Kehä kakkosen sisäpuolellakin on luontoa ja metsää, jonka antimia paikalliset asukkaat voisivat käyttää ravintolisinä ja kokeiluissaan vaihtoehtona lääkkeiden käytölle. Tietenkin esimerkiksi kuusenkerkkien keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa, kuten myös juurien kaivamiseen maasta. Mutta todennäköisempää kuin luonnossa samoilu ja sen rikkauksien hyödyntäminen ihan sieltä kotioven tuntumasta lähtien on se, että kaupan luontaistuotehyllystä heitetään ostoskoriin jokin purkki tai pakkaus, jota kovasti mainostetaan tai ehkä verkostomarkkinoidaan näiden kuluttajien ystäväpiirissä. Näin kevään lähestyessä nämä hippikulttuuria haikailevat voisivat tarttua kirjaan, luonto-oppaaseen, jossa on kerrottu kaikenlaisista kasveista ja muista luomakunnan ilmaisista tuotteista ihmisen hyödyksi. Ympäristökin kiittää, kun pakkausjäte vähenee eivätkä erilaiset huijaukset saa niin helposti jalansijaa.
Henttaan hippejä.
1
120
Vastaukset
- Anonyymi
Vaatii kasvien tuntemusta kerätä itse rohdoksia, on siis helpompi ostaa kaupasta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il213692- 2323532
Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess522404Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik3021739Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe2301552Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie561523Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO2391485- 961472
- 991358
Kunnan piikkiin meni nuorten surma
Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu561245