Korona, urbaanit stadilaiset ja Kainuun korpikansa

Globalistiset stadilaiset ovat ylpeitä siitä, että ovat urbaaneja kansainvälisen ja monikulttuurisen metropolin asukkaita. He nostavat nirppanokkaansa maakuntien junteille ja kansallismielisille rasisteille. Nyt on sitten käynyt niin, että maailmalla reissattuaan stadilaiset ovat tuoneet kotimetropoliinsa tuomisinaan pahan kulkutaudin. Tauti leviää hurjalla nopeudella. Maan globalistinen liberaali hallituskin on huolestunut niin, että on ryhtynyt torjuntatoimiin. Kansalaisia on käsketty välttämään sosiaalisia kontakteja ja yli seitsemänkymppiset on määrätty kotiarestiin. Nythän on kuitenkin niin, että hallituksen rajoitustoimet istuvat huonosti stadilaisten urbaaniin elämäntapaan. Rikkailla on helpompaa kun on väljät asuintilat ja oma piha puutarhoineen ja kasvimaineen ympärillä, mutta köyhemmät stadilaiset ovat tottuneet poistumaan ahtaista ja ankeista kerrostalokämpistään väljempiin tiloihin kaupungille. Niinpä sitten hallituksen ohjeita uhmaten lähdetään oleilemaan kauppakeskuksiin ja etsimään aukiolevia ravitsemusliikkeitä. Joukkoliikenteessä ryysiminenkin on stadilaisille rakasta ja aatteellisen auktoriteetin, Vihreän Liiton, suosittamaa. Kaikki tämä sopii erittäin huonosti kulkutaudin etenemisen pysäyttämiseen. Niinpä maan hallitus määrää pakon edessä ulkonaliikkumiskiellon. Se määrätään koko maahan, mikä tarkoittaa, että myös Kainuun (0 varmistettua tartuntaa) korpikylissä ihmisten pitää pysyä kotonaan. Mummot eivät saa mennä ostoksille kyläkauppaan eivätkä ukot kotijärvelleen pilkille. Poliisi valvoo, että lakia noudatetaan, niin ainakin sanotaan. Vaikka kainuulaiset elävät luonnonläheistä ja urbaaneihin stadilaisiin verrattuna yksinkertaista elämää niin eivät he sentään kivikautisessa tuohikultturissa elä. Auto on useimmilla, mönkijöitä ja moottorikelkkojakin löytyy, kaikkein köyhimmilläkin on vähintäin mopot. Eivät kainuulaiset missään umpiossa elä, on ihmisillä telkkarit, tietokoneet ja älykännykät. Kainuulaiset ovat pääsääntöisesti lainkuuliaisia ja haluavat noudattaa hallituksen ohjeita. Kansalliseen solidaarisuuteen vetoamiseen he suhtauvat huomattavasti stadilaisia myönteisemmin. Mutta... vähitellen kainuulaiset alkavat vähän ihmetellä. Sosiaalisia kontakteja välttelevät ihmiset soittelevat toisilleen. Puskaradio toimii. Ei ole kotikylässä kukaan koronaan sairastunut eikä naapurikylissään, silti pitää istua kotituvassa kuin tatti. Palvelut pelaavat huonosti korpikyliin asti. Ruoka alkaa käydä vähiin. Sana myös kiertää, että ulkonaliikkumiskielto johtuu stadilaisten tottelemattomuudesta - sen vuoksi pitää Kainuun ihmistenkin kärsiä. Ihmisiä alkaa ottaa ihan oikeasti pannuun. PerkeLE, tuumivat ukot ja lähtevät pilkille. Metsästämäänkin lähdetään porukalla. Kyläkauppiaalle soitellaan. Kauppias toteaa, ettei voi avata kauppaa eikä millään ehdi kyliä kiertämään, hän kuitenkin lupaa miettiä asiaa. Ehkä joku keino löytyy, ei ehkä ihan laillinen, mutta kuitenkin käytännössä toimiva. Korpimailla on ennenkin vallesmanneja höynäytetty.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ekiloki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu