Kovi moni nyt koohottaa koronasta mutta onko kukaan ajatellut, miten hyvää se tekee sekä ihmisille, että yhteiskunnalle, varsinkin uskoville?
Yksilön kannalta on hyvä asia, että immuuijärjestelmä paranee tulevia korona-influenssia vastaan. Toisaalta niille, jotka eivät selviä koronaviruksesta ja ovat uskovia, korona luo toivoa. Kuolevat pääsevät pois kärsimyksen maailmasta ja kun he heräävät kuolemansa unesta, saavat nähdä Vapahtajansa välittömästi. Mikä olisikaan sen ihanampaa.
Yhteiskunta taas hyötyy koronakuolleista. He kuuluvat lähes pelkästään vanhusten ja sairaitten joukkoon, jotka eivät enää tuota yhteiskunnalle vaan kuluttavat vain yhteiskunnan varoja. Win-win situation.
Työllisten suhteellinen määrä lisääntyy kun eläkeläisiä ja sairaita kuolee pois. Työpaikkojakin vapautuu. Pääomat vapautuvat yhteiskunnan käyttöön kun kuolleiden perinnöt jaetaan perillisille. Tästä hyötyy myös Suomen valtio paitsi perintöverojen tuoman tulon takia, myös siksi, että yllättävän moni jättää testamentin tekemättä ja ilman perillisiä olevien maallinen omaisuus menee valtiolle.
Ongelman tuottavat vain hallituksen toimet, jotka johtavat turhiin tulojen menetyksiin monilla eri osa-alueilla: kaiken maailman koulujen sulkemiset ja karanteenit sun muut. Pääministeri sanoi, että koronapäätökset tehdään yhteiskunnan hyväksi mutta valitettavasti hän toimiii väärään suuntaan: liikaa yksilön hyväksi. Virukset ovat luonnollinen osa luonnon kiertokulkua. Suuren Jumalan alunperin luomaa luomakuntaa. Ja hän näki, että kaikki oli sangen hyvää.
Kuolleiden määrä tuskin lisääntyy tavallisesta, sillä tartunnan saaneista kuolee viimeisimmän tiedon mukaan Suomessa vain 0,5-1,5% ja kuolemat tapahtuvat samasta ryhmästä eli dementia ja sydän- ja verisuonitautiin kuolevien joukosta, josta muutenkin kuollaan. No, dementian voi tilastoissa korvata haluamallaan muulla sairaidella. Näihin kuolee normaalisti suurinpiirtein saman verran ihmisiä vuodessa kuin nyt näyttäisi Suomessa menehtyvä koronaan.
Korona ei sittenkään ole niin kovin paha juttu.
Korona tekee hyvää immuunipuolustukselle
11
<50
Vastaukset
Luetteloa koronan hyvistä vaikutuksista voi lisätä sillä, mitä se tekee ilmastolle. Valtioiden johtajat eivät päässeet vapaaehtoisesti yksimielisyyteen toimista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kiinan suljettua tehtaita saasteiden määrä on ainakin tilapäisesti vähentynyt merkittävästi. Italian kadut ammottavat tyhjyyttään ja liikenteen määrä on vähentynyt. Lentojen määrän supistuminen maailmanlaajuisesti on melkoinen ilmastoteko.
Keskustelussa immuunipuolustuksesta ei ole nostettu esille aasialaisviirusta vuosina 1957-1958. Minun tuttavani sairasti sen lapsena ja vaikka kuuluukin riskiryhmään, hän sanoo olevansa immuuni koronalle ja kaikille muillekin ilmateitse leviäville viruksille. Näin saattaa olla muillakin yli 70-vuotiailla.- Anonyymi
Saako yli 70-vuotiaat käydä huomisesta lähtien ruokakaupoissa ? Onko tietoa ?
Anonyymi kirjoitti:
Saako yli 70-vuotiaat käydä huomisesta lähtien ruokakaupoissa ? Onko tietoa ?
Toki saa käydä ruokakaupassa, jos ei ole sairastunut tähän virukseen. Meidän muiden on varottava fyysisiä kontakteja yli 70-vuotiaiden kanssa, jotta emme lievästi oireilevina tartuttaisi virusta riskiryhmiin kuuluviin. Hallituksen tiedonannon pääviesti oli suojella iäkkäitä, jotka kärsisivät koronasta eniten. Me muut voimme sairastaa taudin, koska oireet olisivat valtaosalla lieviä ja siitä kehittyy immuniteetti. Iäkkäiden, lapsien ja sairaiden laittaminen etusijalle on sivistysvaltion merkki.
- Anonyymi
Petri.Helsinki kirjoitti:
Toki saa käydä ruokakaupassa, jos ei ole sairastunut tähän virukseen. Meidän muiden on varottava fyysisiä kontakteja yli 70-vuotiaiden kanssa, jotta emme lievästi oireilevina tartuttaisi virusta riskiryhmiin kuuluviin. Hallituksen tiedonannon pääviesti oli suojella iäkkäitä, jotka kärsisivät koronasta eniten. Me muut voimme sairastaa taudin, koska oireet olisivat valtaosalla lieviä ja siitä kehittyy immuniteetti. Iäkkäiden, lapsien ja sairaiden laittaminen etusijalle on sivistysvaltion merkki.
Ikävä vaan, että poikkeuslaki määritelmä oli niin ympäripyöreän epätarkka mutta silti joissakin kohdissa liiankin tarkka. Sen huomaa, että sitä oli kirjoittamassa kokemattomat ihmiset.
Laki asunto-osakeyhtiöistä määrää, että yhtiökokouksen kutsuu koolle taloyhtiön hallitus, jossa voi olla riskiryhmään kuuluvia ja näin onkin tuhansissa taloyhtiöissä. Öaikalla on oltava vähintään sen verran hallituksen jäseniä, että kokous on lainvoimainen. Lain, jota ei kumottu, mukaan yhtiökokous on pakko pitää viimeistään kuusi kuukautta tilikauden päättymisen jälkeen. Tilikaudet päättyvät eri yhtiöissä eri kuukausina, useimmiten vuoden vaihteessa.
Vain julkisista kokoontumisista säädettiin, että yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty. Yhtiökokous ei ole julkinen. Yli 70-vuotiaiden lähikontaktista sanottiin, että sitä on vältettävä jos mahdollista. Tässä on enemmän kuin mahdollistaiun on pakko, sillä laki pakottaa. Maalaisjärki ei anna lupaa rikkoa lakia eikä hallituksen edelliset suositukset. Lain voi kumota vain poistamalla sen käytöstä, täydentämällä sitä tai säätämällä poikkeuslaki.
Toistaiseksi on siis pakko altistaa riskiryhmään kuuluvia mahdolliselle kuolemalle. Ei tunnu hyvältä. Itsekin kuulun riskiryhmään.
- Anonyymi
Teelusikallinen kalanmaksaöljyä, b-vitamiini ja pieni Tuplapukki silloin tällöin.
Olin viimeksi influensassa 1993. Kuumetta, yskää ym. röhää ei ole ollut.
Olen seitsenkymppinen, asioilla liikun polkupyörällä kesät talvet.
Uimahallissa käyn viidesti viikossa.- Anonyymi
Kyllä seitsemänkymppisen on ehdottomasti jaksettava pyöräillä, uida, liikkua jne.
Meillä nyt läksi palvelutaloon lähdes 90- nainen ja asui tuossa naapurissa, hoiti jopa meidän tenavia. Hän hakkasi lämmityspuutkin pihalla yli 80- vuotiaana. Kulki polkupyörällä ja toimi, kuten nuoremmatkin. Mutta, tuskin hän sitä kalanmaksaöljyä lipitti, joka on alkuperäiskansan järvistä kalastettu ruotsalaisilla kalastusaluksilla, mitkä kotimaassaan ei saanut lupaa kalastaa.
Lähtivät riistokalastukseen tuonne etelään kalastaa ja siitä puristetaan riistokalanmaksaöljyä sinunkin purkkiin, että voit kehua terveydelläsi. Meillä homman hoitaa sininen lenkki, hieman karreksi krillissä käryyttäen ja oluella huuhdeltu alas, eikä siinä ongelmai ole.
Vanhemmastani toinen, joka on kiinnisaatuaan syönyt mitä on syönyt paukuttaa satasen vuosiovilla. Läski on riittänyt, koska sikala on hoidettu omakasvattamana, lampaita, ja kanoja.
ts. terveys on tekemisestä kiinni.
- Anonyymi
Veren alle 75 nmol/l D-vitamiinipitoisuus altistaa virustartunnoille, erityisesti niille, joissa keuhkot tulehtuvat, kuten on asia koronaviruksissa. Kuolemantapaukset lisääntyvät ja oireilu vaikeutuu. Jos on D-vitamiinin puutos, on noin 70% suurempi riski kuolla tai kärsiä pahemmista oireista. Vaikka ei olisi puutostakaan vaan arvo olisi vain yli sen 50nmol/l, joka on puutosrajana, kuoleman riski pienee 19% jos nostaa D-vitamiinipitoisuuden sinne 75nmol/l paikkeille.
Ei mitään huhuja vaan tutkittua vertaisarvioitua tietoa meta-analyysistä ja todella suurella otannalla. WC-paperi kuulema blokkaa koronaviruksen tehokkaasti, ainakin mikäli on uskomista kaupan hyllyihin ja miksi emme uskoisi?
En oikein tiedä, mihin ne ihmiset sitä wc-paperia oikein tarvitsee ja tunkee sitä kärryihinsä niin järjettömiä määriä? Suuhunsako ne sitä laittaa, ettei virus pääse yllättämään? Vai tukkivat sillä molemmat päät varmuuden vuoksi?
Meidän perheen WC-istuimessa on toiminto, joka huuhtelee mukavan lämpöisellä vedellä alapään ja kuivaa sen myös ilman, että wc-paperia tarvitsee lainkaan. wc-paperi on ilmeisesti hölmöjä varten, jotka alapäässään vain levittävät paperin palalla sitä tavaraa, mitä sieltä tulee ulos?
Ja jos järki vähänkin toimii, niin pideesuihku on myös 100 kertaa parempi ratkaisu koronankin torjumisessa, kuin paperin pala tai vaikka koko rulla.
Aika moni ei muista pestä käsiään käydessään tarpeillaan. Sen huomasin itsekin aikoinaan tanssilattioilla, kun hienosti laitetut neitokaiset olivat käyneet isommalla tarpeellaan wc:n puolella ja olivat sitten vain kohentaneet hiuksiaan peilin edessä ennen lavalle takaisin tuloaan. Oli melko epämiellyttävää tanssia neitokaisen kanssa hitaita, kun ne kutrit sillä neidolla haisivat ihmisen paskalle.- Anonyymi
Kyllä sitä wc-paperia tarvitaan, kun yrittäjät ja osakkeenomistajat panikoivat vatsa kipeenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä wc-paperia tarvitaan, kun yrittäjät ja osakkeenomistajat panikoivat vatsa kipeenä.
Meillä putsataan paikat bide-suihkulla. Koko perhe.
Fyysistä etäisyyttä, henkistä läheisyyttä, sanoi tasavallan presidentti. Korkeimman suojelusta psalmin 91 sanoin. Ollaan vastuullisia toisia kohtaan. Kyllä tämä klaarataan ja ehkä opitaan empatiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä712388Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711460Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2551425- 831252
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3801222Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3441156