NYT! Suomalainen kansanedustaja karanteenissa!

Kansanedustaja jäi koronakaranteeniin _6.3.2020_
Torstaina Pariisissa työmatkalla ollut kansanedustaja on jäänyt kahdeksi viikoksi pois eduskunnasta koronaviruksen varalta.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006431040.html

KANSANEDUSTAJA on jäänyt kahdeksi viikoksi pois eduskunnasta koronaviruksen varalta, kertoo Iltalehti.

Hän oli ollut työmatkalla Pariisissa Ranskan parlamentissa, jossa on vahvistettu kolme tartuntaa.

Kansanedustajalla ei ole todettu viruksen oireita, mutta hän jää pois eduskunnasta varotoimena, lehti kertoo.

Myös matkalla mukana ollut eduskunnan virkamies jää etätöihin.

Eduskunnan hallintopäällikkö Pertti Rauhio kertoo Ilta-Sanomille, että varsinaisen karanteenin sijaan kansanedustajaa on pikemminkin kehotettu jättäytymään kotiin.

– Kansanedustajia ei niin vain laiteta pakolla karanteeniin, koska perustuslain mukaan kansanedustajaa ei voi estää saapumasta valtiopäiville. Olemme kehottaneet häntä tarkkailemaan kuntoaan hetken eduskunnan ulkopuolella.

Kansanedustajaa on Rauhion mukaan kehotettu tapaamaan ihmisiä ”oman harkintakykynsä mukaan”.

– Jos oireita tulee, asiaa pohditaan uudestaan. Ei olisi tietenkään hyvä, jos eduskunta tämän takia lamaantuisi.

IS, Olli Söderkultalahti
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vihervassari vai kuka mahtaa olla ensimmäinen eduskunnassa?

Äänestä
  • Lautakasa on tähän kytköksissä hallinnollisella päätöksellä joten sekin eläkkeelle

    Äänestä

Todella mielenkiintoista:
”oman harkintakykynsä mukaan”.
mitä ikinä tuo sitten tarkoittaakaan.

Äänestä

No miks se nyt jäi pois pinnari töistä parhaaseen kriisiaikaan. Vai ei häkään kestänyt ilmastoahdistuksessa.

Äänestä

"hällitys" laitto mariiiiiian puhekieltoon ja nyt on ohis hyvin kiukkunen

Äänestä

Siis kuka??

Äänestä
  • Joku lintsaa korona verukkeella

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kansanedustaja jäi koronakaranteeniin _6.3.2020_
Torstaina Pariisissa työmatkalla ollut kansanedustaja on jäänyt kahdeksi viikoksi pois eduskunnasta koronaviruksen varalta.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006431040.html

KANSANEDUSTAJA on jäänyt kahdeksi viikoksi pois eduskunnasta koronaviruksen varalta, kertoo Iltalehti.

Hän oli ollut työmatkalla Pariisissa Ranskan parlamentissa, jossa on vahvistettu kolme tartuntaa.

Kansanedustajalla ei ole todettu viruksen oireita, mutta hän jää pois eduskunnasta varotoimena, lehti kertoo.

Myös matkalla mukana ollut eduskunnan virkamies jää etätöihin.

Eduskunnan hallintopäällikkö Pertti Rauhio kertoo Ilta-Sanomille, että varsinaisen karanteenin sijaan kansanedustajaa on pikemminkin kehotettu jättäytymään kotiin.

– Kansanedustajia ei niin vain laiteta pakolla karanteeniin, koska perustuslain mukaan kansanedustajaa ei voi estää saapumasta valtiopäiville. Olemme kehottaneet häntä tarkkailemaan kuntoaan hetken eduskunnan ulkopuolella.

Kansanedustajaa on Rauhion mukaan kehotettu tapaamaan ihmisiä ”oman harkintakykynsä mukaan”.

– Jos oireita tulee, asiaa pohditaan uudestaan. Ei olisi tietenkään hyvä, jos eduskunta tämän takia lamaantuisi.

IS, Olli Söderkultalahti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu