Mitä tulemme oppimaan tästä pandemiasta ?

Vuoden lopussa toteamme globaalissa mittakaavassa, että maailman kuolonuhreista vain pienen pieni osa kuoli itse pandemiaan. Suurin osa kuoli nälkään ja muihun lieveilmiöihin. Maailmantalous meni sekaisin pitkäksi aikaa... Mitä siis opimme ?

Jos uusi pandemian aiheuttaja uhkaa, se on taltutettava synnyinsijoilleen. Esim. tässä tapauksessa Kiinan Huanveissa: Kymmenien miljardien eurojen kansainvälinen alkupanostus heti olisi tepsinyt. Kyse on kuitenkin pandemiasta, minkä maailman huippuasiantuntijat tunnistivat jo alkuunsa, ja heitä olisi pitänyt kuunnella reaaliajassa.

Suurin oppi tulee olemaan se, että jos tulevaisuudessa jokin tauti yhyttyy pandemiaksi ilman että se on uhka ihmisen olemassaololle, annettakoon sen levitä nykyisten influenssavirusten tavoin. Tällöin jopa se kohderyhmä, jota taudilta erityisesti suojellaan, päässee vähemmin vaurioin. Nykytilanteessa, suhteessa muuhun Eurooppaan, Suomella ei juurikaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin toimia niin kuin nyt toimittiin. Näillä mennään nyt, seuraavan epidemian suhteen ollaan ehkä askelen viisaampia.

14

209

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkan vielä, että länsinaapurimme hakema laumasuoja lienee hyvä päätös.

    • Synnyinssijoilleen taltuttaminen on vaikeaa, mutta yllättävän kauan lentoliikenne jatkuin vilkkaana Kiinan ja Euroopan maiden välillä sen jälkeenkin, kun taudin luonne jo tiedettiin. Vielä ihmeellisemmältä tuntuu, että Suomesta matkustettiin Italiaan ja Itävaltaan tämän kuun alussakin - lääkäreitä myöten - tarkoituksena vain päästä laskettelemaan Alppien rinteille. Joku fiksumpi lääkäri totesikin, että kysymyksessä on eräänlainen elintasosairaus. Matkustajina ovat olleet enimmäkseen ylempään keskiluokkaan kuuluvat nuorehkot ihmiset, jotka toisaalta pitkälti liikunnallisinakin sairastavat taudin lievänä. Siksi Suomessa ei vielä olekaan kuoltu tautiin.

      • Näineen, jos meillä on yhteinen EU , (vai kuinka uskottavasti on...), niin pitäisi jo nyt lopultakin toimia yhtenäisin päätöksin. Esittämäsi asiat näen täsmällisen samoin kuin sinä.


    • Anonyymi

      Globaalisuus on pahasta. Satsataan omaan maahan.

      • Hyvä ajatus, mutta olemme jo raskaasti nivoutuneet tuohon ylikansalliseen haitakkeeseen. Siltikin, omaan maahan satsaaminen... kuulostaa oikealta, nyt ja jatkossa,


      • Anonyymi
        Silakkata kirjoitti:

        Hyvä ajatus, mutta olemme jo raskaasti nivoutuneet tuohon ylikansalliseen haitakkeeseen. Siltikin, omaan maahan satsaaminen... kuulostaa oikealta, nyt ja jatkossa,

        Maailmalle syydetyistä rahoista...


        Velalla annetaan rahaa pois. Vasemmisto tekee tuota ulkomaille rahajakoa loppuun asti, se on heidän agenda.
        Suomen rajat on nyt suljettu. Koska tulee linjaus, että Suomen turhat - ei-lakisääteiset - hyväntekeväisyysrahahanat ulkomaille valtiomme osalta täysin suljetaan ja ne ohjataan suomalaisten hyväksi.


    • Anonyymi

      Omaa maataloutta runsaasti lisää, tultaisiin normaali vuosina omavaraisiksi, se maksaa, kuten kaikki muukin maksaa mm nyt viruksen hoito seuraamuksineen maksaa paljon enemmän. Ohjelmat käyntiin, jolla palataan taakse aikaan, jolloin ihmiset osasi hyödyntää luonnon antimia. Kokemuksia on miten sairaudet pysyneet loitolla kun syöty puutarhan ja metsän tuotteita. mm isäni eli hyvin pitkään hyväkuntoisena, samoin nyt vaimon kanssa ollaan täysin lääkkeittä, arvot vuositarkastuksissa on olleet aina hyviä.
      Meillä on paljon itse aiheutettuja sairauksia. Myös päätä pitää ravita, siihen ollut matkustelu ja asuminen muissa maissa, se tuo vaihtelua pääkoppaan. Joka nyt virusaikaan jää pois. Me ihmiset ollaan sellaisia eläimiä, että tarvitaan tekemistä, jota entisaikoina ollut ruuan hankinta, jota nyt ei ole yksin sinne suuntautunut.

      • Anonyymi

        Ulkomaanmatkailu ei päätä ravita. Se on nähty täälläkin! :D


      • Olen kanssasi samaa mieltä.


    • Anonyymi

      Metropolistuminen on keskeisin pointti silloin, kun pohditaan kulkutauteja ja niiden leviämisen potentiaalia. Tiivis asuminen on otollinen maaperä saada virustartunta. Siksi olisikin syytä miettiä tämän vitsauksen laannuttua, onko meillä järkevää jatkaa keskittävää politiikkaa vai olisiko kansalaisten yleisen turvallisuuden nimissä ottaa selvempi suunta hajauttamispolitiikan kannalle?

      Koko maa asuttuna -ajatus on siis ollut mitä järkevin näkemys. Niin epidemiauhkien näkökulmasta, mutta myös puolustuspoliittisesta näkökulmasta. Mihin kansa piiloutui sota-aikana, kun vihollinen hyökkäsi? Miksi vihollisen oli vaikea löytää suomalaisia? Toimisiko siis myös virusuhkaa kohtaan?

      • Anonyymi

        Koko maan asuttuna pitäminen olisi monestakin syystä viisasta.

        HUIPULTA


    • Anonyymi

      Vuoden lopussa havaitaan, että THL lopetti testaamisen ennen aikojaan ja epidemia tuli siitä syystä kolminkertaisesti niin kalliiksi kuin jos olisi testattu lievätkin tapaukset.

      • Anonyymi

        Kyllä Kreml tietää!!!


    • Anonyymi

      Kun tämä koronavirus- show joskus loppuu, niin mitä maailma aikoo tehdä Kiinan suhteen? Kiinan toreilla on virushautomot valloillaan, villieläimet levittävät toreilla vakavia, tappavia viruksia, tämä korona on vasta alkusoittoa, pahempaa on tulossa, jos Kiinaa ei saa kuriin! Samoin valtavat siipikarjafarmit, joissa on huono hygienia taso, on aikapommi! Kiina vastuuseen aihettamistaan jättituhoista koko maailmalle. Kiinaa on moneen otteeseen varoitettu näistä villieläintoreista, mutta eivät välitä mitään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1580
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      104
      793
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe