Meillä on 10-vuotias ADHD-lapsi. Koulunkäynti lähti sujumaan tosi huonosti, lapsi tuplasi heti ekaluokan ja nyt tokalla syksy oli vielä hankalaa. Nyt on Ritalin ollut käytössä muutaman kuukauden ja voin ylpeänä todeta, miten hienosti tyttö saa nyt kaiken älykkyytensä käyttöön koulutunneilla.
Tyttö siirtyy varmasti tokalta kolmoselle ja sieluni silmin jo näen, miten hän pokkaa lakin 10 vuoden päästä ja lähtee innoissaan lukemaan eläinlääkiksen pääsykokeisiin. Se on nimittäin hänen suurin haaveensa, enkä aio ennakkoluuloilla ja typeryydellä häneltä hänen haaveitaan ja mahdollisuuksiaan riistää.
Tyttö on oppivainen ja äärettömän älykäs, mutta minkäs teet kun pää on kuin lintuhäkki, täynnä sinne tänne säntäileviä ajatuksia. Nyt tyttö pystyy rauhoittumaan koulutuntien ajan ja tuloksia on tullut. Kotona voi iltaisin ja viikonloppuisin sitten sählätä ja olla niin "luova ja persoonallinen" kuin haluaa. Kyllä me jaksamme hänen kanssaan saikata, mutta koulunkäynti pitää rauhoittaa, hänen itsensä ja luokkakavereidenkin takia.
Eivät vanhemmat ja koululaitos halua latistaa ja tasapäistää erilaisia lapsia. Me vanhempina vain haluamme, että meidän lapsemme saa myös tavoitella juuri sitä asemaa ja ammattia, johon hänen todellinen lahjakkuutensa viittaa. Uskon, että lapseni kiittää minua lääkityksestä aikuisena, on jo nyt sanonut, että on mukavaa, kun ei koko ajan ole niin levoton olo. Ja hän saa ensimmäistä kertaa olla ylpeä omasta osaamisestaan, hänkin voi olla luokan paras joskus! Itsetunto kasvaa kohisten, uusia kavereitakin on löytynyt ja tyttö on onnellinen! Mitä voisi äitinä enempää toivoa.
Voimia ja hyviä ratkaisuja kaikille ADHD-lasten vanhemmille. Kyselkää ja kyseenalaistakaa, se on teidän oikeutenne. Mutta muistakaa myös, että lapsellanne on oikeus hyvään koulutukseen ja kaikkeen mahdolliseen apuun, jotta hänellä olisi myös oma "vihreä oksansa" tulevaisuudessa. Hyvää kevättä kaikille!
Tyttö siirtyy varmasti tokalta kolmoselle ja sieluni silmin jo näen, miten hän pokkaa lakin 10 vuoden päästä ja lähtee innoissaan lukemaan eläinlääkiksen pääsykokeisiin. Se on nimittäin hänen suurin haaveensa, enkä aio ennakkoluuloilla ja typeryydellä häneltä hänen haaveitaan ja mahdollisuuksiaan riistää.
Tyttö on oppivainen ja äärettömän älykäs, mutta minkäs teet kun pää on kuin lintuhäkki, täynnä sinne tänne säntäileviä ajatuksia. Nyt tyttö pystyy rauhoittumaan koulutuntien ajan ja tuloksia on tullut. Kotona voi iltaisin ja viikonloppuisin sitten sählätä ja olla niin "luova ja persoonallinen" kuin haluaa. Kyllä me jaksamme hänen kanssaan saikata, mutta koulunkäynti pitää rauhoittaa, hänen itsensä ja luokkakavereidenkin takia.
Eivät vanhemmat ja koululaitos halua latistaa ja tasapäistää erilaisia lapsia. Me vanhempina vain haluamme, että meidän lapsemme saa myös tavoitella juuri sitä asemaa ja ammattia, johon hänen todellinen lahjakkuutensa viittaa. Uskon, että lapseni kiittää minua lääkityksestä aikuisena, on jo nyt sanonut, että on mukavaa, kun ei koko ajan ole niin levoton olo. Ja hän saa ensimmäistä kertaa olla ylpeä omasta osaamisestaan, hänkin voi olla luokan paras joskus! Itsetunto kasvaa kohisten, uusia kavereitakin on löytynyt ja tyttö on onnellinen! Mitä voisi äitinä enempää toivoa.
Voimia ja hyviä ratkaisuja kaikille ADHD-lasten vanhemmille. Kyselkää ja kyseenalaistakaa, se on teidän oikeutenne. Mutta muistakaa myös, että lapsellanne on oikeus hyvään koulutukseen ja kaikkeen mahdolliseen apuun, jotta hänellä olisi myös oma "vihreä oksansa" tulevaisuudessa. Hyvää kevättä kaikille!
Vastaukset 20
Vanhimmat
.. kohenee olo hetkessä ihan kummasti huippuun...
*just joo-o...*
Kirjotteletko sitten kymmenen vuoden Ritalinin jälkeen terveysvaikutuksia?! Lupaatko?
Mitään väliaikatiedotuksia en kaipaile.
mutta onnea valitsemallasi tiellä...
Amfetamiini o.k. ?
Mieluummin lievä AMFETAMIINIJOHDANNAINEN nyt, kuin kovat huumeet ja syrjäytyminen kymmenen vuoden päästä.
En minä hänelle katukauppapillereitä syötä, vaan tutkittua ja ihan turvalliseksi havaittua lääkettä.
Tässä maailmassa ja yhteiskunnassa koulutus on se keino, jolla elämässä on edes jonkinlaiset mahdollisuudet pärjätä. Hyvä ammatti antaa lapselleni turvaverkon, johon voi luottaa kun elämä muuten kolhii. Ilman sitä, levottomana ja oppimattomana hän on suuressa vaarassa syrjäytyä, me vanhemmat emme ole aina hänen tukenaan ja turvanaan, joskushan meistäkin aika jättää.
mutta kiusaus voitti...
Tällä "lievällä AMFETAMIINIJOHDANNAISELLA" Ritalinilla ei ole myyntilupaa Suomessa, mutta lääkettä saa määrätä lääkelaitoksen erityisluvalla.
Kertonee jotain terveellisyydestä ja vaarattomuudesta?!
Kuitenkin onnea valitsemallesi tielle.
ja sillä satoja miljoonia vuosittain tahkoavan lääketehtaan mielestä aine on vaaratonta, riippumattomien neurobiologien tutkimusten mukaan vaarallisempaa kuin kokaiini.
Usko kumpaa haluat, lapsesi maksaa viulut ... koko loppuelämänsä ajan ... joka ei ehkä tule olemaan kovin pitkä.
Tämä kirjoitus sivulta http://www.cchr.org/educate/ptudb.htm muistuttaa vähän kuvitteellista tarinaani DDT-oireyhtymässäni, muistaakseni osaa 4, kertoen lääkityksestä ja mahakivusta ja lopulta riippuvuudesta. Jotakuta kuitenkin nyppivät nuo DDT-tautini osat 3 ja 4 niin paljon, että niitä ei tuossa DDT-oireyhtymä-ketjussa enää ole. Minulla itselläni ne tietenkin yhä ovat, ja koska poistettu, teen ehkä osaan 3 vielä lisäyksen ja julkaisen muilla sivustoilla kaikki 5 osaa tai sitten omilla kotisivuillani, jotka nekin todennäköisesti joskus myöhemmin vielä tulossa.
Mutta seuraavassa Larryn tarina, joka kannattaa lukea loppuun, ja jossa lopussa kerrotaan myös Bradista, joka hirtti itsensä 16-vuotiaana, kun tämän Ritalinin annostusta oli pienennetty:
When Faye Donald's 8-year-old son, Larry, was in the first and second grade he delighted in going to school and to be in the companionship of other children. "He loved socializing and would talk to other children during class," his mother said.
However, when he reached third grade his new teacher claimed that Larry's behavior was distracting. As punishment, Larry was forced to spend days in a closet where he couldn't talk to his friends. Any young child subjected to such a draconian measure would be traumatized and, not surprisingly, Larry's mother recalled, "It was in the third grade that my son stopped liking school."
The Donalds moved to Texas shortly afterwards. But now, disabused of school and teachers, Larry's behavior in class was "diagnosed" by his teachers as requiring a referral to the school psychologist. The school psychologist quickly referred him to a psychiatrist.
The psychiatrist tested Larry, pronouncing him mildly hyperactive and in need of medication, something that Mrs. Donald had serious reservations about. She told the psychiatrist that she would send Larry to tutors or do anything else as an alternative to drugs. "The psychiatrist told me that drugs to control childhood behavior was well proven as being completely safe." Still she resisted, fighting the school and the psychiatrist for several months. "They made my life and Larry's miserable. I finally agreed with what the psychiatrist recommended," she said.
Larry was put on Cylert by the psychiatrist, and his mental condition changed for the worse. His mother said, "On this drug my son became extremely paranoid and wouldn't go to sleep at night. He also had stomach pains, and a number of other side effects. I went back to the psychiatrist and demanded my son be taken off the drug."
The psychiatrist did this but then placed Larry on the psycho-stimulant, Ritalin, which Mrs. Donald was told was also a very safe drug.
Larry's life became a nightmare. He grew "deathly afraid" of the dark, his stomach continued to hurt and he didn't sleep well; he started having headaches. The psychiatrist assured her that the negative effects would pass. They did not.
Mrs. Donald wanted to know when Larry could stop taking Ritalin. "The psychiatrist told me that when a child reaches puberty his hormones change, and the hormones would replace the functions of Ritalin. These natural hormones would apparently just 'kick in' and would straighten out my son's 'problem,'" she said.
This was all supposed to occur without any residual side effects from Ritalin once her son stopped taking it. At the end of his seventh grade year, Larry came off Ritalin. He had been on it for three years.
"He became depressed and this depression continued for weeks. It seemed he was haunted. I felt completely powerless, and he felt like a lost soul," his mother said.
"Momma, there is something wrong with me. I'm not normal. I don't feel right. I have terrible feelings," Larry would tell her.
She questioned the psychiatrist:
"Could the Ritalin be causing this? Is Ritalin addictive?" She was then assured that the drug was not addictive, finding out too late that in fact she had been lied to.
Ritalin is classified in the second-highest category of addictive and controlled substances by the U.S. and other federal governments.
"After three years on Ritalin, Larry had forgotten what it was like not to be on drugs," Mrs. Donald said. Initially, it had been forced upon him because someone didn't like his behavior, but now he didn't like his own feelings either. Within six weeks Larry was taking illegal street drugs. Not just any street drug, but Ritalin. Another youth, who had also been prescribed Ritalin through his school, was dealing it.
From illegal Ritalin, Larry moved on to "crank," another form of "speed," chemically known as methamphetamine. The legal form of the drug is given to children under the name of Desoxyn.
Some time later, Larry confided to his mother he was doing drugs. He and the 14-year-old "dealer" were, by this stage, "slamming" Ritalin: self-injecting it. He was also snorting "crank" and taking cocaine and heroin. When the Ritalin stopped, he took these because he felt so angry, depressed and confused. He wanted something to numb the feelings.
Mrs. Donald said Larry's story should serve as a public warning. She is convinced that the addictive psychotropic drug precipitated her then 9-year-old to transgress to deadly street drugs. She is not alone. The late actress Jill Ireland and her son Jason claimed that his drug abuse problem had been triggered by his use of Ritalin.
Ritalin abuse is a serious problem in the United States and Canada. A sergeant of the Vancouver Police Department, for example, attributes 60 to 70 percent of the crime in one downtown district there to street-sold Ritalin.
Today, Mrs. Donald is joined by other mothers who are fighting to prevent a million more public school children from being placed on powerful psychiatric narcotics so they may have the chance to reach puberty without being addicted to "legal" psychiatric drugs.
As with other amphetamine-like drugs, Ritalin has dangerous side effects. Withdrawal from or reduction of its dosage can cause life-threatening situations. According to DSM-IIIR, published in 1987, psychiatrists state that "suicide is the major complication" of withdrawal from Ritalin and similar drugs. Sixteen-year-old Brad Eckstein hanged himself in his family's garage shortly after his dosage of Ritalin was reduced.
That millions of adults are subjected to this so-called treatment is bad enough. That children are forced to undergo this abuse is tragic. As Dr. Thomas Szasz says: "The conventional definition of child psychiatry is that it is a medical specialty devoted to the diagnosis, treatment, and prevention of mental illnesses that afflict children. From a sociological point of view, child psychiatry is a secular institution for regulating domestic relations. From my point of view, it is a form of child abuse."
juuri kerrota kun lapsille tuputetaan näitä huumeita.
Riippuvuusnäkökulma on jokseenkin paradoksaalinen, toisaalta mielialaan vaikuttavien synteettisten valmisteiden käyttö altistaa huumeiden käytölle jatkossakin, auttoihan se lapsuudessakin.
Toisaalta taas metyylifenidaatin aiheuttamat aivovauriot alentavat kykyä nautinnon kokemiseen ja eläinkokeissa näyttäisivät alentunutta taipumusta esim. kokaiinin käyttöön.
Kuitenkin, jokaiselle piristeihin tutustuneelle on tuttua käytön lopettamiseen liittyvä syvä depressio ja itsetuhoiset mietteet, siksi käyttö yyleensä jatkuu vaikka aineisiin olisikin kehittynyt toleranssi.
Vieroitusoireisiin liittyvän depression ja itsetuhoisuuden takia olisikin tärkeää antaa lapsen syödä näitä aineita päivittäin jos, vastoin järkeä, niitä päättää ryhtyä käyttämään.
siksi, että lääkefirma ei ole hakenut pienen potilasmäärän takia myyntilupaa. Aivan samaa ainetta sisältävä Concerta oli aluksi myös erityislupalääke, nyt on myyntilupa, eikä erityislupaa tarvita. Tämän mystisempää asiaa ei liity erityislupalääkkeisiin. Kelan korvauksen saa molemmista.
oikea termi on huumausaineresepti.
Huumausaineresepti on eri asia kuin erityslupa. Sekä Ritalin, että concerta kirjoitetaan ns.huumausainereseptille, mutta vain Ritalin tarvitsee sen erityisluvan.
"Kun ei tiedä, on helpompi olla opettaja."
Meillä lapsen itsetuhoituus ja myös muihin kohdistuva tuhoisuus hiipi pikkuhiljaa valtavaksi voimaksi ilman minkäänlaista lääkitystä. Lapsi ahdistui, tukitoimista huolimatta koki olevansa sopeutumaton ympäröivään maailmaan, hänen OMA elämänsä muuttui kamalaksi vaikka kuinkapäin ytitettiin auttaa ja tukea, keinot vain loppui ja lapsen lähimmäisten hätä oli sanoinkuvaamattoman avuton. Jahuom. hän ei syönyt mitään lääkettä, ei edes antibioottia, kun perusterve on aina ollut ja on.
Tilanteeseen tuli muutos vasta kun löytyi sopiva lääkitys ja nykyisin varhaisnuori ei ole ahdistunut, on löytynyt elämänilo - kaikille. Hänen ADHD muuttui lääkkeettömänä hänen omaksi itsetuhoksi ja valtavaksi ahdistukseksi. Nämä on tilanne kohtaisia, tässä tapauksessa ei auttaneet laajatkaan tukitoimet, vaan viimeinen ja näköjään ainoa auttava apu oli lääkitys. Jos ei olisi löydetty oikeaa lääkehoitoa, hänen mielenterveytensä olisi ollut suuressa vaarassa ja todennäköisesti nuoruuden itsemurhana joskus päättynyt.
Meille kerrottiin lääkkeistä perusteelliseti, jopa useampi lääkäri, hoitohenkilkökunta, apteekin henkilökunta, jututin kaikkia mahdollsia. Sanottiin että miettikää ihan rauhassa ennen päätöstä. Saimme faktaa paperilla, linkkeinä sivustoille, itse haettiin tietoa jne. Kerrottiin mitä olisi tulossa ilman lääkitystä ja lääkityksen aknssa, eikä mitään yksisuuntaisia juttuja vaan molemmista hyvät ja huonot puolet. Toisaalta ei kukaan voi ennustaa minkään oireilun/taudin kulkukuvaa tarkasti etukäteen. Aina kaikessa on olemassa yllätyksellinen mahdollisuus suuntaan tai toiseen.
Päädyttiin lääkitykseen, koska se oli se keino millä auttaa lasta selviytymään päivästä toiseen, ilman että itsetunto romahtaa totaalisesti. Ja olihan lukemattomia muita keinoja jo kokeiltu, tuloksettomasti. Hänen laaja luovuus pääsi lääkityksen avulla kunnolla vauhtiin, pystyy työskentelemään ja toimimaan, mikä ennen oli ihan jumissa.
medikalisoimisesta.
Lapsen persoonallisuuden ja ympäröivän maailman välillä olevaan ristiriitaan ei etsitä tuon ristiriidan aiheuttavaa syy-yhteyttä vaan poistetaan pelkästään oireet pseudotieteellisellä puoskaroinnilla.
Ei ole varmaankaan helppoa tutkia perusteellisesti oirehtimisen mahdolisia kliinisiä ja/tai psykodynaamisia taustoja, mennään yli siitä mistä aita on matalin.
>Lapsen persoonallisuuden ja ympäröivän maailman välillä olevaan ristiriitaan ei etsitä tuon ristiriidan aiheuttavaa syy-yhteyttä<
Voi, sitä syy-yhteyttä taustoineen todella etsittiin, jälkikäteen tuntuen jopa liian kauan! Eipä vain löytynyt "syytä", miksi lapsi alkoi olla itsetuhoinen ja ahdistunut. Ja siksi toisekseen kaikkeen ei aina löydy / eikä edes ole syytä. Yhteiskunnalla on kumma tapa aina kaikesta löytää se syyllinen, vaikka tekemällä. Joku jota voidaan syyttää tapahtumista.
Kun päädytään lääkitykseen, ei tosiaankaan ole kyse päästä helpoimmalla tavalla, kaikkea muuta, se on miltei aina se viimeisin käytettävissä oleva vaihtoehto. Ennenvanhaan nämä ADHD, AS, autismi ym oireiset laitettiin suljetuille osastoille "vähäjärkisinä" tai kunnalliskoteihin (siis nuoretkin). Nyky-yhteiskunta sentää antaa heille mahdollisuuden olla ja elää muiden mukana yhteiskunnassa. He eivät todellajkaan ole vähäjärkisiä tms. pikemminkin äo on sieltä korkeimmasta päästä, heillä ei vain ole taitoa ja kykyjä ihan kaikkeen siihen mitä yhteiskunnan sosiaalisissa kanssakäymisissä tarvitaan. Jos se onnistuu lääkityksen tuella, niin miksi ihmeessä se tuomitaan niin jyrkästi!
sopeutua vähäjärkisten maailmaan ja siksi hänet huumataan ... eikö olisi enemmän järkeä muuttaa sitä lapsen ympäristöä kuin lapsen mieltä huumausaineella, joka todistetusti vaurioittaa aivoja, sydäntä ja verisuonistoa ?
No huh huh! et tosiaan tiedä mitään ko. oireyhtymistä. Tiivistetysti (olemassa monia eri tasoja ja muotoja)Arkipäivän selviytymistaidot mm. kaupassa käynti, raha-asioiden hoito ja varsinkin sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa ovat puutteelliset, mutta pystyvät mitä suurimpii suorituksiin mm. abstraktisissa päättely tehtävissä tai jonkun tiedon perusteellisessa ulkoa oppimisessa (kävelevät tietosanakirjat).
Aivan, tuollaisia poikkeuksellisia lahjoja omaavat ihmiset ovat harvoin kiinnostuneita noista käytännön elämän kannalta tärkeistä mutta heidän kannaltaan merkityksettömistä asioista.
Juuri tuollaisten yksilöiden takia meillä on esim. Internet, autot ja pyörät autojen alla, ilman heitä eläisimme vielä luolissa.
Onneksi emme tule koskaan tietämään montako Picassoa, Van Goghia tai Einsteinia on sammutettu tekemällä heistä sopeutuvaisia taviksia käräyttämällä osan aivojen tärkeistä virtapiireistä huumausaineella.
Lainaan edellistä... "Onneksi emme tule koskaan tietämään montako Picassoa, Van Goghia tai Einsteinia on sammutettu tekemällä heistä sopeutuvaisia taviksia käräyttämällä osan aivojen tärkeistä virtapiireistä huumausaineella. "
Entä kuinkahan monta huippuälykästä adhd-lasta on syrjäytynyt kovien huumeiden käyttäjäksi, kouluttamattomaksi ja elämässä pärjäämättömäksi, koska heitä ei ole autettu, eikä lääkitty?
Lääkitseminen ei ole tehnyt tyttärestämme sopeutuvaista tavista. Hän on edelleen meidän hurja, luova, valokuvamuistinen älykkömme. Erona se, että nyt hän pystyy keskittymään koulutunnilla opetettuun, nauttii oppimisesta ja onnistumisen tunteesta. Hänellä on ensimmäistä kertaa kouluunmenon jälkeen tunne (ehkä ensimmäistä kertaa elämässäänkin), että hän hallitsee tilanteen, eikä tilanne häntä.
Älkää hyvät adhd-vanhemmat pelästykö lääkkeiden käyttöä, vaikka teitä peloteltaisiin. Harkitkaa rauhassa, hankkikaa useamman lääkärin mielipiteet ja muistakaa: te tunnette lapsenne parhaiten. Te tiedätte kyllä sydämessänne, mikä on parasta lapsellenne. Tavoitelkaa sitä ja kuunnelkaa herkin korvin ja sydämin lastanne. Sillä tavalla apu varmasti lopulta löytyy.
Lääkitystä tai ei, muistakaa terveellinen ruokavalio, riittävä ulkoilu, liikunta ja lepo. Hoitakaa myös perhettänne kokonaisuutena, puoliso ja toiset lapset, te kaikki ansaitsette hyvää yhdessäoloa ja huolenpitoa. Kun perhe voi hyvin, adhd-lapsikin voi varmasti ainakin pikkuisen paremmin.
Näin oli meilläkin. Eli lapsi oli niin ahdistunut, huusi minulle päin naamaa, että miksi hänet tänne synnytit, hän ei halua elää, oli itsetuhoinen jne. Tukitoimistä ei ollut sanottavaa apua, tuntui, että tilanne vaan kiristyi pikku hiljaa. En olisi koskaan uskonut, että minun elämän iloinen lapseni muuttuu sellaiseksi. Olenko siis huono äiti kun halusin tässä tilanteessa lapselleni lääkityksen? Vai olisiko minun vaan pitänyt katsoa sivusta hänen itsetuhoisuutta ja ahdistusta? Kumpi parempi, olla välittämättä vai suostua lääkitykseen??
Hienoa, nyt lapsellasi on mahdollisuus päästä siihen ammattiin johon haluaa. Uskon että olet tehnyt oikean ratkaisun lääkitessäsi lastasi.
Hyvää kevättä sinulle ja perhellesi!