Mutta jos joku herjaa sovitusverta, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin.
Tämän hän sanoi:
"Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin."
Teuvo Suni: JEESUS EI SANONUT
8
89
Vastaukset
eikös nämä ole kaksi eri asiaa, siis veri ja Pyhä Henki.
Täysin kaksi, Veri tulee murhaajalta.
"Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta.
Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte."
Veri tyydyttää Saatanan haluja:
"Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Pyhä Henki Jumalalta:
"Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."
Tämän takia olen kaikkien vihaama ihminen:
"Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden."- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Täysin kaksi, Veri tulee murhaajalta.
"Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta.
Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte."
Veri tyydyttää Saatanan haluja:
"Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Pyhä Henki Jumalalta:
"Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."
Tämän takia olen kaikkien vihaama ihminen:
"Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden."Eikös ihmisen elossa pitävä henkikin ole peräisin Jumalalta ja on siksi kunnioitettava henki.
1. Moos. 2:7
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Jaak. 4:5
Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös ihmisen elossa pitävä henkikin ole peräisin Jumalalta ja on siksi kunnioitettava henki.
1. Moos. 2:7
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Jaak. 4:5
Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?Jatkoa edelliseen...
Saarn. 12:7
Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.
Sitten on vielä Toinen Puolustaja eli Pyhä Henki, jonka Jumala lähettää niille jotka häntä rakastavat ja tottelevat. Jeesus itse on se ensimmäin Puolustaja. Anonyymi kirjoitti:
Jatkoa edelliseen...
Saarn. 12:7
Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.
Sitten on vielä Toinen Puolustaja eli Pyhä Henki, jonka Jumala lähettää niille jotka häntä rakastavat ja tottelevat. Jeesus itse on se ensimmäin Puolustaja.Ihmisen luodessaan Jumala puhalsi hänen hengen, joka pitää toiminnassa lihan ja veren, mutta ei kuitenkaan peri iankaikkista elämää.
KOSKA
"Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta."
"Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte."
Siksi Jumala jo Raamatun 6. luvussa tuli katumapäälle:
"Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään."
Ja murehtii edelleen, kun jo 60 vuotta hänen Poikansa tappamisen jälkeen oli Saatana saanut koko maailman täydelliseen hallintaansa.
Jos tämä Raju Eksytys kiinnostaa, niin saat tietää kaiken totuuden, mitä Pyhä Henki 35 vuoden aikana siitä paljastanut:
facebook/teuvo.suni
Tekstissä sana "katui" on kyseenalainen. Nyt en heti saa selville sanan alkuperää ja sen merkitystä, mutta olisi syytä tutkia, olisko jokin toinen sana suomenkielessä oikeampi??
- Anonyymi
Mahtoiko Jumala todella sanoa noin?
- Anonyymi
Totisesti- EI SANONUT.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1473252- 2232995
En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.791966Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va781592Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k2391437- 481148
- 991041
- 1191014
- 58978
- 12913