Kenelläkään ei ole kivaa sitten jos kaikki ryntäävät yhtäaikaa paniikissa ostoksille kun huomaavat että koronavirustartunnat alkavat liikkua sadoissa ja lähes tuplaantuvat yhdessä päivässä. Ruotsissa ollaan juuri nyt tulossa tähän. Voi olla, että Suomi tulee Ruotsia vain noin neljä-viisi päivää perässä tartuntamäärien suhteen.
Hamstratkaa ajoissa
5
123
Vastaukset
- Anonyymi
Hamstrattu on jo kuukausien tarpeet. Onneksi ei tarvitse aamuisin lähteä tupaten täynnä oleviin linja-autoihin. Puhumattakaan henkilöstöravintoloista ja yleisötapahtumista.
- Anonyymi
Itselläni vain noin kuukaudeksi, mutta ajattelin viikonlopun aikana kohottaa valmiuden kahteen tai kolmeen kuukauteen. Olen myös lopettanut joukkoliikenteen käytön ja välttelen ihmispaljouksia niin paljon kuin mahdollista. Avokonttorit ovat myös vihoviimeisiä, jos pitää istua kahdeksan tuntia päivässä yskivän työkaverin vieressä.
- Anonyymi
Voi teitä kohta tautisia työläisparkoja.
flunssaan kuolee enemmän ihmisiä päivässä kuin tuohon mediahysteriavirukseen koko tänä aikana, järki käteen.
- Anonyymi
Italialaiset tuotteet loppuvat kohta liitelistä. On pakko käydä huomenna ostaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1523236EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403022- 1121525
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1491259Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621097Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661067- 601027
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373989Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne23883- 44867