Esirukous pyyntö:
Ef. 6:18 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;
19 ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,
20 jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa, että minä siitä rohkeasti puhuisin, niinkuin minun puhua tulee.
Paavali, tarvitsi, APUA, ja mahdollisesti sitä sai eli, muut uskovat kantoivat Paavalia Herran eteen.
Kuten Pietariakin
Nyt Muista minua Herran edessä, ja kanna minua kuin halvattua, Herran eteen, kuten paareilla tuotiin halvattu Herran eteen.
Ja Herra sitten tekee ja antaa mitä itse tahtoo ja päättää.
Tässä muutamia, jakeita jos et jaksa uskoa, ja sitten me yhdessä saamme jalon voiton ja kuljemme voitosta voitoon!
Kiitos teille.
Matt. 28:
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
- - - "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. - - -
Joh. 3:27
Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.
Matt. 11:27
Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Mark. 11:28
ja sanoivat hänelle: "Millä vallalla sinä näitä teet? Tahi kuka sinulle on antanut vallan näitä tehdä?"
Luuk. 10:19
Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.
Joh. 3:35
Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
Joh. 17:7 Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta.
tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella
1
147
Vastaukset 1
- Anonyymi
Ps. 2:
1 Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?
2 Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan:
3 "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä".
4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.
5 Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan:
7 Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
8 Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.
9 Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät."
10 Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791672
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107859En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207634- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo89595- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510