Korona on kuin jäävuori!

Koronan 155 sairastunutta on vain jäävuoren pinnan yläpuolella näkyvä pieni huippu. Suurin osa arviolta 90% virustaudista on näkymättömissä pinnan alla. Tämä piilossa oleva osuus on arvioitu sillä perusteella, että tartunnan saaneet pääsevät viralliseen THL:n päivittäiseen tilastoon vasta siinä vaiheessa, kun tauti on viiden päivän kypsymisajan jälkeen puhjennut koronaksi ja jos henkilö hakeutuu oireittensa perusteella hoitoon ja jos hänet testataan koronan varalta. Paljon viivettä ja ehdollisia jos-sanoja takaavat virukselle pitkän etumatkan.

Karkean arvion mukaan Suomessa on nyt 1500 pimeää viruksen kantajaa, joista ehkä jopa jo puolet pystyy levittämään virusta edelleen.

Johtuen tästä jäävuori-efektistä lääketieteen asiantuntijat vaativat hallitukselta nykyistä paljon tiukempia toimia. Nyt tarvittaisiin Sauli Niinistön tyyppistä karismaattista johtajaa, joka uskaltaisi tehdä asiassa tarvittavat päätökset. Sanna Marinin hallitus valitettavasti arkailee taloudellisten seuraamusten ja taudin rajaamisen välimailla siten, että parin kuukauden päästä tauti tuhoaa suomalaisten talouden ja kaupan päälle lisäksi heidän terveytensä.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

testausta ei tehdä enää alkuvaiheessa kaikille joten lukemat ei nouse . vasta kun täysi rähinä päällä sinut testataan joten outoa toimintaa täällä. ohje oli että sairasta kotona äläkä soita kun viime tipassa

Äänestä

Mitä ne järeämmät toimet olisivat?

Kun emme tiedä kuka virusta kantaa, niin emme tiedä kenetkä pitäisi eristää.

Äänestä
  • Silloin pitäisi tietenkin rajoittaa ihmisten liikkumista ja kokoontumisia. Koulut, yliopistot kiinni pariksi viikoksi ja sen jälkeen katsottaisiin tarviiko jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin pitäisi tietenkin rajoittaa ihmisten liikkumista ja kokoontumisia. Koulut, yliopistot kiinni pariksi viikoksi ja sen jälkeen katsottaisiin tarviiko jatkaa.

    Pari viikkoa on koronasta parantumisaika, mutta eristäminen ei oikein tahdo toimia noin.

    Sillä uusia tartuntoja tapahtuu kun ihmiset kyyhöttävät kotona lähietäisyydellä toisiin ihmisiin ja aina löytyy uusia tartuntoja.
    Ensimmäisenä tartunnan saaneet ovat kahdessa viikossa parantuneet, mutta vasta tartunnan saaneet ovat vasta sairauden alkuvaiheessa.
    Eristäminen pitäisi siis jatkua ainakin 4-6 viikkoa tai pidempäänkin.

    Totta, kaksi viikkoa ei ole riittävä aika. Noin kuukausi vähintään, mieluummin vähän yli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, kaksi viikkoa ei ole riittävä aika. Noin kuukausi vähintään, mieluummin vähän yli.

    Kaikki eristämiset ja karanteenit vain hidastavat viruksen leviämistä, mutta eivät pysäytä sitä. Jokainen joka tulee saamaan normaalin kausiflunssan, tulee myös saamaan tämänkin viruksen.
    On hyvin vaikea mennä päivittäin töihin ja ruokakauppaan useita kuukausia putkeen ja noudattaa jatkuvaa varovaisuutta, pestä käsiä joka käynnin jälkeen ja olla koskettamatta kasvoja jne...
    Juuri siksi kausiflunssakin on niin vaikeaa välttää, kun pitää kuitenkin päivittäin liikkua julkisissa paikoissa.

    Äänestä

Koulut ja päiväkodit kiinni.
Näissä tartunta on tehokkainta.
Jos äidit ei osaa hoitaa päiväkoti-ikäisiä lapsiaan, nyt olis aika opetella.
Alakouluikäiset pärjää jo yksin kotona.

Mies ja korona liikkuu. Valitettavasti. Turhantoiittajat vois jäädä sohvalle. Eli nämä 10 tuhannet suojatyöpaikan saaneet. Vaatekaupat ja muut turhakkeet kiinni.

Äänestä

Asko Järvinen ja Mika Salminen ovat epäonnistuneet täydellisesti johtaessa suomalaisia poliitikkoja korona tiimellyksessä.
Silti nämä valelääkärit saavat päivittäin olla julkisuudessa ja levittää omia luulojaan.

Äänestä

Jos ei testata ja virusta kantavia on paljon silloin pitäisi ainakin ryhtyä muihin koviin toimenpiteisiin.

Äänestä

No+aloitusta+sivuten+eilen++oli+jonkun+professorin+arvioita+viruksen+aiheuttamasta+kuolleisuudesta.++Prosenteiksi++haarukoitiin++2++-+4+%++maailman+tasolla+tällä+vauhdilla.Maailmassa+on+noin++7770700000+ihmistä+ja+siitä++2+%++on++155,4++miljoonaaja++4+%++310,8++miljoonaa.++Että+silleen.

Äänestä

Kunpa Asko Järvinen ja Mika Salminen ymmärtäisivät tämän jäävuori-analogian.

Jotenkin tuntuu, että korona yllättää nämä kaksi taunoa joka ainoa päivä.

Ja sitten taas he ovat sitä mieltä, että juuri nyt ei vielä tarvita järeämpiä keinoja. Mikähähän koronan taso on näille puoskareille tavoitteena? Järkevät suomalaiset haluavat kokonaan eroon tästä hankalasta viruksesta.

Äänestä

Tässä korjataan nyt varmaankin hiihtolomien satoa. THL:n Mika Salminen muistaakseni evästi meitä suomalaisia juuri ennen hiihtolomia, että on täysin turvallista matkustaa hiihtolomalla, kunhan ei mene Wuhaniin Kiinaan.
No ei se nyt ihan pitänytkään paikkaansa, kuten yleisö hyvin arvasikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Koronan 155 sairastunutta on vain jäävuoren pinnan yläpuolella näkyvä pieni huippu. Suurin osa arviolta 90% virustaudista on näkymättömissä pinnan alla. Tämä piilossa oleva osuus on arvioitu sillä perusteella, että tartunnan saaneet pääsevät viralliseen THL:n päivittäiseen tilastoon vasta siinä vaiheessa, kun tauti on viiden päivän kypsymisajan jälkeen puhjennut koronaksi ja jos henkilö hakeutuu oireittensa perusteella hoitoon ja jos hänet testataan koronan varalta. Paljon viivettä ja ehdollisia jos-sanoja takaavat virukselle pitkän etumatkan.

Karkean arvion mukaan Suomessa on nyt 1500 pimeää viruksen kantajaa, joista ehkä jopa jo puolet pystyy levittämään virusta edelleen.

Johtuen tästä jäävuori-efektistä lääketieteen asiantuntijat vaativat hallitukselta nykyistä paljon tiukempia toimia. Nyt tarvittaisiin Sauli Niinistön tyyppistä karismaattista johtajaa, joka uskaltaisi tehdä asiassa tarvittavat päätökset. Sanna Marinin hallitus valitettavasti arkailee taloudellisten seuraamusten ja taudin rajaamisen välimailla siten, että parin kuukauden päästä tauti tuhoaa suomalaisten talouden ja kaupan päälle lisäksi heidän terveytensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu