Orjuuden vastustajia pilkattiin ateisteiksi

Viimeisimmissä orjuutta ylläpitävissä maissa orjuus hylättiin vasta vajaa 200 vuotta sitten. Yhdysvallat on edelleen konservatiivisen kreationistisen kristillisyyden johtavia maita, jossa kannatettiin orjuutta lähes nykyaikaan asti. Orjuutta puolusteltiin Raamatulla. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikutusvaltaisen presbyteerisaarnaaja Benjamin Palmerin Kiitospäivän saarna 1860 Etelä-Carolinassa. Benjamin Palmer vertasi orjuuden vastustajia pilkallisesti ateisteiksi.

"…in this great struggle, we defend the cause of God and religion. The abolition spirit is undeniably atheistic."

Tämä Palmerin kristillinen pilkka on ainakin nykyaikana kunniaksi ateismille.

https://civilwarcauses.org/palmer.htm
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Raamatussahan annetaan selkeät ohjeet siitä, miten orjia saa hankkia ja miten orjia tulee kohdella. Sekä miten orjat saa testamentata omaisuutenaan perillisilleen, niin että orjat eivät vapaudu orjuudesta edes orjaisäntänsä kuoltua.

Raamatun jumalan myönteinen suhtautuminen orjuuteen näkyy myös tässä:
"Herra on suuresti siunannut isäntääni, tehnyt hänet rikkaaksi ja antanut hänelle lampaita, vuohia ja nautakarjaa, kultaa ja hopeaa, orjia ja orjattaria, kameleita ja aaseja."

Eli jos jumala itse lahjoittaa uskolliselle palvelijalleen orjia ja orjattaria, niin silloin on tietenkin täysin selvää, ettei orjuus voi olla jumalan mielestä mitenkään väärin.

Antaisikohan se mahtiherra jumala minullekin pari näpsäkkää orjatarta jos ryhtyisin palvelemaan tätä herra jumalaa? Ne vuohet, kamelit ja aasit voisi kylläkin ihan mielellään kokonaan unohtaa...

Äänestä
  • Jos rukoilet Petteri Orpoa tai Matti Vanhasta, niin varmasti TE-toimisto lähettää sinulle 9 euron orjan, jonka työsä sinun itsesi ei tarvitse maksaa mitään. Voi sieltä tuolla myös nuori vastavalmistunut, jolle tarvitsee maksaa normaalia pienempi palkka.

    Herra antaa, mitä pyydetään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos rukoilet Petteri Orpoa tai Matti Vanhasta, niin varmasti TE-toimisto lähettää sinulle 9 euron orjan, jonka työsä sinun itsesi ei tarvitse maksaa mitään. Voi sieltä tuolla myös nuori vastavalmistunut, jolle tarvitsee maksaa normaalia pienempi palkka.

    Herra antaa, mitä pyydetään.

    Kannattaisiko sinun päivittää vähän tietojasi hallituksen nykyisestä kokoonpanosta?

    Äänestä

On itsestään selvää, että kaikki kristityt kannattivat mitä ankarinta muotoa orjuudesta ja vain ateistit vastustivat sitä pyytäen nöyrästi lievitystä orjien taakkaan!

Sitähän valehtelijamme Kampelatutkija tahtoi viestillään sanoa vai oliko sillä jokin muu kuin yleistävä kokonaisen ihmisryhmän ja uskonnon mustamaalaamiseen tähtäävä merkitys?

Todellisuudessa tosi kristityt eivät koskaan hyväksyneet sitä mitä nimeltään kristityt tekivät mm. orjuuden suhteen. Tässä yksi esimerkki:

https://en.wikipedia.org/wiki/Amazing_Grace

Ja jokaikinen uudestisyntynyt kristitty oli samaa mieltä, joten ateistit hakkaavat jälleen kerran keksimäänsä olkiukkoa, jota edes No True Scotsman väite ei puolla, koska yksikään todellinen kristitty ei käyttäytyisi siten kuin ateistien esille vetämät esimerkit ovat tehneet.

Äänestä
  • Ajattele omilla aivoillasi. Kristityistä osa puolusti ja osa vastusti orjuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajattele omilla aivoillasi. Kristityistä osa puolusti ja osa vastusti orjuutta.

    Suomi on ainut Euroopan maa jossa on orjuus käytössä tosin vain miehille "yleisen asevelvollisuuden" nimissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on ainut Euroopan maa jossa on orjuus käytössä tosin vain miehille "yleisen asevelvollisuuden" nimissä.

    Silti Halla-aho on sen orjuuden välttänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silti Halla-aho on sen orjuuden välttänyt.

    Halla ateisti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kampelatutkija kirjoitti:

Viimeisimmissä orjuutta ylläpitävissä maissa orjuus hylättiin vasta vajaa 200 vuotta sitten. Yhdysvallat on edelleen konservatiivisen kreationistisen kristillisyyden johtavia maita, jossa kannatettiin orjuutta lähes nykyaikaan asti. Orjuutta puolusteltiin Raamatulla. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikutusvaltaisen presbyteerisaarnaaja Benjamin Palmerin Kiitospäivän saarna 1860 Etelä-Carolinassa. Benjamin Palmer vertasi orjuuden vastustajia pilkallisesti ateisteiksi.

"…in this great struggle, we defend the cause of God and religion. The abolition spirit is undeniably atheistic."

Tämä Palmerin kristillinen pilkka on ainakin nykyaikana kunniaksi ateismille.

https://civilwarcauses.org/palmer.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu