Jussi Halla-ahon täytyy nopeasti keksiä puolueelle uusi missio, kun aiempi on täyttynyt rajojen sulkeuduttua. Nyt kun Euroopan maiden rajat on kiinni ja ihmiset istuvat kotonaan näkkileipää syöden ja vessapaperia kuluttaen, on luotu perussuomalainen paratiisi.
Mutta liike pysähtyy, ellei puolueella ole uutta tavoitetta. Mikä se missio voisi olla?
Mutta liike pysähtyy, ellei puolueella ole uutta tavoitetta. Mikä se missio voisi olla?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt+se+työllisyy+nousee+kun+rajat+laitetaan+kiinni.+Näin+on+PS+kertoneen+jo+vuosia.+Kun+rajat+suljetaan+niin+kaikki+on+hyvin.+Ennustan+että+meillä+tulee+työvoimapula+ja+tarvitaan+vähintään+vielä++500+tuhatta+työntekijää+kun+suomen+työllisyys+aste+on+nousut+99%:iin.
Sehän on ihan tosi korona pakottaa persuuntumaan
Puolue tullaan seuraavaksi lakkauttamaan, kun rajat on saatu kiinni ja Suomi pysähtymään. Eikä Jussia muutenkaan kiinnosta mikään puolueen puheenjohtajana oleminen, joten kesän jälkeen ei muutenkaan olisi ollut puheenjohtajaa. Mestari on tehtävänsä tehnyt ja voi poistua näyttämöltä.
Mestari on työnsä tehnyt: rajat suljetaan! Kerran Mestarille, hei.
Kyllä persu aina vihalleni kohteen löytää. Vaikka saamelaiset tai maanviljelijät. Onhan noista jo viitteitä näkynyt.