Leikkii hallitus ja Marin vakavalla asialla?
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
purra ja koko persupökäle on haukannut liian suuren palan koronakauhua.
Koko hallituksella ei ole asiat hallinnassa. Edelleen ihmettelen mikä ihmeen vaikeus - kuin pakkolullaa oli vihdoin ja viimein kohdentaa viruksen leviämisen estäminen maamme rajoihin.
Aivan kuin ensin tietoisesti haluttiin ensin viruksen leviäminen maamme sisälle ja vasta tämän jälkeen puututtiin sen leviämiseen.
No, jokainen ymmärtänee miten laaja-alaisesti nyt vaikuttaa ongelmaan puuttuminen. Koko talous on sekaisin.
Tässä on hyvä esimerkki mitä tuhoa saa aikaan kun päättäjät vaalivat neuroottisesti yksilö ihmisen vapautta, oikeuksia vapaaseen liikkkumiseen ja itsemääräämis oikeuteen. Lentohollismi ja sen vaaliminen viruksen leviämisessä oli kohtalokasta. Nyt koko kansa maksaa kallliiisti hallituksen töppäilystä. Rajaliikenteeseen puuttuminen ajoissa olisi ollut erittäin pieni asia verraten mitä nyt joudutaan tekemään. Hallitus nöyrtyi vasta pakon sanelemana. Erikoisesti tilanteessa, jossa lähes kaikki muut maat jo olivat tehneet sen.
Markkku Lievonen
Näin on.
Tartuntariski Suomessa on pieni, tartuntaketjut tiedetään ja tilannetta seurataan.
Paheksuttiin vääräntiedon levittämistä mutta viruksenkantajien annettiin liikkua vapaasti levittämässä tautia.
Tilanteessa jossa kukaan ei tiedä tartuntojen määrää kehdataan mässäillä oikea-aikaisilla päätöksillä joilla muka suojellaan suomalaisia.