Koronavirus kaataa Armeijat tehtaat telakat

Anonyymi

Uneni viime yöltä.

18

711

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itsekin epäilen tuon koronan olevan bioase, joka on voitu kehitellä laboratoriossa. Tuon perästä voi tulla kaivettu rutto vielä. Kun ensimmäinen tautiaalto on kaatanut heikoimpia, niin tulee lisää tautiaaltoa mm. rutto? Kysymysmerkki siis tuohon.

      Erityisen ihmeissään saamme olla, jos Venäjä pistää Suomen rajan kiinni. Silloin Suomessa voi tulla tilanne, että pääsevät ajattamaan toisinajattelijoita helpommin, kun pakoreitti Venäjän suuntaan on kiinni.

      Lisäksi jos tulee koronarokote, jossa on mikrosiru. Eräs tyyppi salaliittojen perusteella rokotteessa olisi johonkin rokotteeseen laitattaut mikrosirua. Sama tyyppi nyt sitten tuon koronan taustalla salaliittojen perusteella.

      Rukous taivaallisen Isän puoleen, ettei pakkorokotetta tule. Sehän tosin valtamediassakin ennakoitiin tulevan vasta aikaisintaan, oliko vuoden/vuosien päästä uutisoinnista, kun ei pysty nopeammin kehittämään heikälästen mukaan turvallista tms.

    • Anonyymi

      Laitan tähän muistini mukaan ruttoon mahdollisesti auttavan yhdistelmän:
      eteerinen kaneli- ja oreganoöljy. Luin joitakin vuosia sitten muistaakseni Magneettimedian sivulta tuosta asiasta artikkelin, mutten ole sitä sen jälkeen löytänyt.
      Lisäksi, mitkä saattaisivat olla avuksi: C-vitamiini, ruokasooda ja sitruuna. Myös extra oliiviöljy on yleensä hyvä. Jos suolisto ei pelaa, niin ruokasoodan, sitruunan ja tuon oliiviöljyn yhdistelmä on hyvä. Ruusuöljy tai yleensä ruusu myöskin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Italiasta tuli henkilö joka aiheutti väistämättä Suomeen Italian tilanteen. Olisi pitänyt henkilö heti asettaa karensiin, nyt on mopo jo karannut.

    • Anonyymi

      miten käy?
      Puolustusvoimat koronasta: ”Valmistaudumme reserviläisten palvelukseen kutsumiseen”
      uutinen 22.3.2020
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006448985.html

      Puolustusvoimat on tarpeen vaatiessa valmis kutsumaan myös reserviläisiä palvelukseen koronaepidemian vuoksi.

      Reserviläiskysymys nousi esille perjantaina, kun puolustusvoimien asiantuntijat vastasivat Twitterissä kysymyksiin koronan vastaisista toimenpiteistä.

      – Valmistaudumme reserviläisten palvelukseen kutsumiseen. Todennäköisyys riippuu paljolti siitä kuinka virusinfektio kyetään eristämään ja mille tasolle tartuntahuippu tulee nousemaan, oli puolustusvoimien vastaus kysymykseen: ”Kuinka todennäköisenä näette tilanteen, että tarpeen kutsua reserviä?”.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sairaalat saivat varmuusvarastoista vuosia sitten vanhentuneita hengityssuojaimia – "Ihan kuranttia ei kaikki tavara ole ollut", sanoo HUS-johtaja
      Osa HUSille toimitetuista hengityssuojaimista on vanhentunut jo vuonna 2012. Valmistaja ei suosittele niiden käyttöä.
      1.4.2020
      https://yle.fi/uutiset/3-11286164

      Osa toimitetuista hengityssuojaimista on vanhentunut 2012 - joten kysymys kuuluu seuraavasti. Onko se huoltovarmuuden vakuuttaminen monessa suhteessa täydellistä sumutusta? Entä muu huoltovarmuus varaston tavara tai arkeijan varastojen tarvikkeet? Ovatko ne kunnossa ja ajantasalla?

      Edelleen - hyvä näistä asioista on keskustella. Kaiken päälle se on erittäin tarpeellista.

    • Anonyymi

      Talouden odotetaan supistuvan nopeinta vauhtia rauhan aikana – äkkipysäys niin poikkeuksellinen, että sille vaikeaa löytää riittävää adjektiivia

      3.4.2020 uutinen
      https://www.suomenuutiset.fi/talouden-odotetaan-supistuvan-nopeinta-vauhtia-rauhan-aikana-akkipysays-niin-poikkeuksellinen-etta-sille-vaikeaa-loytaa-sopivaa-adjektiivia/

      Tutkimusyhtiö IHS Markit julkaisi euroalueen maaliskuun lopulliset ostopäällikköindeksien lukemat niin valmistusteollisuudessa kuin palvelualoillakin. Neljän suurimman euromaan lukema on koko yli 20-vuotisen mittaushistorian surkein. Bruttokansantuotteen arvellaan sukeltavan vuositasolla noin 10 prosenttia. Talouden äkkipysäyksen rajuus on niin poikkeuksellinen, että sille on vaikeaa löytää riittävää adjektiivia.

      Euroalueen palvelu- ja valmistusteollisuuden yhteinen indeksilukema rojahti helmikuun 51,6 pisteestä maaliskuun 29,7 pisteeseen. Talouden toimeliaisuus supistuu lukeman ollessa alle 50 pistettä.

      – On selvää, että talous supistuu nopeimmin kuin koskaan aiemmin rauhan aikana, tutkimusyhtiö Capital Economicsin ekonomisti Jack Allen-Reynolds totesi Financial Times -lehdelle.

      IHS Markitin kyselytutkimus on tehty maaliskuun 12.-26. päivinä, jolloin euroalueella oli käytössä jo merkittävä määrä liikkumisen rajoituksia epidemian hillitsemiseksi.

    • Anonyymi

      Meyer Turku aloittaa yt-neuvottelut 450 työntekijän irtisanomiseksi
      Lisäksi kyseeseen tulevat lomautukset ja osa-aikaistukset 900 työntekijän kohdalla.
      uutinen 28.4.2020
      https://yle.fi/uutiset/3-11326431?origin=rss

      Kuka pitää totuutta vääryden vallassa, profetia keskustelu sivun ylläpidossa?
      Tästäkin aloituksesta on poistettu asiallisia aloitusaiheeseen liittyviä vastauksia.

    • Anonyymi

      Sensuuria on tehnyt Kiina, Nato, EU, Suomi ja monet muut. Ei kansalle kaikkea kerrota mitä on tapahtunut. Tiedon pimittäminen on vallankäyttöä. Turhaa on kuvitella että uskovat tai uskovat "profeetat" kaiken tietäisi tai heille kaikkea kerrottaisiin. Ei edes lääkäri Pekka Reinikasella ole kaikkea tietoa. Tiedän myös että on uskovia jotka Suomessakin pimittää tietoa vaikka jotakin tietävät. On myös uskovia jotka luulee jotain tietävänsä mutta toistaa samaa jargoniaa jota poliitikot ovat julkisuudessa kertoneet.
      Tiistai 28.4.2020
      https://demokraatti.fi/petri-sarvamaan-mitta-tayttyi-raportit-ovat-jarkyttavia/

    • Anonyymi

      Hjallis Harkimo varoittaa Turun Mayer telakan kaatumisen vaikuttavan laajalle koko yhteiskuntaan.

      Täystuho voidaan vielä estää ⎮Vappupuhe 2020
      https://www.youtube.com/watch?v=jyg1RgIL9BM
      Julkaistu 1.5.2020
      Hallitus on onnistunut hienosti viruksen torjunnassa.
      Valitettavasti heillä ei kuitenkaan ole tietämystä ja näkemystä yritystoiminnasta ja se lyö läpi koko päätöksenteossa. Siihen meillä ei ole varaa

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Näin unen huhtikuun lopulla, että koronarokote tuli ja he, jotka ottivat sen, sairastuivat. Sitten joki taho alkoi syyllistää ja vainota rokottamattomia, ovatko olleet samoissa tiloissa rokotettujen kans tms.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe