Fysiikan nobelisti Robert B. Laughlin kuvaa evoluutioteoriaa aatejärjestelmäksi, loogiseksi umpikujaksi ja antiteoriaksi. Näin siksi, että evoluutioteoria on vastoin kokeellisen luonnontieteen testattavia havaintoja. Laughlinin mukaan havainnot, joilla on koetettu puolustella evoluutioteoriaa, ovat parhaimmillaan kyseenalaisia ja pahimmillaan täysin vääriä. Viimeksi mainitusta on yhtenä esimerkkinä tapaus ”roska-DNA”.
Evoluutiousko johti karmiviin seurauksiin, kun darwinismin kannattajat hylkäsivät niin sanotun roska-DNA:n tutkimisen. He uskoivat, että evoluutio on jättänyt perimään tarpeettomaksi käynyttä genomia jolle solulla ei ole mitään käyttöä. Tämä asenne jarrutti lääketieteen kehitystä yli 30 vuotta! Sittemmin selvisi, että kyseinen DNA:n osa onkin tärkeä tekijä solun toiminnan säätelyssä.
Molecular Biology of the Cell eli ”Alberts et al.” on eräs arvostetuimmista biologian oppikirjoista. Vuonna 2008 julkaistussa painoksessa Alberts et al. vielä kirjoittaa: ”Suurin osa meidän (proteiineja) koodaamattomasta DNA:sta on lähes varmasti hyödytöntä roskaa, joka on säilynyt kuin kasa vanhoja sanomalehtiä.” Alberts et al. olivat siis varmoja siitä, että heidän evoluutiouskomuksensa on tosi, ja että evoluution jäljiltä soluun kertyy ”roska-DNA:ta”. Tämä kertoo siitä, kuinka sokea usko voi saada vahvan aseman ihmisen todellisuuskuvassa. Alberts et al.:n tapauksessa heidän materialistinen maailmankuvansa on vaikuttanut ajatteluun, jonka uusi tieteellinen tieto osoittaa olevan vailla todellista perustaa. Toisin kuin darwinistit, kreationistit eivät lähtökohtaisesti voisi ilman todisteita uskoa muuhun ”geeniroskaan” kuin siihen, mikä johtuu mutaatioista.
Monet luulevat että evoluutioteoria on tieteellinen teoria, joka ohjaa tieteen tekemistä. Sellainen luulo on virheellinen, sillä kokeellinen luonnontiede ei tarvitse evoluutioteoriaa eikä evoluutioteoria saa tukea kokeellisesta luonnontieteestä. Fysiikan Nobel-palkittu Robert Laughlin on oiva esimerkki siitä, että tiede ei tarvitse evoluutioteoriaa.
Evoluutioteoria on jarruttamassa tieteellistä edistymistä, koska se uskomusjärjestelmänä estää monia tieteilijöitä seuraamasta sinne mihin todistusaineistot loogisesti johtavat,
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jounisuninen1/fysiikan-nobelisti-tyrmaa-evoluutioteorian/
Evoluutiousko johti karmiviin seurauksiin, kun darwinismin kannattajat hylkäsivät niin sanotun roska-DNA:n tutkimisen. He uskoivat, että evoluutio on jättänyt perimään tarpeettomaksi käynyttä genomia jolle solulla ei ole mitään käyttöä. Tämä asenne jarrutti lääketieteen kehitystä yli 30 vuotta! Sittemmin selvisi, että kyseinen DNA:n osa onkin tärkeä tekijä solun toiminnan säätelyssä.
Molecular Biology of the Cell eli ”Alberts et al.” on eräs arvostetuimmista biologian oppikirjoista. Vuonna 2008 julkaistussa painoksessa Alberts et al. vielä kirjoittaa: ”Suurin osa meidän (proteiineja) koodaamattomasta DNA:sta on lähes varmasti hyödytöntä roskaa, joka on säilynyt kuin kasa vanhoja sanomalehtiä.” Alberts et al. olivat siis varmoja siitä, että heidän evoluutiouskomuksensa on tosi, ja että evoluution jäljiltä soluun kertyy ”roska-DNA:ta”. Tämä kertoo siitä, kuinka sokea usko voi saada vahvan aseman ihmisen todellisuuskuvassa. Alberts et al.:n tapauksessa heidän materialistinen maailmankuvansa on vaikuttanut ajatteluun, jonka uusi tieteellinen tieto osoittaa olevan vailla todellista perustaa. Toisin kuin darwinistit, kreationistit eivät lähtökohtaisesti voisi ilman todisteita uskoa muuhun ”geeniroskaan” kuin siihen, mikä johtuu mutaatioista.
Monet luulevat että evoluutioteoria on tieteellinen teoria, joka ohjaa tieteen tekemistä. Sellainen luulo on virheellinen, sillä kokeellinen luonnontiede ei tarvitse evoluutioteoriaa eikä evoluutioteoria saa tukea kokeellisesta luonnontieteestä. Fysiikan Nobel-palkittu Robert Laughlin on oiva esimerkki siitä, että tiede ei tarvitse evoluutioteoriaa.
Evoluutioteoria on jarruttamassa tieteellistä edistymistä, koska se uskomusjärjestelmänä estää monia tieteilijöitä seuraamasta sinne mihin todistusaineistot loogisesti johtavat,
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jounisuninen1/fysiikan-nobelisti-tyrmaa-evoluutioteorian/
Vastaukset 79
Vanhimmat
Evoluutioteoria on biologiaa - ei fysiikkaa. Kuinkahan moni biologi kuvittelisi voivansa mennä neuvomaan fyysikkoja suhteellisuusteorian suhteen?
Niin..miksi Enqkvist ottaa kantaa tähän usein?
Luonnontieteitä kuitenkin. Evoluutioteoria on vastoin kokeellisen luonnontieteen testattavia havaintoja. Vaikka olisi kuinka "biologi", samat testattavat havainnot tulisi ottaa huomioon.
Kansainvälinen+Encode-projekti+on+saanut+selville,+että+viidennes+ihmisen+genomista+säätelee+2%+geeneistä,+mitkä+koodaavat+proteiineja.+Rh-+negatiivisilla+puhtailla+kaukasodeilla+nuo+proteiinit+(ja+aminohapot)+ovat+erilaisia+kuin+rh-+positiivisella.+Kyse+ei+siis+ole+apina-antigeenin+satunnaisesta+tippumisesta+negatiivisilla,+vaan+rh-+negatiivisilla+on+eri+proteiinit+(ja+täten+viidennes+genomista+ainakin+poikkeava+verrattuna+rh+-positiivisiin)+myös+monissa+muissa+elimissä+aivot+mukaanlukien.
Kuitenkin,+yhä+edelleenkin+rh+-positiivisten+ja+rh-negatiivisten+erot+selitetään+mutaatiolla.
"Evoluutioteoria on jarruttamassa tieteellistä edistymistä, koska se uskomusjärjestelmänä estää monia tieteilijöitä seuraamasta sinne mihin todistusaineistot loogisesti johtavat"
Sama on geologiassa ja sen selityksissä arkeeisen ja proterozooisen ajan ilmiöistä. Magneettikartat paljastavat massiivisia magneettisia olioita aivan selvästi näkyvine esineineen kallioperässä. REE- ja energiametallisia, rautaseoksisia, kultaisia- kymmeniä kilsoja pitkiä esineitä, jopa kaulaketjuja toistuvine koristeineen. Kukaan ei kyseenalaistaisi jos ne löytyisivät rautakauden haudasta mutta ne löytyvät arkeeisen ajan kallioperästä ja ovat todella jättimäisiä.
Tiede ja tutkimus ei vaan ole fanaattisia apinoita varten. nykyään teoriat ovat fanaatikoille uskonnon korvike ja auta armias jos todisteiden kanssa osoitat muuta. Fanaattinen jurttalainen suu vaahdoten selittää oppimansa TEORIAN kanssa edustavansa tiedettä ja mu on hörhöilyä. Eikä ymmärrä mitenkään, että faktana pitämänsä teoria on vain olettamuksia olettamuksien päälle ja vain teoriaa.
Ikään kuin nuo omat sekoilusi olisivat suuremmalla todennäköisyydellä jotain muuta kuin olettamaa ja jotenkin vähemmän olettamaa kuin asiantuntijoiden käsitys asioista, joihin he ovat perehtyneet. Jatkat dänikeniläisen hevonpaskan suoltamista käsitellen asioita, joista et ymmärrä mitään. Luulet, että pari googlausta riittää perehtymään monimutkaisiin asioihin, ja päädytkin sitä myötä sitten puhumaan jostai vitun "metamorfisten kivien kasvusta" kuten silloin taannoin.
Oletkos montakin palstalaista saanut käännytettyä gigaoliouskoosi, vai yksinkö olet joutunut harhapolkujasi taivaltamaan? Se Parkkusen pseudotieteilyjä mainostanut heebokin taisi olla jonkinlainen hihhuli, niin hänestä et taida saada uskonseuraa germaanimytologis-ufologisiin jättiläisfantasiointeihisi. Noh, eiköhän se Hitler vielä sieltä onton maan sisältä lennä ulos jomman kumman napa-alueen kautta tai sitten sieltä toiselta puolelta litteää maankiekkoa ja näyttää vielä kaikille miten astrogermaanit jyräävät.
Siihen loppuu sitten jurttageologia ja evoluutio! Tai sitten saat jatkaa noita houreitasi ihan keskenäsi vain. Onnea ja menestystä gigaoliojahtiin... sitä tulet tarvitsemaan.
Tässäpä yksi hyvä esimerkki -puoliaivoinen mongoloidifanaatikko, joka ensinnäkin esittelee teoriat sekä selitykset maan varhaisista vaiheista todistettuna faktana ja sekoittaa omia hitlerkauhuisia ja germaanismytologisia houreitaan mukaan. Jurttageologian ja jurttatieteen fanaattien helmi suorastaan.
"metamorfisten kivien kasvusta"
Sinä puhut metamorfisten kivien kasvusta, en minä. Oletko muistanut ottaa koronaflunssapiikin, ihan varmuuden vuoksi, koska se on kuitenkin yleisen käsityksen mukaan flunssaa ja muu on hörhöilyä ja germaanimytologiaa.
Siperianjurttaryssäläiset kun tietävät muidenkin asiat paremmin kuin muut itse. Se on jostain syystä luonteenomaista kaikille etnovajakeille, joiden esi-isät eivät kyenneet kehittämään edes yhtä aakkosta saati tieteitä.
Kiitos. Vielä kerran kiitos.
"Siihen loppuu sitten jurttageologia ja evoluutio! Tai sitten saat jatkaa noita houreitasi ihan keskenäsi vain. Onnea ja menestystä gigaoliojahtiin... sitä tulet tarvitsemaan."
Kiitos vaan. Teikäläisten "tieteilylle" ja kutemiselle tulee kyllä loppu, sen voin sanoa.
> Evoluutioteoria on jarruttamassa tieteellistä edistymistä,
Entä mitä sitten tilalle, jos nykyiset biologian oppikirjat heitellään roviolle?
Onko uusi oppikirja jostakin Raamatun tai Koraanin suunnalta kenties?
Näissä on aika eri tyyppiset jumalat, mutta joku olisi valittava, toisen mukaan olisi sitten alettava uutta tiedettä kehittää.
Miksi aina esitetään tämä erheellinen vastakkainasettelu, jonka mukaan ainoat vaihtoehdot olisivat big bääng-evoluutio-moderni-vassari-tieteisuskovaisuus ja vanhoilliskristillinen (tai -islamilainen) fundamentalismi? Kenen etuja se ajaa?
Nobelistihan puhui fysiikan kannalta asiaa tutkittuaan. Ja jos evoluutio ei todellakaan anna edes laboratoriokokeissa minkäänlaisia todistuksia pikkumutaatioita ja jalostusmuutoksia kummempaa, niin kyllä evoluution oppikirjat onkin syytä paiskata roviolle.
Mitä virkaa on sellaisella teorialla, kun tiedemiehet yhä edelleenkin sanovat, ettei he ymmärrä, miten elämä on syntynyt.
Jotkut koettavat uskotella, että avaruudessa on pakko olla elämää muillakin planeetoilla jonkun tilaston mukaan, eivätkä tajua, että sekin on pelkkää teoriaa.
Esim. Ufot, joita ihmiset on nähnyt lukemattomia määriä, ovat voineet tulla muilta ulottuvuuksilta, eikä avaruuden fyysisiltä planeetoilta, kun kuulemma saattavat hävitä näkyvistä yhtä-äkkiä. Mutta sekin on pelkkää teoriaa.
Nobelistihan puhui fysiikan kannalta asiaa tutkittuaan. Ja jos evoluutio ei todellakaan anna edes laboratoriokokeissa minkäänlaisia todistuksia pikkumutaatioita ja jalostusmuutoksia kummempaa, niin kyllä evoluution oppikirjat onkin syytä paiskata roviolle.
Mitä virkaa on sellaisella teorialla, kun tiedemiehet yhä edelleenkin sanovat, ettei he ymmärrä, miten elämä on syntynyt.
Jotkut koettavat uskotella, että avaruudessa on pakko olla elämää muillakin planeetoilla jonkun tilaston mukaan, eivätkä tajua, että sekin on pelkkää teoriaa.
Esim. Ufot, joita ihmiset on nähnyt lukemattomia määriä, ovat voineet tulla muilta ulottuvuuksilta, eikä avaruuden fyysisiltä planeetoilta, kun kuulemma saattavat hävitä näkyvistä yhtä-äkkiä. Mutta sekin on pelkkää teoriaa.
Kuvastaa hyvin teoriauskonnollisten (usein etnotaustaisten) fanaatikkojen näkemystä. Vain toinen fanaattinen järjestelmä nähdään vaihtoehtona omalle fanaattiselle teoriahihhuloinnille. Teoria vaatii uskonnollista vakaumusta, että sen pystyy esittämään ja haluaa esittää todistettuina faktana.
Käytännössä evoluutioteoriaa ei vastusteta muutoin kuin aabrahamilais-uskonnollisen fundamentalismin takia. Asialla on yleensä länsimaissa kristinusko ja hieman myös juutalaisuus, ja islamilaisessa maailmassa tietysti islam. Paikallisia etnokulturaalisia ja netissä leviäviä meemivivahteita toki on muutenkin. On viidakon animisteja ja nettiviidakon gigoliokaulakuva-Däniken-germaaniöyhöttäjiä ja muita liian isolla halolla päähän lyötyjä sekopäitä.
Mutta jos ajatellaan sitä länsimaiseen kirjallisuuteen ja muuhun mediaan päätyvää öyhötystä määrällisesti, niin asialla on tyypillisesti joku amerikkalaistaustainen kristillisoikeistolainen liikehdintä, jonka edustajat sitä paitsi itse tehneet tämän kahtiajaon, että "luominen vs. evoluutio", jossa he yrittävät lyödä pois evoluution kuvitellen, että näin luominen varmistuisi ainoaksi vaihtoehdoksi. Jokunen vuosikymmen sitten vielä paljastui vuotaneen ns. kiiladokumentin myötä, että evoluution epäilyn idea oli hämmentää kansakunnan ymmärrystä tieteestä, ja päästä tätä myötä kiilaamaan uskontoa julkisiin kouluihin, missä se perustuslaillisesti oli kiellettyä, paketoiden se kreationismiksi, muka tieteelliseksi luomisopiksi, joka olisi evoluution rinnalla varteenotettava toinen vaihtoehto ja lopulta tietysti ainoa oikea totuus.
Evoluutiokielteisyydessä on kyse nimenomaan uskonnollisesta fanaattisuudesta, ja tieteen kanssa sillä ei ole yhtään mitään tekemistä. Internetin voisi kuvitella ruokkivan tiedonjanoisia, mutta samalla se ruokkii hyvin paljon myös salaliittoihin uskovia idiootteja ja uskonnollisilla kaatumaseuroilla päänsä kolhineita hörhöjä, jotka kuvittelevat olevansa asiantuntijoita parempia tietämään miten asiat ovat.
Onkin huvittavaa, että kun nämä keräävät listoja tieteilijöistä, jotka kyseenalaistavat darwinismin, tai "darvinismin" kuten se uskonöyhöjen kirjallisuudessa yleensä kirjoitetaan, niin listoille päätyy jengiä tietämättään, päätyy listatuksi allekirjoittaneena jotain muuta kuin mitä luuli allekirjoittavansa jne. Ja kirjoittajaksi kelpaa kuka vain muukin kuin biologi. Ja silti ei päästä kuin murto-osaan siitä listauksesta, jossa evoluutioteorian hyväksyjät ovat tehneet, mutta listaten vain Steven (Stephanie yms. muunnelmat mukaanlukien) -nimisiä. Näitä nimiä on vain pari prossaa väestöstä, mutta nimiä on silti enemmän.
Ja eihän tämä ole mikän nimilistakilpailu. Osoita tieteellisessä vertaisarvioidussa julkaisussa miten olet kumonnut evoluution ja mitä parepaa olet tuonut tilalle, niin Nobel on sinun. Ai vertaisarviointi on huijausta ja hyvävelikerho, eikä kelpaa? Ok. Olet siis skeptinen. Tai siis "skeptinen", nimittäin sinulle kuitenkin kelpaa helluntaiseurakuntasi saarnassa öyhötetty litania väitteitä evoluutiota vastaan, etkä aio edes tarkistaa asiaa itse, tai jos tarkistat, teet sen kreationismia julistavan organisaation sivuilta. Ja sinä pidät itseäsi pätevänä arvioimaan keihin kannattaa luottaa tällaisissa asioissa. Jep.
Ei ketään kiinnosta loputon paskanjauhamisesi ja aivottoman paskan suoltaminen. Avaa oma ketju noille hourinnoillesi, et nytKÄÄN pystynyt tuomaan yhtään todistetta evoluutioteorian puolesta. Teorian, ymmärrätkö kapinen jurttaidiootti?
saattaa jopa olla oikeassa
korjaan, että teoria on sinnepäin, mutta ei ihan.
Geeniroskaa ei –~ ole.
Väärin. "Geeniroskaa" on, mutta sitä ei vain ole samassa mitoin kuin jossain vaiheessa luultiin. Aiemmin roska-DNA:ksi nimitetyn DNA:n nimitys muuttui tilke-DNA:ksi, ja käsitys sitä koskevista asioista tarkentui, mutta oleellinen asia säilyi. Nimittäin genomeista on osoitettavissa niin paljon kaikkea tauhkaa, jolla ei ole toiminnallista merkitystä, eikä muuta olemusta kuin peritty, tarpeettomaksi käynyt jäämä, ettei väitteesi geeniroskan olemattomuudesta vain havaintojen valossa voi mitenkään pitää paikkaansa.
Miksi ihmisenkin genomissa on retrovirusten DNA:n pätkiä? Miksi sama geeni, joka muilla kädellisillä mahdollistaa C-vitamiinisynteesin, on rikki keskenään muutoinkin läheisiä sukulaissuhteita omaavilla ihmisapinoilla? Sattumalta? Evoluutioteoriaa kritisoidaan usein uskonnollisista lähtökohdista moittimalla, että miten sattuma voi tehdä sitä ja tätä. Olen usein koettanut kertoa, että kysehän on joka tapaksessa ihan syistä ja seurauksista, tarkoitettiinpa sattumalla nyt sitten mitä hyvänsä. Mutta mikä syy tai sattumus selittää nämä asiat mitä kysyin, jos ei evoluutio?
Ja minä tiedän, miksi te ette osaa vastata tähän. Ja tämä pätee, vaikka sinä esim. et sattuisi olemaan hihhuli, joilla on yleensä poikkeuksellisen huonot perustiedot evoluutiosta. Nimittäin muutkin luulevat, että evoluutiolla olisi ikään kuin jokin tarkoitus tuottaa jotain kokoajan hienompaa ja parempaa, vaikka oikeasti se voi tuottaa ihan mitä tahansa, mihin sillä on aiempien tapahtumien perusteella mahdollisuus, ja mikä pystyy olemaan olemassa muita paremmin jollain hetkellä joissain olosuhteissa. Se on sokea ja piittaamaton, vailla tarkoitusta tapahtuma lukuisia linjoja ja suuntia käsittävä tapahtumasarjajoukko, joka ei pysty tiedostamaan tekevänsä asioita, jotka suunnitteluna olisivat suunnitteluvirheitä.
"Aiemmin+roska-DNA:ksi+nimitetyn+DNA:n+nimitys+muuttui+tilke-DNA:ksi,+ja+käsitys+sitä+koskevista+asioista+tarkentui,+mutta+oleellinen+asia+säilyi."
Et+yhtään+ymmärrä+mitä+suollat.+Käsitys+roska-DNA:sta+muuttui+totaalisesti.+Viidennes+ihmisen+genomista++säätelee+proteiineja+koodaavaa+2%+perimästä.+Rh-+negatiivisilla+kaukaasilaisilla+on+eri+proteiinit+ja+aminohapot,+erot+menevät+RNA:han+asti.+
Olen+aika+vakuuttunut,+että+itse+olet+rh-positiivinen+idioottimaisen+fanaattisuutesi+kanssa.+Apinageenisten+apina-aivojesi+aineenvaihduntaa+hoitavat+apinaproteiinit,+mikä+saattaa+olla+osasyy+retradilta+vaikuttavaan+jankkaukseesi.+Ihmisillä+on+eri+proteiinit,+joten+heidän+aivosolujensa+aineenvaihdunta+toimii+tehokkaasti+eikä+jäte+pakkaudu+aivosoluihin+kuten+teikäläisillä+ilmeisesti+tekee.
Sokeat luonnonvoimat eivät tuota mitään nerokkaita rakenteita saati organismeja, oli sitten luonnonvalinta tai ei.
Miksi tällainen absurdi harhatiede on korvannut järkeenkäyvvän luomisen ja suunnittelun??
https://www.icr.org
Tieteelliseltä kannalta katsoen nykytila on kuitenkin avoin, ja etenee tieteen asettamien kriteereiden mukaisesti eteenpäin. Sekä luomistoeria että evoluutioteoria kilvoittelevat kumpikin eteenpäin, omista lähtökohdistaan.
Sekään ei ole varmaa että kumpikaan näistä teorioista olisi lopulta selkeästi oikeassa. Mutta muuta ei ole ihmiskunnalla tällä hetkellä heittää kehiin.
On vain jumaluuteen perustuva luomisteoria, ja automaattiseen kehitykseen perustuva evolutiiviteoria. Näillä mennään eteenpäin. Kumpikin kuppikunta toivoo voivansa osoittaa oman teoriansa lopulta oikeaksi.
Kun jakelee noita kreationismiorganisaatioiden linkkejä, niin kannattaa myös googlata minkälaisia uskonlausekkeita he allekirjoituttavat jäsenillään. Nimittäin niissä selvästi ilmenee, että heidän sääntönsä ja periaatteensa edellyttävät, että he eivät tule minkään todistusaineiston valossa hyväksymään esim. evoluutioteoriaa tai sitä, että Maa on vanha.
Miettikää vähän. Onko mikään enää EPÄREHELLISEMPÄÄ kuin päättää etukäteen, että mikään ei tule muuttamaan minun mieltäni? En ihan heti keksi mitään valheellisempaa tapaa katsoa asioita kuin päättää, etteivät edes todisteet kelpaa, vaan uskotaan mielummin mitä halutaan.
Ja sitähän kreationismi on; uskoa ilman todisteita ja vastoin todisteita. Silti ei riitä, että se olisi vain uskoa uskon vuoksi, tai uskottelua uskottelun vuoksi, vaan siinä vieläpä käännetään kaikki väärinpäin, että usko onkin tietoa, ja kaikki tiede, joka ei tuota "tietoa" mukaile, onkin vain uskontoa. On vaikeaa ymmärtää miten kukaan ihminen voisi olla noin älyllisesti epärehellinen, että omaksuu tuollaisen opin, mutta osa uskovista on sellaisia.
"Tieteelliseltä kannalta katsoen nykytila on kuitenkin avoin, ja etenee tieteen asettamien kriteereiden mukaisesti eteenpäin."
Tähän asti onnistuit puhumaan faktojen myötäisesti, mutta sitten lässähti:
"Sekä luomistoeria että evoluutioteoria kilvoittelevat kumpikin eteenpäin, omista lähtökohdistaan."
Tieteessä ei ole mitään luomisteoriaa. Luominen on uskonnollinen uskomus, ja siinä kaikki. Tieteelliset teoriat eivät millään tavoin kilvoittele uskonnollisten uskomusten kanssa tieteen kentällä, vaikka uskovat yrittävätkin rinnastaa näitä asioita keskenään.
Tiede on menetelmä, ja sen tuottamat teoriat ovat malleja siitä, miten havainnot voidaan selittää. Usko on tunteisiin ja niitä koskeviin uskomuksiin perustuva kokemuskokonaisuus, ja uskonnot ovat niitä asioita koskevia, myytteihin tai muihin dogmeihin, jopa suoranaiseen valehteluun perustuvia oppijärjestelmiä.
Tiede tuottaa uutta tietoa ja haastaa, päivittää ja tarkentaa vanhaa. Uskonnollinen tieto yleensä luuppaa samaa luuppia eikä nimenomaan suostu päivittymään keskeisiltä piirteiltään, vaikka sen voitaisiin osoittaa olevan objektiivisesti katsottuna pielessä. Tieteessä eletään havaintojen maailmassa, ja uskonnossa kuvitelmien maailmassa.
"Sekään ei ole varmaa että kumpikaan näistä teorioista olisi lopulta selkeästi oikeassa. Mutta muuta ei ole ihmiskunnalla tällä hetkellä heittää kehiin."
Sikäli olet tuossa edelleen hakoteillä, että rinnastat kaksi täysin eri kategorioihin kuuluvaa asiaa, mutta oikeassa olet sinä, että evoluutioteoriakaan ei ole välttämättä selkeästi täysin oikeassa aivan kaikessa sikäli, että se kattaisi kaiken mitä asiasta olisi tiedettävissä.
Keskeisiltä piirteiltään se kyllä on osoittautunut hyvin vakaasti päteväksi; eliömaailmassa tapahtuu perimämuuntelua erinäisistä syistä, ja luonnonvalinta vaikuttaa tuon muuntelun tuottamaan ilmiasuvaihteluun differentiaalisesti. Nämä asiat eivät voi enää kumoutua. Kuitenkin noiden asioiden erinäiset tavat voivat vielä tarkentua, kun lisää havaintoja tehdään.
"On vain jumaluuteen perustuva luomisteoria, ja automaattiseen kehitykseen perustuva evolutiiviteoria. Näillä mennään eteenpäin. Kumpikin kuppikunta toivoo voivansa osoittaa oman teoriansa lopulta oikeaksi."
Jankutat tuossa samaa virhettä uudestaan, ja olenkin itse sanonut sitä koskien sanottavani. Korjattavaa on kuitenkin vielä lisää. Nimittäin tuo viimeinen lauseesi. Tieteessä teoria on jotain niin oikeaa kuin mitä voi olla. Se on luotettavin tiedon taso. Teoria voi olla väärässä kyllä, mutta se osoitetaan esittämällä parempi teoria. Teorioita ei kuitenkaan erikseen enää tarvitse osoittaa oikeaksi; teoria on oikeassa sikäli kuin mahdollista jos se selittää havainnot. Ja evoluutioteoria tekee tämän kuten pitääkin.
Valitettavasti evoluutioteoria on juurikin jyrkässä ristiriidassa havaintojen kanssa - mutta ovat sopusoinnussa luomisen suhteen.
Tiede ei voi merkitä ateismia, eli etukäteen päätettäisiin, että jokin "ei saa olla totta". Mutta käytännössä evoluutiomyytistä on tullut "pakkototuus", koska muuta ei voida hyväksyä.
Kirjoituksessasi on paljon sekaannuksia ja vuosikymmenien varrella olen nähnyt lukemattomia samanlaisia tapauksia, kun ihminen on opetetttu ajattelemaan noin.
Asiat selkiintyvät Sinullekin vielä, jos otat laput silmiltäsi.:)
"Ja sitähän kreationismi on; uskoa ilman todisteita ja vastoin todisteita. Silti ei riitä, että se olisi vain uskoa uskon vuoksi,"
Aloituksessa ei mainittu sanallakaan kreationismista. Perusta kreationismi vs. evoluutioteoria oma ketju. Tässä ketjussa keskustellaan vaan evoluutioteorian paikkaansapitämättömyydestä ja siitä, että kokeelliset tutkimukset eivät tue sitä. Ymmärrätkö apinanpoikima idiootti?
"Tieteessä ei ole mitään luomisteoriaa. Luominen on uskonnollinen uskomus"
älä jauha paskaa. Tieteessä, nano- ja geeniteknologiassa sekä mikrobiologiassa luodaan mutaatioita ja modifioidaan mm. viruksista bioaseita ja nanobiorobotteja. Teidän mongoloidisessa ali-ihmisten jurttaperäkylässä jurttaryssäläistasoisten tieteilijöiden maailmassa ei ilmeisesti tiedetä tätäkään.
Tehän voisitte muuttaa Siperiaan esi-isienne maille hourimaan lainnaneenne sanoja germaaneilta ja muutenkin saisitte päteä omienne keksuudessa. Euroopassa ei kaivata siperiansiitoksia tieteilemään yhtään mitään.
Kuinka kreationismi on edistänyt tiedettä? Oliko Aatamilla ja Eevalla napa, ja jos oli niin miksi? Kuinka kaikki eläinlajit mahtuivat Nooan rakentamaan arkkiin? Entä niiden ravinto 150 päiväksi? Mitä eläinten jätöksille tehtiin kahdeksan ihmisen voimin? Miksi leijonat eivät syöneet seeproja? Kuinka yhden naaraan ja uroksen jälkeläisistä voi kehittyä menestyksekäs laji, kun sisäsiitoksen tiedetään olevan erittäin haitallista ja eläinten välttävän sitä? Miksei arkin jäännöksiä ole löydetty? Miksi fossiloituneet kalat kuolivat vedenpaisumuksessa? Mistä tulivat ja minne katosivat ne mielettömät määrät vettä, jotka peittivät ”korkeimmatkin vuoret”? Kuinka fossiiliset polttoaineet kuten hiili ja öljy ovat syntyneet?
Miten ulostereiän tonkiminen muuttui vuonna 1981 yhdessä yössä terveeksi touhuksi ?
Ymmärrän, että et ole vielä päässyt anaalivaiheen yli etkä eroon fantasioistasi, etkä oppinut käsittelemään kaappihomouttasi uskonnollisesti ahdistavassa ilmapiirissäsi, jossa elät. Koeta kuitenkin keskittyä vastaamaan kysymykseen, jos päätät kommentoida kommenttiin, jossa on esitetty kysymys.
Vastauksena omaan kysymykseesi: touhu on pysynyt samana sikäli kuin sitä esiintyy ja vain sitä koskevat asenteet ovat muuttuneet sikäli kuin ovat. Missäs vaiheessa muuten jehovayhteisössäsi otetaan selkeästi tuomitseva kanta esim. pedofiliaan, ja lopetetaan sen systemaattinen peittely ja uhrien syyllistäminen? Milloin se varsin epäterve asia muuttuu terveeksi? No ei varmaan milloinkaan, sillä mitenpä tuollaisissa piireissä mikään voisi olla tervettä millään tavoin.
Jännää ,että evolutionisti ei persutele omaa näkemystään, mutta aina uudelleen ja uudelleen heittää noita näsviisaita ja pikkunokkelia "kysymyksiä" (olkiukkoja), vaikka niihin löytyy vastauksia kreationistisesta kirjallisuudesta ja netistä. Ei taida olla aitoa kiinnostusta ymmärtää, kun sehän nyt olisi kauheaa , jos joutuisi toteamaan että ainakin jotain vastauksia saattaa löytyäkin...!!
Metka esim. tuo sisäsiittoisuus-problematiikka,, koska siinä evouskovainen putoaa syvälle omaan ansaansa; miten se "terbe" kehitys saattoi edetä, koska evoluution on täytynyt alkaa varsin pienestä populaatiosta.
Miten satojen lajien sukupuolet sattoivat kehittyä yhtäaikaa toisilleen sopiviksi?? Simsalabim??:)
Harvinaisen ristiriitainen oppirakennelma koko evoluutio - ja vaatisi käänteiset luonnonlait.
Mitä evolutionisti muka perustelisi? Evolutionistit vain toistavat kuin papukaija tuota järjenvastaista mutaliemisoopaansa mitä heille on koulussa valehdeltu.
Sinä ET pimeydessäsi erota yksittäisten ihmisten tekoja, ja Raamatun sanan pyhyyttä toisistaan, JOKA KIELTÄÄ NOIDEN ATEISMIN TEKOJA TEKEVIEN IHMISTEN TEOT TOISISTAAN.
Raamattu tuomitsee samalla tavalla ateistin kuten myös uskonsa tunnustavat !
Sinä voit lopostaa, vaikka mitä pöljyyttä, luullen sen olevan jotenkin fiksua, mutta et totisesti pysty tekemään Raamatun sanaa tyhjäksi. Sinun höpötykset eivät kestä, kun ns.,ISOkirja avataan, ja se kuulemma avataan. Siellä on tämänkin illan jutut sanasta sanaan tallessa.
Koronavirus covid-19 kehittyminen on niin vahva todiste luonnon jatkuvasta evoluutiosta, ettei sitä kumota yhdelläkään satukirjalla.
Juuri niin. Seuraavaksi koronalle kasvaakin korvat ja suu. Lienee sitten helpompi neuvotella aselevosta! Huutonaurua!
Säliksi käy kun tuota katkeraa purkausta lukee läpi. Todistustaakka evoluutiosta on tietysti siihen uskovilla , eikä tähän päivään ole muuta "näyttöä" kuin tulkinnat(!) sen puolesta, vaikka uonnossa kaikki viitta yliälylliseen insinööritaitoon.
Täytyy olla vakaumuksellisen "puusilmäinen" ihminen, joka uskoo evoluutio olevan totta.
Uskontona siinä ei kyllä ole mitään moitittavaa....kiitos!
Mistä se sinunkin katkeruutesi kumpuaa..? Onko pimeys ja tarkoituksettomuus parempi kuin Luojan antama merkitys maailmalle ja ihmiselle??
SARS-CoV --> MERS-CoV --> SARS-CoV-2
Tuoko on kehitystä? Virus oli korona sekä alussa että lopussa! Tuo on nimenomaan malliesimerkki siitä, että evoluutiolla/muuntelulla on rajat, joita ei pysty ylittämään. Mutta jos haluat evoluutioteorian todistaa, niin tälläistä kaivataan: Tavallinen flunssavirus muuttuu joksikin rokko virukseksi tai esim. vesirokko muuttuu ebolaksi... Eli ymmärrät varmaan: Viruksen tarvii muuttua toisenlaiseksi virukseksi, eikä vain olla jonkinlainen variaatio samasta viruksesta.
Kristityt voivat kiittää Jumalaa Darwinista. Hän havaitsi evoluution, jonka pohjalta ateistinen evoluutioteoria kehitettiin, mutta evoluutioteoriaa ei ole todistettu. Sen sijaan evoluution löytyminen vahvistaa uskoa Jumalan sanaan, Raamattuun: Nykypäivän miljoonat eläinlajit mahtui hyvin Nooan arkkiin, jos kerran kaikki koiraeläimet ovat peräisin sudesta jne. Siis, tarvittiin vain muutama nykylajin esi-isä arkkiin eli eläimet mahtui arkkiin hyvin. Ainakin minun uskoni olisi luultavasti romahtanut ilman Darwinin evoluutio oivallusta, mutta nyt se ei olekaan romahtanut. Kuten Saatana sai Jeesuksen surmattua, mutta Jumala käyttikin Saatanaa edesauttamaan Saatanan valtakunnan tuhoa ja Jumalan valtakunnan voittoa: Golgatalla suoritettiin syntien sovitus ja riisuttiin aseet pahuuden henkivalloilta asettaen ne julkisen häpeän alaisiksi! Samalla tavoin Jumala yhä tänään käyttää jumalattomia vahvistamaan pyhiensä uskoa ja edistämään evankeliumin asiaa.
Tämä nyt ei ollut mikään uusi uutinen ja käyty lävitse palstalla muutamaankin kertaan. Tässäpä vuodelta 2014 eli kuuden vuoden takaa samaa keskustelua:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/12380746/nobel-palkittu-fyysikko-kiistaa-evoluutioteorian
Kreationismi on samaa paskaa samassa paketissa uudestaan ja uudestaan. Asia ei muutu vaikka sitä nimittäisi ID:ksi, julistaisi Nobelistin voimin saati pähkäilisi sitä sillä kuuluisalla maalaisjärjellä tämmöisellä palstalla. Luonto ei yksinkertaisesti muutu miksikään, vaikka osa ihmisistä on niin pölvästejä, että he haluavat ehdoin tahdoin nähdä sen kuin pronssikautiset kamelikuskit nuotiosaduissaan.
Jaa, en tiennytkään tuosta kun en palstaillut silloin. Mutta viidennes kaukaasialaisten euripidien genomista säätelee geenejä, mitkä koodaavat ERI proteiineja kuin rh-positiivisten geenit, mitkä koodaavat apinaproteiineja. Erot yltävät RNA:han. RNA on elämän ensimmäinen rakennuspalikka. Kyllä tämä jos mikä ainakin minulle kertoo kylmää tarinaa rh- negojen eri historiasta ja kehityksestä. Apinoista "kehittyneet" eivät ehkä kykene ymmärtämään itselleen epäedullisia tutkimustuloksia, saati painamaan niitä oppikirjoihin.
Kreationismi on liian raamattupainotteista. Viruksiakin kuitenkin modifioidaan ("luodaan"> "kreationismi") tunnetusti ja todistetusti mm. bioaseiksi. Geeniteknologia on tätä päivää, geenejä manipuloidaan tai "luodaan". Keinoelämää tai uutta elämää ei kaiketi kuitenkaan vieläkään ole pystytty kehittämään RNA:sta suoraan edes laboratorio-oloissa, saati luonnonoloissa. Elämä ei synny sokeiden luonnonvoimien tuloksena mutaliejussa, vaan se vaatii älyllisen, tietoisen panostuksen asiaan. En ymmärrä, miksi tämä on niin vaikea asia joillekin, ehkä juuri hihhulien vuoksi. Toisaalta evoluutiofanaatikot ovat hihhuleita yhtä lailla, jos ja kun eivät kykene ottamaan huomioon selkeitä todisteita evoluution mahdottomuudesta.
luonnonvoimat ei ole sokeita vaan on olemassa palaute mekanismi jolla se muokkaa itseään ja tästä hyvänä esimerkkinä on s24 palsta jossa voi saada ja antaa palautetta.
Kreationisti - höpötyksiä varten on kaksikin omaa palstaansa. Se aktiivisempi niistä on
https://keskustelu.suomi24.fi/tiede-ja-teknologia/tiede/evoluutio
Jatkakaa siellä kun vänkäämisenne ei oikeasti kiinnosta kuin ristipistokerhonne jäsenistöä.
Muista sitten, että itseppähän valitsit, äläkä syytä muita, kun ISOkirja sinullekkin avataan.Eikö tosiaankaan tule mieleen, että on olemassa totuus, jonka pöytäkirjat ei pala tulessakaan.
Ja jos Jeesuksen tarjoama armo ei kelpaa, olet itse vastuussa teoistasi. Millä puolustelet tekojasi, sillä ne ei valehtelemalla mihinkään katoa, kun totuus tietää totuuden. Eikös olekkin IHANA TOSIASIA?
Tyhjiön pohjapiirrustus on 64 nelitahokas matriksi johon koko maailmankaikkeus perustuu.
64 tetraedri verkko on kuboktaedrin geometrian ensimmäinen harmonia josta lopulta tulee skaalaus oktaavi kasvulla koko universumin loputon holofraktograafinen tyhjiö rakenne.
https://resonanceharmonics.com/sacred-geometry/64-grid-tetrahedron/
Mitään Tyhjiöitä ei ole olemassa ilman ajan alkua.
t. Ba-lintu, "hieroglyfi"
Katsoitko muuten "Korona on Jumalan miekka"-ketjustasi sinne laittamani hieroglyfikäännöksen Kuolleiden kirjan linkistä? Aika mielenkiintoista tekstiä, vaikken ehtinyt sen pidemmälle.
Raamatun kertoma luominen ei ole teoriaa. Perusteluksi riittää, että Jeesus on ollut luomisessa mukana konkreettisesti, ja lupasi ilmoittaa itsensä niille, jotka Häntä etsivät.
Toisinsanoen ateistiset evoluutioteoriaan uskovat eivät koskaan saa totuudesta selvää, koska eivät etsi Jeesusta.
Jos olisitte kunnolla totuuden etsijöitä, te ottaisitte selvää, pitääkö Jeesuksen lupaus paikkansa. Ja kun tiedän totuuden, niin voin vakuuttaa, että se etsimiseen mennyt aika ei mene hukkaan.
Eipä mulla muuta.
Ei. Kaiken alkua ympyröi ääreton. Se on syy siihen, miksi elämä on olemassa, syy siihen, että ensin oli yksinkertaista elamää, syy siihen, että nyt on niin kuin on.
Siinä on kaikki. Eilinen, tämä päivä ja huominen.
Se on ympyrä, ikuisisuus ja äärettömyys. Sellainen Jumala on. Ja silti synnyttänyt- hänet, itsensä,
t. Ba-lintu, "Hieroglyfi"
"EI", Sanoit ensimmäiseksi. SE kertookin kaiken. Eikö tule edes mieleen, että Jumala ei tottele sinun sääntöjä, vaan sinun on toteltava Jumalan sääntöjä.
Onko pakko olla noin paukapäinen puusilmäinen ja umpiluukalloinen.
Jumala on ystäväni, tunnen hänet (heidät) nimeltä. Ei se silti tarkoita sitä että kun väistämättä sinäkin hänet tapaat, niin ettetkö voisi silti osoittautua ystäväksi. Sitä en tosin osaa sanoa, onko niin, tai miten on sitten.
Jumala noudattaa minun sääntöjäni, koska olen olen toivottanut hänet tervetulleeksi. Siis tarvitsen häntä, olen "ottanut hanet vastaan". Olen siis osa häntä, jne. En ole edes vähemmän kuin hän, koska olen hänen käytössään.
"Onko pakko olla noin paukapäinen puusilmäinen ja umpiluukalloinen"
Olli kyllä niin sanottu, että tulin kielttämättä hiukan hyvälle tuulelle. Puusilmäinen osuu niin mahdottoman hyvin sivuamaan omaa aihettani. "Egyptiläiset" silmät ovat niin olennainen osa ajattelua. Ne ovat sielun silmät, toisin sanoen mieli. Hor "Horus" menettää silmänsä, hänen silmänsä joutuu toisen (Setsh:in) haltuun. Kuitenkin hän ottaa sen (ne) takaisin, ja antaa edelleen viattoman käyttöön. Antaa isälleen (Sjir:lle "Osirikselle"). Toisin sanoen tulee viattomaksi kuten viaton. (Myös se toinen syntinen, pukari, Setsh, silmät pahalle ottanut puhdistuu kaikesta pahasta). Yritän siis pitää mm. silmäni; että mm. nekin ovat jumalan, heidän kaikkien.
Tässä ei nyt kyllä tullut edes simulaatioteoriaa, olkoon nyt sitten. ;)
t. Ba-lintu, "hieroglyfi"
Sen "näinkin" sinusta, että sotket pakanuuden uskomukset ja Jumaluuden samaan pataan.
LUE Joh. ilmestyskirja ja NÄE, millainen Jeesus on kirkkaudessaan, ja hylkää kaikki muu. Luultavasti palvot myös enkeleitä, vaikka HE kieltäytyvät ottamasta ihmisen kunnioitusta vastaan, ja antavat kunnian vain Jeesukselle, joka ainoana on pystynyt sinetit avaamaan.
Sanoit tuntevasi kaikenmaailman Horukset ja Osirikset, muttet näytä tietävän, että Jeesus ja apostolit eivät maitse niistä sanallakaan.
Pystytkö vilpittömyydestä mainitessasi sydämesi pohjasta sanomaan, että JEESUS KRISTUS ON HERRA, ja AINOA IHMISEN PELASTAJA?
Muuten. Miten" jumalien kokouksessa päädyttiin vasta 13.82 mrd vuotta alkuräjähdyksen jälkeen toteamaan, että juutalainen mies onkin pääjumalan poika"
Mahdottomin vedätys kautta ihmisolentojen historiassa !!!!
Jäin saikulla lukemaan "mielenkiintoista" väittelyä. On sääli että näennäinen lukeutuneisuus on valjastettu vain etsimään mahdollista virhettä kokonaisen tieteen o l e t e t u s t a virheestä.
Näiden pohjateoria, järkkymätön jumal'usko perustuu nuotiotuliaikaisiin uskomuksiin ja pelkoihin. U s k o m a t o t o n t a vedota mm. viimeiseen tuomioon.
Simulaatioteoria on paljon luultavampi vaihtoehto kuin evoluutio.
TIetoisuus ei voi esiintyä materian emergenttinä ominaisuutena.
Simulaatioteoria on lähempänä kreationismia kuin evoluutiota.
"TIetoisuus ei voi esiintyä materian emergenttinä ominaisuutena"
Miksi ei voi?
Tai sano jotain lisää aiheesta. Onko tietoisuus ainetta?
Tai kuvaile lisää miten määrittelet emergenssin, ja lisäksi juuri tässä tapauksessa.
t.Ba-lintu, "Hieroglyfi"
Me emme pysty luomaan tekoälyä, joka olisi oikeasti tietoinen. En pysty tätä aukottomasti todistamaan, mutta uskon vakaasti asian olevan näin. Kaikki tietoisuus on peräisin tämän "näkyvän maailman" ulkopuolelta.
Yksi aihetodiste voisi olla viime vuosinä räjähdysmäisesti lisääntynyt tekoälyn soveltaminen mm. keinotekoisten hermoverkkojen muodossa. Väitän, että riippumatta siitä montako neuronikerrosta keinotekoiseen hermoverkkoon lisätään, se ei voi tulla tietoiseksi.
Me emme tiedä mitä tietoisuus on. Mutta minä tiedän että en pysty kirjoittamaan tietokoneohjelmaa, joka olisi oikeasti tietoinen. Tietoisuus ei emergoidu vaikka ohjelmani olisi kuinka nerokas. Jos tämä aidosti tietoisen tekoälyn luominen ei ole mahdollista millään tietokoneella, ei sen pitäisi olla myöskään mahdollista "evoluutiolle", joka kuulemma vain käyttää biologisia prosesseja toteuttaakseen tietokoneen. Meillehän kerrotaan että aivot ovat vain tietokone.
Me emme pysty luomaan tekoälyä, joka olisi oikeasti tietoinen. En pysty tätä aukottomasti todistamaan, mutta uskon vakaasti asian olevan näin. Kaikki tietoisuus on peräisin tämän "näkyvän maailman" ulkopuolelta.
Yksi aihetodiste voisi olla viime vuosinä räjähdysmäisesti lisääntynyt tekoälyn soveltaminen mm. keinotekoisten hermoverkkojen muodossa. Väitän, että riippumatta siitä montako neuronikerrosta keinotekoiseen hermoverkkoon lisätään, se ei voi tulla tietoiseksi.
Me emme tiedä mitä tietoisuus on. Mutta minä tiedän että en pysty kirjoittamaan tietokoneohjelmaa, joka olisi oikeasti tietoinen. Tietoisuus ei emergoidu vaikka ohjelmani olisi kuinka nerokas. Jos tämä aidosti tietoisen tekoälyn luominen ei ole mahdollista millään tietokoneella, ei sen pitäisi olla myöskään mahdollista "evoluutiolle", joka kuulemma vain käyttää biologisia prosesseja toteuttaakseen tietokoneen. Meillehän kerrotaan että aivot ovat vain tietokone.
maailmankaikkeus koostuu fluktuoivista kvanttikentistä joiden ilmiöitä kaikki muu on.
https://www.youtube.com/watch?v=zNVQfWC_evg
universumin todelliset rakennus palikat
"aineen fundamentaalit rakennuspalikat eivät ole partikkeleita vaan kvanttikenttinä tunnetut nesteenkaltaiset substanssit"
Ajattelin itse hiukan samalla tavalla? Että jossain on tietoisuus, ja että sellainen on, vaikka ei ole (eikä tule ns. tässä elämässä olemaan), kuin aihetodisteita.
t.Ba-lintu, "hieroglyfi"
Siinä on silti oltava avaruusajan emergenssi.
Et voi paeta kaiken alkua kvanttifysiikkaan.
Kvanttifysiikka ilman suhteellisuusteorian olemassaoloa on tyhjänpäiväistä itsensä kieltävän fyysikon munkkilatinaa, josta puuttuu maailmankaikkeuden olmassaolo.
Ja Loop Quantum teoriassa on se fundamentaali puute:
Se ei sisällä, eika tue avaruusajan emergenssiä. Teoria on puutteellinen.
t. Ba-lintu, "hieroglyfi"
Tuo tuntuisi järkeenkäyvältä...lopullinen totuus ja emergenssi on ikäänkuin horisontin takana...
Kato, natsikyrpäkin on herännyt.
"Me emme tiedä mitä tietoisuus on."
Se ei voi olla muuta kuin sähköön ja sähkömagnetismiin liittyvä ilmiö. Kun ihminen kuolee, virta lakkaa. Mihin se energia poistuu? Säilyykö muistista tai tietoisuudesta jotain, siirtyy jonnekin, sulautuu suurempaan kenttään tai muistiin?
Universumi on myös sähkömagneettinen. Ilmakehän magneettisuus yltää peruskallioon, maankuoren ylimpiin osiin ja juuri tähän peruskallioon on sen muotoutuessa ja kovettuessa jäänyt 1- 3 miljardin vuoden takaa muinaisen sivilisaation jäänteitä. Ainakaan ne eivät kerro mistään kaoottisuudesta, päinvastoin. Selkeitä asetteluja, jättikokoisia esineitä mm. ree -metalleista, joista ei ole ollut tietoa kuin vasta viime aikoina ym. Siis esineitä, ei mitään epämääräisiä möykkyjä.
Ihmisen ja apinoiden yhteisen esi-isän, niin sanotun puuttuvan renkaan, fossiileja ei ole vielä löydetty. Kädellisten kantamuodot alkoivat kehittyä 65–75 miljoonaa vuotta sitten ilmeisesti hyönteissyöjämäisistä nisäkkäistä. Paleoseenikauden alkukädelliset olivat kooltaan kissaa pienempiä ja pitkäkuonoisia.
Myöhemmiltä ajoilta kuten 2 miljoonan vuoden takaa on mm. venäläisten arkeologien tutkimat kiviset jättiportaat. Tuolloin "ihminen" oli vasta Homo habilis, enemmän apina kuin ihminen ja kooltaan pienempi. Ulalinkan jättiportaat ovat liian isot jopa nykyihmiselle. Porras on lähes ihmisen korkuinen.
On huomattavasti todennäköisempää, että lukuisia merkkejä ja selviä jäänteitä jälkeensä jättänyt muinaissivilisaatio manipuloi geneettisesti apinaihmisen ja siitä nykyihmisen tai pikemminkin rhesusihmisen ja negat erikseen. Näillä on eri kehityslinja, sanottiin mitä sanottiin. Sen voi selittää ainoastaan geneettisellä manipuloinnilla.
Sinä et pysty määrittämään tietoisuutta niin, että sen alkuperästä voisi edes keskustella.
Montakohan ihmistä on kuollut sen takia että lääketiede jurrasi 30 vuotta? Varmaan miljoonia.
Sitä se piru saa aikaan, kuolemaa vaan.
Entäpä jos maailmankaikkeus ja universumme ei laajene ja supistu taas kuin sen muutaman miljardin kerran ja on vain se koronaviruksen kokoinen koe, jonka joku WIISAAMPI on laboratiossaan laittanut vain yön yli toimimaan ternimaljaan ja aamuulla sitten katsoo, pienessä masennuksessaan, että ei tuostakaan universumista mitään tullut, ehkä niin onkin parempi, sillä eihän kukaan täysjärkinen ,,,,,,,,,,,,,,,,
oikeassa olet !!!!!!
Maailmankaikkeus laajenee vain siellä missä tiheys on riittävän pieni. Maailmankaikkeus loppuu viiimeistään silloin kun laajenemisnopeus saavuttaa jossain kohtaa galaksisäikeiden välissä valonnopeuden.
Se loppu on jo siinä alussa.
t. Ba-lintu, "Hieroglyfi"
(ottamatta tässä erityisesti kantaa miten kaikkeus "loppuu")
Eipähän ole loppua alussa. Vain lopulta saatanan eksyttäjät poistuu näyttämöltä, ne pimeyden villitsevät henkivallat, jotka ovat taas villinneet ihmiskunnan JO kolmannen maailmansodan partaalle, joka on aivan kohta alkava.
Jeesus lupasi ottaa Häntä odottavat luokseen, -se olotila on luultavasti eri taajuudella Jumalan kirkkaudessa-, jossa ei ole enää itkua, eikä surua, eikä kuolemaa, eikä mitään pimeyden harhaoppeja. SE on Jeesuksen omille luvattu tulevaisuus.
Tämä aineellinen ja fyysinen avaruuden planeettajärjestelmä kiertää ja möykkää aikansa, miljardeja vuosia varmaan, mutta sillä ei ole lopulta mitään merkitystä.
Suhtiksen mukaan kukin havaitsija voi havaita tapahtumat eri järjestyksessä ja aikaero kasvaa etäisyyden kasvaessa.
Niin?
eikös nopeuden kasvaessa.......
Tiedoksi: Jouni Suninen on plagioinut (kopioinut tekstiäni ilman lähdeviitettä) kirjoitukseensa blogitekstiäni vuodelta 2012. Linkki alkuperäistekstiin:
https://tieteenrakkikoira.blogspot.com/2012/09/roska-dna-yllatti-tutkijat-silla-onkin.html
Terveisin,
Raimo Lonka
Ns. tilke-dna on yllättänyt tutkijat jo pari kertaa. Ensimmäinen yllätys oli se, että sitä ylipäätään löytyi. Ennen DNA-tutkimuksia oletettiin, että DNA on "täyttä tavaraa". Aluksi näytti että suurin osa DNA:sta on tyystin turhaa. Sitten toinen yllätys oli, että osalle tilke-dna:sta löytyikin rooli, vaikka ne eivät koodanneet proteiinia.
Tarpeettoman tilke-dna:n olemassaolo on todistettu kokeellisesti. Hiiren munasolusta on poistettu pari prosenttia tilke-dna.ksi pääteltyä dna:ta ja tuloksena oli normaalisti kehittynyt lisääntymiskykyinen hiiri. Eli poistettu dna oli turhaa.
Joillakin amerikkalaisilla kreationistisivustoilla on levitetty tietoa, että tilke-dna olisi joku evoluutioteorian todiste tai evoluutioteorian pohalta tehty ennustus. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan "roska-dna" (nykyisin käytetään nimeä "tilke-dna") oli alunperin havainto. Kun perimää opittiin viimein tutkimaan, niin tutkijoiden yllätykseksi huomattiin, että geenien seassa on "roskaa" jolla ei näytä olevan mitään tehtävää. Kiihkouskovaisilla on taipumus uskotella, että jokainen biologian uusi havainto "kumoaa evo-opin". Sen on heidän mielestään kumotttu jo satoja kertoja. Tieteentekijät ovat toista mieltä.
Evoluutioteria kuuluu biologian piiriin eikä fysiikan piiriin.
Miltä kuulostaisi, jos loisiin erikoistunut evoluutiobiologi Tuomas Aivelo kumoaisi Higgsin bosonin olemassaolon? Aivan - se kuulostaisi k*sipäiseltä. Aivan samalta kuin nämä kiihkouskovaisen fyysikon jorinat.
Nykyvalossa varsin kysenalaisen evoluutioteorian keksijä oli James Darvin joka oli vapaamuurari/illuminaatti ja kazaarijuutalainen kommunisti.