En ymmärrä ateistien huonoa käytöstä

Ateistit pitävät uskovia mielisairaina ja nimittelevät heitä monilla väheksyvillä ja halveksuvilla nimillä arvostellen mm. uskovien älykkyyttä, moraalia jne. väitteillä, jotka eivät sovellu nykyajan kristityihin millään tavalla (kristityt eivät harjoita miekkalähetystä, inkvisitiota, eriuskoisten monenlaista sortoa menneiden sukupolvien mittakaavassa, Mooseksen lain rangaistusmääräyksiä, jne.).

Mistä johtuu moinen huono käytös?
6950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Eikös juuri ole yksi esimerkillinen kristinuskonharhainen räsäskä tutkittavana vähemmistöön kohdistuvan vihapuheen takia vaikka hänen olisi kristinuskonharhaisena kuulunut vaieta ja kysyä taikauskon asiantuntijamieheltään ohjeita kodin hiljaisuudessa?

1Äänestä
  • Tämä Räsäskän kohtelu on tietysti sananvapauteen puuttumista.

    TV:stä kun joku vuosi sitten eräs sananvapautta käsittelevä keskusteluohjelma, taisi olla tanskalainen, niin siinä viisas tanskalainen proffa tms. totesi ja tiivisti, että ei ole mitään ehdollista sananvapautta, sananvapaus joko on tai ei ole.

    Pelkkä Räsäsen kirjoittelujen syynääminen oikeuslaitoksen toimesta on jo selvästi sananvapautta rajoittavaa, ja täysin verrattavissa esim. Natsi-Saksan kirjarovioihin ja muihin diktatuurien sananvapautta rajoittaviin toimenpiteisiin.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Tämä Räsäskän kohtelu on tietysti sananvapauteen puuttumista.

    Olen samaa mieltä, typerimmilläkin on oikeus todistaa typeryytensä. Sanomisiin puuttuminen on äärimmäisen vaarallinen tie.

    Mutta aloitukseen viitaten on myös vaarallista perustaa ajattelunsa satuihin ja tarinoihin. Räsäskän tapauksessakin odottaisi journalistien asiallista otetta vaikkapa jututtamalla oikeita asiantuntijoita uskontotieteen alalta, niitä joilla on tarpeeksi tietoa näistä taikauskoista sulkeakseen taikauskoisen räsäskän suun.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Tämä Räsäskän kohtelu on tietysti sananvapauteen puuttumista.

    TV:stä kun joku vuosi sitten eräs sananvapautta käsittelevä keskusteluohjelma, taisi olla tanskalainen, niin siinä viisas tanskalainen proffa tms. totesi ja tiivisti, että ei ole mitään ehdollista sananvapautta, sananvapaus joko on tai ei ole.

    Pelkkä Räsäsen kirjoittelujen syynääminen oikeuslaitoksen toimesta on jo selvästi sananvapautta rajoittavaa, ja täysin verrattavissa esim. Natsi-Saksan kirjarovioihin ja muihin diktatuurien sananvapautta rajoittaviin toimenpiteisiin.

    Typerintä Räsäsen syytöksissä on se, että sellaista lainsäädäntöä ei ollut sinä aikana olemassakaan, joka olisi tuominnut rikoksena Raamattuun perustuvan puheen homoseksuaalisuudesta syntinä ja Jumalan tahdon vastaisena.

    Eihän se rikos vieläkään ole, sillä samoja puheita julkaistaan ja levitetään jatkuvasti kristillisillä foorumeilla, kirkoissa ja seurakunnissa!

    Jos tuollainen puhe kiellettäisiin rikoksena, niin sitten pitäisi kieltää osa Raamatusta: sen osan julkinen levitys ja opetus, joka tuomitsee tietyt synnit rikoksena Jumalaa ja lähimmäistä vastaan, vaikka ne ovat esivallan lainsäädännön mukaan hyväksyttäviä ja yleisen mielipiteen hyviä tekoja ja elämäntapoja.

    Äänestä

  • Kun uskova sanoo että minä olen saastainen moraaliton rikollinen ja syyllinen kaikkeen pahaan koko maailmassa ja että ansaitsen ikuisen kiduttamisen - vain siksi että en usko hänen mielikuvituskaveriinsa enkä muutenkaan perusteettomiin väitteisiin, joiden tueksi ei koskaan löydy mitään todisteita, niin sekö on sitten hyvää käytöstä joka minun vain pitäisi hiljaa hyväksyä?

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/10021674/etuoikeus-syrjia-muita

    Joten sorry vaan uskovat - niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
    Jos ette pidä vastauksesta, niin älkää aina huutako.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun uskova sanoo että minä olen saastainen moraaliton rikollinen ja syyllinen kaikkeen pahaan koko maailmassa ja että ansaitsen ikuisen kiduttamisen - vain siksi että en usko hänen mielikuvituskaveriinsa enkä muutenkaan perusteettomiin väitteisiin, joiden tueksi ei koskaan löydy mitään todisteita, niin sekö on sitten hyvää käytöstä joka minun vain pitäisi hiljaa hyväksyä?

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/10021674/etuoikeus-syrjia-muita

    Joten sorry vaan uskovat - niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
    Jos ette pidä vastauksesta, niin älkää aina huutako.

    Kaikki uskovaiset eivät usko ikuiseen piinahelvettiin, joten älä yleistä väärällä tavalla!

    On jopa niitä, jotka uskovat sinunkin pelastuvan ikuiseen elämään, jahka olet puhdistunut kasvattavan rangaistuksen kautta!

    Äänestä

Huomautus. En ainakaan minä pidä kaikkia uskovia mielisairaina. Olen ateisti.

Äänestä
  • Taikausko ei saa otetta terveestä mielestä, joten jollain lailla puolivaloilla täytyy uskonharhaisen kulkea.

    1Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Taikausko ei saa otetta terveestä mielestä, joten jollain lailla puolivaloilla täytyy uskonharhaisen kulkea.

    Olet malliesimerkki huonosti käyttäytyvästä ateistista he-ma.

    Mahdatko sanoa samat sanat uskoville vasten kasvoja, kun heitä näet vai täälläkö pelkästään heitä nimittelet ja haukut?

    Riippuu vähän millaisesta uskosta on kyse. Mielenterveys ei vaadi rationalisuutta. Niin suuri osa uskoo jonkinlaiseen Jumalaan, ettei uskovaisuutta voida mitenkään pitää mielenvikaisuutena.

    Sinänsä täällä palstalla liikkuu myös henkilöitä, jotka uskovat Raamatun puhuviin eläimiin. Jos kyseessä on aikuinen, niin luokittelisin tuon jo jonkin asteiseksi psykoosiksi. En ole mielenterveyden ammattilainen, mutta jokainen voi kokeilla, minkälaisen lähetteen saa, jos kertoo lääkärille, että pitää puhuvia eläimiä täysin mahdollisena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet malliesimerkki huonosti käyttäytyvästä ateistista he-ma.

    Mahdatko sanoa samat sanat uskoville vasten kasvoja, kun heitä näet vai täälläkö pelkästään heitä nimittelet ja haukut?

    Jo vain sanon päin naamaa, häpeä siitä kuuluu harhaiselle jos pahastuu.

    Äänestä

  • Järkisyitä kirjoitti:

    Riippuu vähän millaisesta uskosta on kyse. Mielenterveys ei vaadi rationalisuutta. Niin suuri osa uskoo jonkinlaiseen Jumalaan, ettei uskovaisuutta voida mitenkään pitää mielenvikaisuutena.

    Sinänsä täällä palstalla liikkuu myös henkilöitä, jotka uskovat Raamatun puhuviin eläimiin. Jos kyseessä on aikuinen, niin luokittelisin tuon jo jonkin asteiseksi psykoosiksi. En ole mielenterveyden ammattilainen, mutta jokainen voi kokeilla, minkälaisen lähetteen saa, jos kertoo lääkärille, että pitää puhuvia eläimiä täysin mahdollisena.

    Harhaisten määrä ei tee harhasta tervettä. Osa on tietysti mukana ryhmäpaineen vuoksi, mutta uskonharha vaatii aivovamman, kuten PTSD.

    Lapsuudessahan tuo uskonharha useimmiten omaksutaan ja siitä jää selkeästi aivovamma.

    Helluntailaiset ovat saaneet sen aivovamman käyttäessään väärin päihteitä vuosikausia ja sitten ovat tulleet uskoon, kun aivot on jo juotu pilalle.

    Äänestä

  • Järkisyitä kirjoitti:

    Riippuu vähän millaisesta uskosta on kyse. Mielenterveys ei vaadi rationalisuutta. Niin suuri osa uskoo jonkinlaiseen Jumalaan, ettei uskovaisuutta voida mitenkään pitää mielenvikaisuutena.

    Sinänsä täällä palstalla liikkuu myös henkilöitä, jotka uskovat Raamatun puhuviin eläimiin. Jos kyseessä on aikuinen, niin luokittelisin tuon jo jonkin asteiseksi psykoosiksi. En ole mielenterveyden ammattilainen, mutta jokainen voi kokeilla, minkälaisen lähetteen saa, jos kertoo lääkärille, että pitää puhuvia eläimiä täysin mahdollisena.

    Ei kannattaisi luokitella toisen uskoon liittyviä asioita merkkinä jonkinasteisesta psykoosista, kun rahkeet eivät siihen riitä.

    Ateisteilla on tapana tulkita Raamattua kirjaimellisesti väärin. Kun Raamatussa aasi puhuu Bileamille, niin hengellistä puhetta ymmärtävät kristityt tajuavat Jumalan enkelin puhuneen sen aasin suun kautta (ja sen enkelin kautta puhui itse Jumala).

    Kristityt sanovat Jumalan puhuvan myös ihmisen suun kautta, mutta eihän se ihminen itse mikään Jumala silloin ole, kun Jumala vaikuttaa sen puheen henkensä kautta hänessä. Tämä on vähän vastaava tilanne kuin se, että aasi puhuu Jumalan sanoja...

    Ja kun käärme tai lohikäärme puhuvat Raamatussa, niin sehän on vain kielikuva, jonka avulla kerrotaan pahuuden henkiolennon (saatanan) puhuvan ihmisille! Eivät kristityt väitä, että lohikäärmeitä olisi olemassa tai että käärmeet puhuisivat tai söisivät maan tomua: he ymmärtävät nämä hengellisiksi kielikuviksi toisin kuin ateistit, joilta tällainen hengellinen ymmärrys ja näkökyky puuttuu kokonaan. :---------)

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Harhaisten määrä ei tee harhasta tervettä. Osa on tietysti mukana ryhmäpaineen vuoksi, mutta uskonharha vaatii aivovamman, kuten PTSD.

    Lapsuudessahan tuo uskonharha useimmiten omaksutaan ja siitä jää selkeästi aivovamma.

    Maailman ihmisistä suurin osa on siis mielestäsi aivovammaisia ja uskonharhaisia, jolla viittaat suoraan mielenvikaisuuteen ja mielisairauteen.

    Sauli Niinistö ja kaikki arvostetut uskovaiset poliitikot ja tiedemiehet ovat siis mielestäsi mielisairaita.

    Ymmärrän.

    Olisikohan sinun syytä hakeutua itse hoitoon, sillä sinulla näyttää olevan sosiaalisia ja vihanhallintaongelmia?

    MOT!

    Kantani on helppo osoittaa vääräksi manaamalla esiin edes yksi jumalolento oikeudenistunnossa joka viestimien kautta låhetetään ympäri maailman.

    Toinen tapa on manaamalla takaisin amputoitu jäsen rukouksen avulla tuon valitun jumalolennon uskolliselle palvelijalle. Viestimien havainnoidessa tietenkin.

    Onko halukkaita yrittämään?

    Miksi oikeudenistunnossa? Onko sinulla joitakin vaatimuksia tai syytöksiä Jumalaa kohtaan?

    Se, että Jumala ei paranna ketään tai ei tee yhtään ihmettä nykyisenä aikana, ei estä ihmisiä uskomasta häneen ja Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme.

    Jumala ei myöskään alistu puolustamaan itseään oikeusistunnossa ateistien syytöksiä vastaan eikä uskovien tehtävä ole puolustaa Jumalaa, sillä miten ihmeessä uskovaiset voisivat olla vastuussa siitä, mitä Jumala tekee tai on tekemättä?

    Sinun kannattaisi mennä terapiaan vihanhallintaongelmien ja myös sosiaalisten ongelmien vuoksi, sillä on ilmeistä, että aiheutat riitoja ja hankalia tilanteita kohdatessasi uskovaisia, jos sanot heille päin näköä ne samat asiat, joita täällä kirjoitat ja niinhän väitit tekeväsi, mutta

    annapa kun arvaan: valehtelet?

    Kun kohtaat uskovaisen kasvotusten, niin et sanokaan niitä samoja sanoja, jotka täällä uhmakkaasti uskovaisista sanot?

    Näin, taikauskoisten pelkuruudella ei ole mitään rajaa!

    Eikö tuossakaan ole havaittavissa vammautuneiden aivojen todellisuuden kieltämistä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi oikeudenistunnossa? Onko sinulla joitakin vaatimuksia tai syytöksiä Jumalaa kohtaan?

    Se, että Jumala ei paranna ketään tai ei tee yhtään ihmettä nykyisenä aikana, ei estä ihmisiä uskomasta häneen ja Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme.

    Jumala ei myöskään alistu puolustamaan itseään oikeusistunnossa ateistien syytöksiä vastaan eikä uskovien tehtävä ole puolustaa Jumalaa, sillä miten ihmeessä uskovaiset voisivat olla vastuussa siitä, mitä Jumala tekee tai on tekemättä?

    Sinun kannattaisi mennä terapiaan vihanhallintaongelmien ja myös sosiaalisten ongelmien vuoksi, sillä on ilmeistä, että aiheutat riitoja ja hankalia tilanteita kohdatessasi uskovaisia, jos sanot heille päin näköä ne samat asiat, joita täällä kirjoitat ja niinhän väitit tekeväsi, mutta

    annapa kun arvaan: valehtelet?

    Kun kohtaat uskovaisen kasvotusten, niin et sanokaan niitä samoja sanoja, jotka täällä uhmakkaasti uskovaisista sanot?

    "Onko sinulla joitakin vaatimuksia tai syytöksiä Jumalaa kohtaan?"

    Eihän kyse edes ole jumalasta vaan uskovien perusteettomista väitteistä jumalastaan. Kysymys on siitä että pystyvätkö uskovat todistamaan väitteensä.

    Ilman jumalansa apua uskovien todistelu väitteilleen on jäänyt argumentointivirheiden, valehtelun ja vääristelyn tasolle, eikä heillä ole ikinä ole edes ollut mitään muuta esittää.

    Jos se jumala on olemassa ja uskaltaa näyttää naamansa tässä maailmassa, niin ne on sitten eri oikeusprosessit missä käydään läpi hänen aiheuttamat massatuhonnat ja muut rikokset ihmiskuntaa vastaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi oikeudenistunnossa? Onko sinulla joitakin vaatimuksia tai syytöksiä Jumalaa kohtaan?

    Se, että Jumala ei paranna ketään tai ei tee yhtään ihmettä nykyisenä aikana, ei estä ihmisiä uskomasta häneen ja Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme.

    Jumala ei myöskään alistu puolustamaan itseään oikeusistunnossa ateistien syytöksiä vastaan eikä uskovien tehtävä ole puolustaa Jumalaa, sillä miten ihmeessä uskovaiset voisivat olla vastuussa siitä, mitä Jumala tekee tai on tekemättä?

    Sinun kannattaisi mennä terapiaan vihanhallintaongelmien ja myös sosiaalisten ongelmien vuoksi, sillä on ilmeistä, että aiheutat riitoja ja hankalia tilanteita kohdatessasi uskovaisia, jos sanot heille päin näköä ne samat asiat, joita täällä kirjoitat ja niinhän väitit tekeväsi, mutta

    annapa kun arvaan: valehtelet?

    Kun kohtaat uskovaisen kasvotusten, niin et sanokaan niitä samoja sanoja, jotka täällä uhmakkaasti uskovaisista sanot?

    Kun uskova sanoo että minä olen alhainen ja saastainen, synnissä rypevä moraaliton rikollinen ja syyllinen kaikkeen pahaan maailmassa, niin arvaa huviksesi vastaanko minä hänelle kohteliaasti? Aivan sama tapahtuuko netissä vai kasvokkain, kummallakin tavalla on tapahtunut erinäisiä kymmeniä tai varmaankin jopa satoja kertoja, en ole niin tarkkaan laskenut.

    Tuolta alempaa ketjusta löydät uskontoverisi viestin, jossa hän kutsuu minua häpeällisten himojensa turmelemaksi irstaaksi ja riettaaksi piruksi ja lupaa minulle vihaa ja tuomiota. Ja sitten te vielä ihmettelette, miksi teidän sairaan uskonne jumalallisen ylväs kauneus herättää vain vastenmielisiä ja vihaisia reaktioita.

    Äänestä

  • Järkisyitä kirjoitti:

    Riippuu vähän millaisesta uskosta on kyse. Mielenterveys ei vaadi rationalisuutta. Niin suuri osa uskoo jonkinlaiseen Jumalaan, ettei uskovaisuutta voida mitenkään pitää mielenvikaisuutena.

    Sinänsä täällä palstalla liikkuu myös henkilöitä, jotka uskovat Raamatun puhuviin eläimiin. Jos kyseessä on aikuinen, niin luokittelisin tuon jo jonkin asteiseksi psykoosiksi. En ole mielenterveyden ammattilainen, mutta jokainen voi kokeilla, minkälaisen lähetteen saa, jos kertoo lääkärille, että pitää puhuvia eläimiä täysin mahdollisena.

    "Sinänsä täällä palstalla liikkuu myös henkilöitä, jotka uskovat Raamatun puhuviin eläimiin"

    Tarkoitatko ateisteja?

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Harhaisten määrä ei tee harhasta tervettä. Osa on tietysti mukana ryhmäpaineen vuoksi, mutta uskonharha vaatii aivovamman, kuten PTSD.

    Lapsuudessahan tuo uskonharha useimmiten omaksutaan ja siitä jää selkeästi aivovamma.

    Vai on PTSD aivovamma ateistin mielestä? Kyllä Päivi Räsänen kristittynä lääkärinä saattaisi olla tuosta eri mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kannattaisi luokitella toisen uskoon liittyviä asioita merkkinä jonkinasteisesta psykoosista, kun rahkeet eivät siihen riitä.

    Ateisteilla on tapana tulkita Raamattua kirjaimellisesti väärin. Kun Raamatussa aasi puhuu Bileamille, niin hengellistä puhetta ymmärtävät kristityt tajuavat Jumalan enkelin puhuneen sen aasin suun kautta (ja sen enkelin kautta puhui itse Jumala).

    Kristityt sanovat Jumalan puhuvan myös ihmisen suun kautta, mutta eihän se ihminen itse mikään Jumala silloin ole, kun Jumala vaikuttaa sen puheen henkensä kautta hänessä. Tämä on vähän vastaava tilanne kuin se, että aasi puhuu Jumalan sanoja...

    Ja kun käärme tai lohikäärme puhuvat Raamatussa, niin sehän on vain kielikuva, jonka avulla kerrotaan pahuuden henkiolennon (saatanan) puhuvan ihmisille! Eivät kristityt väitä, että lohikäärmeitä olisi olemassa tai että käärmeet puhuisivat tai söisivät maan tomua: he ymmärtävät nämä hengellisiksi kielikuviksi toisin kuin ateistit, joilta tällainen hengellinen ymmärrys ja näkökyky puuttuu kokonaan. :---------)

    "Ja kun käärme tai lohikäärme puhuvat Raamatussa, niin sehän on vain kielikuva, jonka avulla kerrotaan pahuuden henkiolennon (saatanan) puhuvan ihmisille"

    Niin, Raamatullisina aikoina ateisteja oli (onneksi) vielä niin vähän, että piti käyttää tuollaisia miedompia kielikuvia sen sijaan, että lukijaa olisi peloteltu puhuvalla ateistilla. Tai sitten lukijaa vain ei haluta pelotella liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun uskova sanoo että minä olen alhainen ja saastainen, synnissä rypevä moraaliton rikollinen ja syyllinen kaikkeen pahaan maailmassa, niin arvaa huviksesi vastaanko minä hänelle kohteliaasti? Aivan sama tapahtuuko netissä vai kasvokkain, kummallakin tavalla on tapahtunut erinäisiä kymmeniä tai varmaankin jopa satoja kertoja, en ole niin tarkkaan laskenut.

    Tuolta alempaa ketjusta löydät uskontoverisi viestin, jossa hän kutsuu minua häpeällisten himojensa turmelemaksi irstaaksi ja riettaaksi piruksi ja lupaa minulle vihaa ja tuomiota. Ja sitten te vielä ihmettelette, miksi teidän sairaan uskonne jumalallisen ylväs kauneus herättää vain vastenmielisiä ja vihaisia reaktioita.

    "Tuolta alempaa ketjusta löydät uskontoverisi viestin, jossa hän kutsuu minua häpeällisten himojensa turmelemaksi irstaaksi ja riettaaksi piruksi ja lupaa minulle vihaa ja tuomiota."

    Mutta jos sinä olet sellainen?

    Kyllä minä ainakin tunnen hyvin himokkaita ateisteja, suorastaan kyltymättömiä. Jos ihminen haluaa vain seksiä, niin mikseipä silloin käy joku sen tyyppinen ateistikin. Jos haluaa turvallisen, hyvän ja luotettavan toverin, joka huolehtii itsestään ja jonka kanssa voi myös keskustella, silloin tietenkin kannattaa valita esimerkiksi juuri tuontyyppinen kristitty. Seuransa kannattaa aina valita oman tyyppinsä mukaan, ateisteista ja kristityistä.

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Taikausko ei saa otetta terveestä mielestä, joten jollain lailla puolivaloilla täytyy uskonharhaisen kulkea.

    Aina löytyy heikkoja joilla on taipumus taikauskoon. On ollut aikoja jolloin ympäriston taikauskoista pääseminen on ollut kovin vaikeaa. Nyt se on helpompaa kuin koskaan.
    Ihmisellä on taipumus uskontoihin. Uskonnon ymmärrän kuten Harrari sen selittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai on PTSD aivovamma ateistin mielestä? Kyllä Päivi Räsänen kristittynä lääkärinä saattaisi olla tuosta eri mieltä.

    Ateismiin ei liity mielipiteet PTSD:stä. En tiedä ymmärrätkö tämän, koska usein täällä kommentoivat kuvittelevat yksittäisen kommentoijan edustavan ateisteja. Eihän Räsänenkään edusta kristittyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kannattaisi luokitella toisen uskoon liittyviä asioita merkkinä jonkinasteisesta psykoosista, kun rahkeet eivät siihen riitä.

    Ateisteilla on tapana tulkita Raamattua kirjaimellisesti väärin. Kun Raamatussa aasi puhuu Bileamille, niin hengellistä puhetta ymmärtävät kristityt tajuavat Jumalan enkelin puhuneen sen aasin suun kautta (ja sen enkelin kautta puhui itse Jumala).

    Kristityt sanovat Jumalan puhuvan myös ihmisen suun kautta, mutta eihän se ihminen itse mikään Jumala silloin ole, kun Jumala vaikuttaa sen puheen henkensä kautta hänessä. Tämä on vähän vastaava tilanne kuin se, että aasi puhuu Jumalan sanoja...

    Ja kun käärme tai lohikäärme puhuvat Raamatussa, niin sehän on vain kielikuva, jonka avulla kerrotaan pahuuden henkiolennon (saatanan) puhuvan ihmisille! Eivät kristityt väitä, että lohikäärmeitä olisi olemassa tai että käärmeet puhuisivat tai söisivät maan tomua: he ymmärtävät nämä hengellisiksi kielikuviksi toisin kuin ateistit, joilta tällainen hengellinen ymmärrys ja näkökyky puuttuu kokonaan. :---------)

    Niin jos tulkitset Raamattua vertauskuvallisesti, niin se on ihan normaalia uskovaisuutta. Mutta jos alat kuvitella enkelien puhuvan eläimien suun kautta jotain ihmisten kieltä, niin sinulla on todellisuudentaju pahasti hämärtynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tuolta alempaa ketjusta löydät uskontoverisi viestin, jossa hän kutsuu minua häpeällisten himojensa turmelemaksi irstaaksi ja riettaaksi piruksi ja lupaa minulle vihaa ja tuomiota."

    Mutta jos sinä olet sellainen?

    Kyllä minä ainakin tunnen hyvin himokkaita ateisteja, suorastaan kyltymättömiä. Jos ihminen haluaa vain seksiä, niin mikseipä silloin käy joku sen tyyppinen ateistikin. Jos haluaa turvallisen, hyvän ja luotettavan toverin, joka huolehtii itsestään ja jonka kanssa voi myös keskustella, silloin tietenkin kannattaa valita esimerkiksi juuri tuontyyppinen kristitty. Seuransa kannattaa aina valita oman tyyppinsä mukaan, ateisteista ja kristityistä.

    "Tuolta alempaa ketjusta löydät uskontoverisi viestin, jossa hän kutsuu minua häpeällisten himojensa turmelemaksi irstaaksi ja riettaaksi piruksi ja lupaa minulle vihaa ja tuomiota."

    Mutta jos sinä olet sellainen?"

    No enpä ole. Piruhan on teidän typerien uskomustenne mukaan joko demoni tai itse paholainen, enkä minä taatusti ole kumpaakaan, koska en ole mytologinen taruolento vaan ihan oikeasti olemassa. Muutenkin on niin perustyypillistä kristillistä moraalia se, ettei tuollaista todella törkeää, halventavaa ja loukkaavaa ateistin solvaamista pidetä yhtään minään, päin vastoin sitä vain puolustellaan. Mutta kiitos että osaltasi todistit juuri sen mitä edellä sanoin teidän uskonne vastenmielisestä sairaudesta.

    Ja minä olen aika varma että sinä valehtelet etkä oikeasti edes tunne yhtään ainoaa ateistia, teille uskoville kun valehteleminen ei tunnetusti merkitse yhtään mitään. Tämän minä taas olen lukemattomia kertoja omin korvin todennut kasvettuani uskovien sananjulistajien perheessä. Olen kuullut kaikki teidän typerät valheenne ja vastenmieliset solvauksenne lukemattomia kertoja vuosikymmenten ajan.

    Todella vakuuttavasti te onnistutte kerta toisensa jälkeen todistamaan, ettei teillä ole mitään hienoa eikä tavoittelemisen arvoista, ainoastaan jotain hyvin rumaa ja vastenmielistä, josta jokaisen tervejärkisen kannattaa pysytellä visusti erossa.

    Äänestä

Miljoona vuotta sitten nykyihmisten alkuihminen huomasi ehkä salamaniskun aiheuttaman tulipalon seurauksena jonkin heimolaisensa kuolleen. Tuli oli poksauttanut pääkuoren auki ja aivoneste valui ulos.

Nälkäisenä alkuihminen ajatteli: Miltähän tuo maistuisi? Koeili tikulla ja murahteli tämähän on hyvvee!!!!!

Siitä lähtien kuolleiden aivojen syönti tuli tavaksi. Nyt olemme tilanteessa jossa tuo miljoona vuotta jatkunut aivojen syönti on tehnyt meistä luonnonvastaisen sairaan ympäristöä tiedostavan eläimen.

Luonnonvastaisuus on tuskallista. Ihminen on keksinyt kaikenlaisia tapoja tuon tuskan lievittämiseksi. Yksi tunnetuimmista on uskontojen keksiminen.

Ei näköjään auta vaikka tietoisuus on räjähdysmäisesti kasvanut uskontojen kehittämisen jälkeen. Meillä on täysin kiistämätöntä tietoa: Maa on pyöreä,
Evoluutio on meidät kehittänyt, Maapallo on maailmankaikkeudessa olematon hyttysen pierun molekyylin kokoinen.

Mitä pitäisi sitten tehdä???? Ihmisellä on kuitenkin oikeus sanoa (tämä maapallo on meidän). Jatkumo on luonnollista ja se toteutuu vain hyväksymällä todellisuuden.
Uskonnot ovat uhka todellisuutta vastaan.

Äänestä

”On olemassa maailmankaikkeuden luoja, siis ihan kaiken luoja! Ja tämä luoja on juuri minusta niin kiinnostunut, että valvoo jokaista perseen pyyhkimistänikin!” 🤣🤪🤣

Äänestä

Sanavapautta on saada sanoa mitä vaan. Minkäänlaista muunlaista sananvapautta ei olekaan.

Äänestä
  • kekek-kekek

    Onko mielestäsi hyväksyttävää kirjoittaa sananvapauden perusteella vihapuheita ja tappamiseen kehottavia käskyjä niin kuin ateisteilla on ollut viime aikoina tapana?

    "Mielestäni meidän tulee tappaa fasistit".

    "Ilmastonmuutoksen kieltäjät pitäisi ampua"

    https://yle.fi/uutiset/3-11230229

    Ateistit eivät näytä olevan yhtä mieltä näistä asioista: toinen tuomitsee toisen ateistin vihapuheet ja toinen levittää niitä julkisen kanavan kautta.

    Äänestä

  • kekek-kekek

    Olet siis sitä mieltä, että Suomen laissa ja asetuksissa on huonoja ja väärämielisiä käskyjä, kun ne kieltävät herjaamisen, kunnianloukkauksen ja toiselle ihmiselle vahingollisen tiedon levittämisen rangaistuksen uhalla?

    Puhumattakaan siitä, että ne kieltävät ateistien niin kovasti puolustamat vihapuheet, kiihotuksen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan häiritsemisen?

    Mikäs teille ateisteille nyt oikein tuli, kun tuomitsette ateistien yleisesti harjoittaman tavan käyttäytyä ja puhua sananvapauden nojalla loukkaavasti uskovista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kekek-kekek

    Onko mielestäsi hyväksyttävää kirjoittaa sananvapauden perusteella vihapuheita ja tappamiseen kehottavia käskyjä niin kuin ateisteilla on ollut viime aikoina tapana?

    "Mielestäni meidän tulee tappaa fasistit".

    "Ilmastonmuutoksen kieltäjät pitäisi ampua"

    https://yle.fi/uutiset/3-11230229

    Ateistit eivät näytä olevan yhtä mieltä näistä asioista: toinen tuomitsee toisen ateistin vihapuheet ja toinen levittää niitä julkisen kanavan kautta.

    Hihhulin tavalliseen tapaan kuvittelet ateistien olevan kuin hihhulilahko yhteisellä kannalla joka asiaan ja kiukuttelet sitten kuvitelmasi kanssa. 🤪🤣🤪

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hihhulin tavalliseen tapaan kuvittelet ateistien olevan kuin hihhulilahko yhteisellä kannalla joka asiaan ja kiukuttelet sitten kuvitelmasi kanssa. 🤪🤣🤪

    En ole hihhuli enkä edes uskovainen ja tiedän, että ateistit ovat keskenään eri mieltä monista eri asioista, mm. siitä, miten tulisi suhtautua vihapuheisiin ja rasismiin tai lainsäädäntöön koskien sanan- ja uskonnonvapautta sekä toisaalta kiihotusta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan häiritsemistä.

    Nythän on niin, että ateistit ovat yhtä mieltä vain siitä, että ateismi on sitä, että ei uskota teistisiin jumaluuksiin, mutta muissa asioissa he ovat keskenään erimielisiä ja jopa riitelevät keskenään (esim. vihapuheesta ja sananvapaudesta, johon tässä on aiemmin viitattu). Osa ateisteista on ns. vihervasemmistolaisia suvakkeja, osa Perussuomalaisia tavallisia kriitikkoja, osa fasisteja ja rasisteja.

    Tästä johtuu se, että ateistit saattavat haukkua toisiaan ja käydä toistensa kimppuun johtuen erilaisista näkemyksistä koskien moraalia, käytöstapoja, arvoja, politiikkaa, ideologiaa ja lainsäädäntöä. Jopa tieteestä ollaan eri mieltä, koska osa ateisteista on sitä mieltä, että negroidit ovat rotunsa vuoksi keskimäärin vähemmän älykkäitä kuin valkoihoiset ja aasialaiset sekä askenasijuutalaiset.

    No älä sitten pöpötä ”ateistien (ryhmänä) puolustamista vihapuheista” jne. jos kerran näin tonttu tietäväinen olet. 🤣🤪🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole hihhuli enkä edes uskovainen ja tiedän, että ateistit ovat keskenään eri mieltä monista eri asioista, mm. siitä, miten tulisi suhtautua vihapuheisiin ja rasismiin tai lainsäädäntöön koskien sanan- ja uskonnonvapautta sekä toisaalta kiihotusta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan häiritsemistä.

    Nythän on niin, että ateistit ovat yhtä mieltä vain siitä, että ateismi on sitä, että ei uskota teistisiin jumaluuksiin, mutta muissa asioissa he ovat keskenään erimielisiä ja jopa riitelevät keskenään (esim. vihapuheesta ja sananvapaudesta, johon tässä on aiemmin viitattu). Osa ateisteista on ns. vihervasemmistolaisia suvakkeja, osa Perussuomalaisia tavallisia kriitikkoja, osa fasisteja ja rasisteja.

    Tästä johtuu se, että ateistit saattavat haukkua toisiaan ja käydä toistensa kimppuun johtuen erilaisista näkemyksistä koskien moraalia, käytöstapoja, arvoja, politiikkaa, ideologiaa ja lainsäädäntöä. Jopa tieteestä ollaan eri mieltä, koska osa ateisteista on sitä mieltä, että negroidit ovat rotunsa vuoksi keskimäärin vähemmän älykkäitä kuin valkoihoiset ja aasialaiset sekä askenasijuutalaiset.

    Jos puhut ateisteista käyttämällä hihhuliretoriikkaa niin sinua pidetään syystäkin hihhulina. Hihhulia taas ei ole uskominen vaikka hän väittäisi ettei ole hihhuli. On myös hihhulien vakiokäytäntö että ne kieltävät uskonsa tiukassa paikassa. Kuinka monen hihhulin olet nähnyt tällä palstalla myöntävän mihin lahkoon sattuu kuulumaan?

    Monien kristittyjen mielestä sillä ei ole suurta merkitystä pelastumisen kannalta, mihin kirkkoon, suuntaukseen tai lahkoon uskova kuuluu, koska pelastuvia voi tulla vaikka kaikista lahkoista, jos Jumala niin tahtoo tehdä ja päättää.

    Jumala on se, joka päättää ihmisen kohtalon kristinuskon mukaan ja sen vuoksi monet kristityt väheksyvät sitä, mitä suuntausta tai tunnustusta edustavat, kunhan uskovat Jumalaan ja Jeesukseen omasta mielestään Raamatun opettamalla tavalla tai muuten.

    Onhan täällä niitä oman uskonsa tunnustajia; Kampelatutkija on tunnustanut olevansa vanhoillislestadiolainen kristitty, Jyri Jehovan todistaja ja kuka mitäkin. Mitä väliä sillä ateisteille on, mitä uskonlahkoa joku edustaa? No on tietenkin väliä, koska siitäkin saa "aseen" kristinuskoa vastaan, niin että voi lyödä ja haukkua, kun kristityt ovat niin erimielisiä keskenään ja hajaantuneet eri lahkoihin,

    mutta miten se olikaan ateistien suhteen?

    Ovatko kaikki ateistit yhtenäinen ryhmä ja samaa mieltä kaikista asioista vai ovatko ateistit hyvin hajanainen ryhmä ihmisiä, jotka eivät ole yhtä mieltä edes siitä, millainen ihminen on ateisti puhumattakaan siitä, miten on sopivaa käyttäytyä eri tavalla uskovia kohtaan ja suhtautua Suomen lakeihin ja asetuksiin koskien sanan- ja uskonnonvapautta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaan ja uskonrauhan rikkomista ja onko oikein olla rasisti tai fasisti vai ei ja onko syytä panikoida ilmastonmuutoksen vuoksi ikään kuin Suomi voisi yksin pelastaa maailman...

    Ateisteista valtaosa on vihervasemmistolaisia suvakkeja, jotka suhtautuvat myönteisesti muslimien maahanmuuttoon (elintasopakolaisia, ammatti- ja kielitaidottomia, kyvyttömiä ja haluttomia integroitumaan länsimaiseen yhteiskuntaan), mutta osa on punaniskoja juntteja, fasisteja ja rasisteja, jotka pitävät erirotuisia ihmisiä vähemmän arvokkaina kuin muita ja myös vähemmän älykkäinä kuin itseään...

    Teistä on niin moneksi!

    Et ole tarpeeksi fiksu ”puolueettoman tarkkailijan” uskottavaksi leikkijäksi, mutta paljastan jotain: sinunkaan ei ole pakko notkua tällä palstalla itkua ja pahaa mieltä keräämässä! 🤪🤣🤪

    Suurin ateisteista ei edes määrittele vakaumustaan ja maailmankatsomustaan ateismin kautta. Miksi määrittelisikään? Miksi johonkin asiaan uskomattomuuden pitäisi osa merkittävä osa vakaumusta?

    Pitäisikö kristityt määritellä sen mukaan uskovatko he saunatonttuihin vai ei? Onko saunatonttuihin uskomattomuus keskeisin osa kristinuskoa? Ja pitäisikö kristittyihin viitatessaan viitata kristinuskon sijaan saunatonttuihin uskomattomiin?

    Ehkä kaikki eri kristinuskon lahkot olisi helpointa niputtaa yhdeksi saunatonttuihin uskomattomien lahkoksi? Näin tulisi samalla kätevästi korostettua sitä kuinka juuri saunatonttuihin uskomattomuus on keskeisin osa kristinuskoa.

    Äänestä

Harva uskaltaa päin naamaa sanoa, netissä ja selän takana on helppo huudella kaikenlaista. Mä uskon että jokaisen ihmisen sisimmässä on Jumalan kokoinen aukko ja aina kun uskosta Jeesukseen muistutetaan, ei-uskova ärsyyntyy ja saattaapa jollakin omatuntoakin kolkutella vaikkei sitä myönnetä. Itse muistan että uskovien puheet ja laulut ahdisti itseänikin ennen uskoontuloa. Jo Jeesuksen nimen mainitseminen voi saada aikaan vastareaktion. Meidän uskovien ei pitäisi provosoitua vaan ymmärtää heitä ja kohdella silti rakkaudella. Raamatussakin sanotaan että usko on muille hullutus, ja vasta Pyhä Henki avaa sydämen silmät uskolle ja Raamatun totuuksille.

Äänestä
  • Ateisti ei tunnetusti kadu tai häpeä pahoja tekojaan: ateisti on täysin paatunut ja sydämensä kovettanut ihminen eikä Jumala hänelle puhu puhumattakaan siitä, että kutsuisi sisälle elämään. Jumala on hylännyt ateistit häpeällisten himojensa valtaan turmelemaan omat ruumiinsa siten, että miespuolet riettaudessaan yhtyvät miespuoliin ja naiset naisiin - vaihtavat jopa sukupuolta sen vuoksi, että saisivat kokea seksuaalista nautintoa toisen sukupuolen edustajana!

    Nuo irstaat ja riettaat pirut!

    Ei Jumala heitä rakkaudella kohtele. Jumalan viha ja tuomio lepää heidän yllään eikä heillä ole pienintäkään mahdollisuutta pelastua, kun ovat valintansa jo aikoja sitten tehneet ja sen lukkoon lyöneet! Jumala kun ei ketään väkisin pelasta, joka on syntiä tehnyt ja yhä vielä sitä tekee...

    Äänestä

  • Jokainen hihhuli luulee saaneensa ajatustenlukukyvyn. Ei ole saanut. 🤣🤪🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen hihhuli luulee saaneensa ajatustenlukukyvyn. Ei ole saanut. 🤣🤪🤣

    Johtuu varmaan siitä että he ovat menettää ajattelukyvyn. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Minä en maksa uskosi laskuja muista se ja siksi olet vain uskova debiili.

Äänestä
  • Taas yksi tyypillinen ateisti lisää tuomaan julki omia mielipiteitään tällä palstalla sanan- ja uskonnonvapauden nimessä, joka näköjään antaa luvan loukkaavalle käytökselle, kunnianloukkauksille, vihapuheille ja kiihottamiselle teististä kansanryhmää vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas yksi tyypillinen ateisti lisää tuomaan julki omia mielipiteitään tällä palstalla sanan- ja uskonnonvapauden nimessä, joka näköjään antaa luvan loukkaavalle käytökselle, kunnianloukkauksille, vihapuheille ja kiihottamiselle teististä kansanryhmää vastaan.

    Vastaat tyhmyyteen vetämällä tyhmyyden toiseen potenssiin.

    Äänestä

Olipa kerran mielisairas ja hänen nimensä oli jeesus, hän uskoi olevansa jumala.
Johtuuko se siitä, että joku on sen kirjoittanut. Sopimuspaperi on sopimus, missä jeesuksen allekirjoittama sopimus on, ei edes raamatusta löydy allekirjoitusta.

Äänestä
  • Jeesus ei ainakaan evankeliumin tekstien mukaan sanonut olevansa Jumala, joten mistä sait moista päähäsi? Kristityiltäkö? Miksi he olisivat oikeassa, kun jokainen ateistinen Raamatun tutkija kieltää Jeesuksen väittäneen olevansa Jumala synoptisissa evankeliumeissa?

    Evankeliumien mukaan Jeesuksen omaiset pitivät häntä mieleltään järkkyneenä hänen julkisen toimintansa tietyssä vaiheessa, mutta lopulta he uskoivat hänen olevan Jumalan poika, Messias ja Israelille luvattu ikuinen kuningas.

    Äänestä

Vain huonokäytöksiset mielisairaat lähettävät syyttömiä ihmisiä helvettiin.
Sellaisia ovat ainoastaan hihhulit.

Äänestä
  • Hihhulit eivät lähetä ketään helvettiin, sillä heillä ei omasta mielestään ole siihen valtaa.

    Hakkaat siis itse keksimääsi olkihattua ja kristityt kiittävät: uskovat noiden sanojesi jälkeen entistä lujemmin omaan Jumalaansa ja Jeesukseen.

    Äänestä

Aloitus on huonoa käytöstä itsessään.

Äänestä

Nytkö se Suomen puolustusvoimiakin haukkunut kreationismin edistämiseen ja ateistien mustamaalaamiseen erikoistunut trolli luulee olevansa oikea henkilö saarnaamaan käytöksestä? :D

Äänestä

Kirjaimellisesti raamattuun uskovat ovat kirjavalla tavalla eri asteisesti mielisairaita.
Heillä todellisuuden taju on heikentynyt ja sekoittunut yhden kirjan luomiin harhamielikuviin.
Tavisuskikset sen sijaan ovat harmittomia.
Ei mitään sellaista vastaan!
Terveisin tavis ateisti.

Äänestä
  • Juuri näin, vielä vapaana liikkuvat tavisuskikset ovat jollakin tavoin siedettäviä, koska heistä ympäristölle vaarallisimmat mielisairaat ovat yhteiskunnan toimesta sijoitettuna hoitolaitoksiin,tämä kaikki tietysti veronmaksajien piikkiin.

    Äänestä

  • Eivät kirjaimellisesti uskovat ole mielisairaita, tosin äärimmäinen todellisuuden vastustaminen voi aiheuttaa mielenterveyden häiriöitä. Salaliittoteoriat ja kannabiksen tai psykedeelisten huumausaineiden käyttö voivat laukaista paranoidilla sairauden kuvaan sopivia piirteitä.

    Äänestä

Nykyisiä tiedekristittyjä jos verrataan harhaisiksi niin on kovasti parannuksen tiellä tehtävää. On oikeasti joku hätä parjaajilla kun maailma on pyöräyttänut vihaan ja kyynisyyteen. Ei ymmärrä niin valmista maailmaa kukaan terveellä mielellä ja itsetunnolla. Joku hätä riipii ihmisissä.

Äänestä
  • "Tiedekristittyjä."
    Mikä kummallinen yhdyssana.
    Kai niillä on epärationaalinen maailmankuva persoona ja toinen on todellisuustajuinen persoona.
    Yhdessä ihmisessä kamppailee molemmat persoonallisuudet.
    Esim. Ensin puhuu järkeviä ja kun alkaa puhumaan yht'äkkiä uskostaan ja Raamatusta, se aina hetkiseksi säikäyttää.

    Äänestä

Inkvisitio on tappanut maailmassa enenmpi kuin Rutto!?

Jumalaa ei ole olemassa.
Ei helvettiä ei taivasta.

Kuka siis halveksii ketä ja miksi?

Äänestä

Jumala on sataprosenttisesti sontaa. Joka sellaista tulee väittämään todelliseksi, hänen on turha kuvitella saavansa osakseen nyökyttelyä ja hyväksyntää älykkäiltä ja terveiltä ihmisiltä.

Äänestä
  • Älä viitsi.
    Normaaliin kanssakäymiseen kuuluu valkoiset valheet.
    Nyökytellä kannattaa, ettei tuu paha mieli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä viitsi.
    Normaaliin kanssakäymiseen kuuluu valkoiset valheet.
    Nyökytellä kannattaa, ettei tuu paha mieli.

    Nyökyttelyä sanotaan myös peesaukseksi. Niin tekevät sellaiset, joilla on aivot narikassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyökyttelyä sanotaan myös peesaukseksi. Niin tekevät sellaiset, joilla on aivot narikassa.

    Jos höpöttäjä on vanha kiltti mummoliini, on inhimmillisempää peesata kuin pahoittaa mieltä.
    Jos se on miehen ketale, sitten voi antaa kuulla kunniansa.
    Riippuu ihmisestä!

    Äänestä

Erikoista tässä on se, että vain ateistit kohtelevat huonosti teistejä, mutta tämä ei toimi toisinpäin. Yksikään teisti ei ole tällä palstalla nimitellyt ateisteja sopimattomalla tavalla tai kohdellut muuten epäkunnioittavasti tai väärin!

Äänestä
  • Rakastat Valhetta ja valehtelua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ateistit pitävät uskovia mielisairaina ja nimittelevät heitä monilla väheksyvillä ja halveksuvilla nimillä arvostellen mm. uskovien älykkyyttä, moraalia jne. väitteillä, jotka eivät sovellu nykyajan kristityihin millään tavalla (kristityt eivät harjoita miekkalähetystä, inkvisitiota, eriuskoisten monenlaista sortoa menneiden sukupolvien mittakaavassa, Mooseksen lain rangaistusmääräyksiä, jne.).

Mistä johtuu moinen huono käytös?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu