Ei olisi katsellut tätä kädettömyyttä oikein hävettää katsellakin tuota
Kekkonen olisi jo perustanut Hätätilahallituksen!
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eiköhän seuraava hallitús ole hätilahallitus miksi tätä viivytellään koska se siihen ajautuu tämän kykenemättömän hallituksen ansiosta.
Perustele miksi?
Elämme jo laina-ajalla heidän on luovutettava avaimensa ja paikkansa hätätilalhallitukselle
Ministeriöiden suositus: epidemia-alueilta palaavia opettajia sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä pyydetään jäämään viikoksi kotiin
Kyösti K taas kutsuisi kansaa parannukseen.
Professori: Suomen taloudessa on tapahtunut äkkipysähdys
Tänään klo 12:33
Professori Puttonen: ”Kysymys on nyt siitä, mitkä yritykset pysyvät pystyssä”.
"Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen sanoo suoraan, että tilanne on niin paha, etteivät tyynnyttelevät puheet enää auta.
– Kysymys ei ole enää siitä, että hiipuuko Suomen talouskasvu, vaan sen asian tunnustamisesta, että Suomen talouteen on iskenyt merkittävä ja täysin poikkeuksellinen shokki, johon ei ole mitenkään varauduttu, Puttonen kommentoi Iltalehdelle torstaina aamupäivällä."
www.iltalehti.fi/koronavirus
"..johon ei ole mitenkään varauduttu"
Miten siihen olisi tullut varautua? Oliko puttospoika kertomassa sitä ennen kuin koronaviruksesta oli tietoakaan? Ihmeellisiä nämä asiantuntijoiksi tekeytyjät, joista ei ole kuin arvostelemaan toisten tekemisiä. Jälkiviisaita beserwissereitä.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi hallituksen tiedotustilaisuudessa suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.
Hallituksen torstaina 12. maaliskuuta päättämät varautumistoimenpiteet ja suositukset ovat seuraavat:
Suositukset yleisötilaisuuksia varten
Hallitus suosittaa, että koronaviruksen leviämisen estämiseksi kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka.
Lisäksi suositellaan, että muiden kokoontumisten järjestäjät harkitsevat riskiarvioiden pohjalta vastaavien tilaisuuksien järjestämistä. Määräys pohjautuu tartuntatautilakiin.
Taloudellinen varautuminen
Pääministeri Marin sanoi tiedotustilaisuudessa, että hallitus varautuu koronaviruksen leviämisen aiheuttamiin kustannuksiin lisätalousarviolla.
Hallituksen suositukset työpaikoille ja vapaa-ajalle
Hallitus suosittaa, että epidemia-alueilta palaavien tulee sopia työhön paluunsa ajankohdasta ja poissaolosta työnantajansa kanssa. Etätöitä tulee suosia, jos työtehtävät sen mahdollistavat.
Epidemia-alueelta palaavien lasten, nuorten ja opiskelijoiden tulee sopia päiväkoteihin ja oppilaitoksiin palaamisen ajankohdasta ja poissaolosta yhdessä palvelutuottajan tai koulutuksen järjestäjän kanssa.
Tartuntojen vähentämiseksi tulee myös rajoittaa vapaa-ajan toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. Kansalaisten tulee noudattaa erityistä harkintaa ja varovaisuutta ikääntyneiden ja perussairaiden kanssa asioidessa.
Varautuminen sosiaali- ja terveydenhuollossa
Koronavirustartunnan saaneille turvataan laadukas ja tarpeenmukainen hoito.
Koronavirustestien kohdalla siirrytään normaaliin käytäntöön, jossa lääkärin arvioon ja infektiolääkärin konsultaatioon perustuen otetaan testit. Tällä varmistetaan, että testit ovat varmasti kaikkien niitä tarvitsevien ulottuvilla.
Ulkomaanmatkailu
Kansalaisten tulee seurata ja noudattaa matkustusohjeita. Matkustusilmoitus on tehtävä, jos on välttämätöntä matkustaa. Matkustustiedotteiden ajantasaisuus varmistetaan ja korona-infopisteet laajennetaan myös maarajoille.
Hallitus suosittaa, että muista kuin välttämättömistä työmatkoista on syytä luopua ja lomamatkoja on suositeltavaa siirtää.
Viestintää lisätään
Valtakunnallista neuvontapuhelinpalvelua laajennetaan ja monikanavaisuutta lisätään. THL lähettää koronaviruksesta tietopaketin kaikille suomalaisille kotiin molemmilla kotimaisilla kielillä.
THL:n resursseja lisätään asiantuntijatyön ja kansalaisten neuvonnan ja tuen varmistamiseksi. Lisäksi otetaan käyttöön kansalaisille suunnattu koronavirustietoa sisältävä älypuhelinsovellus.
Koronaviruksen rokote
Hallitus kertoo, että Suomi osallistuu koronavirusrokotteen kehittämiseen yhteensä 5 miljoonalla eurolla.
Millä valtuuksilla? NL meni jo.
YYA- oli hyvä ja Luottamus -elokuvat takuuvarmasti nukahti myös leffa "Maja" oli silkkaa junakiskoa
Kuten ylläolevista näkyy hallitus toimii (terveysviranomaisten ohjeiden mukaan, hallitus ei kuvittele olevansa lääketieteellinen auktoriteetti).
Somepölhöt räksyttää, hallitus toimii.
Paras asiantuntemus tässäkin on Hakkaraisen yliopistossa. Miksi neuvoja ei kysytä sieltä?
Olisiko nootti jo tullut ? Kanootithan sillä oli jaloissaan.
Taivaan isä ne taudit määrää. Ja säät. Kysy vaikka Teuvolta.
Ei edes Kekkonen pystynyt hätätilahallitusta muodostamaan yksin. Hallituksen muodostamisesta on Suomessa aina päättänyt eduskunta, ei koskaan tasavallan presidentti.
Kekkonen oli samanlainen despootti kuin Venäjällä on tämä Putin.
Kekkonen väsäsi hallituksia mielensä mukaan. Tutustu vaikka Tiitisen listaan. Kekkonen valittiin pokkeuslailla Kekkoslovakian ensimmäiseksi kansalaiseksi, kuten Putin tulee valituksi Putinlandian vaatimattomaksi ja pyyteettömimmäksisimmistä pyyteettömäksi ensimmäiseksi viralliseksi kansalaiseksi.
Hyvä Halla-Aho siis eikun Kekkonen tai siis Putin. Joo Putin hän on joka se on. Ranskan kielellä Qe es qe se pas.