Absoluuttinen totuus

Anonyymi

Mikä on absoluuttinen totuus? Onko absoluuttista totuutta edes olemassa? Monet ihmiset pohtivat tätä kysymystä ja etsivät totuutta
eri asioissa. Mutta se, mikä minulle on totus, voi toiselle ihmiselle olla
valetta tai liioittelua tai keksittyä tarua. Ja tietysti tämä on myös toisin päin: se, mikä sinulle on totuus, voi minulle olla ...

Me emme siis aina usko sitä, mitä toinen kertoo ja mitä toinen on kokenut. Meillä on taipumusta kyseenalaistaa kaikki. Onko tuttua?
Sinä olet kokenut jonkun asian, olet ollut siinä mukana, ja kerrot
siitä. Ja joku, joka on myös ollut mukana tapahtumaketjussa voi
sanoa sinulle: "Ei se niin ollut, sinä muistat väärin tai sinä valehtelet tahallasi:" Sitten hän kertoo oman totuutensa asiassa. Onko tuttua?

Mutta mitä tapahtui? Mikä on se absoluuttinen totuus asiassa,
jonka kerroit. Sinulle kertomuksesi on absoluuttinen totuus.
Sinä olit sen itse kokenut ja sinä kerroit tapauksen omasta näkökulmastasi ja omasta kokemuksestasi käsin. Kerroit siis
oman totuutesi asiassa.

Mutta sille toiselle se ei ollutkaan koko totuus. Hänellä oli
erilainen kokemus ja erilainen kertomus asiasta. Mutta se
toinen tietenkin ajattelee, että hänellä on se absoluuttinen
totuus ja tuo toinen muistaa väärin tai valehtelee? Onko tuttua?

Ruotsin televisiossa on ohjelmasarja, jonka nimi on "Minun totuus"
(Min sanning). Ohjelmassa on aina yksi tunnettu henkilö, joka istuu
studiossa toimittajan kanssa ja kertoo omasta elämästään, ja tietenkin,
- omasta näkökulmastaan. Studiossa ei ole muita ihmisiä. Ei ole ketään,
joka sanoo: "Ei se niin ollut, Olin minäkin siinä ja sinä muistat väärin tai sinä valehtelet." Kertoja kertoo siis rehellisesti oman totuutensa omasta kokemuksestaan käsin. Eikä sitä edes voi kukaan kyseenalaistaa eikä tuomita valheeksi koska kertoja kertoo OMAN TOTUUTENSA, ei jonkun toisen totuutta, toisen näkökulmasta käsin, vaan nimenomaan oman totuutensa omasta näkökulmasta ja omista havainnoistaan ja omasta käsityksestään käsin. Ja sen on hänen totuus eikä sitä voi ottaa häneltä pois.

SITTEN ALOITUKSEN KYSYMYS: MIKÄ ON ABSOLUUTTINEN TOTUUS, ja voiko sitä olla ja voinko löytä absoluuttisen totuuden,
johon voin luottaa, ja jota ei tarvitse kyseenalaistaa mitenkään?

Pontius Pilatus seisoi Jeesuksen edessä ja kysyi Jeesukselta Kristukselta: "Mikä on totuus?" Hän ei käsittänyt, että hänen edessään seisoo Totuus. Korkeimman Jumalan Totuus on personoituneena Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on Totuus ja Hänessä on kaikinpuolinen absoluuttinen Totuus. Se, joka väittää Häntä vastaan, väittää absoluuttista Totuutta vastaan ja on itse valehteliuja.
Jumalan Sanaa vastaa väittäjä menee absoluuttisesta
Totuudesta syrään, -ohi Totuuden. Se on niin kuin ampua ohi
maalitaulun.

Jeesus on siis Totuus. Hän on Jumalan Sana, Jumalan ilmoitus
ihmiskunnalle. Ja se on Totuus. Jumala on antanut meille Sanansa
myös kirjallisessa muodossa. Se on Raamattu. Raamattu on absoluuttinenTotuus ihmiskunnalle. Ja se on Jumalasta ja Jumalan Totuus. Jumalaa suurempaa ja korkeampaa totuutta ei ole olemassa.
Jumala ja Hänen Sanansa on ylin ja korkein ja suurin Totuus ja auktoriteetti mitä voi olla. Siksi voimme luottaa Raamattuun ja sen Sanaan.

37

438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Krishna tietoisuus pitää absoluuttisena totuutena aikamatkailua. Noin vuodesta 3000 eKr Stonehenge aina vuoteen 7000 jKr kaikki asiat tunnetaan ja kala taivas on kykenevä toimimaan samanaikaisesti tuolla aikavälillä ainakin. Brahma menneisyydessä, Krishna tulevaisuudessa ja Paramatma tms. Nykyisyydessä. Absoluuttinen totuus edellyttää aikamatkailua, joka keksitään ehkä vuoden 2100 jKr tienoilla???

      • Anonyymi

        Aikamatkailu on jo keksitty ja kehitetty.
        Se on jo valmis. Jumala on sen keksinyt
        ja valmistanut täysin valmiiksi.

        Jeesus Kristus tulee noutamaan omansa
        ajattomuuteen. Kohta enkeli Julistaa:
        "Aikaa ei enää ole." Ja sitä voidaan kuitenkin
        sanoa aikamatkailuksi. Silloin matkustetaan
        ilman aikaa, Aika käsitteenä on siis loppunut.
        Silloin matkustetaan ajatuksen voimalla.
        Sinä ajattelet: "Olisimpa tuolla" ja siinä
        samassa sinä olet toivomassasi paikassa.

        Eikä silloin tule kiire koska aikaa ei enää ole.
        Et voi myöhästyä etkä tulla liian aikaisin.

        Ilm 10:5 -7 "Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan
        päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa,
        joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä
        on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva
        aikaa, vaan että niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu
        hänen puhaltaessaan pasunaan, Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen
        hyvän sanoman mukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoillensa
        profeetoille."


    • Anonyymi

      Enpä ruukaa noin syvään pohdiskella. Meni aivot solmuun aloitusta lukiessa.
      Totuuden osoittaminen voi olla melko vaikeaa silloin kun kyseessä on totuus kaiken olevaisuudesta.
      Tuli mieleen oikeassa oleminen. Jos omasta mielestään on oikeassa niin onko silloin toinen täysin väärässä?
      Mitä jos sekä kieltäjiää että myöntäjillä onkin sama totuus, mutta molemmilla onkin kolikon kääntöpuoli?

      • Anonyymi

        Etkö ole koskaan hämmästynyt kun asia, jonka olet kokenut
        tehdään kyseenalaiseksi ja sinua sanotaan valehtelijaksi tai
        vähintäänkin, että muistat väärin? Ja sinä tiedät kertoneesi
        kokemastasi absoluuttisen totuuden, Mutta tietenkin, -
        sinun kokemuksesi, et toisen kokemusta etkä toisen näkökulmaa,
        vaan oman kokemuksesi ja oman näkökulmasi. Ja sinä tiedät,
        että kokemasi ja kertomasi on totta. Mutta toiset kyseenalaistaa
        sinua ja kertomustasi kokemastasi.


      • Anonyymi

        Kaikki totuudet eivät ole samanarvoisia. Tutkittuihin faktoihin perustuva totuus on arvokkaampi, kuin mielikuviin tai vääriin tietoihin perustuva "oma totuus".


    • Anonyymi

      Absoluuttisen valheen tunnistaa hyvin .

      Kun väittää olematonta olevaksi muille ilman ainoatakaan todistetta siitä muotoutuu absoluuttinen valhe .

      Absoluuttinen valhe voi alkaa elämään omaa elämäänsä ja muuttua totuudeksi niiden mielessä jotka uskovat asioita todentamatta niitä tässä todellisuudessa edes matemaattisesti tai teoreettisesti .

      Näitä absoluuttisia valheita on paljon ja ne elävät ihmisten mielikuvituksessa .

      • Anonyymi

        Sivusta.
        Niin tuosta sinun viestistäsi tuli mieleen, että uskotko tieteen verkkosivuilla nformaation olevan absoluuttinen totuus?
        Minä en usko. Koska olen sitä mieltä, että tiede on yhtä vajavaista kuin ihmisen kykvyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta.
        Niin tuosta sinun viestistäsi tuli mieleen, että uskotko tieteen verkkosivuilla nformaation olevan absoluuttinen totuus?
        Minä en usko. Koska olen sitä mieltä, että tiede on yhtä vajavaista kuin ihmisen kykvyt.

        "verkkosivuilla" = 🤣 tämä kännykkä heittää omaa herjaa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta.
        Niin tuosta sinun viestistäsi tuli mieleen, että uskotko tieteen verkkosivuilla nformaation olevan absoluuttinen totuus?
        Minä en usko. Koska olen sitä mieltä, että tiede on yhtä vajavaista kuin ihmisen kykvyt.

        Mikäli tiede ja Raamattu kolaroivat keskenään,
        minä uskon ja luotan Raamattuun. Raamattu ei
        muuten ole missään asiassa joutunut perääntymään,
        tieteen edessä, mutta tiede on perääntynyt Raamatun
        edessä ja joutunut toteamaan Raamatun kertomuksen
        pitävän paikkansa.

        Mitä pitemmälle tiede kehittyy, sitä enemmän se joutuu
        toteamaan Raamatun kertomukset todeksi.
        Esim. kaikki Raamatun mainitsemat henkilöt ovat olleet
        olemassa ja ovat vaikuttaneet Raamatun kertomilla ajoilla.
        Yhtäkään Raamatun henkilöä tiede ei ole voinut todistaa
        keksityksi hahmoksi. Mutta nykyaikainen tiede on voinut
        todistaa monet Raamatun henkilöt todeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli tiede ja Raamattu kolaroivat keskenään,
        minä uskon ja luotan Raamattuun. Raamattu ei
        muuten ole missään asiassa joutunut perääntymään,
        tieteen edessä, mutta tiede on perääntynyt Raamatun
        edessä ja joutunut toteamaan Raamatun kertomuksen
        pitävän paikkansa.

        Mitä pitemmälle tiede kehittyy, sitä enemmän se joutuu
        toteamaan Raamatun kertomukset todeksi.
        Esim. kaikki Raamatun mainitsemat henkilöt ovat olleet
        olemassa ja ovat vaikuttaneet Raamatun kertomilla ajoilla.
        Yhtäkään Raamatun henkilöä tiede ei ole voinut todistaa
        keksityksi hahmoksi. Mutta nykyaikainen tiede on voinut
        todistaa monet Raamatun henkilöt todeksi.

        Minusta tiede ei sulje pois Jumalansanaa, vaan tutkii Jumalan luomistöitä.
        Niiltä osin, missä tiede on Jumalansanan vastainen, näen että tiede on mennyt hakoteille.
        Kyllä, suurin osa historijoistakin ovat sitä mieltä, että esim mies nimeltään Jeesus Nasaretilainen on ollut olemassa ja hänet ristiinnaulittiin.
        Mutta siitä, oliko kyseinen mies Jumalan poika, ei tietenkään epäuskoiset historioitsijat ole samaa mieltä uskovien historian tutkijoiden kanssa..
        Muuten asiasta toiseen, oletko huomannut miten meillä ihmisillä on tapana kuvitella toinen ihminen tietynlaiseksi tuntematta tarkemmin toista?
        Tuli vain yhtäkkiä mieleen. Miten usein ihminen voi tehdä toisesta ihmisestä vääriä ja tuomitdeviakin johtopäätöksiä ihan parin sanan, lauseen perusteella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta tiede ei sulje pois Jumalansanaa, vaan tutkii Jumalan luomistöitä.
        Niiltä osin, missä tiede on Jumalansanan vastainen, näen että tiede on mennyt hakoteille.
        Kyllä, suurin osa historijoistakin ovat sitä mieltä, että esim mies nimeltään Jeesus Nasaretilainen on ollut olemassa ja hänet ristiinnaulittiin.
        Mutta siitä, oliko kyseinen mies Jumalan poika, ei tietenkään epäuskoiset historioitsijat ole samaa mieltä uskovien historian tutkijoiden kanssa..
        Muuten asiasta toiseen, oletko huomannut miten meillä ihmisillä on tapana kuvitella toinen ihminen tietynlaiseksi tuntematta tarkemmin toista?
        Tuli vain yhtäkkiä mieleen. Miten usein ihminen voi tehdä toisesta ihmisestä vääriä ja tuomitdeviakin johtopäätöksiä ihan parin sanan, lauseen perusteella.

        >>>Miten usein ihminen voi tehdä toisesta ihmisestä vääriä ja tuomitdeviakin johtopäätöksiä ihan parin sanan, lauseen perusteella.<<<

        Joku on sanonut että ensitapaamisen ensimmäiset kymmenen sekuntia ovat tärkeitä sekunteja sen tähden, että me ihmiset muodostamme t oisesta ihmisestä oman käsityksemme näiden harvojen sekuntien aikana. Ja jos anamme vähän periksi niin muutaman ensimmäisen minuutin aikana meille on muodostunut käsitys kohtaamastamme ihmisestä. Ymmärrämme että usein käsityksemme on väärä koska emme voi tietää mistä lähtökohdista se ihminen tulee ja mitä hänen elämässään oli juuri ennen kohtaamistaamme tapahtunut. Ja ne asiat vaikuttavat tietysti ihmiseen ja hänen käyttäytymiseen. Sitten me itse voimme kuulla ja tai käsittää toisen ihmisen aivan väärin.


    • Anonyymi

      "monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi"

      Tämä palsta on täynnä näitä jonossa ensimmäisiä olevia, tai niin he ainakin ajattelevat.
      Itse asiassa he ajattelevat, ettei jonossa ole muita kuin he. Tulinen järvi on heille yhtä tärkeä kuin taivas.
      Onko tässä absoluuttinen totuus, niin se jää nähtäväksi?

      • Anonyymi

        😆 Tuskin nyt sentään.


    • Anonyymi

      Niin tuosta sinun viestistäsi tuli mieleen, että uskotko tieteen verkkosivuilla nformaation olevan absoluuttinen totuus?

      En aina .Tiede jättää oven auki aina uudelle se tieteessä kiehtookin juuri ja tiede ei ole ismi tai aate joka pitää hampaat irvessä kiinni mistään kaikki on avointa ja kuka parhaiten näyttää toteen jonkun asian tai kumoaa o vallalla oleva käsite näin edetään totuutta kohden .

      Absoluuttinen totuus on hyvin harvinainen löytö absoluuttinen valhe on paljon yleisempi asia.

    • Matematiikka tarjoaa absoluuttisia totuuksia, samoin fysiikka.

      • Anonyymi

        Olisko absoluuttinen nollapiste - 273.15 astetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko absoluuttinen nollapiste - 273.15 astetta.

        Eli tuon alempaa lämpötilaa ei voi olla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli tuon alempaa lämpötilaa ei voi olla?

        Häh? Logiikkasi ei ainakaan ole absoluuttinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli tuon alempaa lämpötilaa ei voi olla?

        Teoreettinen kysymys. Jos lämpötila olisi absoluuttinen nolla, jokainen atomi olisi täsmälleen paikallaan. Yritys pitää atomit paikallaan lisää niiden nopeuden jakautumista ja yritys pysäyttää atomit lisää niiden liikettä. Absoluuttiseen nollaan ei siis ole mahdollista päästä. Teoriassa absoluuttisen nollapisteen alle menevä lämpötila ei olisi kylmempi vaan raja-arvona kuumempi. Sitä ei tosin ole kukaan päässyt testamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teoreettinen kysymys. Jos lämpötila olisi absoluuttinen nolla, jokainen atomi olisi täsmälleen paikallaan. Yritys pitää atomit paikallaan lisää niiden nopeuden jakautumista ja yritys pysäyttää atomit lisää niiden liikettä. Absoluuttiseen nollaan ei siis ole mahdollista päästä. Teoriassa absoluuttisen nollapisteen alle menevä lämpötila ei olisi kylmempi vaan raja-arvona kuumempi. Sitä ei tosin ole kukaan päässyt testamaan.

        Totta todennäköisesti ainakin tällä maapallolla, ehkä avaruudessa kuitenkin mahdollinen..
        Enpä juuri pohdi näitä..
        Tieteeseen hän nämä perustuvat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häh? Logiikkasi ei ainakaan ole absoluuttinen.

        Perustuu tehtyihin mittaustuloksin...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häh? Logiikkasi ei ainakaan ole absoluuttinen.

        Perustuu tehtyihin mittaustuloksin...


    • Anonyymi

      Vain matemaattisissa ja formaaleissa loogisissa asioissa voidaan käsitellä totuutta. Toki siinäkin esiintyy mielenkiintoisia rajoituksia (esim. Gödelin epätaydellisyyslauseet).

      Fysiikassa ja muissa luonnontieteissä käsitellään vain havaittavaa todellisuutta. Todellisuudella on monia rajoituksia (signaaleilla on maksiminopeus, valonnopeus; tiettyjä fysikaalisia suurepareja ei voi samanaikaisesti mitata äärettömän tarkasti, Heisenbergin epätarkkuusperiaate, kaikki materia on sidoksissa dimensionaalisesti kolmiulotteiseen universumiin, joka toki voi olla neliulotteisessa laajenevassa todellisuudessa tai, jossa muut dimensionaaliset ulottuvuudet on materialta katkaistu, säieteoriat ).

      Tieteen lähtökohtana olevat erilaiset havainnot toki vastaavat todellisuutta, mutta näistä havainnoista tehtävät johtopäätökset, tieteelliset teoriat ja paradigmat, voivat olla todella kaukana totuudesta. Elottomien kappaleiden ja materiaalien fysiikka ja kemia alkaa olla tieteellisesti jo kohtuu vakiintunutta, mutta elollisen biologian tutkimus on vasta aivan alussa ja tulee vielä lähivuosisatojen aikana kehittymään runsaasti. Esimerkiksi elämän synty on yhä täysi mysteeri tieteelle.

      • Anonyymi

        Minä en näe noin, että elottomien kappaleiden tutkiminen alkaa olla koluttua.
        Ehkä näillä nykymenetelmin, mutta uusien menetelmien myötä saadaan tarkempia ja uudempia tuloksia.


      • Anonyymi

        >>>Esimerkiksi elämän synty on yhä täysi mysteeri tieteelle.<<<

        Mutta se ei ole tietämätön mysteeri uskoville.
        Raamattu on ilmoittanut sen jo tuhansia vuosia
        sitten. Miksi tiede ei lue Raamattua? Sieltä tiede
        löytäisi helpolla selityksen elämän synnylle.

        Tiedemiehet eivät lue Raamattua koska he eivät
        voi tunnustaa Raamatun olevan totta ja kertovan
        näistä asioista totuuden. Tiedemiehet eivät tahdo
        tietää Luojasta koska tieto Luojasta antaa vastuun:
        mitä teen tällä tiedolla, että Luoja on ja Raamattu
        on totta? Siksi he pyrkivät välttämään kohtaamasta
        totuutta Luojassa, Hänen Sanassaan. Ja tässä kohtaa,
        ja tässä, tiede ampuu ohi maalitaulun, ohi Totuuden.
        Tieteen monet tulokset ovat siksi valhetta.

        Tiede on rajoittunut ihmisjärkeen, mitä ihminen omalla
        järjellään voi käsittää ja mitä se oman älykkyytensä
        kautta voi tutkia. Siksi tiede on hyvin epäluotettava.
        Se ei voi ylittää ihmisen oma käsityskykyä asiosta.
        Siinä on tieteen rajoitus: Ihmisen pieni älykkyys
        verrattuna Luojaan, josta ja johon kaikki on.
        Tiede siis pyrkii tutkimaan totuuta ohi ja ilman Totuutta.
        Aika surkuhupaisaa, eikö?

        Lukekaa Raamattua ja uskokaa Sana Raamatussa.
        Silloin Jumala: Luoja, valaisee ihmisen ymmärrystä
        niin, että uskon kautta Jumalan Sanaan tulee tieto ja
        ymmärrys asioista, joita ihminen ei muuten voi tutkia,
        ei edes tieteellisesti, oman vajavuutensa tähden.


    • Anonyymi

      Kaikki tapahtumat on absoluuttisia ja totuuksia, tapahtuuko ne ulkoisesti vai sisäisesti, mitataan ne millä mittarilla hyvänsä, alkeishiukkasilla on on absoluuttinen rata, mutta se ei pystytä ennustamaan ja tietämään, se tiedetään että ne on liikkeessä, tilastoilla tutkitaan.
      Velheetkin on todellisia valheita. Kun tietää kaikkeudesta kaiken, silloin totuus on hanskassa, - niin mitä sitten seuraavaksi?

      • Anonyymi

        Nyt heitti minun pyörä. En päässyt jyvälle.


    • Anonyymi

      Mutta se ei ole tietämätön mysteeri uskoville.
      Raamattu on ilmoittanut sen jo tuhansia vuosia

      Mees nyt höpöttään siitä jaloista johonkin lasten palstalle kun aikuiset juttelee

      • Anonyymi

        Mistä te aikuiset sitten juttelette? Tämä sivusta.


    • Anonyymi

      Jeesus on ollut absoluuttinen totuus mutta hänestä kerrotut kertomukset ovat subjektiivisia totuuksia, joita on värittänyt kertojien omat käsitykset ja uskomukset, jotka ovat muuttuneet kun Raamatun kertomuksia on kerrottu kuulopuheena kuulijalta toiselle ja kopioitu tekstikopioina virheineen päivineen kirjurilta toiselle, jotka ovat myöskin tehneet mukaan omat virheensä.

      Me emme ikinä voi tietää, mikä oli Jeesuksen absoluuttinen totuus. Raamattu on siitä absoluuttisesta totuudesta vain paras tuntemamme arvaus. Kukin vastaanottaa tuon totuuden kaiken lisäksi vielä oman uskomusmaailmansa ja elämänkokemustensa maustamana ja käsittää sen omalla tavallaan. Siksi ei ole enää mitään absoluuttista totuutta. On vain subjektiiviset totuudet, jotka ovat paras arvaus toisista subjektiivisista totuuksista ja kaikilla on omat totuutensa.

      • Anonyymi

        Absoluuttinen totuus. Sinä kuolet, minä kuolen.


      • Anonyymi

        Raamatun absoluuttinen totuus ilmenee siinä, että Jumala antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään hukkuisi, vaan saisi elää.
        Ei se minun mielestäni ole tuon monimutkaisempi Raamatun totuus, josta Jeesuskin puhui kertoessaan, että hän on tie totuus ja elämä
        Evankeliumi, pelastusoppi on sama ollut silloin ja tänään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun absoluuttinen totuus ilmenee siinä, että Jumala antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään hukkuisi, vaan saisi elää.
        Ei se minun mielestäni ole tuon monimutkaisempi Raamatun totuus, josta Jeesuskin puhui kertoessaan, että hän on tie totuus ja elämä
        Evankeliumi, pelastusoppi on sama ollut silloin ja tänään.

        Maan ääristä hän kutsuu heidät.


    • Anonyymi

      Ps.15:1 Daavidin virsi. Herra, kuka saa vierailla sinun majassasi,kuka asua sinun pyhällä vuorellasi? Ps.24:3 Kuka saa astua Herran vuorelle, kuka seisoa hänen pyhässä paikassansa? Hes.20:40 Sillä minun pyhällä vuorellani, Israelin korkealla vuorella, sanoo Herra, Herra, siellä palvelevat minua, koko Israelin heimo, kaikki tyyni, mitä maassa on. Sillä minä heihin mielistyn, sillä minä halajan teidän antimianne, uutisverojanne, kaikkinaisia teidän pyhiä lahjojanne.

    • Anonyymi

      5Moos.16:16 Kolme kertaa vuodessa tulkoon kaikki sinun miesväkesi Herra, sinun Jumalasi, kasvojen eteen siihen paikkaan, jonka hän valitsee: happamattoman leivän juhlana, viikkojuhlana ja lehtimajajuhlana. Mutta tyhjin käsin älköön tultako Herran eteen. Sak.14:17-18 Ja mikä maan sukukunta eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herra Sebaotia, niille ei tule sadetta. Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajajuhlaa.

      • Anonyymi

        Väität rakkilaumasi kanssa noudattava Mooseksen lakia. Miksi et siis mene kolmea kertaa Jerusalemiin viettämään Mooseksen lain määräämiä juhlia?
        Se ei ole Mooseksen lain noudattamista, jos meuhkaa palstalla laista? Eikä se ole juhlien viettämistä, jos silpuuaa Raamattua. Eikä se ole sapatin viettämistä Mooseksen määräysten mukaan, jos sytyttää pari kynttilää luomisen muistoksi.


    • Anonyymi

      Objektinen totuus sisältää subjektiiviset harhat, ja pyrkii oikomaan ne.
      Onko kukaan nähnyt henkeä, vaikka on hengissä. Ateisti on jo kuollut,
      henkisesti. Taju on pelkää materiaa. Käsityskyky puolet aivoista jo kadonnut. Maailma hukkuu paskaan, puhutaan vaan ilmasta, kellä ne työt teetetään? - sulle työt ja mulle rahat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      41
      1456
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1365
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      303
      1299
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1125
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1081
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1048
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1029
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      888
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe