Suomen armeijassa ei ketään pakotettu

Puna-armejassa diktatuurin tapaan miehiä ajettiin naganilla hyökkäyksiin ja tarjottiin alkoholia ei vain lämmikkeeksi vaan huumaamistarkoituksessa.

Toista oli Vapaan Valkoisen Suomen Vapaassa Armeijassa, jossa demokraattisen maan tapaan ketään ei pakotettu mihinkään. Kaikki olivat vapaaehtolsiia, ketään ei tarvinnut edes käskeä, saati teloittaa. Kesällä 1944 upseerit pyysivät kohteliaasti miehiä palaamaan linjaan näiden väsyttyä ja traumatisoiduttua eturintamassa. Adolf Ehrnrooth vilkutti pitsinenäliinalla Äyräpään harjulla kaikkensa antaneille uupuneille erillispataljoonan sotilaille ja pyyhkäisi tipan silmäkulmastaan toivottaessaan näille onnea sotavankeuteen.

Demokraattisessa maassa sotatoimista päätettiin yhdessä. Paitsi että eduskunta suunnitteli sotatoimet yhdessä hallitusken ja sotilasjohdon kanssa, myös joukko-osastoissa äänestettiin ennen käsknjakoa ja tehtiin kuten enemmistö miehistä halusi. Myös lotat osallistuivat äänestyksiin. Upseerit iltaisin taistelujen päätteeksi keittelivät miehistölle teet ja tarjoilivat ruuat raskaan taistelupäivän päätteeksi valmiiksi laittamiinsa kenttävuoteisiin, että upseerien suuresti rakastamat sotilaat saattoivat levätä ja herätä taas seuraavana aamuna virkistyneinä uusiin taisteluihin. Mitä ei suomalainen upseeri olisi tehnyt miestensä eteen, eihän hän ollut mikään politrukki!

Suomen armeijassa ei pojille tarjoiltu päihdyttäviä juomia eikä pillereitä. Tupakka-askeissakin oli pääkallon kuva varoittamassa vaarallisuudesta ja valistusupseerit kertoivat miehille terveistä elämäntavoista ja hyvästä ravinnosa. Siistit, hyvätapaiset, tupakoimattomat ja päihteettömät suomalaissotilaat olivat esimerkkinä koko maailmalle demokraattisen maan kansanvaltaisista sotilaista.
5756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Suomen Vapaassa Valkoisessa Sankaripoikien Armeijassa ei simpututusta esiintynyt koskaan. Aliupseerit olivat miestensä parhaita kavereita ja sodan alkaessa lähtivät yhdessä miestensä kanssa rintamalle vaihtelematta yksiköstä toiseen koston pelossa.

Eihän Vapaan Suomen Valkoinen SankariArmeija ollut mikään puna-armeija!

Äänestä
  • Kerrankin joku uskaltaa sanoa totuuden, jota eivät stallarit vääristele

    Äänestä

Suomen Vapaassa Valkoisessa SankariArmeijassa pojat lihoitavat ja pulskistuivat. Vain Linnan kaltaisen punikin valeissa oli muka nälkä. Upseerit kantoivat miesten reput ja usein aseetkin ja antoivat omista annoksistaan miehillä, että näillä ei olisi nälkä.

Eihän Suomen Valkoinen Vapaa Armeija mikään puna-armeija ollut.

Äänestä

Aika lapsellinen aloitus. Ei sodassa voi oikeasti voi kysellä miehistöltä mitä he kulloinkin haluavat vaan on toimittava pakkotilanteessa. Myös sotilasjohtajat ovat vastuullisia omille esimiehilleen ja valtion johdolle.
Suomi oli se kuka joutui Talvisodassa hyökkäyksen kohteeksi ja hyökkääjä oli Stalinin Neuvostoliitto. Talvisodan jälkeen NL painosti kokoajan ja valmisteli uutta hyökkäystä koska ei saanut Talvisodassa Suomea vallattua. Saksalta aneli lupaa hyökätä joka ei enää antanutkaan siihen enää lupaa joten se viivästyi. Mutta kaikenlainen painostus jatkui ja Suomi sai tietää että Molotov oli käynyt lupaa uuteen hyökkäykseen Saksasta kyselemässä. Suomeen tuli tietoa Saksan tulevasta operaatio Barbarossasta ja Suomi liittyi Saksan rinnalle koska tällöin saatiin aseita ja elintarvikkeita mitä muuten ei olisi saatu mistään koska meillä ei ollut ketään liittolaisia. Oli siis pakko liittoutua Saksan kanssa vaikka alkuun luultiin puolueettomuuden suojelevan sodalta. Todellisuudessa puolueettomuus merkitsee isompaa uhkaa kuin olla liitossa voimakkaiden ja sivistyneiden valtioiden kanssa. Miettikää mikä maa on meille suurin uhka ja mikä yhteisö voisi olla meille turva!
https://areena.yle.fi/1-403848

Äänestä
  • Äläpä tule stallari sotkemaan ylistämällä puna-armeijaa maailman voimakkaimpana ja pelottavimpana sotakoneena. Ei se sitä ollut, vaan naganilla ja viinalla pakotettu kävelevä
    pakkotyölaitos, jossa nähtiin nälkää niin että näköä haittasi. Olivat niin nälissään, että kuukausia myöhemmin vankileireilläkin vielä kuolivat nälkään vaikka elivät yltäkylläisessä länsimaassa Suomessa.

    Vapaan Länsimaisen Suomen Valkoinen SankariArmeija oli toisenlainen. Siellä ei ketään pakotettu mihinkään ja ruokaa riitti antaa vihollismaan asukkaillekin! 1944 venäläisten selustaan miinanpurkuun lähetetyille venäläisetkin muka antoivat leipää ja tupakkaa, naureskellen, mutta se oli vain amerikasta tuotua Patjomkinin kulissia, kyllä me tiedämme, että ei puna.-armeijassa ruokaa ollut muilla kuin vartijoilla ja upseereilla. Muilla oli nälkä.

    Suomen Vapaassa Valkoisessa Armeijassa ei nälkää nähty, yhtenäkään päivänä. Ottivat leivät ja tupakat venäläisiltä vain etteivät he menettäisi kasvojaan. Se on totuus, jota eivät mustamaalaajat saa piiloon.

    Äänestä

  • Stallari yrittää houkutella liittoon Venäjän kanssa! Mitä muuta se voi olla kun ei uskalla ääneen sanoa, kenen kanssa pitäisi liittoutua.

    Suomen Vapaa Valkoinen Yliravittu Armeija pelasti Suomen nälkäkurkien, nälissään ohiampuvien naganilla ajettujen humalaisten hyökkäykseltä, ja säilytimme liittoumattomuutemme. Kun voitimme sodan ja nälkäänäkevien itäiset laumat antautuivat ehdottomaan rauhaan kanssamme, olimme täysin liittoumattomia, vastassamme liittoutuneet.

    Muista aina tämä, punikki!

    Äänestä

Oliko saksalaisilla Lapissa omat bordellit?

Äänestä
  • Suomen Vapaassa Valkoisessa Tasa-arvoisessa Armeijassa ei bordelleja ollut eikä tarvittu. Naisupseerit keittivät miehille teetä sillä aikaa kun naissotilaat taistelivat eturintamassa maailman Tasa-arvoisimmassa ja Länsimaisimmassa Valkoisen Suomen Vapaassa Armeijassa. Kaikki antoivat toisilleen vapaaehtoisesti. Varsinkaan mitään luokkarajoja ei ollut vaan kuka tahansa mosuri saattoi heilastella upseerisnaisen kanssa.

    Ei Vapaan Suomen Valkoinen Tasa-arvoinen Armeija ollut mikään puna-armeija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen Vapaassa Valkoisessa Tasa-arvoisessa Armeijassa ei bordelleja ollut eikä tarvittu. Naisupseerit keittivät miehille teetä sillä aikaa kun naissotilaat taistelivat eturintamassa maailman Tasa-arvoisimmassa ja Länsimaisimmassa Valkoisen Suomen Vapaassa Armeijassa. Kaikki antoivat toisilleen vapaaehtoisesti. Varsinkaan mitään luokkarajoja ei ollut vaan kuka tahansa mosuri saattoi heilastella upseerisnaisen kanssa.

    Ei Vapaan Suomen Valkoinen Tasa-arvoinen Armeija ollut mikään puna-armeija.

    ” Ei Vapaan Suomen Valkoinen Tasa-arvoinen Armeija ollut mikään puna-armeija.”

    Eikä liioin sinun kuvitelmasi! Valkoisessa armeijassa ei ollut naisupseereja eikä ylipäätään naisia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Ei Vapaan Suomen Valkoinen Tasa-arvoinen Armeija ollut mikään puna-armeija.”

    Eikä liioin sinun kuvitelmasi! Valkoisessa armeijassa ei ollut naisupseereja eikä ylipäätään naisia!

    Vapaan Suomen Valkoinen Länsimainen Armeija oli länsimainen, joten aivan varmasti siinä oli naisupseereita. Länsimaissa on naisten tasa-arvo.

    Puna-armeija ei ollut länsimainen, siinä ei palvellut yhtään naista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapaan Suomen Valkoinen Länsimainen Armeija oli länsimainen, joten aivan varmasti siinä oli naisupseereita. Länsimaissa on naisten tasa-arvo.

    Puna-armeija ei ollut länsimainen, siinä ei palvellut yhtään naista!

    Länsimaille on ominaista kehittyminen kaikilla aloilla, myös sukupuolten tasa-arvoisuudessa. Naisupseerit eivät kuuluneen siihen sata vuotta sitten, mutta nykyään kuuluvat. Heitä ei pidä rinnastaa puna-armeijassa palvelleisiin "sotavaimoihin".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Länsimaille on ominaista kehittyminen kaikilla aloilla, myös sukupuolten tasa-arvoisuudessa. Naisupseerit eivät kuuluneen siihen sata vuotta sitten, mutta nykyään kuuluvat. Heitä ei pidä rinnastaa puna-armeijassa palvelleisiin "sotavaimoihin".

    Sotavaimoja oli vain Berliinissä pervoiluun tottuneilla saksalaisilla, suomalaisten rintamamiesten "uskollisia" vaimoja.

    Puna-armeijassa sen sijaan

    https://www.youtube.com/watch?v=UYkIWzY9wD0

    https://www.youtube.com/watch?v=IEmOalZOyjU

    Äänestä

  • Saksalaiset ylistivät suomalaisia lottia

    Äänestä

  • Saksalaiset ylistivät suomalaisia lottia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saksalaiset ylistivät suomalaisia lottia

    Sängyssä alistivat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pervointa Berliinissä olivat puna-armeijan raiskausorgiat.

    Eivät olleet, vaan saksalaisten homobaarit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät olleet, vaan saksalaisten homobaarit.

    Stalinisti luulee edelleen, että homous on rikos mutta raiskaus ei.

    Äänestä

Vapaan Suomen Vitivalkoisessa Armeijassa ei ollut yhtään stallaria. Jos olisi ollut, heidät olisi tuomittu sotasyyllisinä!

Äänestä

Turha ihailla Neuvostoliiton "sotakonetta", ei ollut likimainkaan mikään maailman voimakkain vaikka sitä yrität käänteisesti täällä toitottaa. Liittoutuneet ja etenkin USA avusti neukkuja niin paljon materiaalisesti ettei se romahtanut Saksan edessä joka olisi Saksa-Neuvostoliitto ottelussa ilman muita osapuolia jyrännyt kerjäläisarmeijan. Katsopa mitä materiaalia neukut saivat USAlta sen lisäksi että Saksa joutui sitomaan paljon joukkojaan ja materiaaliaan länsirintamalle:

Suuria lukuja:
Yhdysvallat toimitti Neuvostoliitolle lokakuun 1941 ja elokuun 1945 välisenä aikana muun muassa seuraavia sotatarvikkeita:
375 833 kuorma-autoa ja 51 503 jeeppiä.
35 170 moottoripyörää.
8 075 traktoria ja 7 053 panssarivaunua.
14 795 lentokonetta.
1 900 höyryveturia, 9 920 tavaravaunua ja 120 tankinkuljetusvaunua.
4 478 000 tonnia elintarvikkeita.
2 670 000 tonnia öljytuotteita, josta noin 7 miljoonaa tynnyriä bensiiniä.
2 300 000 tonnia terästä ja 230 000 tonnia alumiinia.
622 100 tonnia ratakiskoja.
185 000 kenttäpuhelinta.
1 100 000 kilometriä kaapelia.
14 miljoonaa paria saappaita.
https://seura.fi/ilmiot/historia/tiesitko-tata-yhdysvaltojen-massiivinen-materiaaliapu-neuvostoliitolle-ratkaisi-toisen-maailmansodan-suunnan-euroopassa/

Äänestä
  • Osaat näköjään tuon listan kopioida mutta et tajua sitä, että ei ollut mitään Saksa-Neuvostoliitto ottelua ilman muita osapuolia, taidat tosissasi kuvitella, että Saksa toimi pelkästään omilla resursseillaan.
    Sinulla tuskin on mitään käsitystä Saksan käyttämistä ulkopuolisista resursseista.

    Äänestä

  • Totta. Vapaan Valkoisen Suomen Armeija oli vahvampi ja suurempi kuin puna-armeija, joka oli pieni ja vaatimaton. Siksi se kärsi tappion toisensa jälkeen Suomen Vapaalle ja Tasa-arvoiselle Länsimaiselle Armeijalle, joka pakotti sen ehdottomaan rauhaan.

    Äänestä

  • Että totuus ei unohtuisi, ystävä hyvä.

    https://www.youtube.com/watch?v=1j8ZE4p9WmA

    Materiaali ei taistele ilman miehiä. Neuvostoliitto vuodatti verta USA:n toimiessa kyökkipiikana. Toiset tuijottavat himoiten romurautaa, toiset katsovat ihaillen sankaruutta.

    Sodan ensimmäisenä kesänä NL menetti 2-3 x Ranskan kokoisen alueen, jossa suurin osa sen teollisuustuotannosta ja merkittävä osa maataloudesta sijaitsi. Siitä huolimatta se pysäytti saksalaiset ja löi heitä takaisin päin aivan minimaalisen avun turvin vuoden vaihteessa 1941-42. Se oli huikea inhimillinen saavutus, johon kukaan sitä ennen ei ollut kyennyt.

    Lännen toimittama apu auttoi eniten alueen takaisin valaamisessa ja siten länttä itseään maihinnousussa, joka ilman NL:oon toimitettua apua olisi vaatinut paljon suuremmat määrät amerikkalaisia joukkoja ja jättänyt rannoille suuremmat määrät länsiliittoutuneiden kaatuneita sotilaita.

    Länsi ei auttanut Neuvostoliittoa hyvästä tahdosta, vaan pakosta, pelätessään Saksan voimistuvan liikaa ja saavan ydinaseen ensimmäisenä. Länsi auttoi omaksi edukseen, säästääkseen omia miehiään.

    Stalin tiesi oikein hyvin, että lännellä on aina ketunhäntä kainalossaan. Puolan Kotiarmeija aloitti kansannousun Varsovassa varmistaakseen, etteivät kommunistit saa sitä haltuunsa Puna-armeijan saapuessa. Neuvostoliittolaiset ymmärsivät heti, mistä oli kysymys ja auttoivat puolalaisia puoluetovereita pysäyttämällä hyökkäyksen niin, että saksalaiset ehtivät lyödä Armia Krajowan.

    Ranskalaiset, belgialaiset, hollantilaiset, luxemburgilaiset, tanskalaiset ja norjalaiset ovat ikuisesti kiitollisia urheille ja pelottomille neuvostosotilaille, jotka antoivat suuren uhrin noiden kansojen pikaisen vapautumisen eteen. Heille ei joku onneton pläntti Karjalaa merkitse tänä päivänäkään yhtään mitään, ei sitä vähää kuin suomalaisille noiden kansojen marttyyrit, jotka kuolivat Suomen aseveljien kädestä.

    Äänestä

Minä+puolestani+olen+samaa+mieltä+kuin+historioitsija+John+Mosier+että+Stalin,+huolimatta+voitosta+Stalingradissa+helmikuussa+1943+ajoi+mielettömillä+verisillä+offensiiveilla+puna-armeijan+lähes+suoritustilaan+kevättalvella+1943.+Tätä+ei+historiantutkijat,+muutamaa+tarkkanäköisintä+lukuunottamatta+ole+käsittäneet.+Ja+tämä+johtuu+juuri+siitä+että+neuvostoliittolainen+sotahistoria+onnistuneesti+nosti+Stalingradin+voiton+parrasvaloihin+samalla+kuin+se+häivytti+ne+varsin+ikävät+tosiasiat+mitä+kaikkialla+muualla+pitkin+itärintamaa+tapahtui+marraskuusta+1942+aina+huhtikuuhun+1943.+Useimmilla+toisen+maailmansodan+historiaan+perehtyneilläkin+on+se+käsitys+että+itärintamalla+nukuttiin+tuo+talvi+Stalingradia+lukuunottamatta.+Tosiasiassa+koko+itärintama+aina+Leningradin+kaakkoispuolelta+aina+Kaukasukselle+ja+Volgalle+asti+oli+yhtä+teurastusta.+Saksa+heiluu+henkitoreissaan,+kärsi+Stalingradissa+raskaan+tappion+mutta+vastaavasti+kaikissa+muissa+operaatioissa+suorastaan+hukutti+puna-armeijan+vereen.+Vasta+viimeisen+10+vuoden+aikana+on+esim.+Rhzevin+verilöyly+paljastunut+Venäjällä+suurelle+yleisölle.+Sitä+mukaa+on+myös+venäläisten+kokonaistappiot+itse+sodassa+asetettu+uuteen+valoon.Kaksi+asiaa+käänsi+sodan+itärintamalla:1.+USA:n+massiivinen+apu+joka+mahdollisti+sen+että+puna-armeijasta+tuli+liikkuva+ja+se+kykeni+luomaan+strategisia+reservejä.2.+Länsiliittoutuneiden+operaatiot,+jotka+aiheuttivat+sen+että+menestyksellisesti+sujunut+Operaatio+Zitadelle+(Kursk)+keskeytettiin+Hitlerin+käskystä+ja+saksalaisten+panssarivoimista+eräät+parhaimmat+Abteilung-yksiköt+ja+valiodivisioonat+siirrettiin+idästä+kohti+Välimerta+ja+länttä.+Samoin+ilmasota+Saksan+yllä+johti+siihen+että+peräti+65%+Luftwaffen+päivähävittäjistä+oli+syksyllä+1943+ei+suinkaan+idässä+vaan+USA:n+8.Ilma-armeijaa+vastassa.Stalingrad+ei+siis+suinkaan+ollut+sodan+käänne+kuten+erheellisesti+luullaan+vaan+USA:n+tulo+voimalla+sekä+itärintamalle+(materiaalivirta)+että+länteen+(sotilasoperaatiot,+ilmasota).+Minä+toivon+että+nämä+historialliset+harhat+joita+Venäjältä+jatkuvasti+levitetään+ja+joita+naiivit+tyypit+lännessä+uskovat+vihdoinkin+loppuisivat+ja+että+sodasta+itärintamalla+annettaisiin+nykyistä+realistisempi+kokonaiskuva.+Muutama+knoppitieto+auttaisi+asiasta+kiinnostuneita.+Neuvostoliiton+suurimmat+kuukausikohtaiset+tappiot+sodassa+eivät+suinkaan+olleet+kesällä+1941+vaan+vuonna+1945.+Rajuimmat+hyökkäysvaunutappiot+koettiin+niin+ikään+kuukausitasolla+tammi-huhtikuussa+1945+ja+vuositasolla+1944.+Lähes+yhtä+rajut+ne+tosin+olivat+myös+1943.+Puheet+siitä+että+neuvostosotilaat+olisivat+olleet+huomattavasti+tasokkaampia+taistelukentällä+sodan+lopussa+kuin+alussa+ovat+täyttä+roskaa.+Ainoa+asia+jossa+puna-armeija+todella+petrasi+oli+sen+liikuntakyky+ja+se+oli+täysin+amerikkalaisten+ansioita.Siinä+vähän+kaikille+mutusteltava

Äänestä
  • "Muutama knoppitieto auttaisi asiasta kiinnostuneita. Neuvostoliiton suurimmat kuukausikohtaiset tappiot sodassa eivät suinkaan olleet kesällä 1941 vaan vuonna 1945. "

    No laitahan sitten tilastoja esille, eli kaatuneet, kadonneet, haavoittuneet, vangitut jne.

    Äänestä

Arndt Pekurinen ei ymmärtänyt kaiken perustuvan vapaaehtoisuuteen ja pöljyyttään pisti hanttiin... surullistahan se oli... pikaistuksessakohan ampuivat?

Äänestä
  • Pekurinen ampui itse itsensä! Vapaan Suomen Länsimaisessa Armeijassa ei ammuttu kuin vihollisia ja heitäkin vain vaarattomasti haavoittaen!

    Ei oltu missään puna-armeijassa!

    Äänestä

Suomen lahtari suojeluskunta armeijassa suuren karkuunjuoksun painaessa päälle, kesäkuumalla 1944, annettiin mikkelistä oikeus ja määräys, saa ampua paikalla nopeaan rankaisuun.
Palattiin vuoden 1918 sankarilliseen, saa ampua paikalla ohjesääntöön, ja huonomman pelkäävän aineksen rankaisuun..
Ja sama oman kansan väheksyntä ja lahtari hallituksen tuhonta meno jatkui 2015, kun rajat vuoti ja saatiin suomeen raiskaajia ja terroristeja, joita ei internoitu, vaan asutettiin kansan sekaan !! ja jotka sitten kiitokseksi ylläpidostaan raiskasivat lapsia oulussa, tampereella, helsingissä ja turussa. Näin saatiin omaa kansaa nöyryytettyä ja rankaistua ylemmän johdon hallinnoinnilla jälleen uudelleen.
Lahtari hallinto on julmaa omaa kansaa kohtaan.

Äänestä
  • Kun suurvaltojen seinähullut diktaattorit Adolf Hitler ja Josif Stalin aloittivat toisen maailmansodan syyskuussa 1939 Puolan jakamisella, oli vain ajan kysymys koska Suomi vedettäisiin mukaan.

    Sota-ajan sukupolvien raskaiden uhrausten avulla sodasta selvittiin itsenäisinä. Suomalaisia ei viety kymmenin tuhansin karjavaunuilla Siperiaan näännytettäviksi kuten balteille tehtiin. Suomen muuttuminen köyhästä maatalousmaasta moderniksi teollisuusmaaksi oli sodan käyneiden jälleenrakentajien ansiota.

    Selvää oli että sodan raskaat kokemukset jättivät jälkensä mutta maan resurssit hoitaa niitä olivat olemattomat. Sodan jälkeen keskityttiin jälleenrakentamiseen ja sotakorvauksien maksamiseen.

    Paasikiven ja erityisesti Kekkosen tapa valtapoliittisista syistä jättää huomiotta uhraukset ja niiden tekijät koetteli monia. Neuvostoliiton ja kotikommunistien painostus johtivat siihen ettei sodan kokemuksista eikä sen ajan päätöksistä voinut keskustella.
    Suomalaisia kuoli toisessa maailmansodassa noin 96 000, mikä oli 2,5 prosenttia kokonaisväestöstä. Talvisodan aikana helmi-maaliskuussa kuoli 17 000 suomalaista. Vastaavia taisteluita käytiin vain suursodan itärintamalla Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon. Valtaosa suomalaissotilaista kuoli ase kädessä juoksuhaudassa, ei piiritettynä tai vankina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun suurvaltojen seinähullut diktaattorit Adolf Hitler ja Josif Stalin aloittivat toisen maailmansodan syyskuussa 1939 Puolan jakamisella, oli vain ajan kysymys koska Suomi vedettäisiin mukaan.

    Ole sinä vitun taistolainen siinä hiljaa tai muilutetaan Norjan Ruijaan tuommonen nuija. Mitä sinä punikki mistään tiedät, et oo sotaa nähnykkää käpykaartilainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun suurvaltojen seinähullut diktaattorit Adolf Hitler ja Josif Stalin aloittivat toisen maailmansodan syyskuussa 1939 Puolan jakamisella, oli vain ajan kysymys koska Suomi vedettäisiin mukaan.

    Sota-ajan sukupolvien raskaiden uhrausten avulla sodasta selvittiin itsenäisinä. Suomalaisia ei viety kymmenin tuhansin karjavaunuilla Siperiaan näännytettäviksi kuten balteille tehtiin. Suomen muuttuminen köyhästä maatalousmaasta moderniksi teollisuusmaaksi oli sodan käyneiden jälleenrakentajien ansiota.

    Selvää oli että sodan raskaat kokemukset jättivät jälkensä mutta maan resurssit hoitaa niitä olivat olemattomat. Sodan jälkeen keskityttiin jälleenrakentamiseen ja sotakorvauksien maksamiseen.

    Paasikiven ja erityisesti Kekkosen tapa valtapoliittisista syistä jättää huomiotta uhraukset ja niiden tekijät koetteli monia. Neuvostoliiton ja kotikommunistien painostus johtivat siihen ettei sodan kokemuksista eikä sen ajan päätöksistä voinut keskustella.
    Suomalaisia kuoli toisessa maailmansodassa noin 96 000, mikä oli 2,5 prosenttia kokonaisväestöstä. Talvisodan aikana helmi-maaliskuussa kuoli 17 000 suomalaista. Vastaavia taisteluita käytiin vain suursodan itärintamalla Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon. Valtaosa suomalaissotilaista kuoli ase kädessä juoksuhaudassa, ei piiritettynä tai vankina.

    "Selvää oli että sodan raskaat kokemukset jättivät jälkensä mutta maan resurssit hoitaa niitä olivat olemattomat. Sodan jälkeen keskityttiin jälleenrakentamiseen ja sotakorvauksien maksamiseen."

    Tuo on erittäin totta.

    Seuraavat väitteesi taas ovat selvästi liioiteltuja, toivottavasti eivät poliittisista sylstä:

    "Paasikiven ja erityisesti Kekkosen tapa valtapoliittisista syistä jättää huomiotta uhraukset ja niiden tekijät koetteli monia."

    Veteraaneja tai Mannerheim-ritin ritareita ei kutsuttu Linnaan siksi, että he olivat veteraaneja tai Mannerheim-ristin ritareita, mutta ei myöskään jätetty kutsumatta, jos jotain muuta syytä oli. Varsinkin sodan jälkeen yhteiskunnassa vallitsi ajoittain aika voimakas antimilitaarinen henki, jota saattaisi jollain hyvin etäisellä tavalla verrata länsimaissa ensimmäisen maailmansodan jälkeen nousseeseen pasifismiin. Sodankäyneiden ikäluokissa naiset olivat normaalia suurempana enemmistönä ja monet heistä inhosivat muistoja sodasta ja niin tekivät myös monet veteraanit.

    Kekkonen olisi ollut typerys, jos hän olisi sylkenyt veteraanien kasvoille niin kuin nykyisin annetaan ymmärtää. Silläkin lienee valtapoliittiset tavoitteensa, että tätä vääristelyä tehdään. Kekkonen noustuaan valtaan 1956 painatti ja lähetytti veteraaneile mitalin ja muistaakseni nostatti eläkkeitä. Kekkosen oma Jussi-veli oli sotainvalidi ja Urho vieraili sotasokean veljensä luona usein.

    Koiviston noustua valtaan veteraanien ja invalidien etuja alettiin parantaa tuntuvasti ja heitä alettiin nostaa näkyvämmin esille, joka se taisi tapahtua vasta Ahtisaaren aikana. Mutta tässä pitää muistaa se, että jälleenrakentaminen ei paljon jättänyt resursseja myöskään invalidien ja veteraanien hoitamiseen, ja tuolloin heitä vielä oli todella paljon. Koiviston ajan keskivaiheilla Suomi oli ennennäkemättömän vauras ja kaikki tärkeimmät asiat yhteiskunnassa olivat jo järjestyksessä. peruskoulut ja terveyskeskukset rakennettu ja toimineet jo pisimmillään toistakymmentä vuotta. Siinä tilanteessa, kun valtion budjetit olivat ylijäämäisiä veronalennuksista huolimatta, rahaa käytettiin avokätisemmin myös kunniavelan maksamiseen, ja silloin tietenkin veteraanien ja invalidien joukkokin oli jo ehtinyt jonkin verran harveta.

    "Neuvostoliiton ja kotikommunistien painostus johtivat siihen ettei sodan kokemuksista eikä sen ajan päätöksistä voinut keskustella"

    Tämä ei kyllä pidä paikkaansa oikeastaan ollenkaan. Voinet ehkä kertoa esimerkin, sjo tiedät. Minä en muista yhtäkään. Sotakirjoja alkoi ilmestyä 1950-luvulta eteenpän (aivan ensimmäiset kyllä jo heti sodan jälkeen esim Susitaipaleen kirja rykmenttinsä vaiheista Jatkosodassa). Kaikki klassiset sotakirjailijat kirjoittivat täyttä päätä 1960-70-luvuilla:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Susitaival
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Erkki_Palolampi
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Wolf_H._Halsti
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrjö_Järvinen_(eversti)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Unio_Hiitonen
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Jäntti
    https://fi.wikipedia.org/wiki/U._A._Käkönen
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_Pohjamo
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Risto_Pajari
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Hirvonen
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jorma_Karhunen
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Karhunen
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_L._Mäkelä
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Akseli_Olli_Väänänen
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Taisto_Huuskonen
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_H._Tikkanen
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Onni_Palaste
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Tauno_Kuosa
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Aake_Jermo
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Pirhonen
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Valdemar_Paavilainen
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrjö_Keinonen
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Sahimaa
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_Pietola
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Esa_Anttala
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauno_Jokipii

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Reino_Lehväslaiho
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Niilo_Lauttamus

    sotatieteen laitoksen teossarja jatkosodasta

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Max_Jakobson#Teokset
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sodan_ja_rauhan_miehet

    ja suuri, suuri määrä muita yhden tai kahden kirjan kirjoittaneita sekä kaikki sotien välillä ja niiden aikana kirjoitetut kirjat kuten Siilasvuon Suomussalmen taistelut jne

    Neuvostoliitto jossain välissä paheksui sotakirjojen tulvaa, mutta mitään sille ei tehty, eikä yhtään ainoaa kielletty tai laitettu mihinkään "myrkkyhyllyyn", jopa ala-asteikäiset lapset saattoivat lainata niitä koulujen kirjastoista, kuten itse tein :)

    Kenellekään lukutaitoiselle ei ollut pienintäkään epäselvyyttä Mainilan laukauksista, Molotov-Ribbertrop-sopimuksesta, Kalevan alasampumisesta eikä mistään muustakaan.

    Ja tietysti:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansa_taisteli

    Lisäksi 1970-luvulla katsoin Ylen tekemät A.F.Airon, Arvo Poika Tuomisen ja monen muun haastattelut, joista pätkiä löytyy myös Youtubesta nykyisin. Samoin katsoin partisaani-iskuista kertoneen dokumentin, ainakin yhden, luultavasti useammankin, jo(i)ssa haastateltiin osallisia. Todellisuudessa ne asiat, jotka tulivat uutena olivat esim holocoustista kertova Polttouhrit ja kriittinen tutkimus jatkosodan syttymisestä sekä myöhemmin 1990-luvulla neuvostoliittolaisten sotavankien kohtalosta Suomessa. Suomalaisten vankien kohtalosta Neuvostoliitossa kirjoitti Parvilahti jo 1957.

    Normaalien lehtien palstoilla sodasta kirjoitettiin harvemmin kuin nyt, mutta kyllä silti kirjoitettiin ja ihan hyviä artikkeleja.

    Joten jos joku väittää Neuvostoliiton jotenkin rajoittaneen keskustelua sodistamme, niin antakoon edes yhden esimerkin sellaisesta. Oppikirjoista en muista, yleensäkin kaikista asioista niissä oli niin rajoitetusti tietoa, että käytin aikani lähinnä kirjastosta lainattujen raskaamman sarjan teosten kanssa :)

    Kaiken tuon edellä mainitun jälkeen olin aika tyrmistynyt tästä palstasta, jossa massapostataan Molotoc-Ribbentrop-sopimuksen pätkiä tai Molotovin keskustelua Berliinissä 1940 suurenakin ihmeenä. Jokainen lukutaitoinen, joka on saanut kirjaston oven auki tässä maassa, tiesi kyllä tuon kaiken ja paljon enemmänkin YYA-aikana. Ja 1970-luvulla se kaikki alkoi tulla televiostakin, vaikka kuulema juuri silloin oltiin niin suomettuneita, niin suomettuneita. Puheet siitä, että me olisimme "muuttaneet historiaamme" silloin eivät pidä paikkaansa tippaakaan. Joka sellaista väittää, niin siitä vain kaivamaan yksikin esimerkki siitä listalla olleiden kirjailijoiden tuotannosta.

    Äänestä

Vaikka sota tekee petoja demokratioistakin, ainoastaan Neuvostoliitolla oli poliittinen järjestelmä, jossa elävää voimaa pystyttiin uhraamaan yhtä suruttomasti kuin Saksassa. Perääntyjiään ampui pakokauhun kitkemiseksi jopa vähäväkinen Suomi, mutta puna-armeijassa linjan taakse asennettava konekivääri oli rutiinia.

Äänestä

Maan joka voittaa sodan mutta menettää sodassa menehtyneinä 14 214 000 sotilasta (Neuvostoliiton sotatappiot 1941-45 Venäjän Sotilasakatemian tutkimuksen mukaan) ei kannattaisi juuri paukutella henkseleitään. Tuon voiton hinta saattoi näet koitua Neuvostoliitolle lopunaluksi.
Venäläinen kansanluonne: Siellä yhäkin arvostetaan suuria uhrauksia ja seonneita väkivaltaisia johtajia. Miten venäjän nykytila olisi muutoin selitettävissä.
Jo Stalin sanoi ettei sotilaita tarvitse säästää, maatuskat tekee uusia.
Venäjää ei voi järjellä ymmärtää, eikä näköjään johtaakaan.

Äänestä
  • Kyllä se venäläisten suuri uhrautuvuus hyödytti läntistä Eurooppaa aika tavalla. Itäistä hieman vähemmän.

    Äänestä

  • No olisiko sitten Neuvostoliiton kannattanut hävitä?
    Luuletko, että entisen Neuvostoliiton alueella olisi nyt asiat paremmin, jos Saksa olisi voittanut?
    Tiedätkö miksi inkeriläiset siirrettiin Suomeen Saksan miehitysalueelta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se venäläisten suuri uhrautuvuus hyödytti läntistä Eurooppaa aika tavalla. Itäistä hieman vähemmän.

    No voihan sitä pöljyyttä kutsua myös uhrautuneisuudeksi. Kun on tyhmät johtajat jotka eivät osanneet sotia muulla kuin massalla ja määrällä, taito ja inhimillisyys puuttui, tavalliset rivivenäläiset olivat vain lihamyllyn raaka-ainetta. Tavallisia ihmisiä ei säälitty eikä pidetty missään arvossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No olisiko sitten Neuvostoliiton kannattanut hävitä?
    Luuletko, että entisen Neuvostoliiton alueella olisi nyt asiat paremmin, jos Saksa olisi voittanut?
    Tiedätkö miksi inkeriläiset siirrettiin Suomeen Saksan miehitysalueelta?

    Ei ainakaan huonommin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ainakaan huonommin.

    No esim. virolaisista oli tarkoitus puolet likvidoida ja toinen puoli saksalaistaa.
    No se nyt ei niin paha juttu vielä olisi ollut.
    Et sitten tiennyt sitäkään, että miksi ne inkeriläiset pakkosiirrettiin saksalaisten miehitysalueelta .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No voihan sitä pöljyyttä kutsua myös uhrautuneisuudeksi. Kun on tyhmät johtajat jotka eivät osanneet sotia muulla kuin massalla ja määrällä, taito ja inhimillisyys puuttui, tavalliset rivivenäläiset olivat vain lihamyllyn raaka-ainetta. Tavallisia ihmisiä ei säälitty eikä pidetty missään arvossa.

    "tavalliset rivivenäläiset olivat vain lihamyllyn raaka-ainetta"

    Niin, siitäkö heitä tulisi vihata? Osin kyse on kulttuurisesta seikasta. Olen nähnyt Youtubessa pätkiä, joissa kurdien Peshmerga-miehet eliminoivat ISIS-pesäkettä. Miehet ottavat osumaa osoittaessaan rohkeuttaan toisilleen: he ryntäävät esiin, yksitellen, tulittamaan, suojautumatta itse lainkaan. Sitten on videopätkiä Peshmerga.naisista, jotka taistelevat kurinalaisesti, tulittavat tähdäten ja suojautuvat.

    Tänä päiväkin myös venäläiseen kulttuuriin kuuluu meikäläisestä näkökulmasta järjetön riskiotto joissakin tilanteissa. Ne, jotka eivät halua ottaa riskiä, pakotetaan siihen. Heidän tästä ominaisuudestaan oli meille suurta etua.

    Läntisille liittolaisille taas oli erittäin hyödyllistä, että punasotilas taisteli suurista tappioistaan huolimatta. Se säästi verta lännessä.

    Sekään ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ettei Stalin olisi piitannut mitään ihmishengistä. Totta kai piittasi, ei suuria tappioita kärsineitä komentajia saatettiin rangaista. Se oli joskus hämmentävää: ensin komentajaa vaadittiin täyttämään tehtävänsä, ja sitten kun hän sen teki piittaamatta seurauksista, häntä rangaistiin siitä. Tätä samaa tapahtui neuvostoyhteiskunnassa tuon tuostakin. Sotakentällä se vain johti kaikkein pahimpiin seurauksiin.

    korjaus:

    "Totta kai piittasi, ei suuria tappioita kärsineitä komentajia saatettiin rangaista."

    jo nyt on helvetti

    Totta kai piittasi, suuria tappioita kärsineitä komentajia saatettiin rangaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "tavalliset rivivenäläiset olivat vain lihamyllyn raaka-ainetta"

    Niin, siitäkö heitä tulisi vihata? Osin kyse on kulttuurisesta seikasta. Olen nähnyt Youtubessa pätkiä, joissa kurdien Peshmerga-miehet eliminoivat ISIS-pesäkettä. Miehet ottavat osumaa osoittaessaan rohkeuttaan toisilleen: he ryntäävät esiin, yksitellen, tulittamaan, suojautumatta itse lainkaan. Sitten on videopätkiä Peshmerga.naisista, jotka taistelevat kurinalaisesti, tulittavat tähdäten ja suojautuvat.

    Tänä päiväkin myös venäläiseen kulttuuriin kuuluu meikäläisestä näkökulmasta järjetön riskiotto joissakin tilanteissa. Ne, jotka eivät halua ottaa riskiä, pakotetaan siihen. Heidän tästä ominaisuudestaan oli meille suurta etua.

    Läntisille liittolaisille taas oli erittäin hyödyllistä, että punasotilas taisteli suurista tappioistaan huolimatta. Se säästi verta lännessä.

    Sekään ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ettei Stalin olisi piitannut mitään ihmishengistä. Totta kai piittasi, ei suuria tappioita kärsineitä komentajia saatettiin rangaista. Se oli joskus hämmentävää: ensin komentajaa vaadittiin täyttämään tehtävänsä, ja sitten kun hän sen teki piittaamatta seurauksista, häntä rangaistiin siitä. Tätä samaa tapahtui neuvostoyhteiskunnassa tuon tuostakin. Sotakentällä se vain johti kaikkein pahimpiin seurauksiin.

    ""tavalliset rivivenäläiset olivat vain lihamyllyn raaka-ainetta"

    Niin, siitäkö heitä tulisi vihata?

    Näinhän siinä luki:
    Kun on tyhmät johtajat jotka eivät osanneet sotia muulla kuin massalla ja määrällä, taito ja inhimillisyys puuttui, tavalliset rivivenäläiset olivat vain lihamyllyn raaka-ainetta. Tavallisia ihmisiä ei säälitty eikä pidetty missään arvossa.

    Tyhmistä johtajista kärsii koko kansa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No esim. virolaisista oli tarkoitus puolet likvidoida ja toinen puoli saksalaistaa.
    No se nyt ei niin paha juttu vielä olisi ollut.
    Et sitten tiennyt sitäkään, että miksi ne inkeriläiset pakkosiirrettiin saksalaisten miehitysalueelta .

    Joo mutta venäläiset teki sen, ei jäänyt pelkäksi ajatukseksi! Venäläistivät myös eli suomeksi sanottuna kehitys meni taaksepäin!

    Äänestä

Suomessa ei pakotettu Naganilla vaan ihan aidolla Pystykorvalla. Jos kieltäydyit niin teloitettiin. Mikä siis oli ero ?

Venäläinen uskaltaa jumpitella käskijöilleen vaikka henki menisi, suomalainen pelkää herroja niin paskat housuissa, että tottelee kuin lammas. Siitä tosin seuraa se hyvä, että teloituksia on vähän.

Äänestä
  • Eihän sodassa voi odottaa totellaanko käskyjä vai ei. Armeijassa käskyt ja määräykset ovat sitä varten että niitä totellaan. Mitä siitä tulisi jos vihollisen hyökätessä kysyttäisiin haluatko pistää vastaan vai menetkö kotiin nukkumaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän sodassa voi odottaa totellaanko käskyjä vai ei. Armeijassa käskyt ja määräykset ovat sitä varten että niitä totellaan. Mitä siitä tulisi jos vihollisen hyökätessä kysyttäisiin haluatko pistää vastaan vai menetkö kotiin nukkumaan?

    ------Mitä siitä tulisi jos vihollisen hyökätessä kysyttäisiin haluatko pistää vastaan vai menetkö kotiin nukkumaan?-----

    Jotkut pystyy. Kun Kannakselta kuului neuvostotykistön kumu Mikkeliin asti aamulla 10.6.44 niin meidän Marskimme läksi Klubille ryyppäämään ja määräsi kenraalinsakin mukaan. Sama oikeus olisi tietenkin pitänyt olla mosureillakin vitjassa.

    Silkkaa valetta taas stallarilta!

    Olitko mukana kun tiedät?

    ----- Sama oikeus olisi tietenkin pitänyt olla mosureillakin vitjassa.-----

    Mosuri ammuttiin jos lähti johtamaan sotaa taitavasti kaukaa takaa viinaksien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Mitä siitä tulisi jos vihollisen hyökätessä kysyttäisiin haluatko pistää vastaan vai menetkö kotiin nukkumaan?-----

    Jotkut pystyy. Kun Kannakselta kuului neuvostotykistön kumu Mikkeliin asti aamulla 10.6.44 niin meidän Marskimme läksi Klubille ryyppäämään ja määräsi kenraalinsakin mukaan. Sama oikeus olisi tietenkin pitänyt olla mosureillakin vitjassa.

    Olisiko marsalkan arvoinen henkilö jonka tehtävänä on suurten linjojen johtaminen laittaa 75 vuotiaana rynnäköimään etulinjaan ensimmäisenä?
    Heh heh, lapsellista älyn puutetta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Mitä siitä tulisi jos vihollisen hyökätessä kysyttäisiin haluatko pistää vastaan vai menetkö kotiin nukkumaan?-----

    Jotkut pystyy. Kun Kannakselta kuului neuvostotykistön kumu Mikkeliin asti aamulla 10.6.44 niin meidän Marskimme läksi Klubille ryyppäämään ja määräsi kenraalinsakin mukaan. Sama oikeus olisi tietenkin pitänyt olla mosureillakin vitjassa.

    ” Jotkut pystyy. Kun Kannakselta kuului neuvostotykistön kumu Mikkeliin asti aamulla 10.6.44 niin meidän Marskimme läksi Klubille ryyppäämään ja määräsi kenraalinsakin mukaan. ”

    Urbaani huhu, jonka syallari on sepittänyt!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Mitä siitä tulisi jos vihollisen hyökätessä kysyttäisiin haluatko pistää vastaan vai menetkö kotiin nukkumaan?-----

    Jotkut pystyy. Kun Kannakselta kuului neuvostotykistön kumu Mikkeliin asti aamulla 10.6.44 niin meidän Marskimme läksi Klubille ryyppäämään ja määräsi kenraalinsakin mukaan. Sama oikeus olisi tietenkin pitänyt olla mosureillakin vitjassa.

    ” Sama oikeus olisi tietenkin pitänyt olla mosureillakin vitjassa.”

    Kuten puna-armeijassa, jossa tämä oikeus oli kaikilla musikoilla?

    Äänestä

Perinteisesti Ruotsillakin oli kenttäpyövelit joukoissaan, koska se käytti sotavankeja suojajoukkoinaan, jotka työnnettiin aina vihulaisen eteen.

Äänestä
  • Eikä aikaakaan ole tuosta kulunut kuin vain 300 vuotta!

    Äänestä

Sekopäisiä kommentteja Pietarista seassa.. heh heh, ei tehoa suomalaisiin!

Äänestä

Nykyarmeija tai siis korjaan Valtion Piccolopalvelu pakottaa varusmiehet kantamaan discoläpsyttäjien laukkuja :D 2015 never forget! Future is feminist!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Puna-armejassa diktatuurin tapaan miehiä ajettiin naganilla hyökkäyksiin ja tarjottiin alkoholia ei vain lämmikkeeksi vaan huumaamistarkoituksessa.

Toista oli Vapaan Valkoisen Suomen Vapaassa Armeijassa, jossa demokraattisen maan tapaan ketään ei pakotettu mihinkään. Kaikki olivat vapaaehtolsiia, ketään ei tarvinnut edes käskeä, saati teloittaa. Kesällä 1944 upseerit pyysivät kohteliaasti miehiä palaamaan linjaan näiden väsyttyä ja traumatisoiduttua eturintamassa. Adolf Ehrnrooth vilkutti pitsinenäliinalla Äyräpään harjulla kaikkensa antaneille uupuneille erillispataljoonan sotilaille ja pyyhkäisi tipan silmäkulmastaan toivottaessaan näille onnea sotavankeuteen.

Demokraattisessa maassa sotatoimista päätettiin yhdessä. Paitsi että eduskunta suunnitteli sotatoimet yhdessä hallitusken ja sotilasjohdon kanssa, myös joukko-osastoissa äänestettiin ennen käsknjakoa ja tehtiin kuten enemmistö miehistä halusi. Myös lotat osallistuivat äänestyksiin. Upseerit iltaisin taistelujen päätteeksi keittelivät miehistölle teet ja tarjoilivat ruuat raskaan taistelupäivän päätteeksi valmiiksi laittamiinsa kenttävuoteisiin, että upseerien suuresti rakastamat sotilaat saattoivat levätä ja herätä taas seuraavana aamuna virkistyneinä uusiin taisteluihin. Mitä ei suomalainen upseeri olisi tehnyt miestensä eteen, eihän hän ollut mikään politrukki!

Suomen armeijassa ei pojille tarjoiltu päihdyttäviä juomia eikä pillereitä. Tupakka-askeissakin oli pääkallon kuva varoittamassa vaarallisuudesta ja valistusupseerit kertoivat miehille terveistä elämäntavoista ja hyvästä ravinnosa. Siistit, hyvätapaiset, tupakoimattomat ja päihteettömät suomalaissotilaat olivat esimerkkinä koko maailmalle demokraattisen maan kansanvaltaisista sotilaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu