Puolestani rukoiltiin

Anonyymi kirjoitti:

En minä sitä tiennyt, että rukoiltiin. En tiennyt, että rukoukset kuultiin. Mutta voima oli siinä, että nuo rukoukset rukoiltiin tosissaan ja Jumala otti ne silloin myös tosissaan. Elin melko lailla korkean moraalin elämää ja ajattelin hyvää jopa niistä, jotka ajattelivat minusta pahaa. Hienoja arvoja, eikö? No, alkoipa vaan tuntua siltä, ettei tämä tällainenkaan riitä. Piti oikein miettiä, että mihin tämä elämä nyt oikein johtaa. Ehkä kuitenkin johonkin huonoon. Tätä kutsutaan synnin tunnoksi. Mitä ihmettä? Minäkö menen huoneeseeni ja ristin käteni: tule Jeesus minun elämääni. Sitten vietiin miestä. Suostuin pyyntöön lähteä uskovien kokoukseen. Suostuin siihen, että puolestani rukoiltiin myös minun kanssani. Siitä hetkestä muuttui elämä ja suunta. Ihmettelin vain sitä voimaa. En vielä ymmärtänyt, mutta tiesin jotain muuttuneen. Tunsin sen ja ihmettelin. Jeesuksesta oli tullut minulle sekä Herra että Vapahtaja. Sääntöjä rikkoneen pelaajan verisesti tapettu tekojen kertakaikkinen sovittaja. Minun tähteni.

Kukaan ei ole synnitön, ei kukaan. Synnit pitää sovittaa, kuolemalla, kaikki ja aina. Se on pelisääntö myöskin. Ja miksi muuten puhuisimme armosta jos mitään väärää ei kerran ole tehty? Kuka tarvitsee armoa? Minä - ja sinä. Kaikki. Kun lahjaa tarjotaan, on viisainta ottaa se vastaan. Kun elämää tarjotaan, on viisainta valita elämä, sovinto Jumalan kanssa. Älä välitä nyt siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Älä siitä, mitä muut tekevät. Tässä asiassa on vain sinä ja Jumala. Sinä päätät. Sinä valitset tai hylkäät sovinnon. Sano se, mutta älä leiki. Kutsu: tule Jeesus minun elämääni. Ja näet mitä tapahtuu.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä