Norjassa suljetaan koronan takia

punttisalit, kuntoilukeskukset, koulut yliopistoja myöten ja parturit sekä vastaavat joissa työntekijä koskettelee asiakasta. https://www.vg.no/nyheter/innenriks/i/2GeXaq/dette-er-tiltakene-til-erna-solberg-vi-staar-i-en-vanskelig-tid
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Norjassa järki vielä pelaa.

Äänestä
  • Väestöpohjaan nähden Norjassa on noin 6 kertaa enmmän tartuntoja kuin Suomessa, Tanskassa 5 kertaa ja Ruotsissa noin 2,5 kertaa enemmän.

    1Äänestä

  • Erikoista, että Suomessa pidetään kampaamot yhä auki tyynen rauhallisina, vaikka kampaaja koskettelee asiakasta ja on ihan lähietäisyydellä. On se kumma, ettei ymmärretä asian vakavuutta vieläkään!

    Äänestä

Suomessa ei suljeta mitään koska kyseessä on hallituksen tyttöjen mukaan tavallinen kausiflunssa.

Äänestä
  • Juuri peruttiin suuret yleisötilaisuudet, annettiin ohjeet vanhusten luona vierailusta jne.

    1Äänestä

  • kuuntelevat asiantuntijoiden suosituksia , jättävät ajatustyö heille

    Äänestä

Pitääkö mun nyt itse leikata hiukset??? Olin menossa kampaamoleikkaukseen mutta ehkä ei kannata.

Äänestä

Suomessa hallitus keskittyy sukkahousunsaumojen oikomiseen

Äänestä

Hallitus kyllä sulkee kaikki nuo vastaavat parin viikon sisällä. Eikä silloin enää edes mietitä mitään lastenhoidon ongelmaa koska paskat on jo housuissa.

Äänestä

Norja on maailman toiseksi pahin koronamaa jos katsotaan sairastuneita per miljoona asukasta.

Pahin on Italia, jossa on 250 todettua tartuntaa per miljoona asukasta. Seuraavina tulee Norja (161), Etelä-Korea (156) ja sitten Tanska (136). Ruotsi on sijalla 10 (72) ja Suomi on heti Viron jälkeen sijalla 20 (28).

Tilanteet muuttuvat tietenkin päivittäin ja sairastuneiden osuus jolla tänään ollaan sijalla 10 voi riittää kahden päivän päästä enää tilalle 20.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On Suomessa enemmän kuin 28 tartuntaa Eilen iltapäivällä 109 mutta luku saattaa olla nyt suurempi

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006436633.html

    Kirjoitin sairastuneista PER MILJOONA ASUKASTA. Tämä kertoo paljon paremmin tilanteen vakavuudesta kuin pelkkä sairastuneiden lukumäärä. Kunkin maan terveydenhuolto on kuitenkin mitoitettu suhteessa maan asukaslukuun.

    Esimerkiksi Viron absoluuttiset luvut tuskin nousevat Suomen tasolle, koska maan väestö on niin paljon pienempi, mutta SUHTEELLISESTI tilanne Virossa tilanne on suunnilleen sama kuin Suomessa (marginaalisesti huonompi).

    Äänestä

Suomessa jo 155 tartuntaa

https://korona.kans.io/

Meidän Persujen näkökulmasta on tärkeää että pesette kätenne joka toinen tunti vaikka siihen ei olisi kutinaa, kädet täytyy kuivattaa huolellisesti pesun jälkeen puhaltimen alla.

Äänestä

Mihin tuo "parantuneitten" luku perustuu? Koronahan jyllää kehossa koko ajan vaikka omasta mielestään olisi parantunut niin viikon päästä alkaa taas

Äänestä
  • Mikään oikea tutkimus ei vain tuota tue. Koronasta paranee ellei siihen kuole.

    Äänestä

Nerg tuntee jokaisen koronaviruksen, ei siis hätää

Äänestä

Suomi+noudattaa+EUn+antamaa+neliportaista+ohjeistusta!+Millä+on+saatu+sairaalat+jo++mm.+Tukholmassa+kriisiin.+Miksi+ei+osata+ottaa+opiksi+Kiinasta+ja+Italiasta?+Ei+anneta+nousta+kolmannelle+ja+neljännelle+portaalle?+Pääministeri+luottaa+THLn+antamiin+ohjeistuksiin;+joita+THLn+pääjohtaja+ei+itsekään+noudata:(Luojan+kiitos+on+yrittäjiä,+kuntapäättäjiä,+rehtoreita,+kansalaisia,+jotka+ovat+jo+tehneet+ja+tekevät+päätöksiä+estääkseen+leviämisen,+sillä+aikaa+kun+pääministeri,+hallituksineen+ja+THLn+johtaja-asiantuntijoineen+laskee+rappusia+ja+harkitsevat+tarkkaan,+ettei+vain+tee+ylimitoitettuja+toimenpiteitä.+Kuolleita+tulee,+mutta+ne+on+tarkkaan+harkittu.Miksi+yksikään+toimittaja+ei+ole+tehnyt+kysymystä;+Miten+pääministeri,+ministerit+ovat+ohjeistaneet+perheitään/läheisiään+ja+itse+suojautuneet+koronavirustartunnalta?+Tai+nämä+THLn+asianajajat?Miten+pääministeri/hallitus+uskoo,+edes+kuvittelee,+terv.hoitohenkilökunnan,+lääkäreiden,+puhumattakaan+eläkeläisistä+ja+opiskelijoista+saavan+sairaaloihin+työskentelemään+epidemian+ollessa+päällä,+ilman+hätälakia?+Riskeeraamaan+itsensä+ja+perheensä?+10%+terv,hoito+henkilökunnasta+epäillään+saavan+tartunnan.+Vanhuksien+hoidossa+jo+nyt+on+henkilövajausta.+Eikä+muut+sairaukset+ja+sairastumiset+lakkaa+korona-epidemian+ajaksi.+Ei+ole+olemassa+mitään+hätävara-henkilökuntaa+korona-virusepidemiaan.Terveydenhoito+puolella+alkaa+olla+suurta+vajausta+jo+ennen+pahinta.+Jäävät+töistä+pois+"varautuneena+sairastumiseen".+Miksi+ei+sanota+suoraan,+että+hätätila+lailla+voidaan+pakottaa+ihmisiä+töihin!

Äänestä

Olen todella huolissani siitä, että Suomessa parturi-kampaamot ovat yhä auki vaikka tämä koronatilanne on Suomessa jo todella vakava! Kampaaja on lähikontaktissa ja kosketuksissa asiakkaaseen, joten sitä kautta virus leviää varmasti tehokkaasti. Kampaamot olisi syytä sulkea pikaisesti, jotta saisimme hidastettua viruksen leviämistä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

punttisalit, kuntoilukeskukset, koulut yliopistoja myöten ja parturit sekä vastaavat joissa työntekijä koskettelee asiakasta. https://www.vg.no/nyheter/innenriks/i/2GeXaq/dette-er-tiltakene-til-erna-solberg-vi-staar-i-en-vanskelig-tid

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu