Joten lasten tekeminen kannattaa nyt vielä vähemmän kuin ennen.
Korona tarttuu myös seksissä.
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse työnsin koronakepin persheesheen enkä saanut tartuntaa, joten ei tartu
Seksifilmien näytteliöillä on työt loppu siinä missä pelimanneillakin. Poiketen 90-luvun alun lamasta, korona kouraisee koko yhteiskuntaa pohjamutia myöten.
Saman perheen tai pariskunnan kesken tartunta on tullut muutenkin jos on tullakseen, joten ei merkitystä.
Mees valistamaan matuja ton asian johdosta.
Irtosuhteet kannattavat entistä vähemmän.
Miten maksulliset naiset ? Onko asiakkaat vähentyneet ?
Maksullinen nainen jolla useita asiakkaita on todellinen viruksen levittäjä.
Nyt eikä koskaan ei tule turvautua maksullisiin naisiin.
Onko maksullinen mieskin todellinen viruksen tartuttaja esimerkiksi jos nimi on vaikkapa Antonio?