SDP oli melkoinen venkula presidentin vallasta

Halonen oli poikkeus äärivasemmistoa edustamassa, otettiin valta pois, jota taas voisi lisätä oikeammalle presidentille. Siksipä Halosen sanonta " kokomaan presidentti" oli tuuleen kirjoitettu, palasi heti SDP puolueen jäsenneksi eläköityään.
Nappasi vielä suuremman eläkkeen joka kuuluisikaan 20400 € v sai nostettua, ja sen anottuaan. Ilman anomista ei tule eläkettä, kuin kansaeläke viran puolesta.
https://yle.fi/uutiset/3-6471415

Poikkeustila ei ole enää jossain toisaalla: muissa maissa tai kirjojen sivuilla. Se on jo osa arkeamme. Elämme sen keskellä.
Ja kieltämättä tilanne on historiallinen. Viimeksi Suomi asetettiin poikkeustilaan talvisodan sytyttyä vuonna 1939.
Valmiuslaki on todella järeä väline, joka rajaa ihmisten oikeuksia ja vapauksia. Se keskittää valtaa maan hallitukselle ja lisää viranomaisten valtuuksia.
Lain käyttöönotto on historiallinen päätös. Vuonna 1991 säädettyä valmiuslakia ei ole koskaan ennen käytetty.

Suomessa tuli vuonna 2000 voimaan uusi perustuslaki, jossa leikattiin merkittävästi presidentin valtaa. Perustuslakiuudistuksen pohjalta Matti Vanhasen (kesk) hallitus päätti sittemmin uudistaa myös valmiuslakia.
Tarkoitus oli pienentää presidentin roolia.

Vanhan valmiuslain mukaan presidentti antaisi asetuksen, jonka myötä valtioneuvosto saisi oikeuden käyttää laajempia toimivaltuuksia. Tämä asetuksen anto-oikeus haluttiin uudistuksessa siirtää presidentiltä valtioneuvostolle.
Se ei miellyttänyt silloista tasavallan presidenttiä Tarja Halosta.

Halonen ilmaisi vastustavansa lakimuutosta, mutta siitä huolimatta Matti Vanhasen hallitus vei sitä eteenpäin ja antoi muutoksesta vuonna 2008 lakiesityksen.
Presidentti Halonen kirjautti lakiesitykseen eriävän mielipiteensä, mikä oli hyvin poikkeuksellista.
Esitys ei Halosen mielestä ollut ”eräiltä osin loppuun asti harkittu eikä oikein ajoitettu".



”Uusi esitys kaventaa olennaisesti presidentin toimivaltaa ulkopolitiikan johtajana ja ylipäällikkönä juuri yhteiskuntamme vaikeimpina aikoina ja jättää lisäksi yhteistoimintamallin juridisesti epämääräiseksi”, Halonen totesi lausumassaan.
Vanhasen hallitus ei Halosen kritiikistä hätkähtänyt vaan vei lakiesityksen eduskuntaan.
Eduskunnassa oppositiopuolue Sdp vastusti kiivaasti presidentin roolin heikentämistä.

Valmiuslain muutokset kuitenkin jumahtivat perustuslakivaliokuntaan. Valiokunta arvioi valmiuslain muutosten olevan niin merkittäviä, että ne pitää säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Niinpä valmiuslain muutokset piti jättää lepäämään vaalien yli, jotta toinenkin eduskunta hyväksyy ne.

Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen Sdp pääsi Jyrki Kataisen (kok) johtamaan hallitukseen. Mutta yllättäen Sdp ei enää vastustanutkaan presidentin vallan vähentämistä valmiuslaissa.

Sdp:lle sopikin ihan hyvin, että valtioneuvosto antaa yksin asetuksen valmiuslaista.
Sdp:n täyskäännökseen saattoi vaikuttaa se, että Tarja Halonen oli juuri tulossa toisen presidenttikautensa loppuun ja kokoomuksen Sauli Niinistöä pidettiin hänen todennäköisenä seuraajanaan.
Valmiuslain muutokset hyväksyttiin eduskunnassa 2011.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kokoomus ajoi voimakkaimmin tasavallan presidentin valtaoikeuksien kaventamista.

Tasavallan presidentin valtaoikeuksia voidaan muuttaa ennen presidentin virkaan astumista, ja sitten taas seuraavan virkakauden alkaessa.

Äänestä

SDP äänestäneiltä vanhemmilta näytäisi olevan eurot loppu.
Kulta-ajan lapset ovat tähän päivään asti elättäneet lapsensa ja lapsenlapsensa
ja viäläki syytinkitilat kukoistaa.Poikeuslailla nyt nämä Kulta-ajan lapset eristetään,
kotihoitoihin/laitoksiin/hautaan.On tapahtumassa rakennemuutos eli tulonsiirto
valtion kassa on tyhjä.Kuntavaalit ovat tulossa 2021 vai siirretäänkö näitäkin,poikkeuslain turvin.

Äänestä

Halosen saavutukset: Suomen maarajojen puolustamisen heikentäminen, eli Ottawan miinankieltosopimuksen hyväksyminen.

Äänestä
  • Maamiinojen poistamisesta päätti oikeistoenemmistöinen eduskunta, suurin osa kokoomuksen ja perussuomalaisten eduskuntaryhmien jäsenistä äänesti kiellon puolesta.

    Äänestä

  • Ei pelkästään maarajojen, vaan koko maan turvallisuudesta pysymällä Pohjois-Atlanttisesta yhteistyöstä mahdollisimman kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maamiinojen poistamisesta päätti oikeistoenemmistöinen eduskunta, suurin osa kokoomuksen ja perussuomalaisten eduskuntaryhmien jäsenistä äänesti kiellon puolesta.

    Katsoin äänestyksen tuloksen vuodelta 2011 persuilla oli 39 kansanedustajaa silloin. Kaikki paikalla olleet persuedustajat äänestivät sopimukselle Ei. Eli olet tyypillinen, joko vihervassari tai demari valehtelija. Olet jo varmaankin tottunut elämään sen asian kanssa.

    Äänestä

Kaiken edellisen lisäksi Halonen tehtaili 70 vuoden salauspäätöksiä ainakin vuosina 2002 ja 2007. Todennäköisesti Halonen oli lyhytaikaisena oikeusministerinä 1990-1991 vaikuttamassa Koiviston vaatimaan Stasi-vakoojien listan 60 vuoden salauspäätökseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Halonen oli poikkeus äärivasemmistoa edustamassa, otettiin valta pois, jota taas voisi lisätä oikeammalle presidentille. Siksipä Halosen sanonta " kokomaan presidentti" oli tuuleen kirjoitettu, palasi heti SDP puolueen jäsenneksi eläköityään.
Nappasi vielä suuremman eläkkeen joka kuuluisikaan 20400 € v sai nostettua, ja sen anottuaan. Ilman anomista ei tule eläkettä, kuin kansaeläke viran puolesta.
https://yle.fi/uutiset/3-6471415

Poikkeustila ei ole enää jossain toisaalla: muissa maissa tai kirjojen sivuilla. Se on jo osa arkeamme. Elämme sen keskellä.
Ja kieltämättä tilanne on historiallinen. Viimeksi Suomi asetettiin poikkeustilaan talvisodan sytyttyä vuonna 1939.
Valmiuslaki on todella järeä väline, joka rajaa ihmisten oikeuksia ja vapauksia. Se keskittää valtaa maan hallitukselle ja lisää viranomaisten valtuuksia.
Lain käyttöönotto on historiallinen päätös. Vuonna 1991 säädettyä valmiuslakia ei ole koskaan ennen käytetty.

Suomessa tuli vuonna 2000 voimaan uusi perustuslaki, jossa leikattiin merkittävästi presidentin valtaa. Perustuslakiuudistuksen pohjalta Matti Vanhasen (kesk) hallitus päätti sittemmin uudistaa myös valmiuslakia.
Tarkoitus oli pienentää presidentin roolia.

Vanhan valmiuslain mukaan presidentti antaisi asetuksen, jonka myötä valtioneuvosto saisi oikeuden käyttää laajempia toimivaltuuksia. Tämä asetuksen anto-oikeus haluttiin uudistuksessa siirtää presidentiltä valtioneuvostolle.
Se ei miellyttänyt silloista tasavallan presidenttiä Tarja Halosta.

Halonen ilmaisi vastustavansa lakimuutosta, mutta siitä huolimatta Matti Vanhasen hallitus vei sitä eteenpäin ja antoi muutoksesta vuonna 2008 lakiesityksen.
Presidentti Halonen kirjautti lakiesitykseen eriävän mielipiteensä, mikä oli hyvin poikkeuksellista.
Esitys ei Halosen mielestä ollut ”eräiltä osin loppuun asti harkittu eikä oikein ajoitettu".



”Uusi esitys kaventaa olennaisesti presidentin toimivaltaa ulkopolitiikan johtajana ja ylipäällikkönä juuri yhteiskuntamme vaikeimpina aikoina ja jättää lisäksi yhteistoimintamallin juridisesti epämääräiseksi”, Halonen totesi lausumassaan.
Vanhasen hallitus ei Halosen kritiikistä hätkähtänyt vaan vei lakiesityksen eduskuntaan.
Eduskunnassa oppositiopuolue Sdp vastusti kiivaasti presidentin roolin heikentämistä.

Valmiuslain muutokset kuitenkin jumahtivat perustuslakivaliokuntaan. Valiokunta arvioi valmiuslain muutosten olevan niin merkittäviä, että ne pitää säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Niinpä valmiuslain muutokset piti jättää lepäämään vaalien yli, jotta toinenkin eduskunta hyväksyy ne.

Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen Sdp pääsi Jyrki Kataisen (kok) johtamaan hallitukseen. Mutta yllättäen Sdp ei enää vastustanutkaan presidentin vallan vähentämistä valmiuslaissa.

Sdp:lle sopikin ihan hyvin, että valtioneuvosto antaa yksin asetuksen valmiuslaista.
Sdp:n täyskäännökseen saattoi vaikuttaa se, että Tarja Halonen oli juuri tulossa toisen presidenttikautensa loppuun ja kokoomuksen Sauli Niinistöä pidettiin hänen todennäköisenä seuraajanaan.
Valmiuslain muutokset hyväksyttiin eduskunnassa 2011.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu