Korona tarttuu hississä!

Niimpä! Joo, niinhän swe tietenkin on. Että hissi on vaarallinen paikka. Ajattele jos tulee hyperventilaatio-pakokauhukohtaus, ja alat hengittämään hullun lailla ja saat vielä enemmän koronaviruksia keuhkoihisi. Jos taas pysyt liikkumattomana kuin patsas ja hengittelet vain pintahengitystä varovaisesti ja ensimmäisen hississäolominuutin pidättelet henkeä, niin, ellet pyörry hapen puutteeseen, koronavirukset jäävät nuolemaan näppejään. Ellet siiten unohda hanskoja kotiin tai autoon hissiin tullessa ja tule hipaiseeksi jotakin seinää, ovea tai kaidetta, jota koronavirusolio oli hiplannut vähemmän kuin 33 tuntia sitten, niin että virus on vielä hengissä.

Jos taas menet portaita, pyörryt, ellet hengitä reippaasti sisään ja ulosvedoin. Jos taas hengität normaalin reippasti, ilmamäärä, jonka vedät keuhkoihisi, sisältää kyllä vähemmän hirviömaisiä koronavirusötököitä, mutta tulet hengittäneeksi harvempaa ilmaa enemmän kuin hississä. Hmm. No jos kaikki muutkin tai suurin osa on ajatellut samoin ja kulkenut portaissa, koronahirviöt vaanivat kaikilla pinnoilla hyökätäkseen kaiteista käsiisi ja ilmasta keuhkoihisi.

"Mitä tässä nyt keuhkoan?" -ajattelet?
Ei se mitään. Ajattele pois vaan. Eipä se ketään haittaa))

Toisaalta portaissa piilee myös kunto-olioita, jotka portaita sata kertaa kiivetessä ryömivät sinuun huomaamattasi. Mutta mitäpä tuokaan nyt niin hirveästi haittaa?

Porraskaiteet hirveä tautipesäke. Lisäksi huohottaminen rasittaa keuhkoja ja edesauttaa koronaviruksen tarttumista.

Kerran minäkin ulkomailla hississä ollessa aloin jo kaipaamaan kaverin beetasalpaajia, hyperventilaatiota vastaan. keskustelimme viidestään niin keskittyneesti yhdestä asiasta, että epähuomiossa menimme viiden porukalla noin yhden neliön hissiin ajattelematta sen kuormankestävyyttä. Hissejä oli neljä vierekkäin käytävällä. Painoimme nappia 16. kerrokseen. Tietenkin hissi pysähtyi välille. Tila oli hyvin ahdas meille viidelle. Olisi pitänyt ajatella sitä etukäteen. Pahinta oli, että kun hissejä oli neljä vierekkäin, voisi hyvinkin olla, että kukaan ei pysähtyisi ajattelemaan yhtä jumissa olevaa hissiä. Ala-aulassa oli päivystäjä. Hississä oli puhelinyhteys päivystäjälle. Mutta päivystäjä kuunteli musiikkia niin isolla ja keskittyneesti, ettei kuullut meidän huhuiluamme. Puolen tunnin kuluttua viisi aikuista neliön hississä alkoi ahdistamaan. Alkoi jo tuntumaan, että joltakin meistä loppuu happi.

Kaveri soitti paikalliselle yliopistolle lääkärialan opettajalle, ystävälleen, että tulisi apuun. Hän sanoi olevansa opettamassa ja opiskelijat paikalla, eikä sanonut voivansa lähteä vielä moneen tuntiin. Mietimme ratkaisua kuumeisesti hetken. Sitten muistimme toiset ystävät kaksoisveljekset ATK-insinöörit. Olimme olleet 25 vuotiaiden poikien kanssa edellisenä kesänä kyseisen kaupungin puutarhassa valtavassa ruusupensaiden ja muiden kukkien neliökilometrejä käsittävän alueen, yhdessä lammen rannassa viettämässä poikien syntymäpäiväpiknikkiä. Heille sotimme. Pojat tekivät töitä ohjelmointityössä ja olivat heti valmiit auttamaan. Jo tunnin kuluttua he olivat paikalla. Yli kymmenen miljoonan ihmisen suurkaupunkialueella se oli hyvä suoritus.

Mutta olimme jo ulkona. Musiikkifriikki aulassa oli kuullut poikien soiton ja oli jo hommannut korjaajan paikalle.

Ai, että menenkö enää ikinä hisseihin? -menen menen. Miksei?

Koronatautisen pierusta voi saada tartunnan.