EU:sta ei voi erota, Rajoja ei voi sulkea...

Jos Suomi ei liity euroon, talous romahtaa.
Me tienataan Kreikan takuilla,
Kaivokset maksavat aina miljardeja,
Luonnonaarteiden lahjoittaminen maailman sijoittajille on kansan etu.
Yksityistetty vanhusten hoito on laadukasta,
Sähköverkon yksitysitämnen on koko kansan etu.
Jne. tuhannet aina valehtelevien rosvopäättäjien päätökset, joilla on aiheutettu kansalle satojen miljardien tuhot.

MILLOIN, nuo aina valehtelevat rosvot laitetaan vastuuseen tuhoistaan.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Älä äänestä kansanedustajaa kuin hyvin poikkeuksellisten ansioiden takia. Näin murrettaisiin puoluevalta ja tilalle saataisiin kansanvalta. Suuri enemmistö ottaa kansanedustajien valheet tosissaan.

Äänestä

Tanskan sopi laittaa rajat kiinni , koska maa ei ole ottanut euroa käyttöön.

Äänestä
  • Luulenpa, että nyt kannattaa sijoittaa Tanskan kruunuun. Ja ne voi myydä sitten kun vasemmisrohallitus suomessa eroaa, ainakaan minä en halua maksaa osinkovoitoista veroa jotka sitten käytetään matujen elättämiseen.

    Eurosta on ehkä muutenkin hyvä päästä nyt eroon, mutta taitaa olla kulta ainoa johon sitä voi varmuudella sijoittaa.

    Äänestä

  • Eurolla ei ole mitään tuon asian kanssa tekemistä.
    Sitäpaitsi Tanskan Kruunu on sidottu Euron arvoon kiinteällä kursilla.

    Äänestä

Kansalaisen muistin nollaus ennen vaaleja torilla maksaa vain pahvikupillisen pumpputermoksesta, dominokeksin ja olalletaputuksen.

Äänestä
  • Epätoivoisessa tilanteessa härskeimmät puhuvat vappusatasesta.
    Mutta se vetoaa tyhmiin. MOT.

    Äänestä

  • Pelkkä lupaus vappusatasesta riittää.
    Halvaksi tulee ja helpolla pääsee.

    Äänestä

  • Loistava kommenntti!!!

    Äänestä

Eihän voi erota ja rodun jalostus on käynnissä KALERGI-SUUNNITELMAn mukaisesti.

Äänestä

"Johan on piru,,sanoi Rannanjärvi."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos Suomi ei liity euroon, talous romahtaa.
Me tienataan Kreikan takuilla,
Kaivokset maksavat aina miljardeja,
Luonnonaarteiden lahjoittaminen maailman sijoittajille on kansan etu.
Yksityistetty vanhusten hoito on laadukasta,
Sähköverkon yksitysitämnen on koko kansan etu.
Jne. tuhannet aina valehtelevien rosvopäättäjien päätökset, joilla on aiheutettu kansalle satojen miljardien tuhot.

MILLOIN, nuo aina valehtelevat rosvot laitetaan vastuuseen tuhoistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu