Vappuna ei sitten marssita, ei tule vappulupauksiaankaan

Sisäministeriön tiedotteen mukaan julkisella kokoontumisella tarkoitetaan yleisellä paikalla järjestettävää yleistä kokousta ja yleisötilaisuutta.

Yleisiä kokouksia ovat siis esimerkiksi mielenosoitukset ja muut kaikille avoinna olevat tilaisuudet.

Yleisötilaisuus taas on yleisölle avoin huvitilaisuus, kilpailu, näytös tai muu näihin rinnastettava tilaisuus.

Rajoitusten ulkopuolelle jäävät esimerkiksi pihapelit ja muut harrastejoukkuelajit, ravintolassa tai elokuvateatterissa käynti, yhdistyksen kokous tai kunnallinen päätöksenteko, sisäministeriö täsmensi.

Poliisi kieltää kaikki yleisötilaisuudet, joissa on yli 10 osallistujaa ja jotka pidetään yleisellä paikalla.

”Tilaisuuksien järjestäjillä on velvollisuus peruuttaa tilaisuudet. Poliisi estää, keskeyttää ja päättää tilaisuudet, joissa järjestäjä ei toimi”, tiedotteessa painotetaan.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Miten se Martin vappumarssit olleet, kun näyt olevan aatteen miehiä ?
Kapi joutui silloin aikanaan marssimaan että sai armeija ylennyksen .

Äänestä
  • Mielikuvitusmajuria ketuttaa, kun Kapi on ylempiarvoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielikuvitusmajuria ketuttaa, kun Kapi on ylempiarvoinen.

    Kapteeni majuria ylempiarvoinen. Taitaa armeija reissusi ollut sivarina tai vapautettu.
    "latvalaho"

    Äänestä

Mitä tekee Antti Rinne kun ei voi mennä torille katteettomia lupauksia antamaan?

Äänestä
  • Antin vappu meni pilaan, alle vuosi ja Suomi jamassa SDP johdolla, joka nyt päällä. Ensin hirmuiset lakot, joita vielä lakko jonoissa.

    Äänestä

Marin ja vihervasemmistolaiset tekivät liian kovia päätöksiä koronavirus asiassa, kun eivät osanneet muissa, esim, taloutta koskevissa asioissa toimia mitenkään.

Venäjällä ja muutamissa muissa maissa tajutaan, että ei tällaisiin asioihin tarvitse reagoida juuri mitenkään.
Seuraavaksi rikollisuus lisääntyy rajusti hallituksen toimien takia.

Äänestä
  • Ehkä sittenkin kaiken takana on NWO kehityksen nopeuttaminen.
    Tällä saadaan ihmiset orjuutettua ja ankara poliisikuri "glovpaalivsevsti"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä sittenkin kaiken takana on NWO kehityksen nopeuttaminen.
    Tällä saadaan ihmiset orjuutettua ja ankara poliisikuri "glovpaalivsevsti"

    Kohta vaaditaan ottamaan merkki käteen tai otsaan, että voi ostaa elintarvikkeita.
    Selityksenä on hamsraamisen estäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohta vaaditaan ottamaan merkki käteen tai otsaan, että voi ostaa elintarvikkeita.
    Selityksenä on hamsraamisen estäminen.

    Näinoli 50 -luvulla mm sokeri oli kortilla, lappua vastaan sai muutaman sata grammaa palasokeria, joka leikattiin sokerisaksilla pienmmästä palasta. Kortissa oli merkintä kuin konnarilla junassa, reika, se annos oli annettu. Varmaankin jotain sokerin korviketta oli luonnon marjoista.

    Äänestä

>>Yleisötilaisuus taas on yleisölle avoin huvitilaisuus, kilpailu, näytös tai muu näihin rinnastettava tilaisuus.<<

Eli porvarillistakaan vappua ei juhlita esimerkiksi Mantan patsaalla, Ullanlinnanmäellä eikä edes torilla, mikäli tämä valmiuslain säädös on voimassa vielä vapunaattona tai vapunpäivänä.

Äänestä

Viime vuosina kulkueissa onkin ollut paljon ongelmia vasemmisto ryhmittymien takia. Humalassa tai huumeissa reuhaavat ja heittelevät mehukannuja ja kiviä marssijoita kohtaan. Häpeällistä liikehdintää.

Äänestä

Masurkan tahdissa pintapuolisesti liihotellen.

Äänestä

Nyt ei Sipilä voi Kyösti Kallion patsaalla antaa katteettomia lupauksia eläkeläisille.

Äänestä
  • Sipilän Antti antoi vappusatasen, sitäkö tarkoitat.

    Äänestä

Kapikin joutuu nyt vappuna punalippuaan puisteleen pihallaan MMP tavoin.
Ja onko Martillakin punalippu lipastossa ?

Äänestä
  • Martti laittaa silakan kepin nokkaan ja sitä heiluttelee, lipun puuttuessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martti laittaa silakan kepin nokkaan ja sitä heiluttelee, lipun puuttuessa.

    Haittasuomalaisille Marin on nyt punainen vaate.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sisäministeriön tiedotteen mukaan julkisella kokoontumisella tarkoitetaan yleisellä paikalla järjestettävää yleistä kokousta ja yleisötilaisuutta.

Yleisiä kokouksia ovat siis esimerkiksi mielenosoitukset ja muut kaikille avoinna olevat tilaisuudet.

Yleisötilaisuus taas on yleisölle avoin huvitilaisuus, kilpailu, näytös tai muu näihin rinnastettava tilaisuus.

Rajoitusten ulkopuolelle jäävät esimerkiksi pihapelit ja muut harrastejoukkuelajit, ravintolassa tai elokuvateatterissa käynti, yhdistyksen kokous tai kunnallinen päätöksenteko, sisäministeriö täsmensi.

Poliisi kieltää kaikki yleisötilaisuudet, joissa on yli 10 osallistujaa ja jotka pidetään yleisellä paikalla.

”Tilaisuuksien järjestäjillä on velvollisuus peruuttaa tilaisuudet. Poliisi estää, keskeyttää ja päättää tilaisuudet, joissa järjestäjä ei toimi”, tiedotteessa painotetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu