Kekkonen oli "kova jätkä"

Oli kyllä kova jätkä. Hän piti Kokoomuksen oppositiossa, ettei se aiheuta Suomelle lisää harmeja Neuvostoliiton kanssa.
Ajautuminen fasistien leiriin oli paha virhe Kokoomusministereiltä. Suomen ei olisi tarvinnut lähteä Jatkosotaan Saksan kanssa hyökkäämään Neuvostoliittoon. Suomelle tarjottiin vaihtoehtoa maa-alueiden vaihtamisesta toisiin. Kovapäiset kokoomuslaiset päättivät uhrata 75.000 nuorta miestä.

Kokoomus oli piikki Kekkosen lihassa, kuten se oli ja on myös nykyisin piikki Suomen kansan lihassa.
Niin kauan, kun Kekkonen eli ja piti Kokoomuksen ulkona Suomen politiikasta, Suomessa tapahtui kehitystä monella taholla. Maahan perustettiin monia valtion yhtiöitä, joissa on Kekkosen kädenjälki. Hän ei parustanut näitä yhtiöitä kapitalistisessa mielessä tuottamaan voittoa jollekin pörssihtiöiden osakkaille, vaan työllistämistarkoituksessa. Nykyiset kapitalistit toteavat: olipa Kekkonen sosialisti. Nykyinen ahneuden kulttuuri ei palkansaajaa ja työntekijää suosi. Kaikki menee eliitin taskuun. Yritykset ovat rahantekokoneita, joiden tulosta katsotaan 3 kk:n välein, kuinka paljon ne ovat sylkeneet rahaa omistajilleen.

Ovat ajat muuttuneet Kekkosen ajoista - ikävä kyllä. Ilmapiiri on sairas.
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oli kyllä kova jätkä. Hän piti Kokoomuksen oppositiossa, ettei se aiheuta Suomelle lisää harmeja Neuvostoliiton kanssa.
Ajautuminen fasistien leiriin oli paha virhe Kokoomusministereiltä. Suomen ei olisi tarvinnut lähteä Jatkosotaan Saksan kanssa hyökkäämään Neuvostoliittoon. Suomelle tarjottiin vaihtoehtoa maa-alueiden vaihtamisesta toisiin. Kovapäiset kokoomuslaiset päättivät uhrata 75.000 nuorta miestä.

Kokoomus oli piikki Kekkosen lihassa, kuten se oli ja on myös nykyisin piikki Suomen kansan lihassa.
Niin kauan, kun Kekkonen eli ja piti Kokoomuksen ulkona Suomen politiikasta, Suomessa tapahtui kehitystä monella taholla. Maahan perustettiin monia valtion yhtiöitä, joissa on Kekkosen kädenjälki. Hän ei parustanut näitä yhtiöitä kapitalistisessa mielessä tuottamaan voittoa jollekin pörssihtiöiden osakkaille, vaan työllistämistarkoituksessa. Nykyiset kapitalistit toteavat: olipa Kekkonen sosialisti. Nykyinen ahneuden kulttuuri ei palkansaajaa ja työntekijää suosi. Kaikki menee eliitin taskuun. Yritykset ovat rahantekokoneita, joiden tulosta katsotaan 3 kk:n välein, kuinka paljon ne ovat sylkeneet rahaa omistajilleen.

Ovat ajat muuttuneet Kekkosen ajoista - ikävä kyllä. Ilmapiiri on sairas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu