Eino Luukkasen ura hävittäjälentäjänä Talvi- ja Jatkosodassa on jokseekin tunnettu. Hän lensi kaikista hävittäjälentäjistä eniten sotalentoja, 441. Tapahtumat sodan jälkeen ovat tosin mielenkiintoisempia.
Luukkanen joutui jättämään ilmavoimat, kun hän jäi kiinni vakoilusta Ruotsin hyväksi eli tietojen (ilmakuvien) luovuttamisesta Ruotsin tiedustelulle osana ns. Jyväskylän vakoilujuttua. Luukkanen kävi Ruotsissa tässä tarkoituksessa ainakin kahdesti vuonna 1948. Helsingin hovioikeus tuomitsi Luukkasen, joka kiisti osittain syytökset, 14. helmikuuta 1954 (KKO 90 KA) kahden vuoden kuritushuonerangaistukseen. Hänet tuomittiin myös menettämään sotilasarvonsa. Varsinaisesta tuomiosta ei ole julkisen sanan suhtautumisesta asiakirjoja, mutta ilmeisesti tuomion julkistamislinjaukseen on päädytty kolmesta syystä. Ensinnäkin lehdistö oli jo perillä asian pääkohdista, toiseksi suojelupoliisi itse tarvitsi julkisuutta oman yhteiskunnallisen asemansa vahvistamiseksi ja kolmas, ehkä myös tärkein syy, oli se, että juttua ei voitu pitää salassa, sillä siitä oli vuotanut jo tietoja Ruotsiin, missä paikallinen lehdistö uutisoi tapahtuman suurin otsikoin. Rikostoimittajat seurasivat oikeudenkäyntiä näyttävästi. Helmikuussa 1954 se oli etusivun juttu. Ruotsin rooli jäi taustalle, vaikka Luukkanen oli mainitun tuomion mukaan väitetyin tavoin toimittanut vakoiluaineistoa Ruotsiin. Ruotsalaisten toimiin tietenkään voitu puuttua.
Luukkanen joutui jättämään ilmavoimat, kun hän jäi kiinni vakoilusta Ruotsin hyväksi eli tietojen (ilmakuvien) luovuttamisesta Ruotsin tiedustelulle osana ns. Jyväskylän vakoilujuttua. Luukkanen kävi Ruotsissa tässä tarkoituksessa ainakin kahdesti vuonna 1948. Helsingin hovioikeus tuomitsi Luukkasen, joka kiisti osittain syytökset, 14. helmikuuta 1954 (KKO 90 KA) kahden vuoden kuritushuonerangaistukseen. Hänet tuomittiin myös menettämään sotilasarvonsa. Varsinaisesta tuomiosta ei ole julkisen sanan suhtautumisesta asiakirjoja, mutta ilmeisesti tuomion julkistamislinjaukseen on päädytty kolmesta syystä. Ensinnäkin lehdistö oli jo perillä asian pääkohdista, toiseksi suojelupoliisi itse tarvitsi julkisuutta oman yhteiskunnallisen asemansa vahvistamiseksi ja kolmas, ehkä myös tärkein syy, oli se, että juttua ei voitu pitää salassa, sillä siitä oli vuotanut jo tietoja Ruotsiin, missä paikallinen lehdistö uutisoi tapahtuman suurin otsikoin. Rikostoimittajat seurasivat oikeudenkäyntiä näyttävästi. Helmikuussa 1954 se oli etusivun juttu. Ruotsin rooli jäi taustalle, vaikka Luukkanen oli mainitun tuomion mukaan väitetyin tavoin toimittanut vakoiluaineistoa Ruotsiin. Ruotsalaisten toimiin tietenkään voitu puuttua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.