Luulis että tää on mannaa selluyhtiöille!
"Vessapaperia ei ole jäljellä missään"
Boron ei ole huolissaan itsestään, mutta hänen lähisukulaisissaan on vanhuksia, joiden hän uskoo kuuluvan koronaviruksen riskiryhmään.
Miten heille käy, jos he saavat tartunnan, Boron sanoo.
Omat murheet ovat paljon arkisempia.
– Minua huolettaa vessapaperin loppuminen. Meillä on vain muutama rulla, eikä sitä ole jäljellä missään kaupassa, Boron kertoo.
Vessapaperin metsästykseen on valjastettu myös Boronin appivanhemmat, mutta sitä ei ole löytynyt koko piirikunnasta eikä sen lähialueilta. Läheisten Detroitin ja Toledon kaupunkien välisellä noin sadan kilometrin matkalla ruokakaupat ovat Boronin mukaan myyneet ei-oota.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei iki maailmassa oo WC paperi vielä maailmasta loppunut!
Eikö ne paperitehtaat lomauta juuri väkeä?