Kristikunnassa yksi suurimmista kiistakysymyksista on pyhapaivakasky. suurin osa on sita mielta etta oikea pyhapaiva on sunnuntai. Toiset taas sitamielta etta launtai ja jotkut sita mielta,etta voi valita minka paivan tahansa tai ei tarvi viettaa mitaan paivaa. Mika naista on totuus. Sehan selviaa tietenkin Raamattua tutkimalla, myos tuntemalla hieman historiallisia tosiasioita.
Kun lahdemme tata asiaa tutkimaan, heti alussa voidaan poispyyhkia viimeiset nakemykset. Jeesus opetti vuorisaarnassa,etta laki on aina voimassa, eika siita poistu eika muutu mikaan kasky. (Matt.5:17-21) 10 kaskyssa taas pyhapaiva-sapatti maaritellaan seitsemanneksi paivaksi. Jumala on maaritellyt pyhapaivan, paivan valintaa ei ole jatetty meille. Eli jaljella jaa 2 vaihtoehtoa, joka sunnuntai tai sapatti-lauantai.
Kumpi on oikea pyhapaiva. Kun Jumala julisti 10 kaskyn lain Israelin kansalle Hoorebilta ja kansa alkoi pyhapaivaa viettaa. Mita paivaa he pyhittivat? Samaa paivaa, jota juutalaiset nykyaankin pyhittavat, vaikkakin ehka usein vahan eri tavalla, eli sapatti-lauantaita, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja paattyy lauantain auringonlaskuun. Eli Vanhan Testamentin aikaan Jumalan kansa pyhitti sapatti-lauantaita. Ja vuorisaarnasta luemme etta laista ei katoa yksikaan kirjain, siis ei myoskaan muutu mikaan kasky.
Eli tassa on vastaus: Oikea Raamatullinen pyhapaiva on sapattilauantai, perjantain ja lauantain auringonlaskujen valinen vuorokausi. Vahvana lisatodisteena myos nama, etta Jeesus ja apostolit, myos Paavali pyhittivat sapattia. Jeesus myos sanoi sapatin olevan Herran paivan, ei sunnuntain. Ja kun selaat Uuden Testamentin alusta loppuun, et loyda yhtaan mainintaa, etta pyhapaiva olisi muutettu toiselle paivalle.
Kirkkohistoria kertoo, etta 300-luvun alkupuolella Rooman kirkko muutti pyhapaivan lauantailta sunnuntaille, koska sunnuntai oli silloin Rooman yhteiskunnan virallinen pyhapaiva. Sunnuntai oli alkuaan aurinkopalvontauskonnon pyhapaiva ns.aurinkopaiva, vrt. sunday -- sun-day. Mies muutoksen takana oli paavi Sylvester, joka laati oman viikkokalenterin kirkkonsa kayttoon ja yrittipa sita saada myos Rooman yhteiskunnan viikkokalenteriksi, muttei onnistunut. Tahan kalenteriin han nimesi nykyisen sunnuntain Herran paivaksi, ja maarasi kirkkonsa jasenet tata paivaa pyhittamaan sapatin asemesta. Muutos vahvistettiin vahan myohemmin Laodikean kirkolliskokouksessa, jossa julistettiin myos kirkonkirous sapatinviettajille. Katolinen kirkko pitaa sunnuntaita myos ylivaltansa merkkina ja ihmettelee miksi protestantit ovat erossa katolisesta kirkosta, vaikka viettavat heidan kirkkonsa saatamaa pyhapaivaa. (Huom! ilm.kirjan pedon merkki). Tasta lisaa Ellen Whiten kirjassa Suuri Taistelu, jonka voi kuunnella nykyaan myos Youtubesta (kirjoita youtubeen esim. Suuri Taistelu 8/10)
Jos haluat ikuiseen elamaan, tulee tassakin asiassa totella enemman Jumalaa kuin Katolista kirkkoa ja paavia.
Raamatun pyhapaiva on sapattilauantai
Anonyymi
5
162
Vastaukset 5
- Anonyymi
Tässä linkissä opetusta sapatista. https://www.youtube.com/watch?v=dJOXqZwHaT8
- Anonyymi
Tämä on kiistakysymys vain adventistien mielestä, samoin esim. tutkivan tuomion -oppi...
- Anonyymi
Virressä lauletaan: Mun tutkit Herra tarkasti, sä tiedät kaikki tekoni jne...
1234567---
- Anonyymi
Mitähän on seuraavan turhan aloituksen aihe?
- Anonyymi
Tulee aika, että tulet huomaan onko Jumalan antama sapatti ollut turha !
1234567---
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411907Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101310- 1011057
- 102918
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88904- 66761
- 33652
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.69522Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13518- 78501