Jehovan todistajat eivät voi olla totuus.

Pelastutukaa ken voitte, mä heitin kirjallisuutta roskiin, koska pakottivat minua sillä, eipä ollut oikein. Kymmenen vuotta kestin teidän valheita, eikö ollut totuus,
Ei Jehova voi kaikkea omistaa! Saatana on pilkka nimitys sille ettei olisi muita Jumalia. Ja ihmisryhmää. Voiko Yk:n kanssa liittoutua? Miten muuten täällä pärjäisi?
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Minä taasen olen heittänyt pois kaikki kirjat ja lehdet vuodesta 1980 eteenpäin.
Vanhemmat olen säästänyt ja aion perustaa uuden seurakunnan nimeltä Vanhoillis Jehovantodistajat.
Siihen kuuluu vain opit ajalta 1914-1980.

Äänestä
  • JT oppii kuuluu kirjallisuus ja lehtiset, samat asiat löytyy Raamatustakin !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    JT oppii kuuluu kirjallisuus ja lehtiset, samat asiat löytyy Raamatustakin !

    Ei todellakaan löydy oppinne mukaan. Kaikkein kallisarvoisinta on uudestisyntymisen ihmeen kokeminen Jumalan Pyhän Hengen kautta. Te ette julista sitä oppia.

    Jeesus itse sanoo; Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ( mikä lupaus) ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Joh.6:44.
    Totisesti, totisesti minä sanon teille; joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä. Joh.6:47.

    Jumalan tasapuolisuus on, ettei yksikään "kätten töillä " pelastu tulen paikasta.
    Jos tekojen kautta voisi periä iankaikkisen elämän, niin mihinkä joutuisivat he, jotka eivät kykyne täyttämään lain velvoitteita viimeistä piirtoa myöden. Koko elämänsä ajan tehdä " hyviä tekoja " kuolleita tekoja, joilla ei voi taivasosuutta ostaa.

    Sellainenko olisi Jumala, joka on ikirakkaus? Ei totisesti. Hänelle ei ole mieleen jumalattoman ( joka ei usko) kuolema, vaan se että hän saisi elää!
    Sen tähden ilmestyi Jumalan amo pelastuksesksi, ettei yksikään Jeesukseen uskova hukkuisi, ( kadotukseen) vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh.3:16.

    Äänestä

Suutuin ja ajattelin ettei ne välitä
vaikka paratiisista kertoivatkin!... Voi Voi...
Kuka on Iloinen sanasta paratiisi?
Ihan hyvä kiinnostava sana se on kyllä!...
Mutta ketkä paratiisin omistaa? Mitenkä se sana taivas?On minulla vielä kirjallisuutta.
Pidän oppimastani, sen verran kun ymmärrän, mutta maailma on paha. Enkä pyydä että olisi paha!...
Ihan hienoahan se olisi saada siunauksia. Siksi olen tutuille kertonut asioista. N. 30 henkilölle.
On ollut kiinnostavaa ja hyvää tekemistä! Tervettäkin,
että kuka on maailman hallitsija? Ja mikä on hyvää, miten ihmisiä voisi auttaa!? esim.!...Ei tosiaan voi pyytää tulla tuhotuksi. Pyydän että on voimaa.
Mutta sukulaiset on ev luterilaisia. Voi että!

Voi olla ettei voi sanoa väärää todistusta.
Minulle ensimmäinen The Sims peli oli jotain vähäistä hyvää sanasta paratiisi!
Mutta oli sallittuja asioita ja kiellettyjä!...

Äänestä
  • Niin, jehovakanava, kuten vartiotorni tituleeraa, Rutherford sanoi nähneensä unta että taivas on täynnä, ja tuo uni otettiin sitten vartiotorniinkin.
    Sitten Rutherford sanoi, että älkää olko millännekään, hän on Raamatusta löytänyt paratiisin, jonne siis pääsette kaupiteltuanne vartiotornejani.

    (Rutherford ei asunut paratiisissa, vaan talossa Beth Sarim, jonka hän oli rakennuttanut Israelin haudoistaan nouseville patriarkoille. Hän sanoi asuvansa heidän tuloonsa asti. Hänellä oli oma julistuksensa maailmanlopusta, johon nämä asiat liittyivät. Ja hänen poismentyään vartiotorni myi tuon, oikeastaan patriarkkojen talon Kaliforniassa)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, jehovakanava, kuten vartiotorni tituleeraa, Rutherford sanoi nähneensä unta että taivas on täynnä, ja tuo uni otettiin sitten vartiotorniinkin.
    Sitten Rutherford sanoi, että älkää olko millännekään, hän on Raamatusta löytänyt paratiisin, jonne siis pääsette kaupiteltuanne vartiotornejani.

    (Rutherford ei asunut paratiisissa, vaan talossa Beth Sarim, jonka hän oli rakennuttanut Israelin haudoistaan nouseville patriarkoille. Hän sanoi asuvansa heidän tuloonsa asti. Hänellä oli oma julistuksensa maailmanlopusta, johon nämä asiat liittyivät. Ja hänen poismentyään vartiotorni myi tuon, oikeastaan patriarkkojen talon Kaliforniassa)

    Rutherford oli viinoihin menevä öykkäri.
    Gini oli hänen suosikkijuomansa.

    Äänestä

JT oppi on prikulleen raamatunmukainen usko !
Pelastukoon ken tahtoo, kadotkoon ne jotka tahtovat.
Usko on vapaaehtoista jokaiselle !
Paraatiisissa ei ole yhtään raamatunvastaista tumpeloa !

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa!
    Ei yksikään ihminen kykene selittämään Jumalan sanaa (Raamattua) " prikulleen" , niinkuin se Pyhän Hengen kautta kirjoitettuna meille annettiin. Jumala ilmoittaa pelastussanoman Sanassaan kaikille syntiinlangenneille.

    Room. 3:10. - 12. 2 Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa: kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. "

    Siinä se on. Miten helposti lankeammekaan. Ei ole kerskaamisen aihetta " tekojen kautta "
    pelastuaksemme ajattomuuden paikassa, " jossa heidän matonsa ei kuole, eikä tuli sammu. Mark. 9:46.

    Äänestä

Jumala on yksi ja tulee aina olemaan.
Jumalan poika on jumalallinen !

Äänestä
  • Joh. 10:18.
    Selitäppä tämä tai ole vaiti.

    Äänestä

Joh. 10:18 Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn minä olen saanut Isältäni."

(10:17 Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin)

Äänestä
  • Siis, miten ihmeessä vain harvinaisen hyvä ihminen olkoonpa nyt sitten Jumalan Poika, voi ottaa itseltään omalla luvalla hengen ja sitten antaa sen takaisin itselleen, itse?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis, miten ihmeessä vain harvinaisen hyvä ihminen olkoonpa nyt sitten Jumalan Poika, voi ottaa itseltään omalla luvalla hengen ja sitten antaa sen takaisin itselleen, itse?

    Vaikuttaa siltä, että juupas-eipäs-kiista ei ratkea tässä. UMK:ssa on käytetty sanaa "saada", mikä sekin on mahdollinen:

    17 Isä rakastaa minua, koska minä annan elämäni, jotta saisin sen takaisin. 18 Kukaan ei ota sitä minulta pois, vaan minä annan sen omasta aloitteestani. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta saada se takaisin. Tämän käskyn olen saanut Isältäni.” (UMK)

    Novum selittää sanaa seuraavasti:

    λαμβάνω, lambanõ
    ottaa, saada; ottaa vastaan ottaa kiinni

    Lambanõ voi merkitä sekä 'ottaa, tarttua' että 'ottaa vastaan'. Matt.7:8:ssa sana on suomennettu "saa". Tähän sisältyy ajatus vastaanottamisesta (vrt. myös 1.Kor9:24-25). Joh.13:20:ssa sana ilmaisee halukasta vastaanottamista, Matt.8:17:ssa taas puhutaan Jeesuksesta, joka "otti päällensä meidän sairautemme".

    Lambanõ merkitsee suurin piirtein samaa kuin dekhomai (1072), mutta joskus lambanõ ilmaisee enemmänkin omasta aloitteesta ottamista, kun taas dekhomai merkitsee ystävällistä vastaanottamista.

    Äänestä

Jehovat ovat neljäs kirkkokunta eli Tyatira ja Jeshua antoi heille siunauksen: Autuaita ovat Oikeamieliset heidät ravitaan.
Jehovat ovat siis Oikeamielisiä, mutta eivät täytä kolmannen kirkon eli Kreikkalais-katolisen pitkämielisyyden vaadetta.
Hare Krishna liike opettaa että MIELI on yksi kolmesta hienojakoisesta elementistä ja se koostuu kolmesta osasesta:

ÄLY - TUNNE - TAHDONVOIMA

Oikeamielinen on tuon oikean puolen suhteen täysipainoinen eli hänellä on ÄLY kohdallaan. Mutta tunteissa on hieman säröjä. Ei ole tunnpitoista suhtautumista helppo heidän kaikkien solmia tutkijaan.

Pitkämielinen on lähinnä Efraimin heimo, joita satunnaiseti Jehovan todistajissa esiintyy, mutta harvoin. Pitkämielinen osaa opettaa ÄLYN lisäksi TUNTEEN ja TAHDONVOIMAN tasolla. Hänellä on pitkä mieli eli kolmeen eri mielen osaseen ulottuva mieli.
Pitkämielisiä ovat siis Kreikkalais-katoliset ja esim. Efraimin heimosta monet.

ÄLY - MIELI (TUNNE) - EGO (TAHDONVOIMA)

Älyä saa kuvista ja patsaista niitä tutkimalla ja niitä meditoimalla.
Tunnetta saa leikkimällä.
Tahdonvoimaa saa kun viettää aikaa kehittävässä itseään yli 10 vuotta vahemmassa seurassa. Eli olemalla kavereiden kanssa seurue tai jengi.

Äänestä
  • Kirjeessä Timoteukselle apostoli Paavali puhuu kolmesta pienemmästä avusta eli pyhästä hengestä:

    Terve harkinta - Rakkaus - Voima

    Terve harkinta= äly, Rakkaus = tunne , Voima = tahdonvoima

    Todistajilla on kuten kaikki heidän julkaisuistaan huomaa TERVETTÄ HARKINTAA YLLIN KYLLIN. Varoittelevat hepatiitista ja internetistä ja pornosta ja rahapeleistä yms. Mutta tunne-elämä ei kaikin tavoin ole kunnossa. RAKKAUS EI AINA VÄLITY HEIDÄN KAUTTAAN ESIM. YHTÄ HIENONA KUIN HELLUNTAIKIRKON KAUTTA. KYLLÄ SITÄ ON, MUTTA MONIEN MIELESTÄ EI TARPEEKSI. PITKÄMIELISYYS EDELLYTTÄÄ VIELÄ KOLMANNEKSI TAHDONVOIMAA, JOTA SITÄKÄÄN EI OLE TÄYTTÄ MÄÄRÄÄ.

    On valitettavaa, että nuo kolme tärkeää asiaa jakaantuvat : Jehovan todistajien - Helluntaikirkon ja Adventistien kesken eikä heillä kaikilla kaikki noista ole täydellisinä. Niin pitää kiertää kirkosta kirkkoon, uskosta uskoon ennen kuin saa itselleen oman laitumen tai pääsee sisälle lammastarhaan muiden lampaiden joukkoon. Itse en päässyt lammastarhaan, vaan löysin heidän avullaan oman laitumen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pelastutukaa ken voitte, mä heitin kirjallisuutta roskiin, koska pakottivat minua sillä, eipä ollut oikein. Kymmenen vuotta kestin teidän valheita, eikö ollut totuus,
Ei Jehova voi kaikkea omistaa! Saatana on pilkka nimitys sille ettei olisi muita Jumalia. Ja ihmisryhmää. Voiko Yk:n kanssa liittoutua? Miten muuten täällä pärjäisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu