, että leikkipuistoja, kouluja, sairaaloita, leipomoita ja pesuloita pommitetaan, muttei jihadisteja. Aleppo ja Mosul ovat aiemmin tyhjennetyt terroristeista, Syyria Aleppon ja Jenkit Mosulin Irakissa.

Mosul on Aleppoa monta kertaa suurempi ja samalla tavalla siviilit ovat olleet siellä hätää kärsimässä. Mosulista ei vain tihkunut tietoja viestimiin, sen sijaan Aleppoa pidettiin päivittäin esillä ja Aleppoon liitettiin tämä natomielisten amatööritiedottaminen tarinat kohteiden päämäärättömästä pommittamisesta.

Natomieliset ovat kyllä hyvin ansioituneesti parkuneet muhamettilaisten kirkkojen pommittamisesta; "Putin ja Assad murhaa"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu