Kaupungit pois, hajasijoitus tilalle

Aamulehdessä hyvä kirjoitus. Lisäisin tuohon vielä maatalouden pakottamisen takaisin pieniksi luomutiloiksi.

https://www.aamulehti.fi/a/85ea498d-82e4-4b55-89c1-6a82587d7cc7

"Koronavirus sai aikaan, että ilmastoahdistus katosi hetkeksi, tilalle tuli kuitenkin hengenahdistus. Lentokoneet pysyvät maassa, ihmiset kodeissaan.

Kautta aikojen erilaiset tarttuvat taudit ovat olleet ihmiskunnan riesana. Rokotusten avulla monet taudeista ovat tulleet voitetuiksi, ei kuitenkaan lopullisesti. Luonto kehittelee ihmisten suosiollisella avustuksella uusi tarttuvia tauteja. Voi olla, että koronavirus tuntuu lastenleikiltä, jos ja kun todella tappava tauti astuu näyttämölle.

Mitä tiheämmässä ihmisiä on, sen suurempi mahdollisuus on saada tartunta, suurkaupungit ovat ihanteellisia paikkoja tautien leviämiseen

Tällä hetkellä rakentaminen keskittyy Suomessa lähinnä Kehä kolmosen sisään, Tampere ja Turku sinnittelevät vielä mukana, muut eivät saa mitään. Pienissä kaupungeissa asunnot menettävät arvonsa, maaseutu tyhjenee.

Onko tämä sitä kestävää kehitystä jää nähtäväksi. Ainakin hyökkäykset, tulivat ne sitten virusten tai ihmisten taholta on helppo toteuttaa näihin keskittymiin. Kaupunkien ja samalla ihmisten tuhoaminen onnistuu nykyaikaisilla tappokoneilla helposti. Se on tietysti kiellettyä, mutta eivät taida kiellot vaikuttaa mitään tosi tilanteessa, todistaa historia ja nykypäivä.

Olisiko sittenkin parempi hajasijoittaa ihmiset ympäri Suomea, ehkäpä maa olisi elinvoimaisempi ja vaikeampi valloittaa, oli yrittäjä sitten mikä taho tahansa. Hallituksella on pelimerkit, mutta miten se niitä käyttää?"
35<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Tutkittua on, että lähes 50 prosenttia suomalaisista asuu vastentahtoisesti ja lähinnä pakosta kaupungeissa. Esikaupungit ja maaseutu olisi näiden mieleen.

Äänestä
  • Laitatko linkin tähän tutkimukseen?

    Äänestä

Perheviljelmien tappo on yksi Suomen historian pahempia virheitä

Äänestä
  • Globalisaatio tekee lähes kaikista viljelijöistä lopulta torppareita omilla tiluksillaan ja sitten loppuviimeksi keskittyneet suurtilat omistaa joku ylikansallinen ulkoomainen alaan keskittynyt ylikansallinen yhtiö joka vie valuutan ja voitot maasta veroparasiitteihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Globalisaatio tekee lähes kaikista viljelijöistä lopulta torppareita omilla tiluksillaan ja sitten loppuviimeksi keskittyneet suurtilat omistaa joku ylikansallinen ulkoomainen alaan keskittynyt ylikansallinen yhtiö joka vie valuutan ja voitot maasta veroparasiitteihin.

    Vaikuttaisi että globalisaation huippuhetket on eletty. Seuraavaksi on kansallistettava perusinfra, kuten sähkönsiirtoverkot.

    Äänestä

  • Virhe on ollut se, että pientilojen ei ole annettu luonnollisesti vähentyä. Ruotsin ja Suomen elintasoeron selittää se, että Suomi on polttanut niin paljon resursseja pientilojen tekohengitykseen. Ruotsi käytti sen teollistumiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Virhe on ollut se, että pientilojen ei ole annettu luonnollisesti vähentyä. Ruotsin ja Suomen elintasoeron selittää se, että Suomi on polttanut niin paljon resursseja pientilojen tekohengitykseen. Ruotsi käytti sen teollistumiseen.

    Virhe oli EU:n liittyminen. Siitähän Suomen maatalouden alasajo alkoi. Seuraukset voivat olla vielä karmeat kun omavaraisuutta ei tulevaisuudessa olekaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Virhe oli EU:n liittyminen. Siitähän Suomen maatalouden alasajo alkoi. Seuraukset voivat olla vielä karmeat kun omavaraisuutta ei tulevaisuudessa olekaan.

    Pientilojen alasajo on ollut liian hidasta. Lopputuloksenhan kaikki tietää: pientilat katoaa. Suomen saattohoitomalli on vain järkyttävän kallis.

    Äänestä

  • Ei niitä kukaan tappanut. Saa viljellä vapaasti kuinka pientä tilaa tahansa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pientilojen alasajo on ollut liian hidasta. Lopputuloksenhan kaikki tietää: pientilat katoaa. Suomen saattohoitomalli on vain järkyttävän kallis.

    Minkä takia muualla euroopassa pientiloja pidetään yllä.?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei niitä kukaan tappanut. Saa viljellä vapaasti kuinka pientä tilaa tahansa

    Ei saa. Alle viiden hehtaarin tilat ei saa tukia. Euroopassa suurin osa tiloista on alle 5 ha.

    Äänestä

Mitähän mieltä Vapaavuori on tästä ?

Äänestä
  • In English, please, koska Hesassa ei ymmärretä enää suomen kieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    In English, please, koska Hesassa ei ymmärretä enää suomen kieltä.

    Eihän tällä foorumillaq saa käyttää ulkomaan kieliä ;-)

    Äänestä

Espanjassa, ranskassa ihmiset ostaa huonommankin talon,tiluksen.Mitä meillä pakkaidutaan kaupunkeihin,tarvitse tehdä mitään,sohvailla.Työ tai ei, pärjää.Pitäisi ottaa vastuu itsestä,perheestä,muista.Tuet määräaikaiseksi.Työ ensisij.Kaupungit saastuttaa.Kuka on onnellinen betoniviidakossa? Toki onhan niitäkin.Nauttii kansallusluottamusta sohvalta.Luonto on tärkeä, puhdas luonto eläimineen.On jo paikkoja missä pelästyy kohdatessaan ihmisen..huvittavaa ,onko tämä suomi.Ihminen osaa tehdä asioita ,elää.Lähdetään tekeen niin.Eikä olla persuja,vihreitä vaan ihmisiä.!politiikka on syvältä,elämää sanelevaa liikaakin.Ei voi tehdä ,ei ei ei..entä jos voiskin.

Äänestä
  • Ihmiset pakotetaan kaupunkeihin kalliin liikkumisen, kalliin sähkönsiirron jne. sekä puuttuvien ja vähentyvien palveluiden kautta.

    Äänestä

Vapaavuorihan haluaa kaikkien asuvan Helsingissä.

Siksi hän asuntoministerinä ollessaan vaikeutti muualla asumista nostamalla kiinteistöveroa omakotitaloista ja veti investointeja Helsinkiin päin.

Äänestä
  • Vapaavuoren murhe on se, että miten Helsinki sopeutuu siihen, että tänne tunkee niin paljon ihmisiä jotka eivät halua enää asua maakunnissa.

    Äänestä

Keskittämisestä pitäisi siirtyä hajauttamiseen nopeasti.

Äänestä

Nämä+sikaflunssat+ja+pandemiathan+ovat+peräsin+pieniltä+luomutiloilta+joissa+halaillaan+sikoja+ja+paijaillaan+hanhia.+Siellä+zoonoosit+syntyy.Suomessa+ei+pientiloilla+tee+p-skaakaan,+kun+ne+eivät+pysty+tuottamaan+ruokaa.+Pienimmät+50%+tiloista+tuottaa+5%+maataloustuotannosta.+Askartelu+on+askartelua+ja+vakavamielinen+tuotantotoiminta+sitten+kokonaan+toinen+tarina.

Äänestä

Verotuksen pitäisi mennä kunnan asukasluvun suhteen. Suurimmissa kaupungeissa pitää olla kalliimpaa elää, koska aiheuttavat enemmän tuhoa ympäristölle.

Äänestä
  • Millä perusteella kaupungissa eläminen tuottaa enemmän tuhoa ympäristölle. Jos vaikka Helsingin 500.000 kerrostaloasujaa asutettaisiin omakotitaloihin omille tonteilleen, niin koko Suomi Hämeenlinnasta etelään olisi yhtä omakotitalopeltoa. Miljoonia kiloja betonia tarvittaisiin viemäreihin ja vesijohtaisiin. Tuhansia kilometrejä uusia teitä jne jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millä perusteella kaupungissa eläminen tuottaa enemmän tuhoa ympäristölle. Jos vaikka Helsingin 500.000 kerrostaloasujaa asutettaisiin omakotitaloihin omille tonteilleen, niin koko Suomi Hämeenlinnasta etelään olisi yhtä omakotitalopeltoa. Miljoonia kiloja betonia tarvittaisiin viemäreihin ja vesijohtaisiin. Tuhansia kilometrejä uusia teitä jne jne.

    Kaupungit nyt vaan tuottavat eniten saasteita, koska ovat täysin ulkoisen logistiikan varassa. Ja se jätemäärä mitä kaupunkilaiset tuottaa, huh huh.

    Maaseudulla eletään läheltä saatavien resurssien keskellä, eikä tuhlata ylimääräistä.

    Ei ympäristöongelmia edes tunnettu ennen kaupungistumista. Pieni kyläyhteisö on nykyäänkin kaikkein optimaalisin yhdyskuntarakenne.

    Keskittyminen tuli kuitenkin tämän pandemian myötä tiensä päähän, ja jatkossa on pakko hajauttaa.

    Äänestä

Kaupungistuminen ja teollistuminen päättyy öljyn loppumiseen muutamassa kymmenessä vuodessa. Edessä on totutteleminen ankeimpaan aikaan ihmiskunnan historiassa. Perinteisen elämäntavan estävät saastuminen ja lajikato, mihin säteilevät ydinjätteet tuovat pikantin lisämausteensa.

Äänestä
  • Kaupungissa asuminen on kieltämättä ankeaa. En voisi kuvitellakaan asuvani sellaisessa saastehelvetissä.

    Äänestä

  • Näin minulle kerrottiin koulussa jo 1970-luvulla. Öljy loppu just ja kaikki joutuu muuttamaan maalle kuokkimaan peltoa.

    Äänestä

Lapsiperheelle esikaupuki ja maaseutu on ihanteellinen paikka asua. Ei ole huumeruiskuja hiekkalaatikossa.

Nuorelle pillunmetsästäjälle taas kaupunki on paratiisi.

Äänestä

On päivänselvää, että kehityskulku pitää kääntää toiseen suuntaan. Kaupungistuminen ja kaiken keskittäminen on epäonnistunut kokeilu, jonka seuraukset näyttäytyvät nyt täyskatastrofina.

Äänestä

Metropolit hajoaa.

Älkää myykö halvalla. Nyt on syrjäseudun töllille kuin töllille kysyntää.

Äänestä

Kyläkouluja tullaan avaamaan uusiksi.

Äänestä

Kaupungeissa tyhmyys tiivistyy ja virukset leviävät.

Äänestä

Korkeintaan 10 tuhannen asukkaan taajamat sallitaan. Sitä suuremmat jaetaan korkeintaan 10 tuhannen kokoisiin lohkoihin, ja lohkot erotellaan korkeilla raja-aidoilla. Vain erikoisluvalla tehtävä huoltoliikenne sallitaan alueiden välillä.

Äänestä

Onhan tuo vähän huvittavaa, kun esimerkiksi Helsingin seudun joukkoliikenteestäkin kuuluu jo kuolonkorinoita, koska lipputulot on pudonneet siellä 70 prosenttia. Apuun huudetaan tietenkin veronmaksajaa.

Miten se sanonta kannetun veden pysyvyydestä kaivossa menikään?

Äänestä

Suomessa on vieläkin liikaa veronmaksajien pystyssä pitämiä muutaman kymmenen lehmän maitotiloja varsinkin Itä-Suomessa ja lapissa. Maito ei vaan mene enää kaupaksi, joten vähennettävähän tilojen lukumäärää on.

Äänestä

>>Perheviljelmien tappo on yksi Suomen historian pahempia virheitä

Ei ole sosialisioituja valtion tiloja. On vain perhetiloja. Ei taida edes Oy-muotoisia olla. Teho-tuotanto ja keskittäminen on avainsana, laadusta piittaamatta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aamulehdessä hyvä kirjoitus. Lisäisin tuohon vielä maatalouden pakottamisen takaisin pieniksi luomutiloiksi.

https://www.aamulehti.fi/a/85ea498d-82e4-4b55-89c1-6a82587d7cc7

"Koronavirus sai aikaan, että ilmastoahdistus katosi hetkeksi, tilalle tuli kuitenkin hengenahdistus. Lentokoneet pysyvät maassa, ihmiset kodeissaan.

Kautta aikojen erilaiset tarttuvat taudit ovat olleet ihmiskunnan riesana. Rokotusten avulla monet taudeista ovat tulleet voitetuiksi, ei kuitenkaan lopullisesti. Luonto kehittelee ihmisten suosiollisella avustuksella uusi tarttuvia tauteja. Voi olla, että koronavirus tuntuu lastenleikiltä, jos ja kun todella tappava tauti astuu näyttämölle.

Mitä tiheämmässä ihmisiä on, sen suurempi mahdollisuus on saada tartunta, suurkaupungit ovat ihanteellisia paikkoja tautien leviämiseen

Tällä hetkellä rakentaminen keskittyy Suomessa lähinnä Kehä kolmosen sisään, Tampere ja Turku sinnittelevät vielä mukana, muut eivät saa mitään. Pienissä kaupungeissa asunnot menettävät arvonsa, maaseutu tyhjenee.

Onko tämä sitä kestävää kehitystä jää nähtäväksi. Ainakin hyökkäykset, tulivat ne sitten virusten tai ihmisten taholta on helppo toteuttaa näihin keskittymiin. Kaupunkien ja samalla ihmisten tuhoaminen onnistuu nykyaikaisilla tappokoneilla helposti. Se on tietysti kiellettyä, mutta eivät taida kiellot vaikuttaa mitään tosi tilanteessa, todistaa historia ja nykypäivä.

Olisiko sittenkin parempi hajasijoittaa ihmiset ympäri Suomea, ehkäpä maa olisi elinvoimaisempi ja vaikeampi valloittaa, oli yrittäjä sitten mikä taho tahansa. Hallituksella on pelimerkit, mutta miten se niitä käyttää?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu