Kovimmat verot ja silti huonot palvelut!

Suomalainen verotus on kireydessään maailman huippuluokkaa.

Silti julkiset palvelut ovat jatkuvan
kritiikin kohteina. Ja suunta on alaspäin.

Demareiden visio täydellisestä lintukodosta
on toteutumassa vai kuinka?
35837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Vahva SAK on nostanut perusduunarien palkat EU:n korkeimmiksi.

Koska ainoastaan osa duunareista tuottaa enemmän kuin palkkansa sivukulut, puoli miljoonaa on jäänyt työttömiksi.

Koska työttömät pitää elättää, töissäkäyvät verotetaan kuiviin.

Mikäli perusduunarin palkka olisi alempi, kaikilla olisi töitä ja perusduunarille jäisi enemmän käteen siitä pienestä palkasta kun verot olisivat alemmat.

Sossut vielä pahentavat tilannetta kun siirtyivät firmjen tuplaverotukseen, tuottovaatimus nousi ja nyt tulee lisää työttömiä.

Äänestä
  • Ongelma on kova verokiila.
    Käytännön esimerkki.

    Työntekijän on tehtävä tulosta:
    - 2000 euroa itselleen
    - 2000 euroa verottajalle
    - 1000 euroa firmalle
    Kuten huomaat rahaa on kerättävä rajusti,
    ei siinä heikompi kaveri pärjää!

    Suomalainen kallis yhteiskunta verottaa
    myös kulutusta(ALV).

    Tuollaisella 2000 euroa palkalla ei oikein
    kannata töitä edes tehdä, kun sillä ei elä!

    Äänestä

  • Tyttö Luvialta kirjoitti:

    Ongelma on kova verokiila.

    Katso vastaukseni Hallitus-palstalta.

    Suomi ei vapaudu verokurimuksesta ennenkuin demarit on poissa hallituksesta. Korkea verotus on ollut ovela tapa tehdä yrittämisestä ja työnteosta kannattamatonta, koska 'duunarien puolue' voi aina ratsastaa yhteyshyvällä, joka todellisuudessa ei ole kuin osakesalkkudemareiden etu

    Äänestä

  • valtio, sosialismi, SDP, EU kirjoitti:

    Suomi ei vapaudu verokurimuksesta ennenkuin demarit on poissa hallituksesta. Korkea verotus on ollut ovela tapa tehdä yrittämisestä ja työnteosta kannattamatonta, koska 'duunarien puolue' voi aina ratsastaa yhteyshyvällä, joka todellisuudessa ei ole kuin osakesalkkudemareiden etu

    Tasa-arvolle on käynyt köpelösti hyvinvointiyhteiskunnassa.

    Todellisuudessa tästä on tullut sulle-mulle-yhteiskunta, jossa milloin millekin erityisryhmälle jaellaan etuuksia muiden kustannuksella.

    Esimerkkeinä vaikka autokauppiaitten suojelu kummallisilla verosäännöksillä tai vakuutusyhtiöitten suosiminen eläkesäästämisessä.

    Äänestä

  • Kirjoitat "perusduunarin" palkoista sillä varmuudella jonka antaa vain, täydellinen tietämättömyys. Ota selvää esimerkiksi eu alueen palkkatasosta ja miten Suomi siinä sijoittuu.

    Palaa sitten aiheeseen kun olet tuon tehnyt. Jos vielä aihetta tuntuu olevan.

    Äänestä

  • vai mitä. kirjoitti:

    Kirjoitat "perusduunarin" palkoista sillä varmuudella jonka antaa vain, täydellinen tietämättömyys. Ota selvää esimerkiksi eu alueen palkkatasosta ja miten Suomi siinä sijoittuu.

    Palaa sitten aiheeseen kun olet tuon tehnyt. Jos vielä aihetta tuntuu olevan.

    Suomalaisen duunarin palkat ovat siellä keskikastissa. Mutta verotuksen jälkeen
    suomalaiset palkat ovat ostovoimaltaan
    EU:n heikoimpia.

    Äänestä

  • Verokiila kirjoitti:

    Suomalaisen duunarin palkat ovat siellä keskikastissa. Mutta verotuksen jälkeen
    suomalaiset palkat ovat ostovoimaltaan
    EU:n heikoimpia.

    ...siis osittain.

    Duunarin ostovoima on EU:n neljänneksi heikoin, huonompia ovat Ruotsi, Portugali ja Kreikka.

    Pienet palkkaerot ja progressiivinen verotus aiheuttavat sen, että akateemisesti koulutettujen ostovoima on vanhan EU:n heikoin.

    Mutta tämä ei ollut viestini pääasia, pääasia oli se että duunarin palkka sivukuluineen on hilattu niin ylös ettei työn teettäminen kannata. Etenkin kun keskiluokka (joka muualla Euroopassa teettää töitä) on verotettu kuiviin.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Se on kyllä verottajan tuhti siivu, mikä
    saa tämän valtakunnan polvilleen. Tunnetaan nimellä verokiila!

    Äänestä

  • Kalmar kirjoitti:

    Se on kyllä verottajan tuhti siivu, mikä
    saa tämän valtakunnan polvilleen. Tunnetaan nimellä verokiila!

    Verokiila ja TUPO-palkat aiheuttavat sen, että vähiten tuottavan puolen miljoonan suomalaisen työpanos on hinnoiteltu niin kalliiksi ettei niitä kukaan palkkaa.

    Jos ei olisi verokiilaa, ne kannattaisi palkata.

    Jos TUPO-palkat olisivat alempia, ne kannattaisi palkata vaikka olisi se verokiila. Ja verokiilaa ei tarvittaisi kun ei tarvitsisi kerätä veroja työttömien elättämiseen.

    Veroja ole kerätty myös sinunkin koulutukseesi.
    Mikäli nyt olet jotain kouluja käynyt?

    Äänestä

  • ***niitä*** kirjoitti:

    tuotantotalouslinjan DI-koulutuksen
    opintolainoilla.

    Eipä silti, koulutukseen yhteiskunnan
    tulee osallistua.

    Nyt on vaan jossakin iso reikä, josta
    verorahat valuvat vääriin taskuihin.

    Demarit on yleensä se taho, jonka intressit
    estävät kaikkinaisen hallintojärjestelmämme
    tarkastelun saatikka tervehdyttämisen. (Hallintojärjestelmä laajassa mielessä!)

    Mistä näitä sossuja sikiää.
    Uskovat että peitto pitenee kun leikkaa palan toisesta päästä ja ompelee toiseen.

    Vanhempani ovat maksaneet paljon enemmän veroja kuin koulutukseeni on mennyt. Ja minä maksan enemmän veroja kuin lasteni koulutukseen menee.

    Äänestä

  • Tatu kirjoitti:

    ...löytyy työttömyydestä ja sen lieveilmiöistä.

    Jos kaksi miljoonaa työssäkäyvää kustantaa puoli miljoonaa työtöntä makaamaan kotona ja syljeskelemään kattoon, kansakoulumatematiikan mukaan työssäkäyvien käteenjäävät tulot ovat neljänneksen pienemmät.

    taulousihmiset sanoivat että niillä veroilla pitää kuulemma kattaa muitakin menoja kuin koulutus. Eikö se ole monimutkaista tuo talous.

    Ongelma on verokiila.
    Demarit vain levittelevät käsiään!
    - Ei voi tehdä mitään!

    "Käytännön esimerkki.

    Työntekijän on tehtävä tulosta:
    - 2000 euroa itselleen
    - 2000 euroa verottajalle
    - 1000 euroa firmalle
    Kuten huomaat rahaa on kerättävä rajusti,
    ei siinä heikompi kaveri pärjää!

    Suomalainen kallis yhteiskunta verottaa
    myös kulutusta(ALV).

    Tuollaisella 2000 euroa palkalla ei oikein
    kannata töitä edes tehdä, kun sillä ei elä! "

    Äänestä

  • vai mitä. kirjoitti:

    taulousihmiset sanoivat että niillä veroilla pitää kuulemma kattaa muitakin menoja kuin koulutus. Eikö se ole monimutkaista tuo talous.

    Suomessa kerätään enemmän veroja kuin missään muualla nokkaa kohti.

    Silti palvelut rämettyvät!

    Demareiden ainoa lääke on laajentaa veropohjaa,
    elikkä kerätä vieläkin enemmän veroja!

    Eikö nyt jo voida todeta yksinkertaisesti, että
    demareiden reseptillä hommat eivät onnistuneet!

    Pannaan demarit Lipposen perässä ulos oppositioon!

    Ehkä tiedän paljonkin kansantalouden toiminnasta. :-)

    Eikä noiden isojen ongelmien havaitsemiseen todellakaan tarvita ekonomistin koulutusta.

    Äänestä

  • Kerola kirjoitti:

    Uusissa EU-maissa on tasavero, joko 26 tai 19 prosenttia. Esimerkiksi Virossa firmoja verotetaan vasta kun ottaa osingot tai palkan ulos.

    Kun Suomessa elätetään puoli miljoonaa työtöntä makaamaan kotona ja himoverotetaan työnteosta, on helppo nähdä ettei tämä pääty hyvin.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Ehkä tiedän paljonkin kansantalouden toiminnasta. :-)

    Eikä noiden isojen ongelmien havaitsemiseen todellakaan tarvita ekonomistin koulutusta.

    koska ei se ainakaan kirjoituksista näy.

    Äänestä

  • vai mitä. kirjoitti:

    koska ei se ainakaan kirjoituksista näy.

    Ekonomistin koulutus, myöhemmin ajautunut muihin hommiin.

    Ei oikein kiinnostanut mennä Etlaan tai muihin tutkimuslaitoksiin. Siellä voi tutkia mitä vaan ja saada loistavia tuloksia, sitten pidetään kokous jossa päätetään mitä kansalle valehdellaan.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Ekonomistin koulutus, myöhemmin ajautunut muihin hommiin.

    Ei oikein kiinnostanut mennä Etlaan tai muihin tutkimuslaitoksiin. Siellä voi tutkia mitä vaan ja saada loistavia tuloksia, sitten pidetään kokous jossa päätetään mitä kansalle valehdellaan.

    Kirjoitit tuolla edellä. > Jos kaksimiljoonaa työssäkäyvää kustantaa puolimiljoonaa työtöntä makaamaan kotona ja syljeskelemään kattoon on koulumatematiikan mukaan työssäkäyvien käteenjäävät tulot neljänneksen pienemmät.<

    Että ei tulisi väärinkäsityksiä niin sanon. Työttömyys on suuri ja kallis ongelma, kansantaloudelle, mutta ennenkaikkia työttömille itselleen.

    Mitä tulee laskelmaasi sen vaikutuksista työssäkäyvien palkkaukseen. Tulee väkisinkin vaikutelma että mainitsemasi "Ekonomistin koulutus" taitaa kohdallasi olla kovin lyhyt.
    Et kyllä väittänytkään että sinulla olisi, Ekonoomin koulutus.

    Tässä on turha alkaa ekonometristä mallia virittämään, näppituntuma riittää.

    Kansantaloustieteen ensimmäisellä kurssilla kerrotaan kysyntä- ja tarjontakäyristä.

    Sitten kerrotaan monopolihinnoittelun vaikutuksesta, mitä siis SAK tekee koko ajan.
    Hinta nousee, mutta pienemmällä volyymillä. Eli tässä tapauksessa tulee puoli miljoonaa työtöntä.

    Riittää kun esität lakentamallin työttömien aiheuttamista palkanalenemista työllisten palkkaukseen. Sinulle ekonomistinä se on varmaan helppoa esittää kansantajuisesti.

    Samalla voit hiukan kansantajuistaa myös SAK:n monopolihinnoittelua.Tuollaiset teidän oppineiden käyttämät hienot termit eivät oikein aukea kaikille.

    Äänestä

  • vai mitä kirjoitti:

    Ihmiset haluavat tehdä enemmän työtä jos siitä maksetaan paremmin.

    Toiset ihmiset haluavat teettää enemmän töitä jos palkka on pienempi.

    Vapaassa taloudessa syntyy tasapaino, jossain pisteessä kaikilla on töitä.

    Kun palkat nostetaan tätä korkeammalle, halukkaita teettäjiä ei enää riitä.
    Tulee työttömyyttä.

    Ymmärsitkö?

    vastaa noihin esittämiini kysymyksiin, jotka johtuivat väittämistäsi.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Ihmiset haluavat tehdä enemmän työtä jos siitä maksetaan paremmin.

    Toiset ihmiset haluavat teettää enemmän töitä jos palkka on pienempi.

    Vapaassa taloudessa syntyy tasapaino, jossain pisteessä kaikilla on töitä.

    Kun palkat nostetaan tätä korkeammalle, halukkaita teettäjiä ei enää riitä.
    Tulee työttömyyttä.

    Ymmärsitkö?

    on paljon työttömiä.Suomessahan on paljon tekemätöntä työtä,etenkin pienipalkkaista.
    Poistetaan pienipalkkaisilta(esim.1500€/kk)
    tulovero kokonaan,niin eiköhän löydy tekijöitä.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Tasa-arvolle on käynyt köpelösti hyvinvointiyhteiskunnassa.

    Todellisuudessa tästä on tullut sulle-mulle-yhteiskunta, jossa milloin millekin erityisryhmälle jaellaan etuuksia muiden kustannuksella.

    Esimerkkeinä vaikka autokauppiaitten suojelu kummallisilla verosäännöksillä tai vakuutusyhtiöitten suosiminen eläkesäästämisessä.

    Kypärä-Jaakonsaari ja Lipponen ovat etsimässä viimeistä niittiä, jolla Suomi Oy pysäytetään!

    Äänestä

  • minä itte kirjoitti:

    on paljon työttömiä.Suomessahan on paljon tekemätöntä työtä,etenkin pienipalkkaista.
    Poistetaan pienipalkkaisilta(esim.1500€/kk)
    tulovero kokonaan,niin eiköhän löydy tekijöitä.

    Olen hyvin pitkälle samaa mieltä että pienimmissä tuloluokissa verutusta voisi helpottaa. Ilmeisesti et kuitenkaan
    tiedä paljonko tulovero tuossa mainitsemassasi 1500 € tuloluokassa on. Minäpä sanon sen sinulle se on noin 60 € kuukaudessa. Tuskin sen poisto mitään ryntäystä pienipalkkaisiin töihin aiheuttaa.

    Äänestä

  • minä itte kirjoitti:

    on paljon työttömiä.Suomessahan on paljon tekemätöntä työtä,etenkin pienipalkkaista.
    Poistetaan pienipalkkaisilta(esim.1500€/kk)
    tulovero kokonaan,niin eiköhän löydy tekijöitä.

    1500 euroa/kk menee veroa verottajan laskurin mukaan 18,5%. Elikä 277 euroa/kk!

    Äänestä

  • minä itte kirjoitti:

    on paljon työttömiä.Suomessahan on paljon tekemätöntä työtä,etenkin pienipalkkaista.
    Poistetaan pienipalkkaisilta(esim.1500€/kk)
    tulovero kokonaan,niin eiköhän löydy tekijöitä.

    Palsta ei antanut lisätä ketjuun , kommentoín verojen määrästä.

    Pienipalkkaisen työntekijän 20% tai 30% verotuksen lisäksi menee veroluontoisia maksuja, esimerkiksi eläkevakuutus 22% bruttopalkasta. Sitten menee ALV kun palkka käytetään.

    Yhteensä pienipalkkaisen verot nousevat yli 50 prosentin.

    Pienipalkkaisten veroja ei voida alentaa, koska kansa on kyykytetty pienipalkkaisiksi. Jostain ne rahat pitää kerätä ja rikkaat ovat muuttaneet ulkomaille, esim. Ehrnroothit Italiaan.

    Äänestä

  • minä itte kirjoitti:

    on paljon työttömiä.Suomessahan on paljon tekemätöntä työtä,etenkin pienipalkkaista.
    Poistetaan pienipalkkaisilta(esim.1500€/kk)
    tulovero kokonaan,niin eiköhän löydy tekijöitä.

    sillä tarkoitetaan valtion tuloveroa. Se on 1500 € kk tuloilla noin 60 €.

    Sen lisäksi menee kunnallisvero,kunnan päätettävissä, kirkollisvero, seurakunta päättää, ym.

    Äänestä

  • minä itte kirjoitti:

    on paljon työttömiä.Suomessahan on paljon tekemätöntä työtä,etenkin pienipalkkaista.
    Poistetaan pienipalkkaisilta(esim.1500€/kk)
    tulovero kokonaan,niin eiköhän löydy tekijöitä.

    Nyt viisastelet! Kyllä minä ymmärrän kunnallisveron kuuluvan tuloveroon!

    Äänestä

  • minä itte kirjoitti:

    on paljon työttömiä.Suomessahan on paljon tekemätöntä työtä,etenkin pienipalkkaista.
    Poistetaan pienipalkkaisilta(esim.1500€/kk)
    tulovero kokonaan,niin eiköhän löydy tekijöitä.

    Koska ei ollut mahdollisuutta vastata suoraan, vastaan täällä.

    En viisastele, asia on juuri niinkuin kirjoitin. Tarkista vaikka veroilmoituksen täyttö oppaasta.

    Sillä miten sinä käsität ja miten asia on ei tarvitse välttämättä olla mitään tekemistä toistensa kanssa

    Äänestä

  • minä itte kirjoitti:

    on paljon työttömiä.Suomessahan on paljon tekemätöntä työtä,etenkin pienipalkkaista.
    Poistetaan pienipalkkaisilta(esim.1500€/kk)
    tulovero kokonaan,niin eiköhän löydy tekijöitä.

    Kokeile verottajan laskuria, eiköhän asiat siitä selviä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arnold Swarzenegger kirjoitti:

Suomalainen verotus on kireydessään maailman huippuluokkaa.

Silti julkiset palvelut ovat jatkuvan
kritiikin kohteina. Ja suunta on alaspäin.

Demareiden visio täydellisestä lintukodosta
on toteutumassa vai kuinka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu