Kreationistien luojajumaluus ja luomistarina ovat niin pahasti ristiriidassa reaalimaailman kanssa että eikö olisi aika antaa kreationisteja pätevämpien teologien suunnitella koko luojajumaluus ja luomiskertomus alusta saakka uusiksi?
Onko kreationisti pätevä suunnittelemaan Luojaa?
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
No kyllähän hyvä proosa ajaa tuon asian mainiosti. Raamatullinen mytologia alkaa olla jo niin puhkikaluttua, ettei sen tilallle ole tieteiskuvitelman tai fantasiakirjallisuuden nykytarjonnasta tai siihen perustuvasta muusta kulttuurituotoksesta vaikeaa löytää älyllisesti ja tunteellisesti mielenkiintoisempia tarinaehdokkaita melkein mistä vain.
- Anonyymi
Koska Tolkienia, Eddingsiä eikä Pratchettiä ole enää käytettävissä, uuden mytologian kirjoitustiimi olisi varmaankin kasattava sitten esim. R.R. Martinista, Brandon Sandersonista ja Robin Hobbista.
"Kreationistien luojajumaluus ja luomistarina ovat niin pahasti ristiriidassa reaalimaailman kanssa että eikö olisi aika antaa kreationisteja pätevämpien teologien suunnitella koko luojajumaluus ja luomiskertomus alusta saakka uusiksi"
Mitään ristiriitaa ei ole ja siksi ei tarvitse suunnitella mitään uusiksi.- Anonyymi
Sisäinen ristiriitaisuutesi estää sinua näkemästä todellisuuden ja Raamatun välisiä ristiriitoja.
- Anonyymi
Tuo evokkien ainainen epätoivoinen itkuinen vuodatus järkevää luomista vastaan, ilman tieteellisiä todisteita,todistaa heidän loogisen typeryytensä.Ei kukaan täysijärkinen voi uskoa heidän sekavia perustelemattomia houreitaan ja linkkejä ikivanhoihin yliopistojen tutkimuksiin. Joka ikisessä linkissä on vain luuloja, olettamuksia ja uskomuksia, joten te olette tehneet tieteestä uskonnon.
- Anonyymi
Älä viitsi, Geggis.
- Anonyymi
Se olisi puuttumista kristinuskon dogmeihin ja käytännössää uuden uskonnon perustamista.
- Anonyymi
Käytännössähän jokainen palstan äänekkäimmistä kreationisteista on jo nyt oman uskontonsa perustaja ja ainoa jäsen. Todelliseen Jumalaan ei usko yksikään ja Raamattu otetaan huomioon vain silloin kun se sattuu sopimaan omiin ajatuksiin.
- Anonyymi
Tämä aurinkokunta on vain yksi aurinkokunta biljoonista. Onko sillä paljoa merkitystä jos yksi aurinkokunta menee täysin metsään Luojan suunnittelussaan. Entä jos kreationistien luojasta tuleekin susi tai jollain tavoin vajaa psyykkisiltä ominaisuuksiltaan. Ei sillä ole merkitystä kovin paljoa verrattuna teknisiin ominaisuuksiin. Kun on voimaa matkustaa ajassa, tehdä itsestään täysivaltaisia kopioita tuhatmäärin sekä toimi triljoonien PetaHerzien nopeudella niin joka tapauksessa pysyykkiset ominaisuudet jossain vaiheessa seilaavat pään ulkopuolella.
Lisäksi on otettava huomioon että Jumala on Kolminaisuus. Pyhän hengen antama viisaus on aivan tasapainoista ja hyvin järkevää, Pojan psyyke toimii puolestaan lähinnä petoeläinten tasalla ja Isän psyyke on yleensä vähän naismainen. Seos on mielestäni tarkoin harkittu ja ottaa huomioon KOKO LUOMAKUNNAN KAIKKIEN LAJIEN TARPEET. Kun ottaa huomioon mikä on todellisuus tänän päivänä niin EIVÄT KREATIONISTIT MILLOINKAAN KYKENE SUUNNITTELEMAAN LUOJAA, vaan ainoastaan jonkinlaisen apulaisen hänelle esim. Kaikkivoipan viisauden hengen, jonka Viisain Kuningas Salomo on kertonut Viisauden kirjassaan. Tuota Kaikkivoipaa viisauden henkeä Luoja sitten pitää vasemmassa tai oikeassa kädessään apulaisena, mutta eivät kreationistit voi ymmärtää mitä petoeläimet tarvitsevat ja miten toimia luodakseen petoeläimiä varten soveliaita konstruktioita. Samoin naisväen ymmärtäminen saattaa tuotta heille vaikeuksia.
Joko Luoja on luomaton ja jo olemassa oleva Viisas ja Tietävä persoona tai henki tai sitten mennään JOKA TAPAUKSESSA METSÄÄN MIKÄLI ITSE YRITETÄÄN LUODA JOTAKIN LUOJAN TAPAISTA. - Anonyymi
Luojan voi kokea herättämällä oman kundaliinienergian, joka on suuri DNA juoste. Ylösnousemus tarkoittaa kundaliinin nousemista. DNA: ssa tapahtuu muutoksia kun kundaliinienergia nousee. Evoluutio on tapahtunut tätä kautta ja maailmankaikkeus säätelee kehitystä kaikessa olevan kundaliinin avulla.
Kyllä täytyy paljon korjauksia tehdä, jotta totuus saadaan Raamatun lehdille.
Englanninkielisiltä sivuilta voi lukea kundalini DNA
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti28846010Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5211493Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy24211090Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump419884Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla928716Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2936787Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j43575Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti33460Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle83209Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343202