Missä ovat globalisaation kehujat?

Minua tympii aina kun medioissa ulvotaan globalisaation eduista ja välillä tarjotaan suomennoksena maapalloistumista!

Nyt on sitten nähty tuonkin hörhötyksen"edut"!
2250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kyllä pitäs Tavjan tulla lässyttämään kuinka hyvä se maapalloistuminen on... Eevakin tietää jo...

Äänestä

Italialaisethan sen parhaiten tietää kun vasemmiston suomeenkin haluamat eu-n ulkopuoliset työntekijät eli kiinalaiset siirtotyöntekijät levittivät koronan italialaisiin.

Äänestä

Vihervassarit hyrisee kun "maapallo saa hengähtää", siis lentomatkustajaliikenne on kohta totaalisesti seis.

Äänestä

Demarit ovat saatanasta. Synonyymi EU:lle.

Äänestä
  • Demariakka?

    Äänestä

  • Helppo yhtyä. Rehellinen demari on satuolento.

    Demarit ovat okkultisteja ja vapaamuurareita.

    Äänestä

Virusten leviäminen ei johdu mistään globalisaatiosta. Tai ehkä sittenkin, jos ajatellaan, että yhteiskunnat ovat aina olleet globalisoituneita. Rutto esimerkiksi levisi pitkin Eurooppaa 1300-luvulla ja tappoio kolmanneksen-puolet Euroopan väestöstä. Varmaan myös 19550-luvun lopulla maailma oli kovasti globalisoitunut, kun aasialainen virus jylläsi ja surmasi mm. Suomessa noin 1 800 ihmistä. Espanjantauti vuosisadan alkupuolella oli vielä paljon rajumpi ja myös hongkongilainen 1960-luvulla jyräsi läpi maapallon.

Kun näitä esimerkkejä tutkailee, niin herää vähän kysymys, että mikä on se globalisaation vastustajien ihanneyhteiskunta, missä ei olisi globalisaatiota eivätkä virukset leviäisi. Onko se unelma kenties Pohjois-Korea, mistä tietokaan ei leviä muualle. Koronaa ei siellä ole, kun maan jumalainen isä sanoo, ettei ole. Seö on teidän persujen tavoite ja ratkaisu vai mikä. Jos vastaat, muista että kovin paljon vähemmillä toimilla ei pitkälle pötkitä, kun tutkailee yllä kerrottujen virusten leviämisestä.

Äänestä
  • "hongkongilainen 1960-luvulla jyräsi läpi maapallon."

    Tuo nyt ei ollut kuin viikon mittainen nuha-flunssa. Muistan hyvin tuonkin taudin.

    Nyt taidetaan oikeasti nähdä kuinka mätä tämä maailman ihmiskunta on. Entäs sitten kun tauti tarttuu eläimiin...

    Äänestä

  • Miten vaan, mutta kyllähän nykyinen globalisaatio on tehnyt virustenkin liikkumisen entistäkin helpommaksi siinä missä vaikkapa Afrikan tai Lähi-idän haitallisten vieraslajien tunkeutumisen Euroopan maihin.

    Äänestä

  • Älä kaunistele globalismia.

    Äänestä

Globalisaation vahvistamisella ja yhteistyöllä on mahdollista ratkaista maapallon yhteisiä ongelmia. Virukset, ilmaston muutos, pakolaisvirrat eivät kunnioita valtioiden rajoja. Jotkut ihmiset kuvittelevat, että ongelmat loppuvat siihen paikkaan, kun jokainen perustaa oman Impivaaransa johonkin perunakuoppaan ja pakenee sinne aina vaaran uhatessa.

Esimerkiksi moneen kipuun ja vaivaan lääkettä ja hoitoa tuova lääketiede ei olisi kehittynyt missään perunakuoppayhteiskunnassa nykyiselle tasolleen. Lääketiede on ollut erittäin globaalia toimintaa. Maailmassa ei olisi tietokoneita, televisioita, autoja eikä mitään muitakaan nykyajan mukavuuksia ilman kansainvälistä kanssakäymistä ja yhteistoimintaa. Tiedemiehet ja maailman muut etevimmät ihmiset ovat aina olleet mieleltään löytöretkeilijöitä, jotka hamuavat tietoa ja keksivät jotain uutta. He ovat olleet meidän kaikkien onneksi sieluiltaan täysverisiä globalisteja eikä persumaisia perunakuoppaihmisiä.

Äänestä
  • Unohdatko tahallasi sen, että globalisaatio ei suinkaan ole yksiviivaisesti kaikkien etu ja hyöty? Globalisaatiosta puhutaankin myös sen haittojen osalta, jotka on ihan arkipäivää nykyään. Toimi sinäkin rehellisesti ja listaa hyödyt ja haitat tasapuolisesti, jotta alat saamaan kokonaiskuvaa siitä, miten maailma kehittyy ja mihin suuntaan. Saatat jopa oppia senkin, miten tuo ylistämäsi antipersuilu on pelkkää sokeroitua paskaa, jota julistatte jäniksen kokoinen kiimavaahto jalkovälissä. Jonkun sortin psyykeen ongelma tuollaisen takana on. Olisikin ehkä paikallaan miettiä, millaista hoitoa teikäläiset tarvitsee.

    Äänestä

  • Kaikkea sitä globalisti suustaan päästelee.

    Äänestä

Kohta tarvitaan natsien tietotaitoa tehokkaiden krematorioiden rakentamiseen... Italiassa eivät enää kerkiä grillaamaan kun kansaa lakoaa... onkohan ekoteko savustaa kuolleet ilmakehään?

Äänestä

Tässähän se raadollisesti nähdään. Alue mikä pitää globalisaatiota ylistyslauluna (eu) on lopulta suurin häviäjä niin taloudellisesti kun muutenkin. Kannattiko?

Äänestä

Globalisaation yksi pahimmista uhista on pitkään ja hartaasti rakennetun yhteiskunnan rappeutuminen. Kun kansakunta rakentaa itselleen yhteistä järjestelmää, se tiivistyy ja pelaa yhteisillä pelisäännöillä, normeilla, odotuksilla jne. Tämä kehittyy järjestelmäksi, jossa hyödyt kiertää tasapuolisemmin taholta toiselle, jonka kansakunta on oppinut ja jota he kehittää edelleen.

Sitten kuvioihin astuu kansainvälistyminen (EU!). Pitkään ja hartaasti rakennettuun hyötykierrätysjärjestelmäämme tulee mukaan uusia tahoja toisaalta. Kakkua aletaan jakamaan pilkkomalla oma järjestelmä ja siirtämään sitä pala kerrallaan sellaisille tahoille, jotka vievät hyötyjä X määrän pois omasta hyötykierrätyksestämme. Kun mukana on bisnesmiehinä ja -naisina toimivia poliitikoita, kaupanteko kiihtyy, ja myös tappiollinen toiminta, sillä juuri sitä sampoa pilkotaan ja myydään, jolla saisimme tuloja yhteismarkkinoilla. (Esim. Caruna-farssi, vientiteollisuuden myynti, kulta- ja timanttikaivosten myynti jne.) Vähitellen tappiot mitataan miljardeissa euroissa per vuosi, sillä myös valtion verotulot heikkenee.

Sitten yhteiskuntaa aletaan maustaa eri kansakunnilla. Mitä enemmän erilaisia etnisyyksiä yms., yhteiskuntaan ujuttautuu, sitä enemmän korostuu erilaiset näkemykset, tahtotilat, tavat, vaatimukset, käytös jne. sekä niiden myötä ongelmakenttä kasvaa. Olemmekin nähneet, kuinka se vanha hyvä Suomi on vähitellen muuttunut haukutuksi ja parjatuksi, sekä raiskatuksi näiden uusien muodikkaiden ihanteiden eduksi. Kaikki hyvät arvot raiskattiin ja mustamaalattiin, jotta se vanha Suomi saadaan murhattua uuden mukakansainvälisen Suomen tieltä. Näin suomalaisista poliitikoista tuli takinkääntäjiä, jotka ryhtyivät harjoittamaan Suomelle epäedullista pollitiikkaa (kokoomus, keskusta, vihervasemmisto). Vain yksi puolue jäi suomalaisten puolueeksi, tukemaan Suomea ja suomalaisuutta. Eikä sekään puolue saanut harjoittaa toimintaansa rauhassa, sillä se joutui yhtälailla epäsuomalaisen aktivismin kohteeksi, kuin koko vanha Suomikin. Näin poliittinen kenttä kieroutui ja nyt onkin käsittämätöntä, miten kukaan "kehtaa" olla isänmaallinen suomalainen. S...nan rasistifasistinatsit!!!

Suomi oli hyvä ja rauhallinen, hyvinvoiva, ja oikeasti onnellisen kansan maa, kunnes globalisaation loiset, eli globalistit pilasi sen.

Äänestä
  • HIRMUISEN HYVIN PUHUT. ISO KIITOS.

    Äänestä

Ei Globalisaatiosta ole mitään hyötyä, jos se nähdään ihmisten vapaana liikkuvuutena, kansainvaelluksena, turvapaikkaturismina yms. Vapaasta matkustelusta seuraa rikollisuuden ja terrorismin helppo siirtyminen rajat auki valtioiden välillä ja samoin tautien leviämiselle ei ole esteitä. Katsokaa mallia eläimistä, heillä on reviiriajattelu yksi voimakkaimmista vaistoista. Turvapaikkaturismista seuraa ehjien kulttuurien tuhoutumista ja lopuksi no go alueita ja täydellistä anarkiaa.

Äänestä

Maailmanlopun meininki... eihän tästä kohta puutu kuin se kuuluisa hallava hevonen...

Äänestä
  • Sinäpä sen sanoit. Ilmestyskirjan petokin on jo astunut näyttämölle. Se on eräs uskonto joka tappaa vääräuskoisia (Ilm. 13:15). Siitä uskonnosta suvakit tykkää ja siksi se nousee.

    Äänestä

Yllättävän paljon ketjusta löytyi pohjoiskorean ihailijoita, lienevät persuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minua tympii aina kun medioissa ulvotaan globalisaation eduista ja välillä tarjotaan suomennoksena maapalloistumista!

Nyt on sitten nähty tuonkin hörhötyksen"edut"!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu