Pääsihteerin nolo kirjoitus Hesarissa

Vapariliiton pääsihteeri Esa Ylikoski nolaa itseään Hesarissa tänään julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hän ottaa kantaa johonkin ajat sitten julkaistuun mielipiteeseen, jota kukaan muu ei enää muista. On näköjään ottanut koville se mielipide ja raivoa on riittänyt pääsihteerillä viikkotolkulla.

Kuulemma pitäisi kieltää sotilasvala, jonka valitsee yli 90%, ja pakottamalla pakottaa nämä vakuutukseen, jota Ylikosken mukaan pitäisi kuitenkin kutsua valaksi.

Aivan järjetöntä sanoilla kikkailua ja totalitaristista pakottamista, mutta mitäpä muuta taistolaiselta eläkeläiseltä voisikaan odottaa. Ei kyllä tarvitse ihmetellä, miksi vaparien jäsenkunta ukkoutuu, pienenee ja vähin erin koko toiminta sammuu.

Tunnen syvää myötähäpeää lukiessani taas tuommoista soopaa.
23<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

REIMA LARKIN kirjoitusta (HS Mielipide 21.2.) voi täsmentää, että uskonnollisesti neutraalin sotilasvakuutuksen voivat valita myös evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet uskonnollisen sotilasvalan sijaan. Sotilasvakuutushan annetaan kunnian ja omantunnon kautta, eikä siinä ole ja tarvitse kuvitella minkään uskonnon jumalia.

Itse asiassa kaikkien alokkaiden, virkamiesten ja ministerien juhlalliseen velvoittautumiseen voisivat kunnia ja omantunto riittää hyvin. Valtion maallisiin tehtäviin ryhtyjiä ei pitäisi seremonioissa enää jakaa uskonnon perusteella kahteen ryhmään.

Puolustusvoimissa yhteisen seremonian nimenä voisi olla vala, mutta sen sisältö olisi nykyisen sotilasvakuutuksen tapaan uskonnollisesti neutraali niin kuin Puolustusvoimain ylipäällikönkin juhlallinen velvoittautuminen on.

Esa Ylikoski
pääsihteeri, vapaa-ajattelijain liitto

Äänestä

Ja sitten samasta aiheesta uusi aloitus, vaikka säännöt kieltävät. Näin noloa vaparien toiminta on. Myötähäpeä senkun kasvaa.

Äänestä
  • Nyt näkyy ilmestyneen vielä yksi aloitus aiheesta. Jällee reaktiona tälle ketjulle. Keinotekoista Ylikosken kehua. Näkee, että maksettu juttu. Eläkeläissedän raivokirjoitusta yritetään epätoivoisesti selittää muka fiksuna. Todella noloa!

    1Äänestä

Kirjoitus on sikälikin nolo, että siinä kierrätetään vanhaa juttua. Tuo on niiiiin nähty.

Äänestä

Hyvä että oikaisi virheellisen käsityksen ja laajensi olennaiseen uudistukseen, jonka toteutumistta ei vielä nähty.

Äänestä

Kuka on tuo aloittajahullu joka raivoaa täällä?

Äänestä
  • Tarkoitat niitä kahta aloitusta, jotka tämän jälkeen on tehty tästä samasta aiheesta? No toisen teki Jori, toisen nimeä en mainitse, kun ei mainitse itsekään. Sanon vain, että hän käytti Humanisti-vapari -nimimerkkiä aikoinaan, kun mm. ehdotti pornoelokuvien näyttämistä kouluissa. Hullua kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitat niitä kahta aloitusta, jotka tämän jälkeen on tehty tästä samasta aiheesta? No toisen teki Jori, toisen nimeä en mainitse, kun ei mainitse itsekään. Sanon vain, että hän käytti Humanisti-vapari -nimimerkkiä aikoinaan, kun mm. ehdotti pornoelokuvien näyttämistä kouluissa. Hullua kyllä.

    Todella omituista toimintaa vapaa-ajattelijoilta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todella omituista toimintaa vapaa-ajattelijoilta!

    Erikoista, että yritetään sumuttaa ihmisiä tehtailemalla samasta asiasta uusia aloituksia valheita viljellen.

    Äänestä

Huomaa, että vaparit ovat raivona, kun artikkelissa eihaukuttu Laajasaloa.

Äänestä
  • Tarkoititko kenttäpiispa Särkiötä, jonka mielestä niillä varusmiehillä on uskontoallergiaa, jotka eivät tule kuulemaan hänen hartauspuheitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoititko kenttäpiispa Särkiötä, jonka mielestä niillä varusmiehillä on uskontoallergiaa, jotka eivät tule kuulemaan hänen hartauspuheitaan.

    Joo, tämä kommenttini tuli väärään ketjuun. Piti mennä Helsingin uutisia koskevaan ketjuun. Sori.

    Mutta tähän ketjuun: pääsihteeri tuntuu olevan aika raivona.

    Äänestä

Hesari antaa julkaisee nykyisen rääväsuukommunistien tekstejä jos ne tukevat matutusta ja kansanvaihtoa muslimismiin. En ole tilannut noin 6 vuoteen. Olen vakaumuksellinen ateisti jo nuoresta pitäen. Vapareilla ei ehkä enää ole aikaa muuttaa linjaansa vaan he ajautuvat muiden äärivasemmiston kuppikuntien mukana unholaan. Sääli, sillä eroakirkosta-sivusto on rautaa. Samoin vaatimus jumalanpilkkalain poistamisesta

Tällaista kommunistin hampaatonta lässytystä on ikävä lukea, matut tietenkin alkavat kristityiksi ja homoiksi päästäkseen kansalaisiksi ja perhekunnittain ikuisiksi toimeentulotukea nauttiviksi verorahaeläteiksi http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2018/10/04/islamin-uskontoa-on-syyta-kritisoida/

Äänestä

"Turvapaikanhakijoilla on oikeus vaihtaa uskontoa tai luopua uskonnosta" Niinpä. Aika mehukasta puhetta sivuraiteelta, ikään kuin röyhkeät turvapaikkashoppari-islamistit eivät osaisi vetää linssiin länsimaalaisia taviksia

"Maahanmuuttajan lähtömaahan liittyvää uskonto-olettamaa tulee välttää, sillä esimerkiksi kaikki Lähi-idästä tulevat eivät ole islaminuskoisia. Alueelta on muuttanut myös ateisteja sekä ei-uskonnollisia tai tapakulttuuriltaan sekulaareja ihmisiä" "Turvapaikanhakijoilla on oikeus vaihtaa uskontoa tai luopua uskonnosta" Ylikoski

Ylikosken vasemmistoliitto ei enää ole täysin takavuosien teollisuustyöntekijöistä koostunut, Neuvostoliittoon haikaileva duunaripuolue, vaan pullamössösuvun puolue-eliitti on kasvanut PASIIVIVÄESTÖKSI, brolereiksi eli puoluekin passiiviväestöä houkuttelevissa vasemmistoanarkistisissa liikkeissä

Äänestä
  • Jospa keskittyisit kommentoimaan Vapaa-ajattelijain linjaa toimintaa, etkä erinäisten poliittisten puolueiden. Mieluiten asialllisesti ja aihetta kuvaavasti otsikoidussa ketjussa. Vapaa-ajattelijat on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jospa keskittyisit kommentoimaan Vapaa-ajattelijain linjaa toimintaa, etkä erinäisten poliittisten puolueiden. Mieluiten asialllisesti ja aihetta kuvaavasti otsikoidussa ketjussa. Vapaa-ajattelijat on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

    Vapaa-ajattelijoiden pitäisi nykysääntöjen mukaan olla poliittisesti sitoutumaton. Vasemmistoliittolainen pääsihteeri ajaa toki muutosta tähän, mutta mitään muutosta ei ole hyväksytty, joten nykyisten sääntöjen luulisi koskevan pääsihteeriäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapaa-ajattelijoiden pitäisi nykysääntöjen mukaan olla poliittisesti sitoutumaton. Vasemmistoliittolainen pääsihteeri ajaa toki muutosta tähän, mutta mitään muutosta ei ole hyväksytty, joten nykyisten sääntöjen luulisi koskevan pääsihteeriäkin.

    LIittokokouksen tavoitteet ja strategia -asiakirjassa käytetään ilmaisua puoluepoliittisesti sitoutumaton., koska se kuvaa paremmin, mistää ob kysymys. Vapaa-ajattelijain vastustajille sopisi hyvin, että liitto ei avaisi poliittisesti päätettäviä lakimuutoksia, vaan kerhoili keskenään.

    Äänestä

Vaparit eivät ole piilo- vaan julkipoliittisia vasemmistolaisia, mutta heitä ei eliittivasemmisto ehkä hyväksy eliitin tekopyhän jumalisuuden takia. Kiva nuolla jotain naantalilaista piispaa joukoissaan. Näin vaparit ajautuvat kohtelussa äärivasemmistolaisten sylkykuppipuolueiden joukkoon. Vaparien puheet (yllä) matujen oikeudesta vaihtaa uskontoa ovat hyvin mehukkaita äärivasemmistolaisten höpötyksiä, sitähän Ne juuri tekevät kun haluavat päästä kansalaisiksi ja toimeentulotuen varaan elämään. Seksuaalisuuden muuttuminen on myös muotia heillä https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/605392-kansanedustaja-haluaa-katkaista-turvapaikanhakijoiden-valituskierteen-kaantyminen Äkillinen kristityksi kääntyminen tai seksuaalisen suuntautumisen muuttuminen ei vaikuta Merestä uskottavalta. Hän haluaa, että mahdollisuutta muuttaa perusteluita rajoitetaan.

Äänestä
  • Hassua tuo kulkipoliittisuus, vaikka säännöissä se kielletään.

    Äänestä

Tuo kirjoitus oli jälleen hyvä muistutus siitä, että parasta mitä uskonnottomille voisi tapahtua, on vapaa-ajattelijaliikkeen katoaminen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vapariliiton pääsihteeri Esa Ylikoski nolaa itseään Hesarissa tänään julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hän ottaa kantaa johonkin ajat sitten julkaistuun mielipiteeseen, jota kukaan muu ei enää muista. On näköjään ottanut koville se mielipide ja raivoa on riittänyt pääsihteerillä viikkotolkulla.

Kuulemma pitäisi kieltää sotilasvala, jonka valitsee yli 90%, ja pakottamalla pakottaa nämä vakuutukseen, jota Ylikosken mukaan pitäisi kuitenkin kutsua valaksi.

Aivan järjetöntä sanoilla kikkailua ja totalitaristista pakottamista, mutta mitäpä muuta taistolaiselta eläkeläiseltä voisikaan odottaa. Ei kyllä tarvitse ihmetellä, miksi vaparien jäsenkunta ukkoutuu, pienenee ja vähin erin koko toiminta sammuu.

Tunnen syvää myötähäpeää lukiessani taas tuommoista soopaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu