Koronavirus ei taida vielä pitkään aikaan loppua?
Vaikka jossain puhuttiin, että erityisesti pienet yritykset kärsisivät koronsviruksesta eniten. Eikö toisaalta ole niin, että suuryritysten menot voi olla jo lyhyelläkin ajalla niin suuret, että lyhyelläkin ajaĺla heikko tulot voi romahduttaa yrityksen? Vielä mistä yritykset voivat saada menetetyn henkilökunnan tilalle lyhyellä ajalla työntekijät? Lisäksi Ketkä niitä tuotteita ostaa, jos laajalti ihmisten toiminta pysähtyy? Siitä taitaa jo olla aikapaljon kokemusta, ettei elvyttävillä menetelmillä paljon saada taloudellisest tuottavaa pysyvää toimintaa aikaiseksi. Kun kaiken lisäksi ei ole kokemusta laajamittaisen tuotannon käynnistämisestä tai lähes pysähdyksissä olevan tuotannon käynnistämisesta käytännön kokemusta?
Osakemarkkinoilla ne häviävä eniten, jotka eivät ajoissa myy edes osan osakkeistaan? Silloin kun on niinsanotusti ( "pohjakosketus" / osakkeiden arvo heikko), satunnaiset osakkeiden osatjat voi olla tulevaisuudessa onnekkaita, myyjät siinä vaiheessa todennäköisesti onnettomia?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.