https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d9ef4554-8f07-462b-be8d-2d0d4ae7f969
- Syyttäjän mukaan poimijat joutuivat työskentelemään 12–15-tuntisia työpäiviä maksaakseen pääosin matka- ja järjestelykuluista syntynyttä velkaa.
- Yrittäjä maksoi poimijoille esimerkiksi mustikasta 1–1,2 euroa kilolta.
- Pelkästään oikeudenkäyntiavustajien palkkiot nousivat yli 88 000 euroon, josta valtion maksettavaksi jäi puolet.
- Todistelukustannukset jäivät kokonaisuudessaan valtion vahingoksi.
- Todistelukustannukset olivat oikeudenkäynnin toteuttamisen kannalta välttämättömiä, eikä niitä voinut luonteensa vuoksi laittaa vastaajan tai vastaajan omistamien yhtiöiden piikkiin.
Kyseisen lestayrityksen nimi esille ja äkkiä, tana!!!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lestahan se:
Käräjäoikeuden mukaan mies oli yritystensä vastuuhenkilönä käyttänyt hyväksi marjanpoimijoiden riippuvaista asemaa ja turvatonta tilaa ja erehdyttänyt heitä sekä käyttänyt heidän erehdystään hyväksi.
Näillä keinoilla vastaaja oli värvännyt poimijat Thaimaasta Suomeen.
Oliko minkälaista hyväksikäyttöä? Seksuaalistako?
Käyttikö mies hyväkseen myös miehiä?
Ja mamut 2015
montas miljardia menny jo pelkkiin raiskausoikeudenkäynteihin
Sipilällä nyy vaan ei onnistu mikään