Stallari: "Venäjä on auttanut Suomea enemmän kuin tuottanut hankaluuksia. "
Taas on stallari julistamassa uskoaan neuvostopropagandaan.
"Vuonna 1808 auttoi pois Ruotsin näännyttävästä sortovallasta ja perusti Suomen valtion pitäen täällä yllä lakia ja järjestystä."
Venäjä hyökkäsi Napoleonin käskystä ja valtasi koko maamme raskaiden taistelujen jälkeen.
Suomen herrainpäivät esitti pyynnön liittyä osaksi Venäjää.Keisari suostui myöntäen laajan autonomian.Suomi hallitsi itseään Ruotsin ajan lakien mukaan. Vähitellen säädettiin omia tilalle.
Kestimme myös sortokaudet ja venäläistämisyritykset stallarien harmiksi.
"Heti kun Venäjä läksi täältä 1917 jättäen suomalaiset pärjäämään keskenään ilman isän kättä kävivät suomalaiset toistensa kurkkuihin kiinni ja lyhyessä ajassa tapettiin yli 40 000 ihmistä."
Valetta. Venäjä hajosi sotaan ja vallankumoukseen Suomen julistautuessa itsenäiseksi. Bolsevikkien tukema kapina kukistettiin. Suomi siirtyi 1919 läntisten demokratioiden joukkoon.
"Homma meni rankaksi sorroksi, oikeastaan orjameiningiksi ja hulluksi sotimiseksi, 65 000 vainajaa, kunnes Venäjä (=Neuvostoliitto) taas puhalsi pelin poikki syksyllä -44 ja palautti Suomeen laillisen menon, muuten ensi kertaa vuoden 1917 jälkeen."
Suomi kehittyi rauhallista tahtia kohti hyvinvointia,kunnes NL hyökkäsi yrittäen valloittaa maamme. Hyökkäys torjuttiin.
Suomi joutui vielää uuteen sotaan,jossa jälleen torjuttiin NL:n valtausyritys. Itsenäisyys ja demokratia säilyivät, vaikka vain vaivoin.
"En pitäisi noita Venäjän ilmentymiä mitenkään pahoina. Ilman vuoden 1808 tapahtumia ei olisi Suomea ja tuskin enää suomenkieltäkään."
Tökeröä valetta jopa stallarilta. Ilman omia ponnistuksiamme vuoden 1808 tapahtumat olisivat johtaneet venäläistymiseen ja orjavaltioksi. Sehän on äärivasemmiston tavoite ollut ja valeista päätellen on vieläkin.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Venäjä/NL:n "todellinen apu" Suomelleon ollut se, että olemme oppineet ymmärtämään itsenäisyyden ja demokratian merkityksen Venäjä/NL:n touhujen vastakohtina.
Vain stallarit ovat eri mieltä.
Venäläiset tosiaan auttoivat Suuren Georgialaisen johtajansa johdolla meidät länsimaiseksi demokratiaksi 1944.
Lämmin kiitos kuuluu Stalinille ja kulttuurimarksisteille, joita ilman eläisimme edelleen viktoriaanisessa siirtomaahelvetissä polttaen piipputupakkaa ja tervaa, sen sijaan että saamme nyt nauttia nykyaikaisesta maailmasta.
Antisemiittien vaippanatsien harmiksi saamme kiittää modernista länsimaisesta maailmastamme myös juutalaisia.
” Venäläiset tosiaan auttoivat Suuren Georgialaisen johtajansa johdolla meidät länsimaiseksi demokratiaksi 1944.”
Kusilammikko ei saanut edes OMAA MAATAAN demokratiaksi kun me taas olimme sitä jo ennestään!
” Venäläiset tosiaan auttoivat Suuren Georgialaisen johtajansa johdolla meidät länsimaiseksi demokratiaksi 1944.”
Äijä ei ikinä saanut EDES OMAA MAATAAN demokratiaksi!
Me taas OLIMME JO länsimainen demokratia ennestään!
Länsimainen demokratia Suomesta tuli 1919 Mannerheimin johdolla.
Sillä tiellä on pysytty ja nykyisin ollaan vankemmin kuin koskaan.
Stallarien lapselliset yritykset vääristellä historiaa ovat turhia.
He edustavat mennyttä maailmaa,johon kuuluivat kommunismi ja NL.
Lännessä ollaan ja vankasti!
Ollaan EU:n jäsenmaa ja sotilaallisesti suojaavat mm. Naton erityisluokan rauhankumppanuus ja isäntämaasopimus.
Unohtamatta lännen suurvaltojen ja Ruotsin kanssa tehtyjä sotilassopimuksia.
Voi tuota avauksen tekijän elämäntuskaa kun ei olla enää Ruotsin osa. Sitä tuskaa pitää toki paatoksella huutaa julki joka ikinen päivä.
-----Venäjä hyökkäsi Napoleonin käskystä ja valtasi koko maamme raskaiden taistelujen jälkeen.----
Kerro jos tiedät maa-alueita, jotka ovat historiassa vaihtaneet omistajaa ilman sotaa. Minulle tulee mieleen ainoastaan Munchenin petoksella isäntää vaihtaneet Tsekkoslovakian alueet.
"Suomi joutui vielää uuteen sotaan,jossa jälleen torjuttiin NL:n valtausyritys."
Esitä edes yksi historiankirja joka kertoo N-liiton lähteneen kesällä -41 Suomea valloittamaan. Olisiko Eddy Bauer sellainen?
Ilmeisesti enemmistö historioitsijoista eli käytännössä kaikki ei-natsit kertoo Suomen lähteneen valloittamaan maita ja mantuja.
” Esitä edes yksi historiankirja joka kertoo N-liiton lähteneen kesällä -41 Suomea valloittamaan. Olisiko Eddy Bauer sellainen?”
Ei kesällä 1941, mutta yritti tosissaan sitä kesällä 1944 sotaonnen käännyttyä liittoutuneiden eduksi!
….. yritti tosissaan sitä kesällä 1944 sotaonnen käännyttyä liittoutuneiden eduksi!.,,,,
Miten on rikos häätää vieras armeija pois omalta valtioalueelta ? Kummaa ininää kun sekin neukun tekemänä koetetaan vääntää rikokseksi.
Kesällä 44 Amerikkalaisilla varusteilla ja aseilla..