Puola kritisoi F-35 hävittäkauppaansa

Anonyymi

Puola päätti viime vuonna hankkia 32 uutta F-35-konetta. Puolustusalan verkkolehti Dziennik Zbrojnyn helmikuun lopussa julkaiseman kriittisen artikkelin mukaan kauppa ei ole kaikilta osin tyydyttävä, vaikka kone kaikkine ominaisuuksineen vahventaa Puolan puolustusta.
Puolan puolustusministeri Mariusz Blaszczak tutustui F-35-koneisiin Eglinin lentotukikohdassa Floridassa viime lokakuussa.

Puolan puolustusministeri Mariusz Blaszczak tutustui F-35-koneisiin Eglinin lentotukikohdassa Floridassa viime lokakuussa.

Kuva: Airman 1st Class Emily Smallwood / US Air Force Photo / Dvidshub

Artikkelin mukaan Puola ei esimerkiksi saa oman hallintaansa koneen kaikkia huolto- ja korjaustoimintoja eikä siten myöskään strategista autonomiaa koneen käytössä. Ostaessaan nämä palvelut ulkopuolelta Puola maksaa miljardeja ulkomaisille yhtiöille koneiden käyttöaikana, artikkeli huomauttaa.

Täysi itsenäisyys koneen käytössä on keskeinen vaatimus Suomen HX-hankinnassa, kun Hornetien seuraaja valitaan.

Tomasz Dmitrukin kirjoittamassa laajassa artikkelissa pidetään F-35:n heikkoutena myös sen maksinopeutta, joka on ”vain” 1,6 Machia.

”On helppo nähdä ongelma, joka syntyy esimerkiksi Su-34:n tavoittamisessa. Se saavuttaa korkealla 1,7–1,8 Machin nopeuden. Tietyissä taktisissa tilanteissa F-35 ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan Su-34:ää. Vielä enemmän tämä heikkous korostuu kohtaamisissa Su-27:n tai Su-35:n kanssa, jotka voivat saavuttaa yli 2 Machin huippunopeuden”, Dmitruk arvioi.

Suhoi Su-34 on Venäjän ilmavoimien hävittäjäpommittaja. Suhoi Su-27 ja Su-35S ovat monitoimihävittäjiä. Jälkimmäinen vuonna 2014 käyttöön otettu kone, jota pidetään erittäin liikehtimiskykyisenä ja vahvasti aseistettuna, ja siten vaarallisena vastustajana.

293

794

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Artikkelin mukaan Puola ei esimerkiksi saa oman hallintaansa koneen kaikkia huolto- ja korjaustoimintoja eikä siten myöskään strategista autonomiaa koneen käytössä. Ostaessaan nämä palvelut ulkopuolelta Puola maksaa miljardeja ulkomaisille yhtiöille koneiden käyttöaikana, artikkeli huomauttaa.

      Täysi itsenäisyys koneen käytössä on keskeinen vaatimus Suomen HX-hankinnassa, kun Hornetien seuraaja valitaan."

      Juuri siksi Suomi onkin jo hankkinut F-35:n huollot Patrialle. Huollamme siis itse tuon tulevan hävittäjämme emmekä ole riippuvaisia muista maista.

      • Anonyymi

        Patria osti vain liiketoiminnot. Toimipisteet pysyvät edelleen alkuperäisissä maissa, ei siis esim. Suomessa.
        Tuulilasin pyyhkimis- ja rengaspaineiden tarkistusoikeus ei eiitä Suomelle.

        Suomi tarvitsee ja haluaa myös kriittisten varaosien valmistuksen. Kone on voitava korjata omin voimin ja sitä ulkomaiset huoltopisteet eivät voi taata, vaikka Patria niissä olisikin osakkaana. Noilla sotakoneilla kun on yleensä tarvetta vähän isompiinkin restaurointeihin. :D

      • Anonyymi

        Puola on aiheesta huolissaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        F-35 -koneet huolletaan täysin Patrian toimesta suomalaisilla kentillä. Sen vuoksihan nuo huollot ostettiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puola on aiheesta huolissaan.

        Puola ei ollut niin kaukaa viisas kuin Suomi.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Puola ei ollut niin kaukaa viisas kuin Suomi.

        Suomihan tuossa ei olut sen viisaampi kuin Patrian johto. Suomea tuo kauppa ei kosketa edes verotulojen muodossa. EI EDES!

      • Suomi tietenkin huoltaa F-35:t Suomessa ostettuaan niiden huollot Patrialle. Vastoin valheitasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomihan tuossa ei olut sen viisaampi kuin Patrian johto. Suomea tuo kauppa ei kosketa edes verotulojen muodossa. EI EDES!

        Patria on valtionyhtiö, tiltulle tiedoksi. Suomi siis osti itselleen F-35:n huollot jo etukäteen, koska valintamme on ollut jo kauan selvä..

      • Anonyymi

        Luitko tämän kohdan.
        On helppo nähdä ongelma, joka syntyy esimerkiksi Su-34:n tavoittamisessa. Se saavuttaa korkealla 1,7–1,8 Machin nopeuden. Tietyissä taktisissa tilanteissa F-35 ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan Su-34:ää. Vielä enemmän tämä heikkous korostuu kohtaamisissa Su-27:n tai Su-35:n kanssa, jotka voivat saavuttaa yli 2 Machin huippunopeuden”, Dmitruk arvioi.

        Luin. F-35:n ei ole tarkoituskaan saavuttaa venäläisiä koneita, vaan niiden ohjusten, jotka ne kykenevät laukaisemaan kauan ennen kuin venäläinen kone on havainnut F-35:ttä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Luin. F-35:n ei ole tarkoituskaan saavuttaa venäläisiä koneita, vaan niiden ohjusten, jotka ne kykenevät laukaisemaan kauan ennen kuin venäläinen kone on havainnut F-35:ttä.

        AMRAAM kulkee liki 5000 km/h, ja sillä kyllä tavoittaa SU-34:n.

      • Anonyymi kirjoitti:

        AMRAAM kulkee liki 5000 km/h, ja sillä kyllä tavoittaa SU-34:n.

        Juuri näin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Luin. F-35:n ei ole tarkoituskaan saavuttaa venäläisiä koneita, vaan niiden ohjusten, jotka ne kykenevät laukaisemaan kauan ennen kuin venäläinen kone on havainnut F-35:ttä.

        No sittenhän ei kannata ostaa mitään hävittäjiä ollenkaan, ilmatorjuntaohjukset tulee paljon halvemmaksi, jos hävittäjien ainut tarkoitus on muka toimia ohjuslavetteina😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        No sittenhän ei kannata ostaa mitään hävittäjiä ollenkaan, ilmatorjuntaohjukset tulee paljon halvemmaksi, jos hävittäjien ainut tarkoitus on muka toimia ohjuslavetteina😂

        Ilmatorjuntaohjukset tulisivat paljon kalliimmiksi eikä Suomella missään nimessä olisi varaa kattavaan sellaiseen. Pelkästään Tukholman alueen ilmatorjuntajärjestelmä maksoi yli 4 miljardia euroa. Ja ohjuslaveteilla on eroja, koska toiset niistä näkyvät tutkissa ja toiset eivät.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Luin. F-35:n ei ole tarkoituskaan saavuttaa venäläisiä koneita, vaan niiden ohjusten, jotka ne kykenevät laukaisemaan kauan ennen kuin venäläinen kone on havainnut F-35:ttä.

        Jaa puolalaiset ei sitten vissiin suorita mitään tunnistuslentoja, Suomessa se on olennainen osa hävittäjien tehtäviä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        F-35 -koneet huolletaan täysin Patrian toimesta suomalaisilla kentillä. Sen vuoksihan nuo huollot ostettiin.

        No ei molokki. Vain ne samat rengastarkastukset ja tuulilasi cleaning operaatiot.

        Kaikki muu ulkomailla ja kone lennetään sinne tai jos ei lennä niin laivalla.
        Käyttävarmuus jenkki koneella on n. 15-25% uutena.
        Kone on niin polttoaine juoppo, ettei huolto saa olla kovin kaukana, jos ei ilmatankkauspalvelua ole tarjolla.

        Gripen toki huolletaan suomessa alusta loppuun. Ja varaosia on osavalmistuksen takia omasta takaa. Käyttävarmuus on siten lähelle 100%

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jaa puolalaiset ei sitten vissiin suorita mitään tunnistuslentoja, Suomessa se on olennainen osa hävittäjien tehtäviä.

        "Jaa puolalaiset ei sitten vissiin suorita mitään tunnistuslentoja, Suomessa se on olennainen osa hävittäjien tehtäviä."

        Kyllä F-35:llä voidaan tunnistuslentoja tehdä siinä missä Horneteillakin. Täydessä aselastissa sen nopeus on sama kuin Horneteilla matalissa korkeuksissa. Korkeammalla Hornetit ovat hivenen nopeampia.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Jaa puolalaiset ei sitten vissiin suorita mitään tunnistuslentoja, Suomessa se on olennainen osa hävittäjien tehtäviä."

        Kyllä F-35:llä voidaan tunnistuslentoja tehdä siinä missä Horneteillakin. Täydessä aselastissa sen nopeus on sama kuin Horneteilla matalissa korkeuksissa. Korkeammalla Hornetit ovat hivenen nopeampia.

        On helppo nähdä ongelma, joka syntyy esimerkiksi Su-34:n tavoittamisessa. Se saavuttaa korkealla 1,7–1,8 Machin nopeuden. Tietyissä taktisissa tilanteissa F-35 ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan Su-34:ää. Vielä enemmän tämä heikkous korostuu kohtaamisissa Su-27:n tai Su-35:n kanssa, jotka voivat saavuttaa yli 2 Machin huippunopeuden”, Dmitruk arvioi.
        R

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei molokki. Vain ne samat rengastarkastukset ja tuulilasi cleaning operaatiot.

        Kaikki muu ulkomailla ja kone lennetään sinne tai jos ei lennä niin laivalla.
        Käyttävarmuus jenkki koneella on n. 15-25% uutena.
        Kone on niin polttoaine juoppo, ettei huolto saa olla kovin kaukana, jos ei ilmatankkauspalvelua ole tarjolla.

        Gripen toki huolletaan suomessa alusta loppuun. Ja varaosia on osavalmistuksen takia omasta takaa. Käyttävarmuus on siten lähelle 100%

        Tylsää trollausta. Valintamme F-35:n huollot on hankittu Suomeen ja ne tehdään Suomessa kokonaisuudessaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On helppo nähdä ongelma, joka syntyy esimerkiksi Su-34:n tavoittamisessa. Se saavuttaa korkealla 1,7–1,8 Machin nopeuden. Tietyissä taktisissa tilanteissa F-35 ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan Su-34:ää. Vielä enemmän tämä heikkous korostuu kohtaamisissa Su-27:n tai Su-35:n kanssa, jotka voivat saavuttaa yli 2 Machin huippunopeuden”, Dmitruk arvioi.
        R

        Emme tarvitse konetta, joka ottaisi Su-34:n tai Su-35:n kiinni, vaan koneen, joka pysyy niiltä näkymättömissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tylsää trollausta. Valintamme F-35:n huollot on hankittu Suomeen ja ne tehdään Suomessa kokonaisuudessaan.

        Unohda unesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puola on aiheesta huolissaan.

        NATO on demokraattinen organisaatio, siellä saa kritisoida vaikka olisikin täysin riippuvainen kritiikin kohteesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luitko tämän kohdan.
        On helppo nähdä ongelma, joka syntyy esimerkiksi Su-34:n tavoittamisessa. Se saavuttaa korkealla 1,7–1,8 Machin nopeuden. Tietyissä taktisissa tilanteissa F-35 ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan Su-34:ää. Vielä enemmän tämä heikkous korostuu kohtaamisissa Su-27:n tai Su-35:n kanssa, jotka voivat saavuttaa yli 2 Machin huippunopeuden”, Dmitruk arvioi.

        Ei tarvitse edes lukea .... F-35:n pääaseistuksena on AIM-120 AMRAAM ilmataisteluohjus, joka kirmaa MACH 4 nopeuteen.
        "Parhaan, ikinä, missään", sukhellushävittäjän pilotti ei edes saa tietää, mikä ja mistä iski.
        Tämä on täysin aukoton FAK-TA!.

        TIRSK!.

        Ei ole mitään ongelmaa. Kas kun .... F-35:n pääaseistuksena on AIM-120 AMRAAM ilmataisteluohjus, joka kirmaa MACH 4 nopeuteen.
        "Parhaan, ikinä, missään", sukhellushävittäjän pilotti ei edes saa tietää, mikä ja mistä iski.
        Tämä on täysin aukoton FAK-TA!.

        TIRSK!.

      • Anonyymi

        "Juuri siksi Suomi onkin jo hankkinut F-35:n huollot Patrialle. Huollamme siis itse tuon tulevan hävittäjämme emmekä ole riippuvaisia muista maista."

        Aluksi: .Suomi ei ole Patria Oyj, eikä myöskään päin vastoin.
        Tiltu voi todistaa asian jos Patria Oyj on mielestään Suomi(Oyj?).

        Patria ei ole hankkinut F-35:n huoltoja Patrialle, vaan Patria Belgium Engine Centerille.
        Patria ja Kongsberg ostivat AIM Norwayn osakekannan yhdessä toukokuussa 2019.

        Suomeen ei huoltoja tule.
        Yrityksen päätoimipiste sijaitsee Herstalissa Liegen ulkopuolella Belgiassa ja se työllistää noin 90 henkilöä.
        "Tämä hankinta ei aiheuta muutoksia asiakassopimuksiin, henkilöstön palkkoihin tai muihin yhtiön aiemmin tekemiin sitoumuksiin ja se on lain vaatimusten mukainen. Hankinnan myötä BECin virallinen nimi muuttuu Patria Belgium Engine Center SRL:ksi"

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        F-35 -koneet huolletaan täysin Patrian toimesta suomalaisilla kentillä. Sen vuoksihan nuo huollot ostettiin.

        Wrong!

        "Aluksi: .Suomi ei ole Patria Oyj, eikä myöskään päin vastoin.
        Tiltu voi todistaa asian jos Patria Oyj on mielestään Suomi(Oyj?)."

        Tiltut valehtelevat aina ja kaikesta Venäjän/Neuvostoliiton puolesta, joten älä luota heidän todistuksiinsa. Patrian omistuksesta on edelleen Suomen valtiolla yli puolet.

        Ja tässä pääasia tuosta Pesosen kirjoituksesta:

        "Sama suomalaisnorjalainen yhtiö tulee ylläpitämään F-35-hävittäjiä niin Norjan Ørlandissa ja Bodøssa kuin myös Suomen Rovaniemellä, Rissalassa ja Pirkkalassa. Tämän varmisti jo edellinen Sipilän hallitus viisaasti toimillaan."

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        F-35 -koneet huolletaan täysin Patrian toimesta suomalaisilla kentillä. Sen vuoksihan nuo huollot ostettiin.

        Suomessa hoidetaan tulevaisuudessa ainoastaan Gripenien huollot kentillä. Myös lyhyillä kentillä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Suomi tietenkin huoltaa F-35:t Suomessa ostettuaan niiden huollot Patrialle. Vastoin valheitasi.

        Ja ne huolletaan Belgiassa ja mahdollisesti Norjassa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tylsää trollausta. Valintamme F-35:n huollot on hankittu Suomeen ja ne tehdään Suomessa kokonaisuudessaan.

        Siis F-35 huollot tehdään Belgiassa kokonaisuudessan, USA:n akreditoiman henkilökunnan toimesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa hoidetaan tulevaisuudessa ainoastaan Gripenien huollot kentillä. Myös lyhyillä kentillä.

        Tiltu ei tiennyt, että Suomen valinta on jo käytännössä tehty: F-35.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis F-35 huollot tehdään Belgiassa kokonaisuudessan, USA:n akreditoiman henkilökunnan toimesta.

        Paitsi tietenkin suomalaiset F-35, jotka huolletaan täällä Suomessa. Sen vuoksihan Suomen valtio ne huollot suomalaiselle yhtiölleen osti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa hoidetaan tulevaisuudessa ainoastaan Gripenien huollot kentillä. Myös lyhyillä kentillä.

        Ei hoideta, eikä huolleta .... gripen e experimentalkoneita. Jos harjoituksissa käyvät (sikäli, kun experimentalhävittäjä koskaan edes ehtii sarjatuotantoon), niin tankkauspalvelua saa, Suomen Ilmavoimien toimesta.

        TIRSK!.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Puola ei ollut niin kaukaa viisas kuin Suomi.

        Puola on kovemman jenkkipainostuksen alla kuin Suomi.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Luin. F-35:n ei ole tarkoituskaan saavuttaa venäläisiä koneita, vaan niiden ohjusten, jotka ne kykenevät laukaisemaan kauan ennen kuin venäläinen kone on havainnut F-35:ttä.

        Maallikot arvuuttelee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puola on kovemman jenkkipainostuksen alla kuin Suomi.

        Puola on ollut venäläisten painostuksen alla Neuvostoliiton aikaan ja siksi se nyt osti F-35:t. Ei koskaan enää mentaliteetillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Maallikot arvuuttelee.

        Jokainen edes hieman omaa älyään käyttävä voi ihan itse järkeillä, mitä tarkoittaa se, että Suomi on ostanut F-35:n huollot jo valmiiksi. Jokainen, jonka äly ei siihenriitä, voi vielä arvailla, että josko Suomi kuitenkin valitsisi Gripenit.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Emme tarvitse konetta, joka ottaisi Su-34:n tai Su-35:n kiinni, vaan koneen, joka pysyy niiltä näkymättömissä.

        Venäjän kehittyneimmiltä tutkilta ei mikään olemassa oleva kone pysy näkymättömissä. Ne käyttävät monitaajuuskeilausta erilaisilla singnaaleilla ja spektreillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän kehittyneimmiltä tutkilta ei mikään olemassa oleva kone pysy näkymättömissä. Ne käyttävät monitaajuuskeilausta erilaisilla singnaaleilla ja spektreillä.

        Sitten kun Venäjä onnistuu 2100-luvulla puristamaan tuon tekniikan ohjuksiinsa, niin F-35:t ovatkin hyödyttömiä. Eikö ymmärrys riitä edes siihen, että osuakseen F-35:n, ohjuksen pitää kyetä lukittautumaan siihen, eikä se riitä, että maatutka havaitseee F-35:n lentelevän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Patria osti vain liiketoiminnot. Toimipisteet pysyvät edelleen alkuperäisissä maissa, ei siis esim. Suomessa.
        Tuulilasin pyyhkimis- ja rengaspaineiden tarkistusoikeus ei eiitä Suomelle.

        Suomi tarvitsee ja haluaa myös kriittisten varaosien valmistuksen. Kone on voitava korjata omin voimin ja sitä ulkomaiset huoltopisteet eivät voi taata, vaikka Patria niissä olisikin osakkaana. Noilla sotakoneilla kun on yleensä tarvetta vähän isompiinkin restaurointeihin. :D

        Paskasta paljon korjaamisia taijja jäähä.
        -Elä nyt vielä esitä taisteluväsymystä.
        Tässähän on hippasut vasta alullaan.
        -No neku hippassoo, anttaahha heijjänni hippasta.
        Sinä meinaat niinku Kreikanni malliin.
        Noku niillä on ne huvittavat tupsu-tossut sotilailla.
        Eikö meilläki voitas tuota,
        EI VOIJJA.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        F-35 -koneet huolletaan täysin Patrian toimesta suomalaisilla kentillä. Sen vuoksihan nuo huollot ostettiin.

        Onko ne jo huollot ostettu?
        Käsittääkseni ei ole vielä kone tyyppiä tai valmistajaa päätetty.
        -Muttajos sinulla on tuota keittiön puolen tietoa ,
        niin kerro.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paskasta paljon korjaamisia taijja jäähä.
        -Elä nyt vielä esitä taisteluväsymystä.
        Tässähän on hippasut vasta alullaan.
        -No neku hippassoo, anttaahha heijjänni hippasta.
        Sinä meinaat niinku Kreikanni malliin.
        Noku niillä on ne huvittavat tupsu-tossut sotilailla.
        Eikö meilläki voitas tuota,
        EI VOIJJA.

        Höpinää vain. Tiltut kun eivät järkisyillä kykene vastsustamaan Suomen F-35-hankintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luitko tämän kohdan.
        On helppo nähdä ongelma, joka syntyy esimerkiksi Su-34:n tavoittamisessa. Se saavuttaa korkealla 1,7–1,8 Machin nopeuden. Tietyissä taktisissa tilanteissa F-35 ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan Su-34:ää. Vielä enemmän tämä heikkous korostuu kohtaamisissa Su-27:n tai Su-35:n kanssa, jotka voivat saavuttaa yli 2 Machin huippunopeuden”, Dmitruk arvioi.

        Pekuloottelemahan .
        -Jos nyt 1,7 mach konneeta ammuttaan ohjus nopeudella 2, 2mach konneeseen päin,
        niin tavottaako se ohjus,
        .,Tietenni riippuuhan se machista,
        No en, minä en kyllä tiijä mittään.
        No todennäkösesti iskkettyy n.puole machin noppeuvella ,
        -Niiku peto persseesseen.
        Tätä me upsseeri kerholla ryypättiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko ne jo huollot ostettu?
        Käsittääkseni ei ole vielä kone tyyppiä tai valmistajaa päätetty.
        -Muttajos sinulla on tuota keittiön puolen tietoa ,
        niin kerro.

        "Onko ne jo huollot ostettu?"

        On .Ne on ostettu suomalaiselle valtionyhtiö Patrialle, joka hankki ne yhdessä Norjan kanssa.

        "Käsittääkseni ei ole vielä kone tyyppiä tai valmistajaa päätetty.
        -Muttajos sinulla on tuota keittiön puolen tietoa ,
        niin kerro."

        Tässä ketjussa löytyy kyllä tuo linkki, mutta voin antaa sen uudestaan:

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/norjan-ja-suomen-f-35-havittajat-paatos-on-tehty-jo-kauan-sitten/

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pekuloottelemahan .
        -Jos nyt 1,7 mach konneeta ammuttaan ohjus nopeudella 2, 2mach konneeseen päin,
        niin tavottaako se ohjus,
        .,Tietenni riippuuhan se machista,
        No en, minä en kyllä tiijä mittään.
        No todennäkösesti iskkettyy n.puole machin noppeuvella ,
        -Niiku peto persseesseen.
        Tätä me upsseeri kerholla ryypättiin.

        Jatka vain ryyppäämistäsi, mutta älä jaa sitä täällä.

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        Ei tarvitse edes lukea .... F-35:n pääaseistuksena on AIM-120 AMRAAM ilmataisteluohjus, joka kirmaa MACH 4 nopeuteen.
        "Parhaan, ikinä, missään", sukhellushävittäjän pilotti ei edes saa tietää, mikä ja mistä iski.
        Tämä on täysin aukoton FAK-TA!.

        TIRSK!.

        Mistä lehdestä Mopo-Jonne on tuon viestinsä sisällön kopioinut ??????????????????

        Paperiliidokki-pojilla ei ole hajuakaan lentävistä laitteista ,muuta kuin se ,että alla ei saa jäädä !

        t: Kauhavan Ilmasotakoulu- v2000

      • Anonyymi

        Puola ei kritisoi F -35 -kauppoja. Ysittinne upseeri kritisoi syistä, joita emme tiedä. On jopa mahdollista, että joku toinen toimittaja on ostanut hänet tekemään propagandaa F-35 -hävittäjiä vastaan.

        F-35 on mennyt erittäin hyvin kaupaksi maailmalle. Esimerkiksi norjalaiset ja tanskalaiset ovat siihen tyytyväisiä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Jokainen edes hieman omaa älyään käyttävä voi ihan itse järkeillä, mitä tarkoittaa se, että Suomi on ostanut F-35:n huollot jo valmiiksi. Jokainen, jonka äly ei siihenriitä, voi vielä arvailla, että josko Suomi kuitenkin valitsisi Gripenit.

        Voi voi kun ne huollot ovat Belgiassa ja Norjassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi kun ne huollot ovat Belgiassa ja Norjassa.

        Suomi tietenkin huoltaa omat F-35:t Suomessa.

    • Anonyymi

      "Artikkelin mukaan Puola ei esimerkiksi saa oman hallintaansa koneen kaikkia huolto- ja korjaustoimintoja eikä siten myöskään strategista autonomiaa koneen käytössä. Ostaessaan nämä palvelut ulkopuolelta Puola maksaa miljardeja ulkomaisille yhtiöille koneiden käyttöaikana, artikkeli huomauttaa."

      Nehän sitten varmaan lentää ne koneet Suomeen huollettaviksi, palstan Nato- terojen mukaanhan Suomi osti F- 35 hävittäjien huollot😅

    • Anonyymi

      Puolaa on kusetettu kunnolla.

    • Anonyymi

      Kalliita ja turhanpäiväisiä sotaleluja aikuisten jonniin joutaviin ja ihan turhiin hönö-sotaleikkeihin.

    • Anonyymi

      Tuli Puolalle vähä kallis sampa, niinkuin Kalle Tappioiselle pruukaa.

    • Anonyymi

      Eikös Puolan pitänyt saada koneet sisäpiirihintaan, alle tuotantokustannusten? :D :D :D :D

      Noh molokki. Pelasta pallopää Polskit.

      Pelastettavia keski- ja pohjois Euroopassa.

      Norja, Tanska, Hollanti Belgia, Puola - entisen Baltian maat ja kaikki muut varsovanliiton innokkaat liittoutujamaat.

      Loput ovat joutuneet Natoon ja haluavat siitä irti. Liian kallis ja kekittyy nykyisin hyökkäämään USA:n rinnalla.

      • "Eikös Puolan pitänyt saada koneet sisäpiirihintaan, alle tuotantokustannusten? :D :D :D :D"

        Eipä Puola koneiden hinnasta valitakaan, vaan siitä, että huollot ovat ulkomailla. Suomella ei ole sitä ongelmaa, koska ostimme jo F-35:n huollot Patrialle ja konet huolletan Suomessa.

        "Loput ovat joutuneet Natoon ja haluavat siitä irti. Liian kallis ja kekittyy nykyisin hyökkäämään USA:n rinnalla."

        Kukaan ei ole eroamassa NATO:sta. NATO ei ole hajoamssa eikä Venäjä siis pääsekään sotimaan muualle Eurooppaan kuin Ukrainassa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Eikös Puolan pitänyt saada koneet sisäpiirihintaan, alle tuotantokustannusten? :D :D :D :D"

        Eipä Puola koneiden hinnasta valitakaan, vaan siitä, että huollot ovat ulkomailla. Suomella ei ole sitä ongelmaa, koska ostimme jo F-35:n huollot Patrialle ja konet huolletan Suomessa.

        "Loput ovat joutuneet Natoon ja haluavat siitä irti. Liian kallis ja kekittyy nykyisin hyökkäämään USA:n rinnalla."

        Kukaan ei ole eroamassa NATO:sta. NATO ei ole hajoamssa eikä Venäjä siis pääsekään sotimaan muualle Eurooppaan kuin Ukrainassa.

        On helppo nähdä ongelma, joka syntyy esimerkiksi Su-34:n tavoittamisessa. Se saavuttaa korkealla 1,7–1,8 Machin nopeuden. Tietyissä taktisissa tilanteissa F-35 ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan Su-34:ää. Vielä enemmän tämä heikkous korostuu kohtaamisissa Su-27:n tai Su-35:n kanssa, jotka voivat saavuttaa yli 2 Machin huippunopeuden”, Dmitruk arvioi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On helppo nähdä ongelma, joka syntyy esimerkiksi Su-34:n tavoittamisessa. Se saavuttaa korkealla 1,7–1,8 Machin nopeuden. Tietyissä taktisissa tilanteissa F-35 ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan Su-34:ää. Vielä enemmän tämä heikkous korostuu kohtaamisissa Su-27:n tai Su-35:n kanssa, jotka voivat saavuttaa yli 2 Machin huippunopeuden”, Dmitruk arvioi.

        F-35 on todettu kalliiksi joka maassa johon se on hankittu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On helppo nähdä ongelma, joka syntyy esimerkiksi Su-34:n tavoittamisessa. Se saavuttaa korkealla 1,7–1,8 Machin nopeuden. Tietyissä taktisissa tilanteissa F-35 ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan Su-34:ää. Vielä enemmän tämä heikkous korostuu kohtaamisissa Su-27:n tai Su-35:n kanssa, jotka voivat saavuttaa yli 2 Machin huippunopeuden”, Dmitruk arvioi.

        Mikä ongelma ??????
        F-35:n pääaseistuksena on AIM-120 AMRAAM ilmataisteluohjus, joka kirmaa MACH 4 nopeuteen.
        "Parhaan, ikinä, missään", sukhellushävittäjän pilotti ei edes saa tietää, mikä ja mistä iski.
        Tämä on täysin aukoton FAK-TA!.

        TIRSK!.

    • Anonyymi

      Minulla on huonoja kokemuksia sähköisistä vuokrapotkulaudoista.

    • Anonyymi

      Saying Goodbye to the Hornet F-18 - FINITO. Last Flight. Soon in Finnland!

      They are not stupid in Finnland. They chose the Gripen fighter as their next aircraft type.

    • Anonyymi

      Viidennen sukupolven stealth hävittäjä, jossa meinaa pilotilta lähteä taju ja silti jää suhoille jälkeen, bullshit?

    • Anonyymi

      Puolalle on luvassa pientä lievitystä kun se osallistuu koneillaan USA:n taistelu operaatioihin, mutta vain sotatoimialueilla.

      Tavallisesta partiolento toiminnasta ei makseta sielläkään mitään.

      Tuli vähä kallis sampa, ruikutti Tappioisen kusetettu Kalle poika rapuloissaan.

      • Anonyymi

        Tribuna Ludun toimitus ottaa osaa Puolan ilmavoimien suruun.

        Priimaa kun yrittää hankkia mutta sionisti ketku myy vajakki-keharin moninkertaisella hinnalla toimivaan laadukkaaseen Euro hävittäjään verraten, niin ei se paljon naurata.

    • Anonyymi

      Tulee muistaa, minkälaisella hulabaloolla Lemmenjoella oltiin PANEMASSA ja myös nimiä F-45 esisopimus papereihin.

      Onneksi johto havahtui ja nyt valvontaa on lisätty niin, ettei Lemmenjoen kaltaista disco hileistä nuuska muikkusten "TOP-GUN" näytelmää tai mitään vielä pahempaa enää pääse tapahtumaan.

    • Anonyymi

      Rysälän Dildut pan iikissa. F-35 on kone jolla mennään 2070 asti. Silloin ei ole enää rysäpöksyjä.

      • Anonyymi

        Puola maksaa hankintapäätös virhettään varmasti vielä 2070 jälkeenkin ja lentää vanhalla venäläiskalustolla, jos ei ole ajautunut konkurssiin sitä ennen.

        Tais tulla liian kallis sampa?

    • Anonyymi

      Ei suomeen osteta mitään f35ttä vaan hornettien seuraaja superhornet jos hävittäjä hankitaan USAsta ja jos ei niin hankittava hävittäjä on arvoitus.

    • Anonyymi

      F-35 konetta pukkaa tulemaan. Venäjällä ilmavoimat kaivautuvat jo ulkohuussin alle turvaan.

      • No sitäpä juurikin ..... Jokos sillä sun apinaorkesterilla on keikkasettii mietittynä?.
        Tuleeko AgitProp-covereita?.

        Khi, khi, khi .....

    • Anonyymi

      Ei se ole Venäjän ilmavoimat vaan USA:n koko asevoimat Locheed Martinin pelastustalkoissa kansalliskiihkoisessa mielentilassa.

      Etsivät niitä Lockheed Martinin osakkeita joilla voi kohta pyyhkiä perseensä. Ilmeisesti Eurooppalaiset olivat ennakoineet tulevan.

    • On jäänyt vähälle huomiolle hävittäjien käytettävyys ikään kuin kaikkien valmistajien kaikki hävittäjät olisivat lentokunnossa koko ajan. Eivät ole. Sen lisäksi huoltotarve eri hävittäjien kesken vaihtelee merkittävästi. Niiden tietojen perusteella mitä olen löytänyt, on selvinnyt, että esimerkiksi F35-kalustosta maailmalla voi olla erilaisten huoltotoimien kohteena kerralla 60% ja vain 40% lentoon kykeneviä . Pidän "ilmojen Ferrarin" kohdalla tuota luonnollisena eikä USA:n kohdalla väliäkään kun käytössä on tuhansia koneita, mutta kun Suomella on jatkossakin vain noin 60 hävittäjää, käytettävyydellä on väliä. Parempi olisi, että yli 40 olisi lentokunnossa ja alle 20 huollossa kuin päinvastoin.

      • Tuuuuskimpa ....

        Kyllä nuokin asiat on otettu huomioon valintaprosesssissa ... sen verran pitkäkestoinen on HX-proggis.

        IMHO.

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        Tuuuuskimpa ....

        Kyllä nuokin asiat on otettu huomioon valintaprosesssissa ... sen verran pitkäkestoinen on HX-proggis.

        IMHO.

        "... sen verran pitkäkestoinen on HX-proggis."

        ...joka on Lockheed Martinin osalta nyt onnellisesti ohi.

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        Tuuuuskimpa ....

        Kyllä nuokin asiat on otettu huomioon valintaprosesssissa ... sen verran pitkäkestoinen on HX-proggis.

        IMHO.

        Kerropa mopo-Jonne mitä lyhenne HX tarkoittaa, ihan vaan omasta ja pikkukakkosen näkökulmasta !

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa mopo-Jonne mitä lyhenne HX tarkoittaa, ihan vaan omasta ja pikkukakkosen näkökulmasta !

        KVG ... vdun PEELO!.

        TIRSK!.

    • Anonyymi

      Ranskalaisissa on paljon sähkövikoja.

    • Anonyymi

      Hyvä kun Suomessa ei tarvitse kritisoida hävittäjäkauppoja kun niitä ei tule,rahat tarvitaan hyödyllisempään käyttöön eikä mihinkään hävittäjiin. Kiitos koronan.

      • Anonyymi

        Juuri näin.Rahat meni koronan mukana Goodbye F-35!

      • HX-hanke etenee, kuten on suunniltelu, ryssäntrollin räkyttämisestä huolimatta.

        Tyydy siihen, hottentotti..

        IMHO.

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        HX-hanke etenee, kuten on suunniltelu, ryssäntrollin räkyttämisestä huolimatta.

        Tyydy siihen, hottentotti..

        IMHO.

        HX-hanke kyllä etenee, muttei L&M. :D

        Tuhlasivat mahdollisuutensa. Se oli meille pettymys, emmekä tuhlaa siihen enää resursseja.
        Luotettavuus on yksi vaatimuksemme.

      • Anonyymi kirjoitti:

        HX-hanke kyllä etenee, muttei L&M. :D

        Tuhlasivat mahdollisuutensa. Se oli meille pettymys, emmekä tuhlaa siihen enää resursseja.
        Luotettavuus on yksi vaatimuksemme.

        Miksi haitallisen vieraslajin edustaja käyttää monikkopersoonaa .... taasko alkoi jakautuminen mielikuvituskavereihin ja kuviteltuun "enemmistöön"?.

        HX-hankkeen päätökset tekevät aikanaan alan rautaiset ammattilaiset ... ei kaltaises patologinen pazkanjauhaja, joka värisevällä äänellä yrittää änkyttää ja todistella jotain valtuuston edessä .... vai kuinka on ...J-Lo?

    • Anonyymi

      Aivan turha Ostos....
      Kantsis perua ja käyttää rahat oikein......

    • Anonyymi

      Katselin dokumentin Harri Sailaksesta.
      Kenrl Pajunen käski hänet ministeriöstä kysymään mikä kone ostetaan.
      Sailas sai ministeriöstä epämäärisen lausunnon ja sanoi paluumatkalla PÄÄTTÄNEENSÄ että Hornetit ostetaan.
      Näin loppuunasti harkiten alistuimme Amerikan ohjattavaksi .
      Ja olemme vousien saatossa vajonneet yhä syvemmälle sotaiseen höttöön.
      Vaatii koko kansakunnan ja uusien johtajien ponnistelun nousta siitä saastasta.
      Amerikkalaisia koneita ei tähän itsenäistymiseemme tarvita

      • Anonyymi

        Ryssien koneilla ei enää lennellä.

        Se on hyvä se.

        Ladastakaan ei ole kuin jalankulkijoiden tappajaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryssien koneilla ei enää lennellä.

        Se on hyvä se.

        Ladastakaan ei ole kuin jalankulkijoiden tappajaksi.

        Vaikutat niin sivistyneeltä, niinkuin Natottajat vähiin päihin, että uskottava on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryssien koneilla ei enää lennellä.

        Se on hyvä se.

        Ladastakaan ei ole kuin jalankulkijoiden tappajaksi.

        On se hianua! F-35:stakaan ei ole kuin Palestiinalais lasten tappajaksi.

    • Anonyymi

      Puola katuu F-35 hävittäkauppaansa. Samoin tekee Australia.

      • Anonyymi

        Ois Puola saanut ostaa venakon koneet, Australialle tuskin olisi myyty, mutta onhan noita muitakin.

      • EIvät varmasti kadu. PISTE!.

    • Anonyymi

      suomen kannattaisi satsata miljardit biologisen sodan käynnin torjuntaan , ei superhorneteilla tai vast, niitä torjuta.

    • Anonyymi

      Biologinen rysäpöksyjen nitistäminen lienee säännösten vastaista.

      • Noh ... lopputulos lasketaan ja tarkoitus pyhittää keinot. :-)

        TIRSK!.

    • Anonyymi

      Ennakkosuosikki F-35 vahvoilla. Huoltokin järjestyy kotimaisin voimin.
      Suomesta on tullut huomaamatta sotilasmahti joka löylyttää itänaapurin milloin tahansa.

      • Anonyymi

        Ennakkosuosikki F-35 vahvoilla Hollannissa. Huoltokin järjestyy Naapuri Belgiassa tai Norjassa melkein suomalaisin voimin, Partia kun on huoltoyhtiössä osakas.

        Suomi oli menettää lähes koko puolustusbudjetteinsa jos olisi hankkinut toimimatonta ja törkeän ylihintaista L&M kalkkuna kalustoa. Se on epäluotettavaa ja tarkoitettu siviilien joukkotuhontaan, joten ei sovellu Suomen tarpeisiin.
        Täällä pohjoisessa sen pilotti löytäisi todennäköisimmin itsensä jostain itänaapurin laajoista soista.

        Onneksi F-35 ei toiminut Suomessa. Määrä ei korvannut laatua, sillä puolet koneista jäi jo matkalle ja puolet perillepäässeistä ei toiminut luvatusti.

        Se oli GOOD BYE NOW AND FOREVER!

    • Anonyymi

      Onneksi emme ole sekaantuneet noihin afääreihin.

      • Niin ........... eihän kaltaisellas persaukisella KELAelätillä ole mitään mahdollisuuttakaan osallistua mihinkään afääreihin, joten on erittäin helppoa "kehua" ... vai mitä J-Lo?.

        TIRSK!.

    • Anonyymi

      "Se on tarkoitettu siviilien joukkotuhontaan, joten ei sovellu Suomen tarpeisiin."

      Pienet vihreät miehet selviävät? Kyllä minun mielestä on hyvä asia jos rysäpöksyjä kaatuu. Mitä enemmän sen parempi.

    • Anonyymi

      Onko nyt kyse Puolan vai jonkin toimittajan esittämästä kritiikistä?

      • Anonyymi

        Toimittajan. Trolleille se tarkoittaa Puolaa, mikäli katsovat sellaisen väitteen toimivan paremmin propagandassaan.

      • Meillä ei ole tarkoitus voittaa sotaa Venäjää vastaan, vaan estää se huolehtimalla omasta ilmapuolustuksestamme. Ja siihen tehtävään F-35 on paras vaöintamme.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Meillä ei ole tarkoitus voittaa sotaa Venäjää vastaan, vaan estää se huolehtimalla omasta ilmapuolustuksestamme. Ja siihen tehtävään F-35 on paras vaöintamme.

        Siviilejä tappamalla F-35:lla? Älä nyt saatanan pöljä unta nää.

        Paras tapa välttää sota on pitää riidanhaluinen USA ulkona Suomen alueelta sopimuksin ja diplomatian keinoin. Silloin ei Venäjälläkään ole intohimoja alueeseemme.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Meillä ei ole tarkoitus voittaa sotaa Venäjää vastaan, vaan estää se huolehtimalla omasta ilmapuolustuksestamme. Ja siihen tehtävään F-35 on paras vaöintamme.

        Gripen on paras valinta Suomen tarpeisiin.

        Tehokas ja hinta/laatu kohdallaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siviilejä tappamalla F-35:lla? Älä nyt saatanan pöljä unta nää.

        Paras tapa välttää sota on pitää riidanhaluinen USA ulkona Suomen alueelta sopimuksin ja diplomatian keinoin. Silloin ei Venäjälläkään ole intohimoja alueeseemme.

        "Siviilejä tappamalla F-35:lla? Älä nyt saatanan pöljä unta nää."

        Pöjä olet itse, jos luulet, että F-35 on suunniteltu tappamaan siviilejä. se on suunniteltu tuhoamaan venäläisiä hävittäjiä.

        "Paras tapa välttää sota on pitää riidanhaluinen USA ulkona Suomen alueelta sopimuksin ja diplomatian keinoin. Silloin ei Venäjälläkään ole intohimoja alueeseemme."

        Niin luultiin Ukrainassakin vielä vuonna 2013. Olivat täysin väärässä, koska eivät ymmärtäneet asuvansa rikollisvaltion viuereesä. Siksi meidän tulee hakeutua NATO:n jäseniksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Gripen on paras valinta Suomen tarpeisiin.

        Tehokas ja hinta/laatu kohdallaan.

        Gripeniä tiltut kehuvat, koska se ei ole edes valmis ja valittavana on paljon parempi vaihtoehto F-35.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Gripen on paras valinta Suomen tarpeisiin.

        Tehokas ja hinta/laatu kohdallaan.

        Ei oo, ei tuu, eikä myöskään tilata ... gripen e exparimentalkonetta Suomeen.

        PISTE ja !.

        IMHO.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Gripen on paras valinta Suomen tarpeisiin.

        Tehokas ja hinta/laatu kohdallaan.

        Ei oo, ei tuu, eikä myöskään tilata ... gripen e exparimentalkonetta Suomeen.

        PISTE ja !.

        IMHO.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gripen on paras valinta Suomen tarpeisiin.

        Tehokas ja hinta/laatu kohdallaan.

        Mielestäni se olisi Eurofighterin kanssa varteenotettava vaihtoehto. Konekohtainen aseistus tuskin Eurofighterin kohdalla ongelma, NATO-optiot.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni se olisi Eurofighterin kanssa varteenotettava vaihtoehto. Konekohtainen aseistus tuskin Eurofighterin kohdalla ongelma, NATO-optiot.

        Ei ole ... soon vanha ....

        TIRSK!.

    • Anonyymi

      Sen huomaa siitäkin kuinka Pietarin Trollien alaleuka väpättää että F-35 kone on Suomelle juuri oikea valinta.

      • Anonyymi

        Kerro ihmeessä nyt koko Euroopalle, miten estäisimme 3. maailmansodan ulottumasta alueellemme muutamalla kymmenellä suihkuhävittäjällämme. Voiko joku sotahullu olla tosiaan niin PAHVI, ettei ymmärrä suihkuhävittäjän olevan TAPPOKONE, jolla ei enää ESTETÄ minkäänlaista sotaa??? Auts-töks-töks!!
        Mahdollinen natokaan ei auttaisi, vaan päinvastoin se ainoastaan VARMISTAISI maasodankäynnin alueellamme, koska Suomihan olisi silloin täynnä natosotilaita ja -tukikohtia. Jo ennen sotaa.
        Sota voidaan ESTÄÄ vain ja ainoastaan VIISAALLA JA RAUHANTAHTOISELLA ULKOPOLITIIKALLA, jota maamme on onneksemme harjoittanut ainakin viimeiset 75 VUOTTA!!
        Mikä on, ettei rauha kelpaa joillekin ilman 10 miljardin euron tappokoneita??
        Tuo 10 miljardia euroa tarvitaan vielä monta kertaa tulevan todella rankan talouslaman hoitamiseen, jonka rinnalla esim. 1990-luvun törppöjen pankinjohtajien itse aiheuttama pankkien kaataminen oli lasten leikkiä.

        Suomen puolustusvoimat ja turvallisuuspolitiikan ammattilaiset ovat täysin yksimielisiä siitä, että Suomi tarvitsee puolustuksekseen tehokkaat ilmavoimat. Ja F-35-laivasto takaa sen kymmeniksi vuosiksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerro ihmeessä nyt koko Euroopalle, miten estäisimme 3. maailmansodan ulottumasta alueellemme muutamalla kymmenellä suihkuhävittäjällämme. Voiko joku sotahullu olla tosiaan niin PAHVI, ettei ymmärrä suihkuhävittäjän olevan TAPPOKONE, jolla ei enää ESTETÄ minkäänlaista sotaa??? Auts-töks-töks!!
        Mahdollinen natokaan ei auttaisi, vaan päinvastoin se ainoastaan VARMISTAISI maasodankäynnin alueellamme, koska Suomihan olisi silloin täynnä natosotilaita ja -tukikohtia. Jo ennen sotaa.
        Sota voidaan ESTÄÄ vain ja ainoastaan VIISAALLA JA RAUHANTAHTOISELLA ULKOPOLITIIKALLA, jota maamme on onneksemme harjoittanut ainakin viimeiset 75 VUOTTA!!
        Mikä on, ettei rauha kelpaa joillekin ilman 10 miljardin euron tappokoneita??
        Tuo 10 miljardia euroa tarvitaan vielä monta kertaa tulevan todella rankan talouslaman hoitamiseen, jonka rinnalla esim. 1990-luvun törppöjen pankinjohtajien itse aiheuttama pankkien kaataminen oli lasten leikkiä.

        "Kerro ihmeessä nyt koko Euroopalle, miten estäisimme 3. maailmansodan ulottumasta alueellemme muutamalla kymmenellä suihkuhävittäjällämme. "

        Se estetään kokonaisuudella. Vähän samoin, kuin minä omaan sellaisen uskottavan puolustuksen kaltaisias, patologisesti valehtelevia ryssäntrolleja vastaan ja ellet usko, niin tulehan ottamaan selvää ... osoitepuolelta. :-)

        Khi, khi, khi .............

        Uskallatko netti-pelkuri edes avata ovea jos soitan kelloa ? Juokset takaoven kautta karkuun lumpiot väärinpäin kuin ajokoiralla KHIHIHIHIHIHIH KHIHIHIHIHIHIHI....

        T: porin lennosto

    • Anonyymi

      Uusia ongelmia F-35:n tielle,Venäjällä ja Kiinassa ovat älynneet alkaa käyttämään tutkiaan siten että lähettäjä yksikkö onkin eri paikassa kuin vastaanottaja yksikkö ja näin eri kulmassa jolloin stealthkoneet menettää paljon häivekyvystään. Joten tutkien häirintä voikin olla parempi ja kyvykkäämpi ominaisuus tulevaisuudessa kuin pelkkä stealth.

      • Anonyymi

        Israelin puolustusministeriössä tämänkaltainen kehitys on jo ennakoitu, tästä syystä F-35 hävittäjien ylivoiman on laskettu kestävän noin kymmenen vuotta, minkä huomioiden tehdään jatkosuunnitelmia puolustuskyvyn kehittämiseksi tulevaisuudessa.

        Venäläisiä koneita ei kritisoida.

        Niitä ei pidetä sen arvoisina?

        Ei edes sen arvoisina?

      • Oi hellanlettas .... Nytkö vasta?. Siinäpä melkoisia "edelläkävijämaita"

        Britti, Robert Watson-Watt huomasi asian jo 30-luvulla, radiolähetysten avulla ja kehitti saaarivaltion turvaksi Chain Home-tutkaverkon.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Chain_Home

        HUUTONAURUA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        TIRSK!.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelin puolustusministeriössä tämänkaltainen kehitys on jo ennakoitu, tästä syystä F-35 hävittäjien ylivoiman on laskettu kestävän noin kymmenen vuotta, minkä huomioiden tehdään jatkosuunnitelmia puolustuskyvyn kehittämiseksi tulevaisuudessa.

        Ahaa nyt F-35 onkin ylivoimainen mutta vain seuraavat 10 vuotta.
        Rysäpöksyjen ÄO lahentelee kengän numeroa.

        Israel jyrää niillä vihollisiaan 70 luvulle asti. Ja jokainen tietää ettei Israelille kelpaa kuin paras kalusto. Muuten maahan kävellään ja se on pienen kansan loppu.

        Eikä Venäjän kaluston myynnistä arabeille ole Israelille muuta haittaa kuin että ammukset riittää harjoitusmaaleihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisiä koneita ei kritisoida.

        Niitä ei pidetä sen arvoisina?

        Ei edes sen arvoisina?

        "Venäläisiä koneita ei kritisoida."

        Israel ei käytä venäläisiä koneita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Venäläisiä koneita ei kritisoida."

        Israel ei käytä venäläisiä koneita

        Venäläiskonert eivät kelpaa korkean ÄO:n omaaville maille?

        Niin.

        Se ei ole ihme.

    • Anonyymi

      Meidän tulee nuukaan katsoa, mitä puolalaiset tekevät F-35 koneidensa kanssa ja tehtävä sitten oikeat ohtopäätökset asiasta.

      • Anonyymi

        Tuskinpa venäläisiä koneita kuitenkaan ostetaan.

        Kehitysmaa Intiallekaan ne eivät kelvanneet.

        Olivat heidän mukaansa kallein ja kehnoin puolustusvoimain virheinvestointi koskaan.

        Hyvä ruSSot jatkakaa samaan tapaan vaan!

    • Anonyymi

      Puolalla on oikeus olla tyytymätön kauppaansa. Puolaa on kustu linssiin, eivätkä päässeet lainkaan zoomailemaan mitä ovat ostamassa.

      Sama juttu HX-evaluoinnissa eivät toimineet, mutta "vissillä puheella toimii" kun se aika tulee.

      • Anonyymi

        Venäjällä ei ole yhtään huippuyliopistoa.

        Se näkyy valtavan selvästi Venäjän trollien ymmärryskyvyssäkin.

    • Anonyymi

      Puolahan on tyytyväinen kauppaan.
      Hyvin tyytyväinen. Sai vielä paljon alennusta.

      Rysäpöksyjen lukutaito rajoittuu 60-luvun neukkusarjiksiin.

      • Anonyymi

        Ja sellaisia luit siis missä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sellaisia luit siis missä?

        Venäjän trolli ei ymmärrä.

        Onko se muka ihme?

        Maassahan ei ole edes yhtä huippuyliopistoa.

        Ei siis edes yhtä, ja väestöä on yli 100 miljoonaa. Afrkka Euroopassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän trolli ei ymmärrä.

        Onko se muka ihme?

        Maassahan ei ole edes yhtä huippuyliopistoa.

        Ei siis edes yhtä, ja väestöä on yli 100 miljoonaa. Afrkka Euroopassa?

        Ei ihme, ettei venäläinen "tekniikka" kelpaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän trolli ei ymmärrä.

        Onko se muka ihme?

        Maassahan ei ole edes yhtä huippuyliopistoa.

        Ei siis edes yhtä, ja väestöä on yli 100 miljoonaa. Afrkka Euroopassa?

        Eikä Venäjällä ole GAY-klubejakaan niinkuin Isi Britanniassa ja USA:ssa joissa moraali ja sivistyskin on perseestä.

      • Anonyymi

        No kyllä ja Tiltun olematon tajuntakin pätkii, mutta se on totta että saivat monta rahaa takaisin kalkkunakaupan tädiltä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikä Venäjällä ole GAY-klubejakaan niinkuin Isi Britanniassa ja USA:ssa joissa moraali ja sivistyskin on perseestä.

        Emme kaipaa Suomeen tuollaista venäläistä "moraalia ja sivistystä".

      • Tuleeko Putinkin?

      • Tuleeko Putinkin?

    • Anonyymi

      "HX-hanke kyllä etenee, muttei L&M. :D

      Tuhlasivat mahdollisuutensa. Se oli meille pettymys, emmekä tuhlaa siihen enää resursseja.
      Luotettavuus on yksi vaatimuksemme."

      Liian kallis ja vaatimus, että koneet huolletaan ostajamaassa, näyttää olevan mahdoton totteuttaa. USA:lla on sotasalaisuuksia, joita ei muiden kanssa jaeta.

    • Anonyymi

      Sais sotahullut ja natohöperöt jo unohtaa hävittäjähankinnat tälläsenä aikana

      • Anonyymi

        Miksi vapaassa länsimaassa pitäisi unohtaa? Rysäpöksylässä on totuttu unohtamaan kun johdossa oleva tsaari antaa käskyn ja KGB antaa pamppua.

        Ne jotka eivät unohda unohdetaan mullan alle.

      • Anonyymi

        Niille pitäisi NATOpiikki höperehtimisen epidemian estämiseksi

    • Anonyymi

      Paskan myivät.

      • Anonyymi

        Sitähän ne venäläiset on sanoneet Putten kotimaisesta koronalääkkeestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän ne venäläiset on sanoneet Putten kotimaisesta koronalääkkeestä.

        Ehjä kondomi olisi ollut vanhemmillesi miellyttävämpi yllätys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehjä kondomi olisi ollut vanhemmillesi miellyttävämpi yllätys.

        Uskon, että vanhempasi ovat täsmälleen samaa mieltä, kohdallas ...........

        TIRSK!.

    • Anonyymi

      Paljon puhetta, vähän villoja.

      Meillä Natoa vastustavilla on demokraattisella ylivoimallamme viimeiset puheet ja
      Valintamme kohdistuu Gripen E hävittäjään.

      Natovastustajien YLIVOIMAA!

      • Anonyymi

        Puolustusvoimat menee suorituskyky edellä eikä tanssi rysäpöksyjen pillin mukaan.
        Puolustustusvoimat olisivat tyytyväisiä jos olisimme NATOssa. Silloin se keppi jolla hakkaamme Puttea kumppaneinen muuttuu pitemmäksi, raskaammaksi ja kestävämmäksi!

        Puolustusvoimat menee suorituskyky ja järki edellä. Siksi valinta kohdistuu Gripen E hävittäjään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puolustusvoimat menee suorituskyky ja järki edellä. Siksi valinta kohdistuu Gripen E hävittäjään.

        Niin menee, mutta sitä keskeneräistä experimentalkone gripeniä Suomen EI HANKITA. PISTE ja !.

        IMHO.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustusvoimat menee suorituskyky edellä eikä tanssi rysäpöksyjen pillin mukaan.
        Puolustustusvoimat olisivat tyytyväisiä jos olisimme NATOssa. Silloin se keppi jolla hakkaamme Puttea kumppaneinen muuttuu pitemmäksi, raskaammaksi ja kestävämmäksi!

        Nato Tiltut ja muut Nato-hihhulit ovat AINA vähintäin yhden askeleen takana, yleensä paljon enemmän.

        Myös Nato on kuolemassa. Se on viimeisiä kylmänsodan jäänteitä ja sen pitääkin mennä. Toivotaan että korona vauhdittaa Naton kuihtumista.

        NATO ei ole kuolemassa, vaan siihen on liittymässä lisää jäseniä. Seuraavassa NATO:n kokouksessa Monte Negro hyväksytään sen jäseneksi. Ja lisää maita on jonossa.

    • Anonyymi

      Tässä vaiheessa yhtä rikollista haalia matuja ja törsätä joihinkin vitun hävittäjiin, apinajärkisiä löytyy aina niinkuin vihreät ja kok

      • Anonyymi

        Suomen ei pidä tuhlata rahojaan venäläisnatsien ylläpitoon Suomessa.

        Hus siat metsään takaisin!

    • Anonyymi

      Kertokaa pöljät miten hävittäjät ratkaisee virusongelman, politisoimatta kaikkea

      • Anonyymi

        Virus lähtee kun jälkipoltto pannaan päälle.
        Matkalla terveisten viemisillä itään.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Puola on pelastettu piene ajan sisällä JO kaksi kertaa?

      Onkohan Baltian tauti peräisin Puolasta?

      Jotenkin siinä on selainen keskitysleirin käry?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tää ei oo politiikkaa. Tää lähtee kansasta!

    • Anonyymi

      Sellaista se on kun juhlitaan Neukkuvallan loppumista.
      Siinä rysäpöksyn trollille nieltävää.

      https://yle.fi/uutiset/3-10933202

      Perjantaina tulee kuluneeksi 30 vuotta neuvostovaltaa uhmanneesta ihmisketjusta Baltiassa. Kaksi miljoonaa virolaista, latvialaista ja liettualaista tarttui toisiaan kädestä, muodosti ihmisketjun ja vaati vapautta.

      Ihmisketju oli yli 600 kilometriä pitkä ja se kulki kaikkien kolmen neuvostotasavallan halki – Tallinnasta Riian kautta Vilnaan.

      • Anonyymi

        Voi kunpa baltit kyläilisivät toisissaan ja kokoontuisivat keskenään sankoin joukoin tänäkin päivänä vapauttaan juhlimaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kunpa baltit kyläilisivät toisissaan ja kokoontuisivat keskenään sankoin joukoin tänäkin päivänä vapauttaan juhlimaan!

        Voi olla vähän väkeä paikalla kun on huomanneet että mihin paskaan on liittyneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla vähän väkeä paikalla kun on huomanneet että mihin paskaan on liittyneet.

        Venäjään ei kukaan halua liittyäkään.

        Venäjästä ja sen miehitysmaista on häippässyt vapauteen jo yli 200.000.000 ihmistä.

        Natoon on liittynyt 900.000.000 ihmistä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Varmaan Suomessakin marssittaan mäkkärin 50 -vuotiaspäivän kunniaksi

    • Anonyymi

      Vain rysäpöksy tanssii mäkkärin tahdissa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Työn orjat sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus! Nyt Mäkkäriin rientäin marssi Vennään kansa, sen ikiturvaan pystytä ihmiskilpes ja suista Kremlin sortovalta!

    • Anonyymi

      No ei se mitään, mutta se todellakin haittaa.

      "Täälläkin useassa ketjussa julistetaan sitä Venäjän apua...." muun muassa Italialle.

      Se sattuu Nato Tiltun mieleen ja tekee niin kipeää että todellakin haittaa.

    • Anonyymi

      "AMRAAM kulkee liki 5000 km/h, ja sillä kyllä tavoittaa SU-34:n."

      Puolalla ei ole varaa F-35 hävittäjiensä ohjus aseistukseen.

      F-35:n hinta nousi nopeammin kuin AMRAAM kulkee ja söi Puolan koko puolustusbudjetin.

      Nyt Puolalla on heikosti aseistettu kalkkuna, ilman nopeita ohjuksia, eikä ole varaa polttoaineeseenkaan.

      Tuli Puolan Tappioisille vähä kallis sampa!

      • Anonyymi

        Edes Bäckman ei suostu ajelemaan politrukkimatkojaan Ladalla eikä edes kehitysmaa Intialle kelvanneet venäläiset hävittäjärakkineet.

        Väittivät puolustushistoriansa ylivoimaisesti huonoimmaksi ja kalleimmaksi virheinvestoinniksi.

        Että ehdoton ei venäläistekniikalle.

        Njet spasiba!

        KalkkunaFani vetelee tietoja omasta hatusta eikä kaikki venäläisetkään aja ladalla

        Gripen on Ruotsalaistekniikkaa ja hyvänlaatuista sellaista. Ostetaankin Gripenit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KalkkunaFani vetelee tietoja omasta hatusta eikä kaikki venäläisetkään aja ladalla

        Venäjällä ei korona leviäkkään.

        Venäjästä on häippässyt korona mukna vapauteen jo yli 200.000.000 ihmistä.

        Natoon on liittynyt 900.000.000 koronan tartuttamaa ihmistä ja Turkissa on muutama miljoona lisää liittymässä Natoon, tuohon joukkoon kalman synkeään. :D

    • Anonyymi

      Puolalla ei ole varaa ostaa ohjusaseita koneisiinsa. Maksoivat hölmöt pelkästä rungosta liikaa. Nyt ei ole varaa edes polttoaineeseen.

      Puolalaiset tuntevat aiheesta itsensä kusetetuiksi. Ostivat koneet pelkästään USA:n konfliktien varalta.

      • Anonyymi

        Ei tarvitse Puolan haaveilla AMRAAMEISTA.

        Suomesta kyseisen mallin koneet lähtivät RAAMIT kaulassa epäonnistuneen evaluointi tilaisuuden jälkeen.

    • Anonyymi

      Puola osti parhaat koneet ja rysäpöksyt kiehuvat

      • Anonyymi

        Nuo ovat aivan parhaat koneet seisomaan äyttökelvottomina hangaareissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo ovat aivan parhaat koneet seisomaan äyttökelvottomina hangaareissa.

        Juuri sopivia tuohon tehtävään. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri sopivia tuohon tehtävään. :D

        Ei missään tapauksessa venäläisiä hävittäjiä!

        Kehitysmaa Intia on haukkunut venäläiskoneet maan rakoon ja kertonut niiden olleen armeijansa ylivoimaisesti kehnoin ja kallein virheinvestointi koskaan.

        Ei edes Bäckman suostu kaahottamaan venäläisellä kalkkuna-Ladalla politrukkimatkoillaan.

        Jyrkkä ei venäläisKoneistolle!

        Jenkkien jakomielitauti koneen hankinta olisi katastrofi. Ne sotivat Neuvostoliiton liittolaisina SUOMEA VASTAAN.

    • Anonyymi

      Gripenit ovat lyhyiden kenttien nopeasti huollettavia ketteriä ja nopeita, sekä polttoainetaloudellisia koneita. Juuri sopivia suomen tarpeisiin.

      • Anonyymi

        Jyrkkä ja ehdoton ei venäläisen Koneiston hankinnoille!

        Ei Suomeen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jyrkkä ja ehdoton ei venäläisen Koneiston hankinnoille!

        Ei Suomeen!

        Gripen on toista maata. Se onkin Ruotsalaista laatutyötä.

        Pian myös Suomalaista.

      • Aivan stnan sama ... edelleenkään Suomi ei tule hankkimaan mitään keskeneräistä experimentalkonetta, kuten gripen.

        PISTE ja !.

    • Anonyymi

      Puola kritisoi juuri niiden asioiden puuttumista, jotka ovat Suomelle tärkeitä.

      Gripen edellä etenemme siis HX-hankkeessamme.

      • Keskeneräinen experimentalkone gripen e ei varmuudella tule olemaan Suomen hankinta Hornetkaluston seuraajaksi. Suomei tarvitsee valmiin ja nykyaikaisen hävittäjän, näin ollen vaihtoehtoja jää vain yksi ... F-35A. Siis se TOINEN, maailman ainoista sarjavalmisteisista GEN 5 hävittäjistä.

        PISTE ja !.

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        Keskeneräinen experimentalkone gripen e ei varmuudella tule olemaan Suomen hankinta Hornetkaluston seuraajaksi. Suomei tarvitsee valmiin ja nykyaikaisen hävittäjän, näin ollen vaihtoehtoja jää vain yksi ... F-35A. Siis se TOINEN, maailman ainoista sarjavalmisteisista GEN 5 hävittäjistä.

        PISTE ja !.

        F35A= on jo vanhentunut versio uudesta Fg-36Q sovelluksesta , jota Ranska tekee jo salassa muilta !

        Pysykääpä amatöörit edes marssitahdissa !

    • Anonyymi

      """""Trumpin hallinto on aikaisemmin vaatinut Etelä-Koreaa maksamaan suuremman summan Yhdysvaltojen sotilastukikohtien ylläpidosta ja uhannut erottaa tuhansia sotilastukikohtien korealaisia työntekijöitä, mikäli maan hallinto ei suostu sen vaatimuksiin."""""

      • Anonyymi

        Totta kai varsinkin nyt ja vielä tämän koronapandemian jälkeen onkin erinomaisen viisasta mättää 10 miljardia euroa tappamiskoneisiin ja jättää talouslamamme oman onnensa nojaan.
        Tappaminen on tärkeintä.
        NYKYISILLÄKÄÄN horneteilla ei ole ollut mitään järjellistä (puolustuksellista) käyttöä kertaakaan.
        Jos joku ilmavoimiemme ipana leikkii ajatuksella, että esim. itänaapuri olisi säilyttänyt normaalin ulkopoliittisen keskusteluyhteyden kanssamme ainoastaan muutaman kymmenen hornettimme takia, minulta pääsee mojova NAURUPIERU. (pröt-pröt-pröt)
        Täysin järjetön leikki alkoi silloin, kun veivät Ellu Rehnin taivaalle hornetilla. Varmaan Kremlissä meni yöuni silloin aivan kaikilta.

        Jo Saab Draken oli sellainen kone, että Neukkulan väki oli kauhuissaan.

        Nyt F-35 näyttää olevan sellainen.

        Siksi juuri F-35 kannattaa ja pitääkin hankkia.

        Ei trolleja ole suotta laitettu sille räksyttämään.

        RuSSonatsilandia pelkää sitä eniten, ja se on sen vahvin suositus.

    • Anonyymi

      Korona ei vaikuta mitenkään maanpuolustukseen.

      F-35 koneita sieltä pukkaa.
      Ja laivaston kehittäminen jatkuu myös.

      • Anonyymi

        Paska laatu, eli bio-lannoite on saanut uuden F-35 laatustandardin.

        Pukkasit F-35:n mutta eipä vaikuttanut maanpuolustukseen. Tuotanto suuntautui lannoituspuolelle. Pukkasit paskaa.

        Hamstrasit wc-paperia. Tarkistappa siitä sitten aina paskalla käydessäsi ja pyyhkäistyäsi, pukkasitko vain tuiki tavallista F-35:sta.

    • Anonyymi

      Gripen on toista maata. Se onkin Ruotsalaista laatutyötä.

      Saatavana pian myös myös Suomalais valmisteisena.

      • Ei ole, ei tule, eikä tilata ... keskeneräistä experimentalkonetta, ts. amerikkalaista rakennussarjaa, joka kootaan sveduissa. :-)

        TIRSK!.

    • Anonyymi

      Gripen edellä etenemme HX-hankkeessamme.

      • Anonyymi

        Nato Tiltut voivat heilastella keskenään lemmenjoella diskopallojen säihkeessä - JUU ES EI,JUU ES EI, JUU ES EI !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato Tiltut voivat heilastella keskenään lemmenjoella diskopallojen säihkeessä - JUU ES EI,JUU ES EI, JUU ES EI !

        Ei ruSSonatsitekniikkaa Suomen taivasta pimentämään! Alas ne on saatava äkkiä!

        Ei edes suomalaisten tappaja desantti suostu kaahottamaan ja nostattamaan keulaa venäläisellä kalkkuna-Ladalla politrukkireissailuillaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ruSSonatsitekniikkaa Suomen taivasta pimentämään! Alas ne on saatava äkkiä!

        Ei edes suomalaisten tappaja desantti suostu kaahottamaan ja nostattamaan keulaa venäläisellä kalkkuna-Ladalla politrukkireissailuillaan!

        Diskopalloko häikäisee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Diskopalloko häikäisee?

        Olisiko desantilla diskopallokin perseenpäristimenään?

        Kyllä sillä hyvinkin on sellainen tullut mieleen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko desantilla diskopallokin perseenpäristimenään?

        Kyllä sillä hyvinkin on sellainen tullut mieleen...

        Kumpi, vai mikä jakautuneesta persoonastasi lausui jälkimmäisen kommentin?

    • Anonyymi

      Jas lentää 2 mach ja lentoaika ehdoilla olevista pisin täydellä tankilla...puolet halvempi lentää kuin f-35..

      • No voi, voi sentään .......... ja edelleenkin sen keskeneräisen gripen experimentalkoneen ns. Combat Radius on yli 30% lyhyempi, kuin F-35A hävittäjän.
        Keskeneräinen experimentalkone gripen ei siis tule olemaan Suomen valinta hornet kaluston seuraajaksi.

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        No voi, voi sentään .......... ja edelleenkin sen keskeneräisen gripen experimentalkoneen ns. Combat Radius on yli 30% lyhyempi, kuin F-35A hävittäjän.
        Keskeneräinen experimentalkone gripen ei siis tule olemaan Suomen valinta hornet kaluston seuraajaksi.

        Ehdokkaiden ääripäät:

        Gripenin toimintasäde on ehdokkaista suurin, L&M kalkkunalla pienin, lähes olematon.

        L&M Kalkkuna on hintavin, Gripen on elinkaarikustannuksiltaan edullisin.

        L&M:n F-35 kalkkuna on kaikista ehdokkaista epäluotettavin.

        Suomen valinta kohdistuu kokonaisedulliseen Gripen E hävittäjään.

    • Anonyymi

      Jas ??

      Rysäpöksyllä meni taas housuihin

      • Anonyymi

        Äiskän pikku sotahulluille ja korkeajännitys- ja siivet-sarjakuvalehtien lentäjälukijoille tiedoksi että 10 miljardia euroa on vain 1809 euroa Suomen jokaista asukasta kohti - rintaruokinnassa ja likaisissa vaipoissaan erilaisissa laitoksissa lojuvat vanhukset mukaan lukien. Työvoiman puutteen takia tilanne ei koronan takia ainakaan kohennu.
        Nyt kun sotilaita aletaan sirotella ympäri Uudenmaan, on satavarmaa, että korona alkaa kaataa entistä tehokkaammin kokonaisia varuskuntia kenttäsairaaloihin. Näin kävi jo 1950-luvun aasialaisen ja 1960-luvun hongkongilaisen influenssaepidemian aikana.
        Joko sotahullut olette lahjoittaneet valtion pohjattomaan asevarustelukassaan tuon 1809 euroa? Ellette ole, missä vaiheessa aiotte lahjoittaa vai sijoittaisitteko sen ehkä mieluummin kenttäsairaaloiden perustamiseen maahamme koronan takia, jotta puolustuskykymme säilyisi?

      • Anonyymi

        Jas itten takaisin hävittäjähankintaa.

        Niin. Sehän on tuo JAS GRIPEN E, kun tulee nyt Suomelle sitte hankittavaksi. Voidaan hankkia Meteor ohjuksia ja kaikkein laadukkainta aseistusta, ei ylihintaista amerikan paskaa.

        Puola maksoi itsensä kipeäksi noista Kalkkunoistaan ja nyt sillä ei ole varaa ostaa aseita tai polttoainetta niihin.

    • Anonyymi

      Puolalaisille aivoille saattaa kone olla liian monimutkainen.

      • HAISTA VITTU MODE !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        HAISTA VITTU MODE !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        44.Div suorastaan vaatii saada iki-bannit.

        Jokin sopiva palkinto sen on räyhäämisestään saatava?

        Jonkinlainen huomionosoitus?

      • Tuuuuuuskimpa.
        Sen sijaan ... koko HX-hankkeen kokonaiskuvan hahmottaminen, kaikkine variaabeleineen on kaltaiselles, vdun MITÄTTÖMYYDELLE täysin ylivertainen tehtävä, josta todisteena on luokaton osaaminen mm. matemaattisissa tehtävissä (paljonko on 4-1,8=____?) ... ja
        jäi vastaamatta, sekä että patologisen valehtelus mukaan, 51% on = 4/5.
        NO EI TASAN OLE!.

        IMHO.

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        Tuuuuuuskimpa.

        Paikannustehtävät ja nopeuslaskut? :D

    • Anonyymi

      Meillä

      ei ole koronaa

      -putin

    • Anonyymi

      meilläkään ei ole nälkää eikä Sarsia.

    • Anonyymi

      "44.Div suorastaan vaatii saada iki-bannit.

      Jokin sopiva palkinto sen on räyhäämisestään saatava?

      Jonkinlainen huomionosoitus?"

      Miten olisi huomionosoitus Divarin niskaan hiekkakuopan reunalla?

      • Anonyymi

        RuSSonatseille ei heru ymmärrystä.

        Pjaskamainen virka heitillänsä.

      • Anonyymi

        Kellotetaan niskaan.

      • Anonyymi

        Taas jäi koordinaatit "vahingossa" antamatta. Älä huoli. Tavataan myöhemmin kun LUOPIOT hoidellaan.

        Kun totenkopf lähtee kiertämään niin nimi ja osoite on tiedossa.
        Landcruiseri tai vihreä landujeepi.

        Riittääkö siinä sun lelujeepissä se 12V/7,2Ah akku, että pääset perille, korkkipyssys kanssa?.

        Khi, khi, khi ...........

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        Riittääkö siinä sun lelujeepissä se 12V/7,2Ah akku, että pääset perille, korkkipyssys kanssa?.

        Khi, khi, khi ...........

        Tuon "Natosi" antamaan suojaan voit sitten luottaa?

        Kyllä meillä TK:lla on myös Oulussa ja Kajaanissa "Jeeppejä".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuon "Natosi" antamaan suojaan voit sitten luottaa?

        Kyllä meillä TK:lla on myös Oulussa ja Kajaanissa "Jeeppejä".

        "Kyllä meillä TK:lla ...."

        Taasko se mileikuvituskavereiden esiinmarssi alkoi, monikon ja inessiivin turvin?. Opettele stnan paska edes OIKEINKIRJOITUS!.
        Tietääkseni terveyskeskuksilla (TK) ei ole ajoneuvokalustoa. :-)

        PV:n kalustoa varmasti on, mutta niihin kaltaisellas ei ole accessia.

        TIRSK!.

      • 44.Div kirjoitti:

        Pöh ... eipäs ollutkaan inessiivin turvin, vaan adessiivin turvin.

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        Pöh ... eipäs ollutkaan inessiivin turvin, vaan adessiivin turvin.

        Sekoile rauhassa Pöh ... lö!

      • Ei ole, vdun KOULUPUDOKAS ja MITÄTTÖMYYS .... vaan se on kieliopillisesti täsmälleen oikein.

        Sana "meillä" on pronominin "me", ulkopaikallissija, siis adessiivi (- lla, -llä).

        PISTE ja !.

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        Pöh ... eipäs ollutkaan inessiivin turvin, vaan adessiivin turvin.

        Taisi menä koko sekoilusi taas HÖPLÖTIIVIN voimin.

    • Anonyymi

      Me Suomalaiset emme hankinnoissakaan käytä puolalaista "logiikkaa".

      Haluamme toimivan kokonaisuuden. Siksi hankimme Gripenit.

      • Anonyymi

        Käytät LUOPIOILLE tyypillistä Puolalaista käänteis "logiikkaa"?

      • Anonyymi

        Luit hyvin rivien välistä. ;)

        Jaxu-vainoharhailemisiin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luit hyvin rivien välistä. ;)

        Jaxu-vainoharhailemisiin!

        Miksi ei edes lahtari-desantti Johan suostu pärryyttämään kalkkuna-Ladalla, hönötessään pronssinen venäläinen perseenpäristin kädessään pitkin Sandarmohin hautausmaita?

        Joku vika taas?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei edes lahtari-desantti Johan suostu pärryyttämään kalkkuna-Ladalla, hönötessään pronssinen venäläinen perseenpäristin kädessään pitkin Sandarmohin hautausmaita?

        Joku vika taas?

        Jaxu-vainoharhailemisiin!

      • Anonyymi

        Vain Gripenit kelpaa Suomelle ja piste ja TIRK päälle

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain Gripenit kelpaa Suomelle ja piste ja TIRK päälle

        Ei muuten kelpaa ......... kun AMMATTILAISILTA kysytään ........

        Khi, Khi, Khi .........

    • Anonyymi

      "Puola kritisoi F-35 hävittäkauppaansa.

      Se on aivan liian kallis meille. Ei olisi kannattanut hankkia USA:n TRANSLELUJA, totesi ilmavoimien komentaja kenraaliluutnantti Lech Majewski.

    • Anonyymi

      Puola saa ihan vapaasti kritisoida. Minkäpä se pieru munille mahtaa.

      • Anonyymi

        Puola luuli pierun ostaneensa, mutta tarkempi tutkiskelu osoitti hankinnan täydeksi paskaksi.

    • Anonyymi

      Tämä oli helppo arvata Lockheed Martinin tuotteesta.

      Nyt Puola joutuu kritisoimaan ja katumaan F-35 hävittäkauppaansa.

      • Anonyymi

        Juu ei kovin toimintavarmoilta koneilta vaikuta, jos neljästä koneesta kaksi pääsee perille ja niistä vain toisella pystyttiin lentämään testeissä ja silläkin vain kun ei ollut huono ilma.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juu ei kovin toimintavarmoilta koneilta vaikuta, jos neljästä koneesta kaksi pääsee perille ja niistä vain toisella pystyttiin lentämään testeissä ja silläkin vain kun ei ollut huono ilma.

        Kahden, Suomen HX-challengeen tulossa olleen, F-35A koneen peruutuminen ei ollut F-35A koneiden vika, vaan siirtolentotankkausta suorittavan tankkerin tekninen vika, joka esti siirtolennon TURVALLISEN SUORITTAMISEN.

        Asia on kattavasti uutisoitu Suomalaisessa mediassa, joten patologinen ja kusipäinen valehtelus johtaa kaltaises vaan syvemmälle pazkaan ... pääs edellä.

        Sy ei ollut siis F-35:n vaan sen ISON JANON. Polttoainetta kuluu todella pajjon. Kone on raskas ja huonosti muotoiltu, joten polttoainetaa kuluu. Sillä on tarjokkaista pienin toimintasäde.

        Monivammainen kalkkuna.

        "Sy ei ollut siis F-35:n vaan sen ISON JANON. Polttoainetta kuluu todella pajjon. "

        Jokaista hävittäjäkonetta ilmatankataan siirtolennolla, n. 1 tunnin välein. Se on LENTOTURVALLISUUSKYSYMYS, VITUN IDOOTTIMAINEN RYSSÄNHU*RA!.

        "Kone on raskas ja huonosti muotoiltu, joten polttoainetaa kuluu. Sillä on tarjokkaista pienin toimintasäde."

        Ei ole, eikä kulu siitä syystä, vdun MITÄTTÖMYYS. Kulutus on suhteessa VOIMAAN, jota kyllä riittää.

        Toimintasäde taistelumoodissa (Combat Range) ... OSINT

        F-35A: 669 nmi (770 mi, 1,239 km) on internal fuel.

        gripen E/F: 800 km (500 mi, 430 nmi) (buahahahahahhahahahah)

        Eurofighter: 1,389 km (863 mi, 750 nmi) Air defence with 10-min. loiter / Ground attack, hi-lo-hi (with 3 × external 1,000 l tanks)[429][430]. HUOM ... 3 m3 ulkoista polttoianetta!.

        Rafale: 1,850 km (1,150 mi, 1,000 nmi) on penetration mission with two CFTs (2,300 L), three tanks (5,700 L), two SCALP-EG and two MICA AAMs.

        S.Hornet: 390 nmi (449 mi, 722 km) for interdiction mission[210]

        Siinä FAK-TAa, joka vetää taas kerran maton KOULUPUDOKKAAN jalkojen alta, että vips vaan. Itse käytän sellaiseen liikettä ... de ashi barai. :-)

        "Ei ole, eikä kulu siitä syystä, vdun MITÄTTÖMYYS. Kulutus on suhteessa VOIMAAN, jota kyllä riittää."

        Juuri voimaa tuon raskaan ja muotoilultaan epäonnistuneen kalkkunan kuljettamiseen tarvitaan ja se vaatii paljon polttoainetta, joka pienentää exponentiaalisesti toimintasädettä.

        Mene muualle valehtelemaan, naurettava TROLLI!.

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        "Sy ei ollut siis F-35:n vaan sen ISON JANON. Polttoainetta kuluu todella pajjon. "

        Jokaista hävittäjäkonetta ilmatankataan siirtolennolla, n. 1 tunnin välein. Se on LENTOTURVALLISUUSKYSYMYS, VITUN IDOOTTIMAINEN RYSSÄNHU*RA!.

        "Kone on raskas ja huonosti muotoiltu, joten polttoainetaa kuluu. Sillä on tarjokkaista pienin toimintasäde."

        Ei ole, eikä kulu siitä syystä, vdun MITÄTTÖMYYS. Kulutus on suhteessa VOIMAAN, jota kyllä riittää.

        Toimintasäde taistelumoodissa (Combat Range) ... OSINT

        F-35A: 669 nmi (770 mi, 1,239 km) on internal fuel.

        gripen E/F: 800 km (500 mi, 430 nmi) (buahahahahahhahahahah)

        Eurofighter: 1,389 km (863 mi, 750 nmi) Air defence with 10-min. loiter / Ground attack, hi-lo-hi (with 3 × external 1,000 l tanks)[429][430]. HUOM ... 3 m3 ulkoista polttoianetta!.

        Rafale: 1,850 km (1,150 mi, 1,000 nmi) on penetration mission with two CFTs (2,300 L), three tanks (5,700 L), two SCALP-EG and two MICA AAMs.

        S.Hornet: 390 nmi (449 mi, 722 km) for interdiction mission[210]

        Siinä FAK-TAa, joka vetää taas kerran maton KOULUPUDOKKAAN jalkojen alta, että vips vaan. Itse käytän sellaiseen liikettä ... de ashi barai. :-)

        Itselläni suosikki on tomoe.

        Kaikenlaisia selitys yrityksiä, mutta tosiasia on se, että F-35 on tarjokkaista ISOJANOISIN ja sillä on pienin toimintasäde. Toimintasäteen pienuuteen tai jopa olemattomuuteen vaikutaa myös koneen luvattoman alhainen luotettavuus.

        Ei jatkoon!

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        Mene muualle valehtelemaan, naurettava TROLLI!.

        Jaxu-vainoharhailemisiin!

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        "Sy ei ollut siis F-35:n vaan sen ISON JANON. Polttoainetta kuluu todella pajjon. "

        Jokaista hävittäjäkonetta ilmatankataan siirtolennolla, n. 1 tunnin välein. Se on LENTOTURVALLISUUSKYSYMYS, VITUN IDOOTTIMAINEN RYSSÄNHU*RA!.

        "Kone on raskas ja huonosti muotoiltu, joten polttoainetaa kuluu. Sillä on tarjokkaista pienin toimintasäde."

        Ei ole, eikä kulu siitä syystä, vdun MITÄTTÖMYYS. Kulutus on suhteessa VOIMAAN, jota kyllä riittää.

        Toimintasäde taistelumoodissa (Combat Range) ... OSINT

        F-35A: 669 nmi (770 mi, 1,239 km) on internal fuel.

        gripen E/F: 800 km (500 mi, 430 nmi) (buahahahahahhahahahah)

        Eurofighter: 1,389 km (863 mi, 750 nmi) Air defence with 10-min. loiter / Ground attack, hi-lo-hi (with 3 × external 1,000 l tanks)[429][430]. HUOM ... 3 m3 ulkoista polttoianetta!.

        Rafale: 1,850 km (1,150 mi, 1,000 nmi) on penetration mission with two CFTs (2,300 L), three tanks (5,700 L), two SCALP-EG and two MICA AAMs.

        S.Hornet: 390 nmi (449 mi, 722 km) for interdiction mission[210]

        Siinä FAK-TAa, joka vetää taas kerran maton KOULUPUDOKKAAN jalkojen alta, että vips vaan. Itse käytän sellaiseen liikettä ... de ashi barai. :-)

        "44.Div
        Itse käytän sellaiseen liikettä ... de ashi barai."

        Niin. Harjoitus olosuhteissa.
        Se vaatii niin nopeaa reagointia vastustajan likkeisiin ja tarkaa ajoitusta että epäilen suuresti noinkin hidasjärkisen köntyksen suoriutumista käytännössä.

      • Anonyymi

        Jenkit myy paskaa naton varjolla ainakin f35n kohdalla mutta eiköhän ostajat ole nähneet että se ei sovi Suomen oloihin. Talousromahduksen takia Suomen pitäisi etsiä halvempia mutta uudempia ratkaisuja ilmapuolustukseen. F35 olisi taloudellinen ja puolustuksellinen katasrofi Suomelle mutta Marinilla tuntuu olevan järki päässä.

      • Anonyymi

        "44.Div
        28.03.2020 09:42

        Anonyymi kirjoitti:
        Paikannustehtävät ja nopeuslaskut? :D

        Kummassakaan noista minä en tee virheitä ...."

        ..paitsi että koordinaattijärjestelmien tuntemus on 0 ja matemaattiset suoritteet sulta tuntuu epäonnistuvan useista yrityksistäsi huolimatta. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenkit myy paskaa naton varjolla ainakin f35n kohdalla mutta eiköhän ostajat ole nähneet että se ei sovi Suomen oloihin. Talousromahduksen takia Suomen pitäisi etsiä halvempia mutta uudempia ratkaisuja ilmapuolustukseen. F35 olisi taloudellinen ja puolustuksellinen katasrofi Suomelle mutta Marinilla tuntuu olevan järki päässä.

        F-35 on edullisin kone tällä hetkellä johtuen jo suurista sarjoista.

    • Anonyymi

      "Siinä rysäpöksyn trollille nieltävää."

      Viron kyseessä ollessa herää kysymys.

      Yleensä sanotaan että tyhmyys tiivistyy.
      Onko myös niin että se myös KETJUUNTUU samalla?
      Onhan siinä Nato trollille nieltävää.
      https://yle.fi/uutiset/3-10933202

    • Anonyymi

      -Kommettien mukaan F35 on rysäpöksyjen suosikki

      Minäkin kannatan

      • Anonyymi

        Kaikki rysäpöksyt, siis aivan kaikki rysäpöksy Nato Tiltut ovat ihastuneita tutkissa näkymättömään Lockheed Martinin BAJA-MAJAAN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki rysäpöksyt, siis aivan kaikki rysäpöksy Nato Tiltut ovat ihastuneita tutkissa näkymättömään Lockheed Martinin BAJA-MAJAAN.

        Ovatko kaikki tämän sivuston sotahullut jo osallistuneet henkilökohtaisella rahankeruulla tulevien hävittäjien hankintaan?
        Niiden minimihinnaksihan on ilmoitettu vain 10 miljardia euroa eli 1809 euroa jokaista suomalaista kohti attendo-mummelit ja rintaruokittavat mukaan lukien?
        Just kuulin uutisista, että valtion lisävelan ottamistarve pelkän koronan takia on 20 miljardia euroa.
        Jotta nuo tappamishävittäjäthän olisivat suorastaan edullisia ellei peräti halpoja.
        Muuten, montako sotaa nykyhorneteilla olemmekaan kyenneet estämään?
        On tietysti rauhantilaamme saattanut vaikuttaa jonkin verran viisas ulkopolitiikkamme hoito ainakin viimeiset 75 vuotta - väitän.

      • Anonyymi

        Ethän sinä osaa kannattaa edes housujasi.

    • Anonyymi

      Minä laitoin jo 125 000 €
      Ei röllien laittaa 7€ viikkorahastaan.

    • Anonyymi

      Toivottavasti Suomi ei osta sikaa säkissä.

    • Anonyymi

      Ehdoton vaatimus on että kone lent ja on teknisesti rajoittamaton.

      Luvatut suorituskyky arvot täytyy täyttyä heti eikä 30 v. päästä.

    • Anonyymi

      Vain 1,6 Machia ei riitä näinä epävakaina aikoina.

      • Anonyymi

        Siinä on liian pienet tankitkin ja ulkoisten tankkien käyttö mitätöi täydellisesti sen vähäisenkin tutkassa näkymättömyyden.

    • Anonyymi

      Puola osti velaksi helvetin kalliit Trans-hävittäjät USA:lta.

      Nyt Puola kituu ja katuu koronan kynsissä F-35 hävittäkauppaansa

      • Anonyymi

        Puola on erittäin tyytyväinen itse koneisiin. Niinkuin muuallakin ollaan. Ei niitä muuten olisi valittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puola on erittäin tyytyväinen itse koneisiin. Niinkuin muuallakin ollaan. Ei niitä muuten olisi valittu.

        "Emme tarvitse konetta, joka ottaisi Su-34:n tai Su-35:n kiinni, vaan koneen, joka pysyy niiltä näkymättömissä."

        Sieltä ei voi kuvata ilmatilan loukkaajia joka tehtävä on nykyään ilmavoimiemme päätehtävä.

        Hankitaan Gripenit. Ne kykenevät lentämään ilman välitankkausta kuvauspaikallekin.

    • Anonyymi

      Yle oli taluttanut entisiä sotilaita todistamaan Yhdysvaltain asejärjestelmä parhaimmuutta tulevaisuuden Suomessa.
      https://yle.fi/uutiset/3-11296429
      Mitään konkreettisia parannuksia kansalaisten hyvinvointiin F-35:n ei luvattu tuovan tullessaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Mielenkiintoisinta tässä on se. Miksi piti tuoda ne päätöksen tekijät esiin. Jotka olivat joskus päättäneet hankinnoista.

        Tämän päivän hävittäjät ovat kaksituhattaluvun hävittäjiä. Joista näillä papoilla ei ole mitään käsitystä.

    • Anonyymi

      Kannattaa muistaa että sen nopeus on hiukan enemmän kuin meidän nykyisten.
      Niitä lähtee ryssät välittömästi karkuun.

      Harjoituksissa tapposuhde 20:1 kertoo kaiken siitä kuka on kingi.

      Sukhoi ei edes tiedä että kone ampuu ohjuksen....mikä se on...APUVA...HEITTOISTUIN ei TOIMI. Venäläistä laatua...

      • Anonyymi

        Tapposuhde konsolipeleissäja leikeissä ei ole realistinen.

        Ja nämä todisteena käytetyt Israelin suorittamat tapot on julistettu salaisiksi. Ovat siviili luonteisia iskuja. Tapposuhde lienee kova - pitelemättömän kova :D

      • Anonyymi

        Miksi hankia Ameriikan kökköä?

        - polttoaine ei kahdella riittänyt Suomeen tuloon
        - toinen Suomeen raahustaneista ei kyennyt lentämään
        - toisella Suomeen päässeistä ei voitu lentää huonon sään takia
        - osoittautuivat tutkissa näkyviksi
        - luotettavuus erittäin huono

        Tappodsuhde hyvä - siis heittoistuimen tapposuhde - se on killeri

        Höpö höpö rysäpöksy

    • Anonyymi

      Puola on muuten tyytyväinen hankintaansa vaikka rysäpöksy sätkisi parhaimmat sätkimisensä.

      • Anonyymi

        Niin. Kuhan vain oppisivat lentämään.

        Polttoaineen kulutuksestakin pitäisi leikata puolet, niin ehkä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Kuhan vain oppisivat lentämään.

        Polttoaineen kulutuksestakin pitäisi leikata puolet, niin ehkä?

        Sulla on jotenkin jäänyt levy päälle. Ensiksi lentosäde oli liian lyhyt mutta kun sun päähän taottiin että se onkin pitkä niin nyt urputetaan polttoaineen kulutuksesta.

        Vertaile sinä poika Igorin kanssa mossen ja ladan eroista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on jotenkin jäänyt levy päälle. Ensiksi lentosäde oli liian lyhyt mutta kun sun päähän taottiin että se onkin pitkä niin nyt urputetaan polttoaineen kulutuksesta.

        Vertaile sinä poika Igorin kanssa mossen ja ladan eroista.

        Kalkkuna on liian janoinen. Siksi myös lyhyin toimintasäde.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kalkkuna on liian janoinen. Siksi myös lyhyin toimintasäde.

        Turpa kiinni rysssänlortto. Maaninen pazkavalhemantras ei taaskaan kanna.

        OSINT FAK-TA kertoo, että F-35A:n toiminta-aika on partioidessa hieman vajaa 3h ... siis pisin / paras, kaikista 5:stä ehdokkaasta, kuten on myös Combat Range ....

        Työnnä se Gripenis sinne percereikääs

        Khi, Khi, Khi .........

    • Anonyymi

      Ostivat varmaan puolalaisen Tiina Jylhän kautta kun eivät ymmärtäneet huoltosopimusta.

      • Anonyymi

        Tottakai Suomessa ensimmäisenä kiireellisyyslistalla valtion velanotossa on nyt ehdottomasti, vain ja ainoastaan 10 miljardia euroa muutamaan kymmeneen tappokoneeseen, eikö niin?? Vaikka tulisi kummoinen 1930-luvun lama tahansa.
        Muutama kysymys:
        1) Mihin näitä nykyisiäkään hävittäjiä on todella tarvittu?? Porvoon mutkan oikaisijoiden valokuvaamiseenko kenties? Olisi ehkä riittänyt ja riittäisi edelleenkin miljardeja halvemmat vekottimet.
        2) Luuleeko joku naiivi todella, että muutamalla kymmenellä lentokoneella olisi Suomelle jotakin puolustuksellista merkitystä missään tai koskaan?
        Seuraavaa sotaa Suomi ei ratkaise - kuten se ei ole koskaan ennenkään kyennyt yhtään mihinkään ilmassa ja vielä vähemmän merellä. Valitettavasti.

        Jos olisi hankittu oleellisesti huonompaa kalustoa, olisi niitä todennäköisemmin tarvittu tositoimissa.

    • Anonyymi

      "Tietyissä taktisissa tilanteissa F-35 ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan Su-34:ää."

      Luuletko sinä tyhmä apina, että koneen lentonopeudella on nykyään mitään merkitystä?
      Kone on vain ohjuslavetti ja se ohjus saa kyllä kiinni sen venäläisen vaijerikoneen.

      • Anonyymi

        Kalkkuna on se driven by wire ihme.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kalkkuna on se driven by wire ihme.

        HEIVATKAA VITTUUN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Toivottavasti Suomi ei osta sikaa säkissä.

      Rysäpöksyllä on vaikeuksia ostaa säkki tai sika. Yleensä ne on loppu.

      • Anonyymi

        Vanha kylmänsodan ajan sanonta.

    • Anonyymi

      Aaaaahhh kun nautin trollien sätkimisestä. Kaikenlaista lapsellista keksivät eikä mikään mene läpi.
      Venäjää pelottaa F-35, varsinkin kun alkoivat tehdä omaa Su-57 konetta ja kehuivat sen maasta taivaisiin. Sitä piti rakentaa satoja sekä vientiinkin vielä.

      Sen kusen kaari oli lyhyt.

      • Anonyymi

        "Sen kusen kaari oli lyhyt."

        Sätkien kengillesi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Sen kusen kaari oli lyhyt."

        Sätkien kengillesi.

        Kaltaisellas valuu aina vaan punttiin .... M.O.T.

    • Anonyymi

      Kerrotaanpa yksi pieni asia mikä unohtuu kaikilta verrattuna Horneteihin ym.
      F-35 on aavistuksen nopeampi kuin Hornet ja toimintasäde reilusti suurempi.

      Sitten kun mach2 hävittäjä saapuu Venäjältä pahat mielessä niin sillä on vaikkapa 4 ilmataisteluohjusta ripustimissa niin ei sen nopeus ole enää 2M ja sitä paitsi se loistaa tutkassa kuin joulukuusi.

      F-35 kantaa sisällään 6 ohjusta, nopeus säilyy, häive säilyy. Tarkoittaa sitä että se on ylivoimainen koska vihollinen ei yksinkertaisesti näe sitä.

      Oliko tarpeeksi yksinkertaisesti kerrottu?

      • Anonyymi

        Se kalakkuna muuten näkyy tutkassa kirkkaasti, vaikkei ulkopuolisia ripustuksia olisikaan.

        Useamman tutkan mittaustulokset yhdistämällä ja niistä laskemalla saadaan ohjukselle tarkka tieto maalin sijainnista. Eikä ohjuksen tarvitse napakymppiin osua, kunhan se eetusektorissa räjähtää. :D

        Kun ole suorittanut idioottimaiset manööverisi niin F-35 koneet on jo kotikentällä lähdössä uuteen tehtävään.

        Omituista ettei kukaan muu ole keksinyt asiaa, Buahahahaaaaaaaaa

    • Anonyymi

      Onpa vängätkää rysäpöksyn terollien kanssa su- tai mig- jutuistanne. Tapelkaa.

      Suomi hankkii Gripenit. ;) Nykyhallitus tuntee Suomen talouden tilan ja se ohjaa hankintoja taloudellisimman vaihtoehdon puoleen.

      Nato Tiltut voivat työntää kalkkunansa suoleen.

      • HEIVATKAA VITTUUN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      " sitä paitsi se loistaa tutkassa kuin joulukuusi."

      Santa Clausin pajako Nato Tiltun tietotoimistona toimii?

      Suorittaessani asepalvelusta ohjus tutkalla en nähnyt yhdenkään joulukuusen hohtavan tutkan putkella, ei edes petteri punakuono vilahtanut.
      Tiirismaan mastot sielä kyllä näkyivät, mutteivät nekään hohtaneet.

      • Anonyymi

        Rysäpöksyjen tutkilla ei mitään näykään. Niillä tapetaan hyttysiä kesällä. bzt,bzt kuuluu kun hyttynen kärähtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rysäpöksyjen tutkilla ei mitään näykään. Niillä tapetaan hyttysiä kesällä. bzt,bzt kuuluu kun hyttynen kärähtää.

        Nato Tiltun pitäisi päästä jo takaisin Rinnekotiin.

    • Anonyymi

      F-35 ostaja ja omistaja ei saa omaan hallintaansa koneen kaikkia huolto- ja korjaustoimintoja eikä siten myöskään strategista autonomiaa koneen käytössä. Ostaessaan nämä palvelut ulkopuolelta Puola maksaa miljardeja ulkomaisille yhtiöille koneiden käyttöaikana.

      Patria joutuu myös ostamaan Belgiaan Jenkeiltä nämä "etäohjatut" toiminnot.
      Suomessa ei huolleta jenkkikoneita.

      Tuo etähallinta on erittäin vaarallinen ominaisuus. Ei jatkoon!

    • Anonyymi

      Puola taisi maksaa ittens kipeeks kalkkunoist?

    Ketjusta on poistettu 53 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1017
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe