Koronapaniikki Mongoliassa

Anonyymi

Pelko koronaviruksen leviämisestä on johtanut Mongoliassa suuriin varotoimenpiteisiin. Kun tieto Kiinan Wuhanin maakunnan epidemiasta levisi julkisuuteen, Mongolian viranomaiset asettivat välittömästi voimaan merkittäviä viruksen leviämistä ehkäiseviä toimenpiteitä. Jo ennen tammikuun loppua noin 4600 kilometrin raja Kiinan kanssa suljettiin yksityisliikenteeltä, ja lentoliikennettä Kiinaan rajoitettiin. Lisäksi Mongoliassa suljettiin kaikki päiväkodit, koulut ja yliopistot. Lisäksi maa kielsi kaiken julkisen kokoontumisen maassa. Tämä vaikutti myös paikallisten seurakuntien toimintaan, sillä ne eivät ole saaneet kokoontua jumalanpalveluksiin tai muihin viikkotoimintoihin tammikuusta lähtien.

Sillä välin, kun koronavirus on levinnyt muun muassa Etelä-Koreaan ja useisiin Euroopan maihin, on Mongolia välttynyt tartuntatapauksilta. Tästä huolimatta varotoimenpiteitä kiristettiin edelleen helmikuun lopulla. Vuoden tärkein juhla, mongolialainen uusi vuosi, peruttiin ja ihmisiä kiellettiin vierailemasta sukulaistensa ja tuttaviensa luona kuten on normaalisti tapana. Raja Kiinaan on nyt suljettu kokonaan myös kaupankäynnin ja tavaraliikenteen osalta. Lentoliikenne Kiinaan, Etelä-Koreaan ja Japaniin on keskeytetty. Kaikkien Moskovan kautta maahan saapuvien ihmisten terveydentila tarkastetaan ennen lentokoneesta poistumista. Jopa Mongolian presidentti Khaltmaagiin Battulga matkasaattueineen joutui Kiinan valtiovierailunsa jälkeen lentokentältä suoraan kahden viikon kotikaranteeniin.

19

85

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Millainen mahtaa olla paniikki,kun ensimmäinen tartunta todetaan?
      Kai Kiinan suuntaan jotain kanssakäymistä on?

    • Anonyymi

      Onhan se helppoa torjua koronavirus, jos kukaan ei ole kiinnostunut matkustamaan Mongoliaan.

      • Anonyymi

        Sama tilanne Venäjällä! Ei tarvita aitoja estämään maahantuloa. Korkeintaan estämään maasta lähtöä!


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta Koronavirus matkasi läpi Italian Asterix lehdessä jo vuonna 2017. Kukaan ei silloin säikähtänyt toisin kuin nyt https://jouninkootut.blogspot.com/2020/03/asterix-lehti-oli-koronaviruksen.html
        Huomasin että tähän liittyvä keskustelu poistettiin tänään

        Illumanaatti yrittää peitellä jälkiään. Heillä on selvästikin vuotaja joukossaan, joka yrittää oman turvallisuutensa taatakseen kertoa illuminaatin suunnitelmista hieman peitellysti laajalevikkisen sarjakuvan avulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Illumanaatti yrittää peitellä jälkiään. Heillä on selvästikin vuotaja joukossaan, joka yrittää oman turvallisuutensa taatakseen kertoa illuminaatin suunnitelmista hieman peitellysti laajalevikkisen sarjakuvan avulla.

        Illupa tietenki ja monikansallisen suurvallan johtaja naamion takana - oisko trump tai Xi ?


    • Anonyymi

      Jahas kateelliset euripidit täällä rienaavat kaikkien aikojen tehokkainta sotilaskansa siitä, että se tälläkin kertaa varautuu reilusti etupainotteisesti.

      Roomalaisten leijonansyöttöpaikkoja on nähnyt kuka vain, vanhoja kunnostamattomia kivikasoja. Ulan Bator sen sijaan on upea nykyaikainen kaupunki, jossa menneisyyden suuruuskin on koko ajan läsnä upeina kullalle hohtavina rakennuksina,

      Monet länsimaalaiset vain ovat liian köyhiä matkustaakseen niin kauas.

      • Mongolia kiehtoo. Mitenköhän sinne pääsisi köyhänä edukkaasti? maata pitkin?


      • Anonyymi
        uunounelmaerakko kirjoitti:

        Mongolia kiehtoo. Mitenköhän sinne pääsisi köyhänä edukkaasti? maata pitkin?

        Venäläisten rakentamaa Siperian rataa pitkin tietysti. Trans-Sibir railway! Matkan varrelta voi löytää tsekkiläisestä prikaatista kertovia muinaismuistoja,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisten rakentamaa Siperian rataa pitkin tietysti. Trans-Sibir railway! Matkan varrelta voi löytää tsekkiläisestä prikaatista kertovia muinaismuistoja,

        Paitsi että tuo tie on turisteilta suljettu.

        PS. Mongoliassa on vahvistettu ainakin yksi koronatapaus, siitä se lähtee...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi että tuo tie on turisteilta suljettu.

        PS. Mongoliassa on vahvistettu ainakin yksi koronatapaus, siitä se lähtee...

        Tieto oli jo päivitetty Mongolian tilannetta käsittelevään keskusteluun.


    • Anonyymi

      Hupaisa on tuo stallarien ihastus takapajuiseen ja melko suljettuun entiseen kommunistimaahan.
      Eihän siellä viihdy edes koronavirus.

      • Anonyymi

        Mannerheimkin ratsasteli niillä nurkilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheimkin ratsasteli niillä nurkilla.

        Mannerheimkin oli tietenkin stallari.


      • Anonyymi

        "Hupaisa on tuo stallarien ihastus takapajuiseen ja melko suljettuun entiseen kommunistimaahan"

        Entinen kommunistimaa se on Virokin, josta sinä haet viinasi ja tupakkasi. Sinähän oletkin ihan oikeasti ollut stallari. Siinä se eroat muista täällä, joita nimittelet stallareiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheimkin oli tietenkin stallari.

        Tuskinpa! Soti koko ikänsä aatetta vastaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hupaisa on tuo stallarien ihastus takapajuiseen ja melko suljettuun entiseen kommunistimaahan"

        Entinen kommunistimaa se on Virokin, josta sinä haet viinasi ja tupakkasi. Sinähän oletkin ihan oikeasti ollut stallari. Siinä se eroat muista täällä, joita nimittelet stallareiksi.

        ” Entinen kommunistimaa se on Virokin”

        On toki ja päässyt oivaan taloudelliseen nousuun sen jälkeen!

        ”josta sinä haet viinasi ja tupakkasi. ”

        En harrasta.

        ”Sinähän oletkin ihan oikeasti ollut stallari. ”

        Tuskinpa.

        ”Siinä se eroat muista täällä, joita nimittelet stallareiksi.”

        Vain neukkufaneja kuten sinua!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hupaisa on tuo stallarien ihastus takapajuiseen ja melko suljettuun entiseen kommunistimaahan"

        Entinen kommunistimaa se on Virokin, josta sinä haet viinasi ja tupakkasi. Sinähän oletkin ihan oikeasti ollut stallari. Siinä se eroat muista täällä, joita nimittelet stallareiksi.

        Stallareita ovat vain Venäjä/NL:n ihanuutta ylistävät ja Suomea mustamaalaavat valehtelijat.
        Nyt joukkoon on liittynyt pari takapajuiseeen ja suljettuun kommunistivaltioon ihastunutta
        stallaria.jotka uskovat kommunistipropagandaan.


    • Anonyymi

      Mongoliahan on se paikka mistä paiserutto aikanaan lähti maailmanvalloitukselle.

      Rutto on Mongoliassa endeeminen, eli tapauksia esiintyy harvakseltaan edelleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      220
      2228
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1322
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1167
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 72
      832
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      359
      739
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe